9. Kiinalaisia ja kaksoisolentoja

Tavalliseen tapaansa Hannu venytti ruokatuntiaan käymällä Puotinharjun kirjastossa. Stoan yksinkertainen, neljän sinisen tolpan muodostama veistos viehätti hänen silmäänsä Itäkeskuksen monitoimitalon edessä.
.
Laitoksen kellokorttilaite oli edelleen rikki, eikä ollut mahdollista saada työaikasäästöä käymällä syömässä puolessa tunnissa tunnin sijasta. Täydestä tunnin ruokatunnista saattoi sitten nautiskella virkistäytymällä hyvällä säällä Ystävyyden puistossa tai käymällä Itäkeskuksen kaupoissa. Lähikorttelit olivat tulleen tutuiksi.
.
Klaus Syvänne oli aamupäivällä lainannut Hannun käyttämää PC-huoneen IBM-mikroa tutkiakseen ylijohtajan pyynnöstä L-7 -mittausaseman lämmönvaihteluja vuodesta 1980 lähtien. Hannu ei siten itse päässyt kivoihin töihin käsiksi tänään. Hänen olisi tehnyt mieli tarjoutua tekemään Klausin urakka. Klausilla oli ollut varmasti jotakin hauskempaakin tekemistä, mutta Hannulle tuo olisi kelvannut niiksi töiksi, joiden takia hänestä oli kivaa maanantai-aamuisinkin lähteä töihin, leikkimään ja oppimaan mikron kanssa.
.
Turhautuneimpina aikoinaan Nieminen oli tarkkaullut kellokorttilaitetta kovastikin. Aikaansa säästi vajaan minuutin, jos väijyi huoneessaan päällysvaatteet valmiiksi yllä odottamassa kellokoneiston raksahdusta tasan seuraavaan täyteen minuuttiin. Hannun huone oli sopivan lähellä laitetta, että äänen kuuli. Toisaalta hän ei ollut edes varma, seurattiinko hänen kellokorttiaan. Vapaa-aika, vapaus lähteä aikaisintaan jo kello 15:15, tai kesällä 14:45, oli kallisarvoista saavutettavaa.
.
Iltaisin Hannu harrasti pääkaupunkiseututurismia alueilla, jolle ei ruokatunnilla ehtinyt. Viehättävästä Marjaniemestä löytyi kuin helsinkiläinen versio Tampereen Pispalasta! Vedentutkijoista Marjaniemessä asuivat niin Veikko Haukinen, Iiro Moikipää kuin Ilmo Merihiisikin. Heitä Hannu ei kuitenkaan nähnyt työn ulkopuolella.
.
Vesa Ristola tuntui sen sijaan olevan kaikkialla. Kun Hannu tuli töihin aamukahvin aikaan, hän saattoi nähdä Ristolan kahvilla osastollaan. Hannu itse lähti heti ulos naapuritaloon kahville, ja pihalla Ristola olikin päällysvaatteissa tulossa autoltaan! Samoin ikkunasta saattoi nähdä Ristolan kulkevan salkkuineen pihan poikki sellaisinakin päivinä, kun hänen piti olla matkoilla, eikä häntä itse laitoksessa näkynytkään, vaikka laitoksen portaaseen näytti tulevan.
.
Itäkeskuksen bussivalikoimasta Hannu valitsi iltaisin reittejä, joita ei aiemmin tuntenut, vaikkapa Malmille, uuteen kiinalaiskaupunginosaan (vietnamilaisten pakolaisten asuntojen myötä), tai Vantaan perukoille, Reunaan, viimeisenä matkustajana bussissa, tai kehäteitä pitkin Munkkiniemeen, turhan tutun Helsingin keskustan välttäen. Hannu väisti bussiin menemällä kerran metron liikennetutkimuksenkin, sellaisen asemalla etukäteen havaitessaan. Kuukausilipulla oli kiva nähdä paikkoja, joihin ei ollut varsinaisesti asiaakaan.
.
