2. Paikkoja siviilimiehelle

Siviilimies vastasi puhelinsoittoon heinäkuun toisena maanantaina ja yllättyi, luullen ensin, ettei puhelu ollut hänelle.
- Metsäntutkimuslaitoksestako?...
Vaan hänellepä juuri, selvisi malttamalla kuunnella pitemmälle.
.
- Terve! Metsäntutkimuslaitoksesta Antti Linkola tässä... Meille kirjoitettiin Työvoimaministeriöstä, että olisit kiinnostunut laskentatoimen tehtävistä ja siviilipalveluksesta? Paperisi ovat vain maanneet sotilaspiirissä unohtuneina sinne...
.
- Ahaa, Hannu Niemisen mielessä välähti. - Tepsikö sittenkin se kirje, jonka hän oli lähettänyt Työvoimaministeriöön? Hän oli painottanut pitkällistä odotustaan ja - koulutustaan...
.
Vastaukseksi hän oli saanut virallisen lomakkeen, johon piti kirjoittaa kaikki samat jutut uudelleen, mitkä hän oli juuri ministeriöön kirjoittanut. Toivotuksi alkamisajaksi Hannu oli laittanut kesäkuun, joka oli kulumassa.
.
- Meidän olisi nyt aiheellista tavata! Käykö ylihuomenna keskiviikkona? Tämä paikka on Metsäntutkimuslaitoksen Tutkimusalueasema, Grillitiellä Tikkurilassa. Minkä verran tunnet tätä Vantaata? Linkola jatkoi.
.
Hannu ei hämmästykseltään paljon puhunut, vaan sanoi olevansa yllättynyt soitosta!
- Elämässä sattuu yllätyksiä! lopetti Linkola puhelun reippaalla äänellä.
.
Nieminen oli odottanut suoraan kirjallista palvelukseenastumismääräystä: alkajaisiksi kutsua siviilipalvelusmiesten koulutusjaksolle johonkin maaseudun syrjäiseen, kituvaan kansanopistoon. Metsäntutkimuslaitos ei kuitenkaan kuulostanut ollenkaan huonolta! Kannatti esittää toivomus paikasta!
.
Hannu oli toivonut: - Koulutusta vastaavaa työtä. mieluiten tieteellisessä laitoksessa! - En halua sairaaloihin tai hoitotehtäviin! Ammatinvalintatestin mukaan en sovellu sellaisiin! (Testi oli Hannun kaverin laatima, mutta sitä hän ei kertonut.)
.
Aikaa oli kulunut, kun Hannu oli ollut Asevelvollisten tutkijalautakunnan kuultavana. Sittemmin lakkautettu lautakunta oli koostunut vanhoista äijistä. Armeija oli lähettänyt edustajakseen pelottavan näköisen, uurrenaamaisen bulldoggin. Kalkkeutunutta psykiatria askarrutti alusta loppuun, minä päivänä aseita jaetaan alokaskomppaniassa? Rauhanliikettä edusti kuivahtanut ruotsinkielinen emeritus-professori. Lääkäri oli sairaan näköinen. Puheenjohtajana pyöritti höpöttävää puhemyllyä kunnallispoliitikko ja entinen tanssilavojen viihdyttäjä Pärre Förskott. Hannu oli hyväksytty huolimatta tykistön majurin kielteisestä lausunnosta, joka kuului: Ei vakaumusta! Palautettava aseelliseen palvelukseen!
.
Hannu ei valmistautunut keskiviikon tapaamiseen peseytymistä ja kartan katsomista enempää - osatakseen ainakin paikan päälle. Hän otti asiat joskus liian kevyesti tai muiden mielestä ylimielisesti? Kaveri, jolle hän soitti, oli vielä innostava: "Totta kai pääset sinne, Suomen pätevin, jonka voi saada 15 markan päiväpalkalla...." - Minäköhän päivänä voin aloittaa, Hannu mietti vain - ja miten paljon ehdin käydä Kokkolassa, viiden tunnin junamatkan päässä - tyttöystävää tapaamassa?
.
Keskiviikkona Nieminen lähti bussilla Espoosta kello 11, ehti Helsingin asemalla P-junaan klo 11:40 ja oli Tikkurilassa klo 12:03. Aikaa oli jäljellä vielä tunnin verran ennen tapaamista.
.
