Hannu Nieminen aloitti arkensa myöhästymällä töistä. Se ei kuitenkaan merkinnyt "punaisia merkintöjä" työaikaan, sillä kellokortti ymmärsi sitten "paluun työmatkalta" tapahtuneenkin vasta kesken maanantain! Toisaalta Hannua askarrutti, seurasikohan kukaan hänen työaikojaan hänen nimettömän kellokorttinsa perusteella? Ehkä hän olisi voinut hankkia vaikka tuhat tuntia miinusta kenenkään huomaamatta?
.
Hannu Niemisen kirjastourakka oli samassa pisteessä kuin 2,5 viikkoa aiemmin hänen keskeyttäessään sen. Joten Hannu sai huomata korvaamattomuutensa... Ilman häntä ei homma edistynyt.
.
Kaikki työtoverit kyselivät Afroditen matkasta ja päivittelivät:
- Ei se pahempaan aikaan olisi voinut olla, syysmyrskyineen!
.
Arkistosäännön laatimisen pakollisuudelle tuli valtiolta vuosi lisäaikaa, joten tämä tehtävä lykättiin Hannun suoritettavaksi vasta seuraavan kesän hiljaisena aikana.
.
Ylijohtaja Merihiidellä oli vihdoinkin aikaa ottaa Hannu vastaan! Informaatikko Koivu tuli sen vuoksi koputtamaan nuhaisen, päiväkirjaansa juuri kirjoittavan Hannun työhuoneen oveen. Nyt kaikki tuntui olevan sekunneista kiinni. Jokin vuosisadan tilaisuusko? Hannu niisti nenänsä ja pesi kätensä, kun Merihiisi ja Koivu jo kärsimättöminä odottivat, edeltä Merihiiden huoneeseen mennen.
.
Seurasi kaksi minuuttia Merihiiden huoneessa. Tämän työpöytä oli täynnä paperitavaraa.
- Laitos tuottaa paljon papereita, hän sanoi rasittuneesti. Hannu kertoi hommiensa olleen tähänasti vaihtelevia, kirjastossa ja vastikään Afroditella.
.
Samassa Nuppu Numminen koputti ovenpieleen ja hänellä oli joitakin papereita kädessään. - Tule vain sisään... eiköhän tämä asia olekin jo selvä... Merihiisi hoputti kärsimättömänä ja väsyneen näköisenä. Kallis audienssi oli viimein saatu mahdutettua hänen päiväohjelmaansa ja oli ohi...
.
Nieminen piti yhden maanantain sairauslomaa nuhan vuoksi ja soitti siitä ilmoituksen puhelinkeskukseen. Mutta kun hän tuli tiistaina taas töihin, hän huomasi soittonsa olleen luultavasti tarpeeton.
.
Kellokorttikoneisto oli nimittäin hajotettu edellisenä viikonloppuna. Muiden Hannu ei uskonut hänen päivän poissaoloaan välttämättä huomaavan kuin lahjomattoman kellokorttilaitteen. Tosin vahtimestari Perakin, joka olisi ollut todennäköinen työaikalistoja tulostava henkilö, kysäisi Niemiseltä kerran, oliko tälläkin kellokortti? Vaikka juuri Pera oli Hannulle aiemmin kellokortin antanut ja sen käytön opettanut.
.
Uusin laitokseen kohdistunut vandaalien tihutyö johti koko laitoksen henkilökunnan hätäkokoukseen kirjaston viereisessä luentosalissa. Ovien lukkoasia tosin jäi sittenkin kokouksessa sivurooliin, kun ylijohtaja Merihiisi esittelikin yleisiä suunnitelmia uuden Vedentutkimuslaitosta koskevan asetuksen laatimisesta. Muut kuuntelivat kuuliaisesti tunnin ja vartin. Kaikki olivat paikalla tuppisuina, niin Lasse Laine kuin Vesa Ristola, Veikko Haukinen tai kuka tahansa.
.
Dosentti Iiro Moikipää säesti Merihiittä kolmen sanan lauseella, se oli hänen osuutensa. Vain eläkeläinen Puranen, jolla oli yhä työhuoneensa, innostui kyselemään kaikenlaista uudistuksista.
.
Lopulta erikoistutkija Aleksi Kajanus ryhtyi tarmokkaaksi opponentiksi, vastustaen Merihiiden kaavailuja. Kajanus ei halunnut omaa, Yleisen vesitieteen osastoaan, muutettavaksi nimeltään Biologian osastoksi.