Eräänä aamuina Hannu tuli portaaseen aivan Vesa Ristolan jäljessä. Tämä ei kuitenkaan huomannut tai tunnistanut Hannua lainkaan, käveli vain ylös portaita. Ja sitten hän jäikin toiseen kerrokseen, avaten Dipso oy:n oven avaimellaan. Tarkasti läheltä katsoen hän ei ollutkaan Ristola! Vain samankokoinen, yhtä siisteissä vaatteissa hattuineen, samanlaisin silmälasein ja viiksin varustautuneena. Etäämpää Hannu ei ollut pystynyt erottamaan toisistaan dosentti Ristolaa ja "johtaja Dipsoa".
.
Itä-helsinkiläisille vedentutkijoille Espoo tuntui olevan kaukana kuin Utsjoki... Kahvitunnilla oli päivitelty, jos joku asui Tapiolaakin kauempana, kuten Veli-Markku Jukkala Matinkylässä. Informaatikko Arja Koivu tosin asui Kirkkonummella ja Pertti Puhtonen Soukassa, mutta yleensä kaikki asuivat idässä, Herttoniemen ja Vantaan itäpään Länsimäen välillä. Metrossa ja matkoilla Hannu ei juuri koskaan nähnyt ketään, ellei sitten Tietokeskuksen suurta ruokala-asiakasta Oliver Hardya.
.
Oliver Hardyn jutuista Hannu sai kyllikseen jo yhdellä metromatkalla, jolloin tämä oli saanut käsiinsä ilmaiseksi jaossa olleen Demari-lehden, ja istunut kahden naistyötoverinsa kanssa täyttämään samaa metron penkkien välikköä kuin Hannukin. Oliver kehui kiinnostustaan politiikkaan. Ruokalassakin hänen äänensä kuului Hannun korviin vastakkaisesta nurkasta asti.
.
Mielenkiintoisempi satunnainen metrotuttavuus oli Kampista Hakaniemeen matkustanut virkamies, joka kiinnitti huomionsa Hannun lukemaan budjetointia käsittelevään kirjaan. - Onko tuo jonkin valtion viraston oma käsikirja? hän ei malttanut olla kysymättä. - Joudun nimittäin itsekin pohtimaan noita kysymyksiä omassa virassani.
.
Ei, se oli kauppakorkeakoulun julkaisuja. - Sitä saa sitten ostaa sieltä sen alakerran kirjakaupasta, Kyriiristä? kyseli mies tietäväisenä ennen poistumistaan junasta Hakaniemessä.
.
Eräänä aamuna Hannu sattui kävelemään metrolta töihin Hansasiltaa pitkin yhtä jalkaa ison, vaalean, popliinitakkisen hepun kanssa. Tämä vilkaisi sivulleen, epäröiden avatako suunsa vai ei? - Taidetaan olla töissä samassa paikassa... tämä Hannulle tuntematon lausahti sitten yllättäen lyhyesti. Eipä enempää. Hän katosi laitoksen portaikosta Fysiikan osastolle.
.
Hannu tuli myöhemmin kuulemaan tästä miehestä enemmänkin. Hän oli Lassi Sällinen... Moikipään oma valinta Fysiikan osaston aivoriiheen. Kirjastossa oli hänen matematiikan väitöskirjansa, jota mies oli tehnyt ensimmäisen vuotensa laitoksella, sivuluvultaan vähäinen, mutta aivotyöltään varmaankin ankara.
.
Sällinen oli hyvinkin kollega Hannulle. Heillä oli yhteisiä piirteitä. Lassi eristäytyi työhuoneeseensa. Hän seurusteli vain osastonjohtaja Moikipään kanssa, välttämättömimmän. Väitöskirjansa valmistuttua Sällinen oli poistunut vuodeksi siviilipalvelukseen johonkin toiseen laitokseen. Sieltä hän oli palannut Moikipään erityistehtäviin.
.