Aina tilaisuuden tullen Hannu harrasti pienimuotoistakin turismia. Tikkurilan kirjasto oli vanhastaan tuttu, mutta nyt hän kierteli Väritehdasta, pistäytyi Keravanjoen sillalla, poikkesi postissa saadakseen Kokkolaan lähtevään kirjeeseen Vantaan leiman, ja tarpeen tullen heitti vettä ravitakseen janoisia vesakkoja paikalla, johon myöhemmin rakennettiin tiedekeskus Heureka.
.
Kuriiritietä Väritehtaalta itään kävellessään Hannun eteen avautui maalaismaista peltomaisemaa. Hänen täytyi varmistaa kartasta, minne oli suunnistamassa. Muutama auto tuli vastaan ja takaa tullut pyöreä nainen pyöräili hänen ohitseen.
.
Nieminen kuljetti mukanaan karttoja kierrellessään satunnaisena kulkijana oudoissa ympäristöissä. Useimmiten karttaa tuli katsottua liian myöhään, kun oli jo kulkenut ummet ja lammet harhaan. Mutta eksyen näki enemmän maailmaa. Sattuma oli seikkailujen setä ja ohjasi kiehtovimmille löydöille retkillä.
.
Grillitie tuli vastaan turhankin pian. Hannu käveli vähän ohitse nähdäkseen vielä seuraavan sillan Keravanjoen yli, kunnes palasi, ja hidastellen laahusti hiekkatietä pehmeässä maaseutumaisemassa terävän kulmikkaalta näyttävän punatiilitalon pihaan. Kello oli 12:54. Hannu odotti vielä hetken autiossa maalaispihassa, kunnes painoi oven soittokelloa.
.
Ristin sieluakaan ei näkynyt eikä tullut avaamaan ovea. Pieni kaiutin vain särähti ovipielessä ja sieltä kuului lyhyt, inhimillinen ääni: "Tervetuloa!". Lukko avautui sähköisesti ja heti oven takana odottivat suorat portaat toiseen kerrokseen. Tähänastisen aavemaisen autiuden katkaisi yläkerran käytävällä vastaan harppova ruutupaitainen, lyhythihainen, nelikymppinen "erämies", ahavoitunein kasvoin.
.
- Tulin tapaamaan herra Linkolaa...
.
- TÄH?... Joo, minä olen, mutten kylläkään mikään herra... vastasi mies. Hän tuntui usein kuulevan hieman huonosti ja ilmaisi sen töräyttämällä väliin sanan "TÄH?!"
.
Linkola ja Nieminen menivät viereiseen huoneeseen, jossa Kuriiritiellä äsken Hannun ohi pyöräillyt naisenpullukka osoittautui toimistopäällikkö Väskyläksi, joka oli ollut palaamassa ruokatunnilta ja matkallaan huomannutkin kartanlukijan: - Oliko vaikeuksia osata tänne?
.
Ehei, paikan löytäminen oli ollut Hannulle helppoa. Vaikeiksi osoittautuivat vasta etupäässä Linkolan ja harvakseen Väskylän esittämät kysymykset. Ne eivät olleetkaan yksinkertaisesti: - Minä päivänä voisit aloittaa? vaan:
.
- Osaatko ohjelmoida? Onko Lotus tuttu? Oletko ollut tekemisissä puuntuotannon tai metsänhoidon kanssa? Oletko työskennellyt valtion virastoissa? Mitä koulutuksesi piti sisällään? (Todistuksia ei pyydetty esittämään.)
.
Täällä tarvittiin ATK-ihmistä, kuten aiemmat sivarit olivat olleet. Nyt he olivat tänne kyselleet Työvoimaministeriöstä turhaan puoli vuotta, kunnes Hannun lomakkeen kopio oli saapunut Linkolan pöydälle tämän ollessa itse lomalla.
.
- Siirrämme manuaalisia operaatioita ATK:lle, selitti Linkola, ja esitteli tietokonepäätteitä sekä mikrotietokoneita. Heillä oli Vax sekä Mikro-Mikkoja. Linkola naputteli kuvaruudusta esiin puunkorjuun tilastojen lomakkeita ja katsoi odottavasti Hannuun, että mitä nappuloita tämä alkaisi näppäillä, täh?
.