.
Lukkoasiakin tuli lopulta esiin: laitoksen turvallisuutta ryhdyttäisiin todella parantamaan. Lukot vaihdettaisiin uusiin ja ovet panssarilasisiksi.
.
Suojelupoliisin kerrottiin ottaneen yhteyttä professori Merihiiteen varoitellen teollisuusvakoilun lisääntyneen Suomessa ja tiedustellen, missä määrin Vedentutkimuslaitoksessa säilytettäisiin sellaisia salaisia tietoja, jotka voisivat olla arvokkaita jonkin toisen valtion tai yhteisön käsissä?
.
Varoitus tuli näin julki, mutta sen aiheellisuudesta ei käyty julkista keskustelua. Hannu Nieminen ei tiennyt, oliko laitoksessa sellaisia salaisuuksia, joita piti tarkoin varjella?
.
- Jaaha... Tietääkö kukaan, millaiset lukot on Suomen Pankissa? alkoi eläkeläiskemisti Puranen aprikoida.
.
Myös Aleksi Kajanus puuttui lukkokysymykseen. Hän kertoi lukuisin eri viittauksin mitä mieltä poliisi on lukitsemisista: - Poliisi suosittelee, että... Poliisin mukaan on kyllä parempi tehdä siten, että...
.
- Ai, Aleksi on ollut poliisin kanssa tekemisissä? innostui Merihiisi ironiaan. Olikohan hän närkästynyt Kajanuksen vastustuksesta hänen suunnitelmilleen? Olisihan paljon selkeämpää nimittää lyhyesti ja ytimekkäästi, kuten jo nyt oli Fysiikan osasto, myös perinteiset Kemiallis-biologinen osasto ja Yleisen vesitieteen osasto uusiksi Kemian ja Biologian osastoiksi.
.
- Ehkä olen ollut, ehkä en ole... Mutta palatakseni lukoista yhä vielä tuohon asetuksenmuutos-asiaankin... Aleksilta ei sanottava heti loppunut. Hän oli itse koulutukseltaan biologi, mutta häntä eniten kiinnostava tutkimus, meren sisäiset aallot, ei ollut biologiaa, vaan - yleisesti vesitiedettä... YVO, Yleisen vesitieteen osasto, oli hänen osastonsa.
.
Uudistukset jäivät hautumaan Merihiiden päähän ja Puhtosen pöytäkirjoihin. Kokous päättyi, ja Kajanus kiiruhti lähimmälle mikrotietokoneelle neljännessä kerroksessa. Mutta sillepä oli jo ehtinyt ensin kemian osaston tutkija Veli-Markku Jukkala...
.
- Se on YVO:n kone! huudahti Kajanus harmistuksissaan. - Mutta kun YVO:a ei enää OLE!... hah hah! naurahti nokkela Vekku Jukkala. Kajanusta otti päähän. Kaikki oli Merihiiden syytä!
.
Hannu Nieminen ryhtyi joutaessaan tutkimaan laitoksen arkisto-mappeja, mitä vain milloinkin osui hänen käsiinsä. Hän oli kelvoton ymmärtämään luonnontieteellisiä tutkimustuloksia, kun ei tieteenalaa tuntenut. Hänen ymmärryksensä riitti hallinnollisiin papereihin.
.
Hannu pystyi näkemään, oliko vaikkapa Kemiallis-biologisen osaston johtaja valittu pätevyyden vai sopivuuden perusteella. Julkisessa viranhaussa tietojen avoimuus olikin tärkeää. Hakupaperit eivät paljastaneet mitään mätää: päinvastoin Vesa Ristola voitti meriiteillään kilpailijansa mennen tullen, lajissa kuin lajissa, Hänellä oli Eximia väitöskirjassakin, eikä hän ollut mikään Åbon tohtori. Yliopiston dosentiksi hänet oli kutsuttu heti väitöskirjan valmistuttua. Hänen tuotannossaan oli runsaasti artikkeleita, myös populaareja, joita varmemmin luettaisiin kuin mahdollisia keinotekoisia julkaisuluetteloiden pidentäjiä... Ikäänsä nähden hänellä oli pitkä kokemus, lisäksi hyvä kielitaito, myös sujuva ranska.
.