Lassi ei pitänyt koskaan kahvitaukoja työtoveriensa kanssa. Kuten ei Nieminenkään. Aamulla Lassi yksinkertaisesti tuli töihin myöhässä, yhdeksän ja puoli kymmenen välillä, vasta kun muut lopettelivat kahvitaukoaan. Silloin hän paineli tervehtimättä huoneeseensa ja sulki oven. Muut eivät tienneet mitä hän siellä teki, ellei sitten Moikipää, jota hän joskus kävi tapaamassa.
.
Kahvinjuojat olivat kateellisia Sällisen työajoista. He kun tulivat töihin ajoissa, raataakseen ensin puoli tuntia kahvikupit kädessään jutellen. Monen teki mieli sanoa Sälliselle jotakin virallisista työajoista, mutta tämä oli kuitenkin sen näköinen korsto, ettei hänelle kukaan viitsinyt sanoa mitään.
.
Laitoksella oli erilaisia persoonallisuuksia. Minkähän verran kukaan ymmärsi koko organisaation toimintaa? Kuinkahan järjestelmällistä se oli, vaiko vapaan hedelmällistä tieteellisesti, synnyttäen kaikenlaisia kukkia?
.
Eräskin biologi, Rabbe Randell, vaikutti viettävän suurimman osan työajastaan kirjastossa penkmassa sanakirjoja. Mitäkö hän puuhasi? Yritti keksiä uutta nimeä Afroditen seuraajalle, uudelle tutkimusalukselle! Oliko miehellä tekemisestä puutetta? Illalla hän lainasi yön yli laitoksen ATK-manuaaleja opiskellakseen kotonaan.
.
Hannu ei ollut miettinyt hetkeäkään yhtä ainutta nimiehdotusta, vaikka laitoksella olikin nimikilpailu käynnissä. Hän tiesi, että uudenkin laivan nimeksi tulisi: "Afrodite". Ei siitä nimestä voitaisi luopua, se oli niin tärkeä osa Vedentutkimuslaitoksen perinnettä, hän oli tullut vakuuttuneeksi, kuullessaan sanaa jokapäiväisessä käytössä koko ajan.
.
Laitoksen kirjastossa kävi harvoin ulkopuolisia vieraita. Laitoksen omat tutkija-Hannat siellä saattoivat istua Rabben, ja joskus eläkeläis-Purasen lisäksi, opiskelemassa lisää, tekemässä lisensiaattitöitään. Satunnaista ulkomaailmasta paikalle tupsahtavaa vierasta autettiin kirjastossa mielellään ylenpalttisesti. Enimmät kirjaston kontaktit tapahtuivat postitse.
.
Laitoksessa työskenteli usein joitakin ulkomaalaisia, esimerkiksi kuukausikaupalla nuorukaismainen kemisti Yves Poisson. Lopulta hän lähti pois. Hän hyvästeli vuolaasti ranskaksi erityisesti Vesa Ristolaa. Mutta kului vain pari kuukautta, kun hän jo palasi takaisin, ja tuli iloisena tervehtimään Ristolaa, joka vaikutti iloisesti yllättyneeltä. Ja ranskankieli alkoi taas pulputa osastonjohtajan huoneessa.
.
Kirjastonhoitaja Eeva Lehtisen iloksi laitokselle tuli pari kiinalaista merentutkijaa Shanghaista, Wu Reishu ja Wang Ho. Lehtinen piti eksotiikasta, hän esiintyi mielellään tyylikkäissä afrikkalaisissa vaatteissa, joita hänen lähetyssaarnaaja-veljensä hänelle toimitti. Kiinalaisissa häntä viehätti näiden hymyilevä kohteliaisuus ja hämmästyttävä huomaavaisuus.
.