Huh! Joutuminen kylmiltään harjoittelemaan tuntemattoman koneen käyttöä välittömästi ohjaajan perässä ja valvonnassa, ilman aikaa ajatella, halvaannutti Niemisen. Hänen ajatuksensa lukkiutuivat. Hän kysyi silkkoja idioottimaisuuksia ja pelkäsi jopa tuhonneensa alkuperäiset tiedostot muokattuaan ruudulla näkyviä lukuja, vaikkei muutoksia ollut talletettu säilytettäviksi.
.
Hannu muisti korkeakoulussa yllätyksenä tulleen IFPS-ohjelman käytännön oppitunnin. Luennoitsijan tilalle tuli sijainen, joka vei tusinan opiskelijoita ATK-luokkaan. Hannu ei päässyt alkua pitemmälle, ohjaajan tukiopetuksellakaan. Lopulta viimeisenä paikalle jääneenä hän joutui kysymään, miten pääsisi ulos? - Ohjelmastako? kysyi opettaja. - Eikun tästä huoneesta! Hän ei omin neuvoin löytänyt kuin siivouskomeron oven.
.
Linkola alkoi suhtautua epäilevästi Niemisen sopivuuteen. - Toisaalta... jos et osaa ATK:ta, ottaisitko täällä vuoden vain valokopioita? Mun täytyy vielä kysyä meidän ATK-suunnittelijalta, kun hän palaa lomalta... Tulisi pitkä työmatkakin Espoosta? Meillä olisi kyllä pari kämppää tarjolla, mutta tällä hetkellä ne eivät ole vapaina.
.
Epäilyksiin ei enää auttanut sekään, että Hannu ymmärsi olla aidosti samaa mieltä Linkolan kanssa eräässä laitoksen sisäisessä kiistassa. Lisätäkseen tietojenkäsittelyn kapasiteettia toiset, kuten Linkola, halusivat lisää mikrotietokoneita, kun taas toiset vaativat tehokkaampaa suurta keskustietokonetta päätteineen.
- He tukkisivat sitä vain yksinkertaisella tekstinkäsittelyllä, päivitteli Linkola.
.
Linkola ryhtyi hyvästelemään Niemistä:
.
- Soitan sitten... mutta juodaan vielä kahvit, kun taitaa juuri valmistua... Hän kutsui Hannun ruokailuhuoneeseen. Siellä pitkän tupapöydän ääreen mahtui kymmenen ihmistä, jotka jakautuivat "tee- ja kahvipuolueisiin". Seurasi kiireetöntä naljailevaa juttelua puoli tuntia. Älyllisenä keskustelunaiheena pöytävierasta varten esitettiin väite, että valtion laitos ei ole niin byrokraattinen kuin yksityinen on!
.
Sydäntä sykähdyttävän nätti ja herttainen tyttö oli lähdössä lomalle ja tarjosi lunnaikseen kakkua. Muuan muita vanhempi mies katseli uteliaan kysyvästi Niemistä ja Linkolaa. - Valtio tarjoaa edullisia työntekijöitä... selitti Linkola viittauksenomaisesti.
.
Viimeisenä pöytään kiiruhtanut nuori metsänhoitaja oli uteliain tai harhaluuloisin Hannusta, kätteli, istui viereen, ja halusi välttämättä näyttää karttojen piirtämistä ATK:lla alakerrassa. Linkola ehti jo hyvästellä Hannun toiseenkin kertaan, kun tämä vielä selittikin: - Tuota... hän lupasi näyttää minulle kartanpiirtämistä?...
.
Nieminen meni vastavalmistuneen metsänhoitajan kanssa alakertaan, jossa seurasi hiljaisenpuoleista keskustelua esiin piirtyvien puustokarttojen äärellä. Aikaa vain kului... Linkolakin tuli alas katsomaan, mitä piirrettiin, ja ennen kaikkea hyvästelemään Hannun - jo kolmannen kerran!
.
Mutta silloin Linkolaa tarvittiin kesken kaiken kiireesti puhelimeen. Vasta kello 15 hän sai neljännen ja viimeisen kerran hyvästeltyä Hannun: - Virka-aika loppuu jo 15 yli 15, ja minulla olisi joitakin asioita hoidettavana!
.
Niin Hannu lähti pariksi tunniksi venyneeltä vierailultaan. Riittikö aikaa tuhlattavaksi, vai oliko hän velttoilun levittäjä, vieras lähtemättä ajallaan?
.