Ristolan ansioita tutkiessaan Hannu ajatteli, olisiko tämä pätevin henkilö Vedentutkimuslaitoksen ylijohtajaksi? Mahtaisiko mies olla itsekin samaa mieltä? Ketä keskinkertaisuuksia olisi hänen tiellään? Moikipääkö ja Merihiisi?
.
Oulussa Afroditella käyneen laitosinsinöörin valinta osoitti myös pätevyyden tai ainakin parempien papereiden suosimista. Tampereen diplomi-insinööri-tyttö kilpaili voitokkaasti ohi opistoinsinööripojista. Inssipoikaa ei auttanut edes "lukuisien tieteellisten kojeiden rakentaminen tiedemiesisälleni"...
.
Mikko Hölsä, tuo Hannun kanssa samaan aikaan työhön tullut tulokas, jonka puhelinkeskustyttö oli alkupäivinä sotkenut Hannuun, esitti luontevasti kuusi laudaturia Tapiolan yhteiskoulusta, hyvät kandidaatinpaperit, tekeillä olevan lisensiaatintyön, sekä mainitsi erityiskykynsä vaikeisiin matemaattisiin mallintamistehtäviin. Näiden päälle: miestä kiinnosti meri harrastuksena!
.
Afroditen oloista tehtiin selvää työpaikkakomitean pitkässä valituskirjelmässä kolmen vuoden takaa: Hyteissä on liian kuuma, jopa 27 astetta yöllä! Sepä juuri, ja kuiva ilma, olivat - yhä edelleen - Hannuakin rasittaneet laivalla. Lämmitys oli luvattu korjata remontissa jo neljä vuotta sitten! Laboratorioiden sijainnit olivat hankalia. Pöytiintarjoilua vaadittiin heti palautettavaksi, koska syysmyrskyissä itsepalvelu on liian vaikeaa!
.
Siivoojiakin vaadittiin Afroditelle lisää, huolehtimaan paitsi hyteistä myös laboratorioista, etteivät herkät kojeet pölyttyisi pilalle. Lopuksi nimeltä mainitsematon Afroditen kapteeni todettiin vaikeaksi luonteeksi. Henkilösuhteet olivat tulehtuneet ja ilmapiiri laivalla oli huono! Aiemman kapteenin kanssa ei ollut ollut ongelmia, väitettiin.
.
Arkistot pursuivat hallinnollisia papereita, mutta tarvittaviakin puuttui: kamreeri Sinikka Taivainen oli aluksi tarjonnut Hannulle siviilimiehen päivärahaa 13 markkaa, monen vuoden takaisen säädöksen mukaan, vaikka oikea määrä oli 15 ja nousemassa 17:ään markkaan.
.
Eräänä päivänä oma koira puri laitoksen kirjanpitäjää käteen. Informaatikko Koivu keksi Hannun käsivaivaisen tilapäiseksi sihteeriksi. Tehtävä oli kelju, kirjoittaa saneltuja tilivientiohjeita. Homman ketjutus osoitti Hannun kuitenkin turhaksi lenkiksi jo yhdessä päivässä.
.
Jos Hannu olisi itse kirjannut viennit tietokonepäätteelle, kaikki olisi sujunut hyvin. Mutta ketjutuksessa vanha kirjanpitäjä määritti oikeat tilit ja toimiston tyttö näppäili ne vauhdikkaasti. Tämä ei kuitenkaan osannut lukea Hannun käsialaa, vaan parkui vaikeuksiaan käytävillä niin äänekkäästi, että se kuului jopa Hannun huoneeseen asti. Hannua ei enää toiste pyydetty hommaan.
.
Lopulta Nieminen pääsi älytöihin, ainakin näennäisesti, nimittäin oman IBM-mikrotietokoneen ääreen. Vesa Ristola oli jo laivalla kysellyt, mitä Hannu teki laitoksella, ja ehtisikö tämä Kemian osastolle purkamaan paperilta tietokoneelle suomalais-neuvostoliittolaisen yhteismatkan tieteellisiä tuloksia? Niihin ei kukaan vakituinen tahtonut ehtiä koskea. - Jospa viimein järjestykseen nekin, toivoi Ristola. Hän aikoi kysyä Puhtoselta, sopisiko tämä Yleiselle toimistolle.
.
Niinpä Hannu siirtyi viidennen kerroksen kaakkoiskulman isoon PC-huoneeseen, jossa hän oli puolet ajasta yksin. Toisen puolen ajasta joku muu käytti toisten seinien tiskejä ja työtasoja johonkin omaan askarteluunsa. Huoneen ainoa mikrotietokone oli pääasiassa Hannun käytössä, mutta joskus joku saattoi lainata.