Esitellessään Wangille ja Wulle kirjaston valikoimaa, Eeva saattoi puhuessaan unohtaa, mistä kohdasta oli ottanut jonkin opuksen. Mutta kiinalaiset eivät unohtaneet! Wu Reishun hymyn takainen muisti oli tarkasti rekisteröinyt yksityiskohdat ja hän pystyi heti laittamaan kirjan aiemmalle paikalleen, kiitellen ja kumarrellen. Kiinalaiset hymyilivät paljon ja tuntuivat olevan yhtäaikaa kaikkialla laitoksessa, kohteliaina ja tarkkaavaisina.
.
***
.
Hannu pääsi tietokoneen kanssa sittenkin käsittelemään L-7-aseman lämmönvaihteluja, joita Klaus Syvänne oli alkuun tutkinut Merihiittä varten, sillä Syvänne lähti yllättäen kesken kaiken mittaamaan Jamaikan rantavesien lämpötiloja! Jamaika ei kylläkään kuulunut laitoksen tutkimusohjelmaan, vaan Klaus kustansi matkansa itse, mikä herätti joissakin ihmetystä.
.
- Miten Klausilla on varaa? hämmästeli Rabbe Randell.
.
- Etkö tiennyt? Hän voitti aamiaismurofirman yleisökilpailun pääpalkinnon! Se on julkistettu lehdissä, myhäili osastonjohtaja.
.
- Siinäpä meillä on todellinen Hannu Hanhi! päivitteli Rabbe.
.
- Niin, todellakin Hansu Hanhi... myönsi Ristola.
.
Vesa Ristola opiskeli joutoaikoinaan "Minuuttijohtamista", ja Niemistä huvitti asiaa tuntevana seurata hänen edistymistään... Hannun saatua ATK-tehtävän valmiiksi Ristolan yllättäneellä nopeudella, tämä päätti tarjota HETI palkinnon! Amerikkalaisessa casessa johtaja oli etsinyt äkkiä parissa sekunnissa jonkin palkintoesineen, ja löytänyt vain banaanin laatikostaan, jonka oli sitten ojentanut. Ristola tarjosi vapaa-aikaa:
.
- Lähde kotiin! Teit jo päivän työn!
.
Hannu lähti, heti iltapäivä-kahvilta, mutta vapaa-aika oli hankala asia niin suunnittelemattomasti. Oikeastaan mikään ei huvittanut juuri silloin, kun hän ei ollut odottanut mitään. Aika piti vain tappaa pois. Mieluummin hän olisi ollut laitoksella näppäilemässä tietokonetta. Lisäksi kellokorttikoneen ollessa epäkunnossa hän olisi halutessaan voinut muutenkin pitää omaa lomaa, joten hyöty muodostui olemattomaksi.
.
Hannu Nieminen pitikin lomaa välillä, tosin sairaslomaa. Hän soitti nuhaisena keskukseen, jossa oli parrakas bassoääninen mies-tuuraaja, Reijo Karimaa. Tämä liikkui pyörätuolilla ja teki yleensä joitakin tietokoneen näpyttelyn hommia kirjaston takahuoneessa, Hannu ei tiennyt mitä.
.
Karimaa kysyi Hannulta, mitä pitäisi tehdä:
- Ilmoitanko mä Ristolalle?
- Ilmoita kelle tahansa VAIN, jos joku kyselee mua! vastasi Hannu.
(Eikä häntä ollut kukaan kysellyt...)
.
Ristola alkoi tyrkyttää Niemiselle lomaviikkoakin. Kun hän oli itse lähdössä lomalle, eikä tiennyt, mitä töitä jättäisi Hannulle siksi aikaa. Hannulla oli kirjattuna vastikepäiviä 10 Afroditen matkaltaan, mutta hän säästeli kesäksi.
.
Keksi Ristola sittenkin Hannulle tehtäviä. Niitä varten hän lainasi tälle oman kannettavan Compaq-mikrotietokoneensa, joka oli hänen työpöydällään osastonjohtajan huoneessa. Veli-Markku Jukkala istuutui ensimmäiseksi johtajan tuoliin näyttääkseen Hannulle ja neuvoakseen.
.
- Meillä on nyt uusi osastonjohtaja! naureskelivat ohi kulkevat kemistit nähdessään Veli-Markun Vesa Ristolan pallilla. Mutta sitten sille paikalle siirtyi Hannu, moneksi päiväksi. Ristolan työhuoneen ovi oli perinteisesti auki kävijöille Vain joskus ottaessaan puhelun Vesa sulki oven ja sytytti punaisen liikennevalon.
.
Hannu leikki taas Lotus-1-2-3:lla ilokseen... Hän otti Pex-keskitiedostoon viisi parametria (lämmön, suolaisuuden, happi-, nitraatti-, ja fosfori-pitoisuudet), kerrottuna kuudella eri syvyydellä ja kerrottuna yhdeksällä eri päivällä ja vielä kerrottuna kolmella arvolla kunakin päivänä (suurin, pienin ja keski-arvo). Näistä syntyi otsikkorivineen 163-rivinen ja 5+13-sarakkeinen taulukko.
.
Nieminen alkoi käydä myös kolmannen kerroksen tietokonehuoneissa, keskustietokoneen päätteillä. Systeemisuunnittelija Eliel Partanen auttoi hänet alkuun, ja hän haki sitten keskustietokoneen uumenista perusdataa, muodostaen sinne omia tiedostojaan, jotka jäivät koneeseen kummittelemaan ikiajoiksi, ellei kukaan joskus huomaisi niitä lopulta poistaa.
.
Nieminen piti mikroista ja inhosi isoja tietokoneita päätteineen, joita hän ei tahtonut osata käyttää. Mutta nyt hän tapasi Rauli Lehtolan, ATK-suunnittelijan, joka ei tuntenut mikrotietokoneita? Tämä pyysi Hannulta neuvoja mikroista!
.
- Käytän vasta toista päivää tämmöistä, kertoi Rauli.
.
Hannu neuvoi, miten HP:ltä siirretään tietoa IBM-mikroon. Sitten hän neuvoi, miten kovalevyltä siirretään tietoa disketille. Ja millainen tietolevyke käy... Rauli vertaili omia levykkeitään Hannun käyttämiin ja hävisi tiehensä vähäksi aikaa. Hän kertoi jälkeenpäin käyneensä varalta vaihtamassa oman "High Density"-laatunsa "Double densityyn" kuten Hannulla oli.
.
Rauli Lehtolalla oli Gotlannin-tiedostonsa, jota hän yritti kopioida, mutta ei onnistunut. - Onko levyke formatoitu? kysyi Hannu. - Se on kyllä aivan uusi... otin sen Elielin laatikosta? kertoi Rauli epätietoisena.
.
Hannu ryhtyi alustamaan Raulin levykkeitä ja näytti ja neuvoi miten formatointi tapahtui. Lopulta kopioituaan tiedostonsa, Rauli yritti vielä lähettää sen turhaan ja takaperoisesti mikrolta keskustietokoneelle takaisin.
.
Joskus Nieminen tunsi osaavansa jo jotakin. Hän neuvoi yläkerran mikroa tilapäisesti käyttäviä kemisti-Tiinojakin, varsin vähäisillä tiedoillaan. Yleisessä toimistossa oli kivaa käväistä käyttämässä laser-tulostinta, kun se onnistui nopeasti ja neuvoja siellä kysymättä. Lopulta Hannu hämmästytti itsensä fyysikko-Ville Alhon.
.
- Osaatko sinä käyttää siirto-ohjelmaa HP-IBM? Ville yllättyi myönteisesti. Menetettyään jo kauan sitten toivonsa, että Niemisellä olisi mitään intelligenssiä tai energiapanosta laitoksen kehittämiseen, Alho oli päätynyt pitämään tätä typeryksenä. Mutta ei Hannu ollut tehnyt muuta, kuin seurannut Ville Alhon itsensä kirjoittamia ja koneen viereen teippaamia siirto-ohjeita, joita hän oli Raulillekin suullisesti tulkannut.
.
Laitokseen tuli ajoittain uutta väkeä, Hannulle tuntemattomiksi tai epämääräisiksi jääviä. Eipä hän halunnutkaan tutustua tarpeettomasti kehenkään. Vain kerran Hannu pääsi näkemään esittelykierroksen uudesta näkökulmasta.
.
Nuppu Numminen kierrätti uutta puhelinkeskusharjoittelijaa Taijaa ja tuli PC-huoneeseenkin, jossa Hannu yksinään naputteli mikroa. Taija oli vasta teinityttö ja tutkiskeli ujona lattiaa, kun Nuppu esitteli laitoksen "siviilipalvelusmiehen". - Hei, sanoi Hannu vain, tuntien paljon sympatiaa omien kokemustensa vuoksi. Kättely vältettiin.
.
Taija ei oppinut koskaan tuntemaan Hannua, kun ei tätä silmillään nähnytkään. Kesällä lähtiessään lomalle Nuppu jätti Taijalle kirjeen annettavaksi Hannu Niemiselle, kunhan tämä palaisi kuntoisuuslomaltaan. Taija talletti kirjettä visusti laatikossaan, mutta ei tiennyt mitä tehdä sille, kunnes se löydettiin kuukauden vanhentuneena ja tuotiin Hannulle.
.
- Taija ei oikein tiennyt, kenelle tämä oli... kertoi kirjeen tuoja. Hannu luki kirjeen, jossa oli allekirjoitus "Nuppu". Siinä selvitettiin, missä Hannu voisi syödä kesäkuussa Varkin ollessa suljettu. Heinäkuussa siitä ei ollut enää iloa. Kahvila Betty oli menettänyt varman tiliasiakkaan, mutta Hannu oli kumminkin selvinnyt kuolematta nälkään.
.
***
.
Kevään tulo, toukokuu, ja pitkästä aikaa paahtavalta tuntunut aurinko toivat Itäkeskuksen juopot lojumaan Vedentutkimuslaitoksen ulkoseinille. Sisällä Yleisen toimiston väki ryhtyi valmistelemaan kevätretkeä Eliel Saarisen Hvitträskiin.
.
- Kirjasto suljetaan iltapäiväksi! touhusi Eeva Lehtinen jo kymmeneltä. Kohta hän etsi Hannua uudelleen, kysyäkseen lähteekö tämäkin retkelle Kirkkonummelle, kun Hannu taas välillä työskenteli kirjastossakin? Vaihtelu oli toki tervetullutta Hannulle.
.
- Työskenteleekö hänkin Yleisessä toimistossa? hämmästeli vielä joku konekirjoittaja, joka itse ei lähtenytkään retkelle. Kaikkia Hannu ei ollut ehtinyt nähdä puolessa vuodessakaan, eivätkä he Hannua.
.
Retkiporukka tiivistyi syömällä yhteisissä pöydissä ruokalassa jo yhdeltätoista, Puhtonen ja Lehtinen Niemistä vastapäätä. Reissuun lähdettiin kolmella henkilöautolla, yhden niistä porukka oli tässä pöydässä, täydennettynä Anu Väisäsellä.
.
Pertti Puhtonen lähti ajamaan kohti Kirkkonummea kello 11:50. Ajomatkan piti olla puolituntinen, mutta se kesti tunnin. Puhtonen oli käynyt joskus ennenkin Hvitträskissä ja hän muisteli, millainen tienviitta sinne olikaan ollut. Niin hän ajoi ympäri koko Vitträskin järven. Laaja järvikierros tuli tehtyä ja nähtyä.
.
Perillä muut odottelivat pitkästyneinä. Heidän autonsa, kuljettajinaan kirjanpitäjä-rouva ja systeemisuunnittelija Eliel Partanen, olivat tulleet oikeaan paikaan kolmen minuutin aikaerolla toisistaan, mutta Puhtosen auto kolmenkymmenen.
.
Viidentoista vedentutkijan ryhmä sai lyhyen opastuksen talossa, kunnes heidät häädettiin salista kokousvieraiden tieltä. Nuppu kiivaili, olivatko he toisen luokan porukkaa, he rentut... He istuutuivat rantaniitylle syömään eväitä, jotka Eliel kantoi 150 porrasaskelmaa alas, sekä Anu Väisäsen Ballantyne-korkillisia aperitiiveiksi.
.
Hannu katseli kirjaston tuoretta kesäapulaista, Gunillaa, tiukkatukkaisen voimistelijatytön näköistä. Tämä kyseli, miten pääsisi Afroditelle? Eliel ei ollut ollut laivalla kahteen vuoteen, mutta suositteli mielellään Moikipään matkoja, tai vaihtoehtoisesti Ristolan syysmyrskymatkaa, naureskellen.
.
- Tietokonevalmistajia kilpailutettiin satojen tuhansien tinkimisiin, porkkanana uuden Afrodite-laivan Etelänapamatkan tuoma julkisuus. Mutta sitten Moikipää alkoi haluta kaikenlaista turhaa ja tarpeettoman kallista, että se siitä!
.
Retkeläisten kielenkannat alkoivat kirvota tutuille laduilla: poissaolijoilla olisi ollut tilaisuus kuulla kunniansa. - Ei Moikipäälle ole vastusta kuin Merihiidessä, kunhan tämä vain puuttuisi asioihin!
.
Nupun porukka meni oluelle, kun ensimmäinen auto lähti neljältä kotimatkalle, ja Hannu päätti kävellä. Uusi maratonin osamatka, uudella reitillä Kirkkonummelta Espooseen tulisi suoritettua, hän arveli. - Tai ainakin bussipysäkille Espoon puolella? Puolen tunnin päästä Puhtonen ajoi kuitenkin yksin ohitse ja tarjosi Hannulle kyytiä Soukkaan. - Sullahan on lyhyt matka täältä, hän viittasi Hannun asuntoon.
.
Viikon päästä Hannu lähti ensimmäiselle parin viikon lomalleen. Hän ilmoitti vasta perjantaina jäävänsä nyt vastikevapaalle. Ristola oli matkoilla ja kirjastossa oli tylsää. Eeva Lehtinen oli epävarma aluksi, kunnes päätti, että selvä olkoon! Jollekin toiselle tuo olisi ollut selkeä, yksinkertainen rutiinipäätös. - Täytyy kai merkitä lomasi kuntsariksi, sanoi Nuppu, joka oli kiireisenä opettamassa kesäapulaista.
.
Hannu aikoi lomallaan kiertämään junalla, toiseen kertaan, Pohjolaa, mutta se suunnitelma tuntuikin äkkiä tylsältä. Miksei hänellä ollut passia? Kun hänellä oli siviilipalvelus suorittamatta loppuun! Hän meni kuitenkin hakemaan uutta passia, saadakseen tilattua sellaisen valmiiksi ainakin heti palveluksesta vapautumisensa jälkeiseksi päiväksi...
.
Nieminen onnistui kuitenkin tilaamaan passin heti, normaalilla toimitusajalla, vaikka hänellä ei ollut sotilaspassia "mukanaan"... Pientä väittelyä asiasta syntyi kahden virkailijan kanssa. Hannu päätti lähteä syksymmällä vuorobussilla Lontooseen ja kierrellä junalla Britanniaa.
.
Tehtyään maratonkävelyn Vantaan Nikinmäestä Sipoon Nikkilään ja takaisin, nähden vanhoja kirkkoja, kyliä ja heleää maalaismaisemaa, Hannu palasi töihin, jossa mikään ei ollut muuttunut, ihmisiä oli vain enemmän lomilla. Tietokeskuksen vahtimestari Goring koki kuitenkin uransa huippuhetken: hänen onnistui vihdoinkin pysäyttää kesken nälkäisen "Vedentutkimuslaitoksen" matka:
.
- Ruokala ompi suljettu! Sinne ei nytten pääse!
.
***************************