Nieminen käveli Tikkurilan kirjastoon ja istui lämpöisessä illansuussa Tikkurilan kävelykadulla, ajatuksissaan, omissa tuntemuksissaan, vailla kiirettä pois. Hän lueskeli saamaansa tai mukaan unohtamaansa Metsäntutkimuslaitoksen kehityssunnitelmaa. Linkola löytyi organisaatiosta nimikkeellä puunkorjuupäällikkö.
.
Hannu muisteli kahvipöydän lämmintä henkeä, pienryhmän intiimiyttä. Kaikki olivat kuin yhtä perhettä, heitä oli niin vähän. Se tuntui yhtä aikaa sekä ihanalta että ahdistavalta. Mahdollisuus avoimuuteen, mutta pelko yksilöllisyyden menettämisestä. Liika avautuminen ryhmässä on kuin liikaa juomista. Ensin tulee hyvä olo kuin nousuhumalassa, mutta jälkikäteen katumus ja krapula - miten saatoinkin paljastaa itsestäni niin paljon!
.
Mukavia ihmisiä olivat kyllä, mutta sitä pahempi paine sosiaalisuuteen. Hannu kaipasi erakoksi. Odottaisikohan hän Tutkimusalueasemalla joka hetki tuskallisesti työpäivän päättymistä ja viikonloppua ja lomien alkua, päästäkseen omaan yksilölliseen rauhaansa?
.
Linkola soitti viiden päivän päästä keskustelleensa ATK-suunnittelijan kanssa, joka oli ollut sitä mieltä, että tarvittaisiin ehdottomasti ohjelmointitaitoinen henkilö. Työvoimaministeriöön ilmoitettiin siten negatiivinen tulos. Hannu odotti ministeriöstä bumerangina määräystä siivoamaan sairaalaa, kun ei ollut kerran tutkimuslaitokseen kelvannutkaan?
.
***
.
Seuraava soitto siviilipalveluasioista tuli maanantai-aamuna kuukautta myöhemmin. Enää Hannu ei yllättynyt, vaan oli rutiinilla rennompi. Soittaja oli herttainen nainen, Nuppu Numminen, Vedentutkimuslaitoksesta, Helsingin Itäkeskuksesta. Siellä olisi tarjolla samanlaisia ATK-pulmia kuin Metsäntutkimuslaitoksessa...
.
Haastattelukutsu tuli seuraavan viikon keskiviikoksi. Hannu valmistautui tekemällä tiedusteluretken Itäkeskukseen löytääkseen laitoksen toimitalon, jonka seinässä luki isoimmalla Dipso, seinänaapuriyrityksen kunniaksi.
.
Viisikerroksinen punatiilitalo, Maamerkki-pilvenpiirtäjän länsipuolella. Metroasemalta muutaman minuutin kävelymatkan päässä, Itäväylän yli joko säiden piiskaamaa avointa kävelysiltaa pitkin tai kauppojen reunustaman katetun Hansasillan kautta.
.
Puhelinluettelo oli hakuteoksista kätevimpiä. Selvisi nimiä, kuten ylijohtaja Merihiisi, osastonjohtajat Moikipää, Haukinen, Ristola, toimistopäällikkö Puhtonen sekä kirjastonhoitaja Lehtinen. Tietosanakirja kertoi hiukan laitoksen historiaa, mareografit, vedentutkimusalus Afroditen sekä entisten ylijohtajien nimiä.
.
Tärkeintä olisi menestys haastattelussa. Hannun kaveri koulutti häntä viikonloppuna: - Fortran on niin kuin Basic, ja varmaan käytössä siellä! Tietorakenne on tärkeä! Muista sanoa aina sovellus, eikä sovellutus, se kuulostaa ammattimaiselta!
.
Keskiviikkona Hannu nousi vuoteestaan klo 6:40, ehti kahta tuntia myöhemmin bussiin, ja ajoi sitten 51 minuutissa perille, bussista metroon vaihtaen. Hansasillan kävelyreitti oli odotettua pitempi ja Hannu myöhästyi yhden minuutin puoli kymmenen määräajasta!
.
Nieminen nousi hissillä neljänteen kerrokseen. Puhelinkeskus ja neuvonta oli pääovea vastapäätä. Sieltä punatukkainen Isabelle Huppertin näköinen opasti reitin oikealle ja taas oikealle, pohjoisseinän pitkälle käytävälle.
.
PUHTONEN-kylttisessä huoneessa istui ruutupaitainen, lyhythihainen, tuuheakulmakarvainen valtiotieteiden kandidaatti Pertti Puhtonen ja hänen seuranaan, kaiketi, Nuppu Numminen, suloisesti nuorekkaan näköinen nainen, kiiltokuva-enkeli. Molemmat pienikokoisia ihmisiä.
.
Alettiin puhua turista mukavan positiivisessa joo-hengessä, kuin oltaisiin kesälomalle lähdössä. Ei ollut turhaan väliä, osaisiko Nieminen c-kieltä tai tuntisiko Symphonyn - kunhan ei konetta pelkäisi! Kunhan Puhtonen jotakin ohjelmista kyseli, itse tärkeä ollakseen?
.
- Budjettimme on 22 miljoonaa ja väkeä noin 80... Sinullako oli budjetointi syventävissä opinnoissa? Sille voi olla käyttöä! Julkinen talous on tuttua? Eero Pitkäsenkö luennot? Puhtonen osoitti korkeakoulun tuntemustaan.
.
Hannulle lupailtiin houkuttelevia töitä: - Harkitsemme uuden laivan ostoa, sen kannattavuuslaskelmat voisivat työllistää sinut! Ministeriö suosittaa, ettei kansanopistoa tarvitse suorittaa, jos on akateeminen loppututkinto. Asunnon hankkiminen on vaikeaa, kotoa voisit käydä, seutulippu kustannetaan. Aamupala ja lounas tarjotaan, Valtion Ravitsemiskeskuksen ruokala on ihan viereisessä talossa.
.
Hannu esiteltiin tanakalle Sinikalle, kamreeri Taivaiselle, ja hänelle kerättiin monistettua kirjallista aineistoa mukaan. Kaikki kyselijät olivat mukavia, Hannu keskittyi terävästi yli minimivaatimusten, mutta valinta vaikutti jo etukäteen päätetyltä? Papereidenko perusteella täällä?
.
Nieminen pääsi lähtemään ulos jo kymmeneltä, puolessa tunnissa! Hän oli pyörällä päästään, ja retkeili ulkona jälkikäteen, kävellen metroradan suuntaisesti Myllypuron ohitse Kontulaan asti. Hänellä tuli äkkiä levoton into matkustella, ja opiskella, mutta myös päämäärätön ja väsynyt olo. Töiden alkua olisi vielä odotettava määräpäivään asti.
.
Nuppu Numminen soitti myöhemmin, että ministeriö vaati ehdottomasti (kun hän oli erehtynyt siltä kysymään!) asunnon järjestämistä. Niinpä hän ehdotti: - Jospa kävisit itse kysymässä opiskelija-asuntosäätiöltä, ilmoittautuisit hakijaksi jonoon, niin se riittäisi muodollisesti!
.
Hannu kävi HOAS-toimistossa Pasilassa selailemassa omin päin kansioita: Vantaan ja Espoon perukoilta saisi kämppiä nopeimmin ja halvimmalla. Olisi sikäli tärkeää asua Helsingin ulkopuolella, että saisi seutulipun työmatkoille, jotta voisi ajella vapaa-aikoina vapaasti pääkaupunkiseudulla ja kotiin Espooseen.
.
Nieminen lähti kolmelta sulkeutuvasta HOAS-toimistosta ja osti kirjakaupasta alivuokralaislomakkeet. Hän soitti Nummiselle kertoakseen opiskelija-asuntojen vuokrista ala- ja ylärajoin, - 400 - 800 markkaa... ja ehdotti: - Entä jos hankkisin vapailta markkinoilta vuokrahuoneen? Sellaisen voisi saada 450 markalla...
.
- No, mutta sehän olisi sitten hyvä! Kunhan vuokra ei vain olisi paljon korkeampi? Paljonko se olisi neliömetriä kohti? Nummista ei tarvinnut enempää suostutella, jos ongelma saataisiin ratkaistua pois hänen käsistään.
.
Osastosihteeri Nuppu Numminen oli toistaiseksi Vedentutkimuslaitoksen kasvot Hannulle. Hän vaikutti koko organisaation dynamolta, toimeliaalta kaikkien asioiden organisoijalta. Hänkö laitoksen keskeisin henkilö? Toimistopäällikkö Puhtonen vaikutti hiukan passiiviselta? Millaisia olisivat ylijohtaja ja dosentit, Merihiisi, Moikipää, Haukinen, Ristola, mitä heitä mainittiinkaan puhelinluettelossa, mihin asioihin puuttuisivat, olisiko kenestäkään mitään harmia?
.
******