.
Osastonjohtajan huone itäpäädyn ikkunoineen oli aivan vieressä. Ristola neuvoi Hannua ohjelmien käytössä alkuun, vaikkei ollut niissä varsinainen asiantuntija itsekään. Parempi opastaja ja ATK-taituri oli hassusti puhuva Veli-Markku Jukkala, joka kirjoitteli ruutupaperilehtiöön arkki arkilta lisää ohjeita. Suullisesti Vekku sotkeutui helposti monimutkaisiin ilmaisutapoihinsa. Hänen puheenpartensa oli tällaista: - Jos tämän teet ja saat aikaan, niin silloin minä kyllä kiitän ja vähintäänkin kumarran.
.
Hannu opetteli käyttämään dBase- ja Lotus-1-2-3 -ohjelmia Vekun ytimekkäiden lyijykynäohjeiden ja osittain alkuperäisten ohjekirjojenkin avulla. Aluksi oli osaamattomuuden hetkiä, kuten ennen, IFPS-tunnilla ja Metsäntutkimuslaitoksessa, mutta yllättäen myös oman oivalluksen hetkiä.
,
Hannu Niemisen työpäivät tulivat nyt jakaantumaan tavallisesti kahtia: aamupäivä Kemian osaston tietokoneella ja iltapäivä, lounaan jälkeen, kirjaston kortistolaatikon äärellä. Tai päinvastoin, jos joku toinen oli ehtinyt varata tietokoneen aamulla.
.
Kahdesta työskentelypaikasta koitui sellainen seuraus, että Hannun luultiin olevan toisessa paikassa, jos hän ei ollut toisessa, vaikka saattoihan olla ettei hän ollut kummassakaan. Parhaimmillaan Hannun työt edistyivät kuitenkin yhtä aikaa molemmissa paikoissa, kun tietokone tulosti yläkerrassa paperille pitkästi sillä aikaa kun Hannu oli muuta tekemässä kirjastossa.
.
Toinen työ oli lomaa toisesta, kokopäiväisenä kumpikin olisi rasittanut enemmän, joko seisominen kortistolaatikolla tai ruutuun tuijottaminen. Hannun päivistä tuli täysiä, hänen työllisyytensä oli viimein ratkaistu, ilman Puhtosta. Hannu oli mieluummin Kemian osastolla käyttämässä tietokoneohjelmia pienenä osana tieteentekoa kuin Yleisessä toimistossa osana hallinnointia.
.
Puhtoseen Hannu törmäsi hississä. VIRALLISESTI he eivät olleetkaan ehtineet tavata työhaastattelun jälkeen! Puhtonen oli kuin kiikkiin jäänyt hississä... törmänneenä ihmiseen, jolle hänellä ei ollut aikaa? Hän mietti muutaman sekunnin sopivaa puheenaihetta, ja sitten mieleen putkahti ainoa asia, miinkä muisti Hannusta: - Niin, asuntosi... onko se mukava?
.
Ravitsemiskeskuksen ruokalassa oli joskus harvoin ruuhkaa, jolloin täytyi etsiä paikka mistä vain vapaan tuolin löysi. Siten Hannu kohtasi kerran jopa Merihiiden, joka istuutui vastapäätä. Tällöin tämä ei ollut yhtä kiireinen kuin antamansa vaikutelma muulloin oli ollut. Mutta Hannu oli jo lähdössä.
.
Ruokalassa näki harvakseen vedentutkijoita, mutta varmimmin siellä näki melkein joka päivä Susannan. Tämä jakoi tiskin takana ruokaa, tai työnteli astiakärryjä, tai istuutui kello yhdeksän, aamupalatarjoilun loputtua, keittäjien yhteiseen kahvipöytään, joskus synkkänä, joskus jutellen hymyillen tai nauraen kollegojensa kanssa.
.
Afroditelta palaamisensa jälkeisenä maanantaina Hannu ei osannut lukea Ravitsemiskeskuksen ruokalistaa oikein. Se oli kirjoitettu erisuuntaisesti kuin mihin hän oli tottunut Afroditella. Niinpä hän yritti tilata annoksensa väärän päivän valikoimasta.
.
Tähän asti joka päivä mykkänä ollut Susanna hämmästyi. Mutta nopeasti oivalsi Hannun erehdyksen: - Sitä on vasta huomenna... Ja luetteli päivän annokset. Seuraavana päivänä, kun he taas kohtasivat, Susanna sanoi tiskin takaa ensimmäistä kertaa: - Hei!
.
Hannu katseli Susannaa ja hänelle syntyi kuvitelma ikään kuin Susanna olisi mokaillut enemmän Hannun ollessa paikalla. Astiakärryt kolisivat ja lautaspinot olivat kaatua. Häiritsikö hän?
.
Kerran heidän kätensä koskettivat ruoanjakelutiskillä. Pieni hetki tuntui pitkältä Hannusta. Ikään kuin kädet eivät olisi eronneet hetkessä, kuten oli luultavaa, vaan jääneet viivyttelemään, pitkään.
.
Joskus Hannun tullessa viime hetkillä iltapäiväkahville ruokasali oli tyhjä, ja myös tiskin toinen puoli, vaikka rautakaihtimia ei ollut vielä laskettukaan alas sulkemisen lopulliseksi sinetiksi. Hannu valikoi haluamansa leivät ja kahvin, ja hinnat itsekin muistaen kurkotti tilivihkonsa kassakoneen viereisestä kotelosta, joidenkin muiden vastaavien joukosta, laski loppusummansa vihkoon ja kuittasi. Samassa joku iäkäs tiskaaja kurkisti takahuoneen ovelta ja huudahti: - Susanna - asiakas!
.
Susanna tuli esiin takahuoneesta kasvot valoisina tai valjeten... - Tarkasta, tuliko laskettua oikein, sanoi Hannu. - Sä voit... laittaa siihen... ihan mitä haluat... sanoi Susanna salaisen hiljaa, hitaasti ja hymyillen.
.
Hannu olisi voinut rakastua. Kesäromanssi Kokkolassa oli päättynyt, he olivat Erjan kanssa tavanneet Oulussa enää vain ystävinä, he olivat olleet liian erilaisia ja liian kaukana. Ehkä vain yksinäisyys oli yhdistänyt heidät tytön kesätyökaupungissa Kokkolassa.
.
Viimeksi Hannu oli tavannut muutaman kerran keravalaista laboranttia, elokuvissa, taidenäyttelyissä, mutta siitä ei ollut syntynyt enempää. Vedentutkimuslaitoksella ei ollut ketään mahdollista, vain Susannassa oli jotakin. Hannu ei kuitenkaan tiennyt, tulisiko jutusta mitään, eikä hän voinut menettää ruokapaikkaansa, kokeilemalla jotkin, minkä jälkeen ei olisi huonossa tapauksessa enää kehdannut käydä syömässä. Ehkäpä viimeisenä päivänä tai sen jälkeen? Tai rakkaussuhde oli paras haaveena?
.
Hannu Nieminen tunsi Paavolan menetelmän: kuka tahansa saa rakkaan kysymällä riittävän monelta. Ensimmäinen ei huoli, toinen torjuu, samoin kolmas, mutta jo viidestoista voi suhtautua positiivisesti? Rohmerin opin mukaan taas miehen ei koskaan kannata rakastua epätoivoisesti kehenkään tiettyyn ihmiseen, sillä nainen tekee niin, valinnan, eikä sitä voi muuttaa kuin nainen itse.
.
Susanna oli kuin Tuhkimo puhkeamassa kukkaan, jos joku löytäisi hänet. Hän oli tilapäisesti synkkä mutta hymyili jo monille. Ehkä hän kaipasi jonkun lähestyvän ja ottavan kädestä kiinni.
.
Susanna pysyi Hannulle tiskin takaisena unelmana, milloin ei ollut salissa kolistelemassa astiakärryjen kanssa. Joskus hän pääsi laskuttamaan ja laski hitaasti viivytellen yhteen paperilla Hannun tilausten osien kokonaissummaa. Tai hän kiirehti heti yksin Hannun tiliviholle, mutta unohti sitä ennen annostella tälle ruokaa... korjaten sitten virheensä.
.
Ulos Susanna saattoi pelmahtaa kello kahden jälkeen tyhjentämään roskia tai tupakalle, valkoisten sisätyövaatteiden korostaessa hänen hentouttaan talvisessa ulkoilmassa. Hannu ei nähnyt koskaan hänen työhöntuloaan tai kotiinlähtöään, vaikka olisikin halunnut tietää mistä päin hän tuli ja minne meni?
.
***************************
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti