Seuraava päivä koitti, perjantai, heinäkuun ensimmäinen. Hannu Nieminen penkoi vaihteeksi iltapäivällä kirjaston kortistolaatikoita, tehtyään aamupuolen syvyyskarttatiedostoja, kun Aleksi Kajanus käveli viereiselle lehtihyllylle... ei ottanut mitään lehteä... odotti, taisikin jonottaa samalle kortiston laatikolle, minkä Hannu oli ottanut esiin kaapiston päälle, järjestääkseen sitä. Ei vaan, Kajanus katselikin Niemistä, odottelikin häiritsemättä katsekontaktia? Hannu kääntyi Aleksiin päin.
.
- Hei kuule, voisitko sinä lähteä Afroditelle ensi viikolla? Kun Rauli Lehtolan piti alun perin lähteä, mutta ATK-osastolla sattui niin paha mokaus, datoissa tuli sellaista sotkua, että Eliel Partasen mielestä Raulin on parasta jäädä selvittämään sitä. Olen kysellyt kovasti muita tilalle, mutta puolet ihmisistä on tähän aikaan lomilla ja toisen puolen on taas välttämätöntä lomittaa muita täällä, eivätkä voi lähteä. Voisin vielä yrittää suostutella sellaista kokenutta Afroditen-kävijää kuin Randellin Rabbea, kesken hänen lomapäiviensä, mutta muutoin jäljellä olisi toinen myös kokenut Afroditen-kävijä - Niemisen Hannu!
.
Hannu oli innoissaan! Pääsisi taas Afroditelle! Tämä mahdollisuus oli ollut hänellä mielessä, kun hän oli nähnyt matkaohjelmien listasta, että myös sivareista pitävällä Kajanuksella oli johdettavanaan oma matkansa heinäkuussa, ja hän oli ajatellut, jospa?
.
Kajanushan oli esittelykierroksella kehunut sivarikavereitaan... Mutta vielä tarvittiin lisäykseksi tuon mikroja opetelleen Rauli Lehtosen este, mukavan polkupyöräilijän - Hannu oli nähnyt häntä pihallakin ja jutellut. Ja että kaikki tapahtui pahimpaan kesälomien ruuhka-aikaan.
.
Kuitenkin Hannu epäili mielessään kykyjään. Mokaisiko hän, nolaisiko itsensä, rikkoisi laitteita, epäonnistuisi? Yhdentoista tuhannen markan luotain oli ollut vaarassa hänen takiaan. Hän halusi ja pelkäsi ja epäröi.
.
Kaiken huipuksi hän oli juuri ostanut itselleen bussilomalipun kahdeksi viikoksi. Hän oli suunnitellut omaa vapaa-ajan ohjelmaa: hän ajelisi juuri huomenna lauantaina Joroisiin kesämökille tapaamaan Espoosta tuntemaansa tyttöystävää Paulaa, yöpyisi ja palaisi sunnuntai-iltana. Siinä oli yksi reissu, mutta bussimatkoja olisi tehtävä samalla lipulla muitakin. Merille lähtö tuli yllätyksenä pilaamaan muut suunnitelmat, vaikka olisikin niitä arvokkaampi seikkailu Hannulle.
.
- Ketä sinne on lähdössä, mitä siellä tehdään, kauanko ollaan?... Mulla oli viimeksi vähän vaikeuksia raskaan vesipallon kanssa... vaikka kyllä mä sen kahdestaan nostin... Kysy vain vielä Rabbea ja muita, jos joku muu olisi lähdössä... ilmaisi Hannu epäröintinsä.
.
- Kolme ihmistä olisi lähdössä meidän lisäksemme, kaksi kesäapulaista, Heidi Jansson ja Kai Föhn, ja sitten yksi Sällisen Lassi Fysiikan osastolta, jos tunnet ennestään... Otetaan CTD-näytteitä selkämereltä, 61. leveysasteen korkeudelta, kymmenen päivän ajan, tiistaista kello 9 seuraavan viikon torstaihin kello 20. Välissä olevana viikonloppuna voitaisiin vielä Raumalla vaihtaakin miehitystä, jos et haluaisi olla kahta viikkoa... jos sulla on vaikka muita kesäsuunnitelmia? Me käytetään CTD-sondia, sitä joka on puolivälissä kantta, ei se ole raskas, painaa 40 kg, mutta nousee vinssillä kevyesti... Kajanus kertoi vuolaasti, hän oli hyvä puhumaan!
.
- Mieti asiaa viikonloppu! toivotti Aleksi vielä lopuksi...
.
Niin epäröivä Hannu siis oli, valmiina väistymään kenen tahansa muun halukkaan tieltä. Hannu laski, että joka kuukauden 15. päivän pelastusharjoituksen hän ainakin välttäisi, kuten syksylläkin, kun paluu olisi 14. päivä... Mitä muita ikäviä uhkia Hannu voisi keksiä vielä?
.
Hannu Niemisellä oli nyt kiirettä, piripintaisia päiviä, elämää kukkuroillaan. ATK:n kivojen karttapiirrosten päälle oli odotettavissa merimatka, ja viikonloppuna välissä käynti maalla Maavedellä, matkaseikkailu ja rakkausseikkailu tai tyttöystävätapaaminen. Hannu nousi lauantaina puoli viideltä ehtiäkseen kuudelta Helsingistä lähtevään, koko päivän ajan lopulta Ouluun asti ajavaan postibussiin, jolla hän kulki ensimmäisen matkaosuuden Mikkeliin.
.
Hannu otti matkoistaan irti niin paljon kuin vain sai. Hän käveli Lahdessa 15 minuutin kierroksen kuten hän aina teki kaikkialla bussimatkoilla, jos oli yli 5 minuutin pysähdys, tutustuakseen pieniinkin paikkakuntiin edes vähän. Lahdessa hän käveli Vesijärven rantaan. Heinolassa hän ihaili vain bussin ikkunasta ennestään tuttuja siltoja. Lusin kylä Heinolan maalaiskunnassa oli pelkkä risteys ja kauppa.
.
Linja-auto saapui Mikkeliin klo 10, ja Hannu kierteli kaupunkia pari tuntia nähden 1980-luvun "Mikkelin pamauksen" tapahtumapaikan, jossa panttivanki, Hannun tuntematon opiskelukaveri, oli tapettu poliisipiirityksessä. Sitten Hannu näki kauppatorin, kalakukkoja (jollaisen hän osti), mustalaisia, kirkon, harjun vesien äärellä. Kaupunki levittäytyi avoimen maan horisontissa Hannu Niemisen kävellessä pellon poikki, niinkin etäällä keskustasta hän kävi, ja hän tutustui Sokokseen, tyhjentyneeseen satamaan ja kirjastoon, jossa oli paljon kauppatieteen kirjoja, kun Mikkeli oli kesä-kauppakorkeakoulun kaupunki... Melko tylsä kaupunki Mikkeli Hannusta oli, sisältäen joitakin idyllejä paikoitellen.
.
Nieminen oli ostanut Suomen Kulkuneuvot -kirjan selvitäkseen monien yhteen sovitettavien bussiaikataulujen kanssa: klo 12:35 oli vuorossa tunti täpötäydessä pikavuorossa Joroisten kirkolle. Hannun ympärillä vieri-istuimellakin oli "mie"-puheisia savolaisia lapsia vanhempineen. Joroisten kirkolla oli karttataulu ja - meneillään häät! Hannu söi eväitä luonnon helmassa ja kuljeksi ympäristössä tunnin, kunnes puoli kolmelta saapui junan korvaava bussivuoro Savonlinnasta Pieksämäelle. Hannu ajoi sillä 20 kilometriä Maavedelle.
.
Joroisissa bussin kuljettaja unohti auton käynnistäessään äsken jäätelöä ulos ostamaan menneen etelämaalaisen miehen, mutta muut matkustajat huomasivat tumman miehen hölkkäävän bussin perässä! Kuljettaja pysäytti heti ja levitteli käsiään anteeksi pyytävästi, osaamatta elekieltä yleisempiä kieliä, kun hengästynyt muukalainen kiitti: "Gracias!"
.
"Maavesi", muisti kuljettaja ilmoittaa Hannun pyynnöstä ja pysäytti, tosin kaksi kyytiin tulijaakin odotti pysäkillä. Samassa pysähtymätön juna ajoi ohitse raiteillaan sadan metrin päässä bussipysäkistä, rataosuudella Savonlinna - Pieksämäki.
.
Hannu etsi ja löysi lähistöltä, 200 metriä Jäppilän suuntaan kuljettuaan, Paulan kesämökin, historiallisen tehtaanasunnon, parille perheelle mitoitetun puutorpan 1920-luvulta. Samanlaisia taloja oli useita, mutta yhdestä niistä tuli Paula ulos. Koitti jälleennäkeminen, ja he viettivät tasan vuorokauden talossa ja ympäristössä, kilometrin päässä olleen joen hiekkarannalla ja pihan riippumatossa, jutellen ja vuoteessa.
.
Sunnuntaina koitti Paulan ja Hannun ero bussipysäkillä kello 14:50. Hannun piti ehtiä Helsinkiin ja ajoissa töihin maanantaina. Sama bussi, sama aika, sama kuljettaja kuin eilen! Nyt ajettiin eteenpäin Pieksämäen asemalle. Siellä joku pitkä, vaalea tyttö käveli asemalta suoraan läheiseen Pieksäjärven rantaan, riisuutui uimapukusilleen, ui muutamia kierroksia vedessä, pukeutui ja palasi asemalle odottamaan junaa. Hannu kulki kauniin eksentrikon perässä katsellen kaiken, sillä tyttö muistutti viehättävästi Hannun viiden vuoden takaista interrail-matkatoveria... joka oli kotoisin Pieksämäeltä. Häntä Hannu etsi tästä kaupungista, hänen lapsuuttaan, vaikka tyttö oli jo muuttanut Espoon kautta Turkuun.
.
Hannua viehätti Pieksämäellä myös Pieksäjärvi kauniine puistorantoineen, joita pitkin hän käveli esiintymislavan alle osittain peittyvälle Heikinlammelle. Matalan kaupungin avaruus oli erikoista, Kansaneläkelaitoksen toimitalokin oli vaatimattomasti yksikerroksinen! Kahden asuntovaunun mustalaiskaravaani tarjosi eksotiikkaa täällä. Bussimatka Helsinkiin alkoi kello 16:45, yhdellä vaihdolla Joutsassa parin tunnin päässä, maisemarikas viisituntinen matka kaiken kaikkiaan. Palatessaan kotiinsa sunnuntain ilta-kymmenen jälkeen Hannu ei ollut muilta vaikutelmiltaan ehtinyt ajatella Afroditen-matkaansa...
.
Maanantaina Kajanus tapasi Hannu Niemisen sattumalta tai malttamattomuuttaan jo laitoksen ulko-ovella kello 8:50:
.
- Lähdetkö? Oletko koko matkan ajan? Aleksi kiirehti kysymään. Myöntävien vastausten jälkeen Aleksi juoksi heti puhelimeen.
.
- Joo, meillä on siviilipalvelusmies... saatiin kiinnitettyä.. ei ollut perjantaina varma, mutta nyt lähtee... varmisti juuri... tuli selvä juttu!
.
Kirjastonhoitaja Eeva Lehtinen kysyi vielä keskipäivällä kesäapulaiseltaan Gunillalta, joka oli hiuksiaan myöten hillitty, nenä pystyssä kulkeva, ruotsalaishenkinen perhetyttö:
,
- Etkö sinä olisi halunnut lähteä Afroditelle? Nyt olisi ollut tilaisuutesi!
.
- Ei mulle nyt sopinut, kun me mennään perheen kanssa purjehtimaan ensi viikonloppuna... Gunilla selitti.
.
Keitä olivatkaan Heidi ja Kai, kesäapulaiset, joiden piti tulla laivalle, Hannu ei tiennyt, kunnes... ainakin toinen heistä, vitivaalea meteorologian opiskelija Kai Föhn, saapui kirjastoon intoilemaan Gunillalle:
.
- Minua ei kohta nähdäkään täällä pariin viikkoon! Pääsen nimittäin laivalle! Huomenna lähdetään merille!
.
Puutarhatieteilijä Gunilla osallistui omalla Vedentutkimuslaitoksen kirjastossa oppimallaan tietämyksellä keskusteluun, kertomalla, miten Afroditella on myös oma kirjasto... sisältäen dekkareitakin! Hän tiesi siitä kortistojen perusteella, mutta Hannu tunsi kirjavalikoiman laivalla siihen tutustuttuaan. Hannu ei ollut aiemmin nähnyt Kaita, kuten ei ilmeisesti Heidiäkään. Nämä työskentelivät varmaankin Fysiikan osastolla, jota Hannu tunsi vähiten.
.
Säätieteilijä Kai Föhn vaikutti intoilijalta! Hän kehui aikovansa lukea kesäkokoukseen tulevien vedentutkijoiden artikkeleita voidakseen keskustella heidän kanssaan. Höveli tyyppi hän oli myös: ryhtyi heti neuvomaan Hannulle, kartan avulla, missä on Länsisatama, vaikka Hannu ei kysynyt sitä häneltä... Hannu ei ollut vielä nähnyt Afroditen laituria Helsingissä, kun hän oli kulkenut sillä Vaasasta Oulun kautta Turkuun. Mitähän Föhn mahtoi ajatella hänestä, ajatteli Hannu, oivalsiko jo matkatoverikseen?
.
Oli viimeinen ilta maissa. Hannu osti purjehduskengät, niiden pohja pitäisi märälläkin kannella, jossa lenkkitossut olisivat liukkaat ja kävelykengät hassut. Talvimatkalle hän oli hankkinut Ristolan neuvosta kumisaappaat, ne sopivat marraskuun räntään ja myrskyn pärskeisiin, mutta olisivat kömpelöt ja mahdottomat kesällä. Ison sinisen matkakassin pakkaaminen jäi yöksi. Illalla ja aamun bussissa Hannu kirjoitti kirjettä Paulalle Maavedelle.
.
***
.
Hannu Nieminen lähti tiistai-aamuna kahdeksalta kotoaan kohti Helsinkiä. Paikallisbussin noustessa Länsiväylän päätyttyä Porkkalankadulla Ruoholahden sillalle, ylittääkseen Mechelininkadun, Hannu tähysti oikealle etelään. Korkealta sillalta hän todellakin näki tutun aluksen: valkoiset kyljet, kermankeltaiset seinät, ja komentosillan katto loisti oranssin punaisena - samoin kuin ylimmän kannen reunat. Siellä kellui Hietalahdessa Jätkäsaarenlaiturissa helposti erottuva laiva, jonka perässä, kyljissä ja suurimmillaan ylimpänä komentosillan molemmissa laidoissa luki nimi Afrodite. Tästä lähtien Hannu huomaisi muulloinkin tarkkailla bussin ikkunasta olisiko Afrodite kotisatamassaan.
.
Laivan piti lähteä yhdeksältä, joten Hannu kulutti vielä ylimääräistä aikaansa nousemalla Lönnrotinkadun autosillalle, mistä Afroditen näki hyvin alapuolellaan ja sen saattoi valokuvatakin. Oli mieluisampaa leikkiä turistia kuin kiiruhtaa töihin liian aikaisin.
.
Hannu lähti kuitenkin kävelemään Jätkäsaareen, jossa hän ei ollut vielä koskaan käynyt. Sen portilla olikin kopissaan vartija, joka kysyi, minne tulija oli menossa? - Vedentutkimusalus Afroditelle! kelpasi vastaukseksi sellaisenaan, Hannu tunsi itsensä merimieheksi ja saapui laivaansa kello 8:45. Kaikki muut olivatkin jo paikalla...
.
Lassi Sällinen nojaili yksikseen reelinkiin, isona ja turpeana. Hannun saapuessa hän tervehti ja jutteli sitten harvakseen:
.
- Ootko sä muuten ATK-ihmisiä?... Jaa-ah, tuleekohan täällä äitiä ikävä, kun on kymmenen päivän matka, olen ollut aiemmin vain ihan lyhyillä, päivän pyrähdyksillä... Mitenkähän täällä saa ajan kuluman?... Tuleekohan täällä merikipeäksi?...
.
Mies vaikutti ihan sympaattiselta, harvapuheiselta. Hannu puhui vielä vähemmän, kertoili niukkasanaisesti kokemuksiaan. Hän taisikin olla tällä matkalla Kajanuksen jälkeen kokenein Afroditen-kävijä?
.
Aleksi Kajanus majoittui suurellisesti johtajan Chief Scientistin hyttiin, uhkuen tyytyväisyyttä kuin kommunistipomona viimein luksushuvilaan päätynyt työväenluokan kellokas. Varajohtajan hyttiä ei tainnut kukaan äkätä ottaa omakseen, vaikka avaimista sai valita mieleistään. Ehkä Hannu olisi saanut kuulla jotakin vinoilua?
.
Nieminen kamppaili uteliaisuuden ja nostalgian välillä; toisaalta voisi tutustua uuteen ja erilaiseen hyttiin omanaan, vaikkapa Klaus Syvänteen sijainniltaan erikoiseen, mutta toisaalta tuttu Cabin 5 oli muistorikas! Eihän siinä ollut mitään ainutlaatuista, se oli vain yksi rivissä, mutta juuri sen venttiilistä Hannu oli katsellut marraskuun myrskyaaltoja, juuri sen punkassa hän oli ennenkin nukkunut. Hannu päätyi vastoin yleisiä retkiseikkailujen periaatteitaan tällä kertaa perinteeseen ja itsensä toistamiseen, ja otti tutun viitos-hyttinsä.
.
Hyttien jako koski viittä varsinaista retkeläistä, mutta laivalla tungeksi yllättäen iso joukko muutakin Hannulle outoa vedentutkijaväkeä. Kajanus järjesti salonkiin kokouksen kello puoli kymmeneksi, esitellen kaikki ihmiset. Ylimääräinen yhden päivän porukka ei tosiaan tarvinnut hyttejä, he pystyttäisivät vain pari havaintopoijua majakan viereen ja poistuisivat illalla. Esiteltävässä joukossa oli "kandeja, meteorologeja, sekä Suomen Akatemian tutkija Kari Räpylä...", kuten lisensiaatti Kajanus kuulutti kaikkien titteleitä.
.
Hannu tajusi maailman tragikoomisuutta pienoiskoossa: - Afroditella oli nyt kerrankin väliaikainen vallankumous... Ylijohtajat ja dosentit olivat poissa, ja vallassa oli entinen kapinoitsija Kajanus. Nytkö kumottaisiin vanha, inhottu tittelien palvonta ja koittaisi yltiödemokraattinen toveruus? Kaikkea muuta! Mikään ei muuttunut, ihan kuin Orwellin Eläinten vallankumouksessa. Aleksi Kajanus huipulla oli samanlainen kuin ne, joita hän moitti...
.
- Entä minkähän lainen olisi puolestaan maisteri Klaus Syvänne retkikunnan johtajana? Hannu jatkoi ajatuksiaan. - Poistuisikohan tämä laivalta ensimmäisenä ja jättäisiköhän sekasotkun jälkeensä... Merihiisi ja Moikipää olivat Kajanuksen ja Syvänteen ja muidenkin valituksissa despootteja, mutta olisivatkohan nämä itse samanlaisia jollei pahempia irvikuvia? Kajanus taisi rakastaa etuoikeuksia ja luksusta, kunhan ne olisivat hänen eikä jonkun toisen...
.
- Matkanjohtajana pidän oikeutenani, että minun ei tarvitse osallistua yövuoroihin, eikä nostaa sondia, vaan muut jakavat ne työt, sanoi Kajanus vähän myöhemmin, rentoutuessaan ja venytellessään itseään tyytyväisenä isossa johtajan luksussviitissään, jota oli kutsunut neljä matkatoveriaan ihailemaan.
.
Hannu piti öistä ja yövuoroista, ja halusi mielellään tehdä itse nyt paljon, enemmän kuin oli ensimmäisellä matkallaan pystynyt tekemään. Siten Kajanuksen malli sopi hänelle erinomaisesti. Mutta hän ei voinut olla vertaamatta, miten osastonjohtaja, dosentti Ristola oli ilman muuta ottanut hoitaakseen tasaosan ruumiillisesta työstä ja yövuoroista, jopa isommankin osan, sen lisäksi, että hänellä oli matkan johtajan velvollisuutensa suunnitella ja tehdä raportteja kirjoituspöydällään. Ehkä Ristola oli työhullu, hänestä ei saisi tehtyä pöhöttyvää politrukkia, Kajanuksesta kylläkin!
.
- Ruokailunsa, 40 markkaa päivää kohti, maksaa jokainen sitten emännälle poistuessaan laivalta, osoitti Kajanus vielä organisointikykyään. Silloin Hannu muisti, että tällaisesta oli ollutkin puhetta ennen marraskuun matkaa. Silloin hänellä oli ollut rahoja turhaan mukanaan, sillä mitään ei lopulta tarvinnutkaan maksaa...
.
Niemisen mieleen palautui Maila Nymanin ääni kehumassa Ristolaa:
.
- Vesa ainoana osaa järjestää kaikki ruokailu- ja matkalaskut siten, että kenenkään ei tarvitse sijoittaa niihin omaa rahaansa! Muiden johtamilta matkoilta joutuu aina palaamaan kamreeri Taivaisen kautta kuitteineen, että saisi rahansa takaisin.
.
Niemistä harmitti kiusallinen juttu: hänellä oli mukanaan rahaa tasan 170 markkaa, eikä neljää sataa kymmenen päivän ruokailuihin. Oliko hänellä varaa syödä vain neljänä päivänä? Miksi hän olisi ottanut merelle rahaa? Enintään satamakäyntiä varten tai bussilippuun Raumalta kotiin, tarvittaessa, hän oli ajatellut.
.
- Pitääköhän teidän järjestää keräys mulle, hän kysyi Kajanukselta, kertoen tilanteen. Tuumivainen Aleksi lupasi järjestää jutun soittamalla radiopuhelimella maihin laitokseen, että joku toisi kuriirina neljäsataa markkaa laivalle Hangosta... Hannusta tuntui hassulta, että nykyaikana laivalla kuljeteltaisiin kassakaapin säilössä käteisenä rahaa, eikä se ole pankkitileillä nostettavissa satamasta kuin satamasta?
.
Havaintopoijujen pystyttäjäryhmä täytti isoilla ruhoillaan pienen Buster-moottoriveneen ja kiiti vettä pärskien suurella surinalla merenpintaa pitkin. Tuota menoa reelinkiin nojaten katsellut merimies muisteli, miten aiemmalla matkalla joku sadan kilon keijukainen oli pudonnut tuosta veneestä...
.
- Mutta onneksi Kyrmyharju oli ollut samassa veneessä! Se kun nappasi nopeana kuin kärppä, vaikka on semmoinen 130 kilon keijukainen itsekin, pudonnutta niskasta kiinni ja ei muuta kuin veti takaisin veneeseen! Oli se melkoinen näky!
.
Poijut saatiin muutamien normaalien hankaluuksien ja epäonnistumisten jälkeen kuntoon. Sitten osa porukasta kokeili CTD-näytteiden ottoa, epäonnistuen, ATK-ohjelma ei toiminut tai disketti oli rikki? - Minä en osaa Basicia, valitti Kajanus.
.
Hänen onnekseen mukana oli myös koppavan itsevarmalta näyttävä tietokanta-asiantuntija-konsultti Mikko Jouninsaari, joka tarjosi apunsa lakonisesti kuin kaikkitietävä: - Mitä haluatte tietää? Mitä haluatte tietää?
.
Jouninsaari kulki laivaoloihin nähden turhan hienossa paidassa kuin likaantumista varovin askelin kaikkialla laivalla, katsellen sivusta kaikkea ruumiillista työtä mihinkään koskematta. Hän oli Hannun mielestä laivan maakrapumaisin ilmestys, mutta Hannu oli jäävi arvioimaan itseään...
.
Päivämatkalaiset käytiin viemässä illalla takaisin Helsinkiin, kun kaikki heidän hommansa olivat tulleet tehdyiksi. Jäljelle jäi Hannun mielestä mukavan pieni porukka vedentutkijoita, viisikko: Kajanus, Sällinen, Nieminen, Kai Föhn ja Heidi Jansson. Lisäksi tutkija-tyttö Hanna Kosonen yöpyi laivalla matkallaan Hankoon.
.
- Tänä yönä on aivan ihana kuutamo! lausui Hanna illalla ulos mennessään salongissa yksin istuneelle Hannulle.
.
Kai Föhn oli odotetusti innokkain aloittamaan CTD-sondin laskemisen opettelun - halutessaan päästä vuorostaan opettamaan sitä Heidi Janssonille, jonka seuraan hän pyrki iskeytymään tiiviisti. Kajanus jakoi porukan kahdeksi pariksi:
.
- Te ilmeisesti tunnette toisenne hyvin ja haluatte olla pari? hän kysyi Kailta ja Heidiltä. Toisen parin muodostivat sitten Lassi ja Hannu.
.
- Sopikaa itseksenne vuoroista, ettei kaikkien tarvitse valvoa koko yötä, neuvoi Kajanus illalla, lähtiessään itse nukkumaan... Mutta mikään järjestys ei toteutunut: kaikki loput neljä valvoivat ja paritkin sekoittuivat. Sillä lopulta Heidi ja Lassi nukahtivat neljän jälkeen, mutta Hannu ja Kai jatkoivat yötyöt kunnialla loppuun kello kuuteen asti, Kai sisällä ja Hannu ulkona. Hannu oli tyytyväinen itseensä, kun teki nyt kunnolla töitä!
.
Sondaukseen tarvittiin aina kaksi ihmistä: ensimmäinen käytti vinssiä kannella, toisen antaessa ohjeita sisältä elektroniikkalaboratoriosta, josta toinen myös näki ikkunan läpi jenkkivinssille. Hannu oli aloittanut vuoronsa turvallisesti sisähommasta, joka oli työteliäämpää, tietokoneen käynnistämistä ja pysäyttämistä, kaikuluotaimen seuraamista, tuulitietojen kyselemistä puhelimella komentosillalta ja manuaalista datan syöttöä.
.
Tiivistetyt kirjalliset ohjeet oli olemassa, mahtuen vain yhdellekin paperiarkille, mutta moni tieto jäi Hannun mielestä vajaaksi, olisi kaivannut selvennystä, tuntui vaikealta oppia. Nieminen oli hieman hermostunut aloittaessaan ensimmäistä kertaa. Ylös komentosillalle piti ottaa puhelin-yhteys: - Mikä on tuulen nopeus ja suunta? Nämä piti syöttää manuaalisesti tietokoneelle. Vinssin käyttäjälle tuli kaiuttaa ulos mikrofonin välityksellä: - Sondin voi laskea! ja sitten piti seurata kaikuluotaimesta miten sondi läheni pohjaa, jotta voisi ilmoittaa hyvissä ajoin ja oikealla hetkellä:
- Seis, sondin voi nostaa!
.
Tietokone otti automaattisesti sondista vastaan tietoja esimerkiksi veden lämpötilasta ja suolapitoisuudesta eri syvyyksillä. Automaattisia tietoja piti täydentää käsin poimituilla tiedoilla, kuten tuulella ja ulkoilman lämpötilalla, jonka vinssin käyttäjä käväisi välillä sisällä ilmoittamassa, käytyään katsomassa sitä kuuluisasta Moikipään asettamasta lämpömittarista.
.
Samalla kun sisällä olija hosui tietokoneen vanhanaikaisten vipujen, vaihdettavien avokelanauhojen ja syöttönäppäimien kanssa hänen täytyi pitää silmällä kaikuluotainta, jonka näyttöruutu oli vasemmalla seinällä. Sondin tuli käydä mahdollisimman syvällä, mutta se ei saanut päästä iskeytymään pohjaan, jolloin se rikkoutuisi, ainakin jos pohja sattuisi olemaan kova.
.
Hannu hoiteli sisätyöt parin tutkimuspisteen osalta ja siirtyi sitten ulkohommiin vuorostaan. Hän oli katsellut silmä kovana sivusta, miten muut olivat laskeneet luotainta. Häntä pelotti aukon avaaminen laidan kaiteeseen, sillä siitä voisi hänen mielestään horjahtaa mereen!
.
Turvallisuuden vuoksi Nieminen ehdotti kaiteen pitämistä paikallaan, mutta silloin ei voisi työntää ja vetää sondia ulos kätevästi kannen tasolla vinssin ulos/sisään -napeilla. Olisi hankalaa kurkotella ja vetää ja ohjailla 40 kilon painoista rautahäkkyrää kaiteen ylitse.
.
Nieminen keksi sitten kuitenkin keinon käyttöönsä, vaikka muut eivät siitä välittäisikään: kaidetta ei tarvinnut poistaa kokonaan tai aukaista 180 astetta, vaan sen saattoi pitää auki 90 asteen kulmassa laitaan nähden, jolloin se kääntyi sisäpuolelle kannelle ja sen sisämutkaan jäi turvallinen paikka. Jos siinä olisi horjahtanut, olisi samalla läiskäissyt kaiteen edellään kiinni.
.
Saatuaan noin turvallisuuden tunteensa kuntoon Hannu oppi rakastamaan ulkohommaa vinssin kanssa laidalta kurkotellen. Se oli helppoa neljän napin vaihtelevaa painelua, vinssin sähkömoottori teki muun työn. Siellä ulkona, keskellä sivukantta, Hannu touhusi sitten koko yön läpeensä, Kain ahertaessa sisällä.
.
Sisähommassa oli suurempi kiire, vastuu ja mokailun vaara: voisi epäonnistua tietokoneen käytössä, jolloin mittausaseman tiedot jäisivät tallentumatta, tai voisi unohtaa kaikuluotaimen seuraamisen ja vinssimiehen varoittamisen pohjan lähestyessä. Vinssin käyttäjä ei voinut tietää sitä itse, joten hänen ei olisi vastuu sondin rikkoutumisesta pohjaan, kunhan hän ei rikkoisi sitä laivan kylkeen, kuten Hannu oli melkein tehnyt syksyllä.
.
Öisen urakkansa jälkeen Nieminen ehti nukkua vain kaksi tuntia, ennen kuin nousi myöhässä syömään aamupalaa. Aterioiden tarjoiluajat olivat puoli kahdeksan, puoli kaksitoista, puoli neljä ja puoli kuusi. Iltapalaa sai syödä yöllä itsepalveluna milloin halusi. Aamupalan jälkeen Hannu saattoi mennä takaisin nukkumaan, sillä koko päivä oli hänelle työstä vapaata. Työvuorot sovittiin viimein: kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia lepoa vuorottelisivat.
.
Hytissä vain oli kesällä vielä kuumempaa kuin marraskuun ennätys 27 astetta oli ollut: nyt oli jo 32 astetta. Hannu hikoili, kävi suihkussa, makaili alasti sängyllään, eikä hämmästellyt enää yhtään Justusta, joka Maila Nymanin kertomuksen mukaan oli juossut alasti kannelle, lanteillaan ämpäri joka olikin pohjaton.
.
Kajanuksen retkikunnan vapaapäivän takasi se, että laiva kävi Hangossa noutamassa ison biologi- ja kemistiporukan näiden omiin päivähommiin, laivalla jo valmiiksi nukkuneen Hanna Kososen lisäksi. Kuka päiväporukan kärjessä sitten olikaan: dosentti Vesa Ristola, joka kyseli Hannulta: - Miten menee? Hannu kertoi käyttelevänsä täällä CTD-sondia, miettien toisiko se Ristolan mieleen hätkähdyttävän muistikuvan marraskuulta.
.
Hankoa oli mukava nähdä mereltä, Niemiselle vanhoista luokkaretkensä valokuvistakin tutut vesitorni ja kirkontorni olivat ensimmäisinä tunnistettavissa. Hauensuolen kalliokaiverruksia ei nyt päässyt näkemään.
.
Afrodite kävi Hangossa toisenkin kerran samana päivänä, palauttaen sieltä tulleet tutkijat ja jättäen myös Hanna Kososen. Hangon kivinen satama-makasiinirakennus oli hieno... Laiturinreunaa pehmustivat auton kumirenkaat täälläkin... Veden pinta oli peilityyni, tuulen suunta ja voimakkuus nolla!
.
Iltaa istui sitten salongissa viisikko keskenään, katsellen televisiosta Lee Marvinia "Voittamattomana ykkösenä"...
.
- On se niin käsittämätöntä tuo sotiminen, kommentoi Kajanus elokuvaa merkitsevästi. Ja kääntyi samalla vilkaisemaan Niemiseen päin. Olisikohan tämä samaa mieltä tai innostuisi esittämään aiheesta mielipiteitään... Aleksi oli ainakin ilmaissut solidaarisuutta.
.
Eipä Hannu kommentoinut. Kajanus puhui pääasiassa yksin, Sällinen hyvin harvakseen, jos mitään. Hannu ei tahtonut millään kuulla Sällisen puhetta, kun se oli epätasaista muminaa, josta sananpätkän sieltä täältä kuuli hyvin, mutta sitten välissä oli nielaistuja tavuja.
.
Aleksi Kajanus kertoi julki suurin piirtein koko elämänsä, kolmea synnytystään (vaimokin oli ollut mukana) ja vaimonsa kotipaikkaa Kauhavaa myöten. Lastensa suojelemiseksi heillä ei ollut televisiota kotona, sellaisia idealisteja olivat. Silloin harvoin, kun televisiosta tuli heidän mieliohjelmansa, joka oli "Suuri vaalikeskustelu", he lähtivät mummolaan katsomaan.
.
Hannu tunsi olonsa skitsofreeniseksi, kun hän ei osannut jutella mistään, hän oli vain hiljaa. Hän lähti välillä ulkokannelle, voidakseen olla luontevasti yksin, mutta palasi sittenkin salonkiin uteliaisuuttaan, kuullakseen lisää toisten elämästä. Aleksi oli jatkuvasti yksin äänessä ja kertoi elämänkokemuksiaan:
.
- Olen nihkeä lähtemään teatteriin, mutta kun vaimo haluaa ja mennään, niin sitten mulla on kuin onkin hauskaa...
.
- Katsokaa tuotakin filmiä: amerikkalaisessa sotaelokuvassa aina sankari lopussa selviää kaikesta! Lapsena mäkin tykkäsin Rin-Tin-Tinistä, mutta uusinnoista huomasin, miten rasistinen se on. Lapset ei enää tee lumilinnojakaan, kun katsovat aina televisiota, mutta mä teen mun lapsilleni lumilinnoja.
.
Hannu Niemisellä oli jäljellä vielä loppuosa neljältä alkanutta työvuoroaan ilta-kymmeneltä, siksikin hän istui salongissa menemättä hyttiinsä. Hän istuutui sitten elektroniikka-laboratorioon "ottamaan pisteen numero 647".
.
Tutkimuspisteiden juoksevat numerot oli helppo ymmärtää, mutta sitä Hannu ei tiennyt, mistä kaikki eri vakiopaikat näytteenotolle, mittaus-asemat, olivat saaneet nimensä, kuten tämän kertainen LL-12A?
.
Yhä Hannu oli tumpuloida tietokoneen kanssa... siihen täytyi vaihtaa toinen avokelanauha, disketeistä sen sijaan ensimmäinen parikko 1 ja 2 riittivät vielä toistaiseksi.
.
Kajanuskin halusi välillä osallistua tilapäisellä avulla: hän kävi ulkona katsomassa tarvittavat lämpötilan ja märkälämpötilan sivukannen seinältä.
.
Meteorologi Kai Föhn valitti lämpömittarin sijoituksesta:
- Miksei sitä siirretä suojaisempaan paikkaan?
.
- Kun ei voida siirtää, vaikka kaikki kysyvät aina samaa. Kun tohtori Moikipää on kerran kieltänyt! Kun hän on aikoinaan omakätisesti naulannut mittarin nykyiselle paikalle!
.
Latitudi ja longitudi, aluksen sijainti maapallon leveys- ja pituus-piireillä, piti Hannun käydä katsomassa salongin seinällä olevasta elektronisesta näytöstä, josta saattoi myös katsoa etäisyyden seuraavalle ohjelmassa olevalle tutkimusasemalle. Siitä näki arvion, montako minuuttia odotusaikaa oli kulloinkin jäljellä.
.
Laivaa navigoitiin oikeaan suuntaan päiväntasaajan yllä olevan NNS-satelliitin avulla, johon komentosilta oli yhteydessä. Sen avulla saadut laivan tarkat leveys- ja pituusasteet täytyi syöttää käsin sähkölaboratorion tietokoneelle, kuten säätiedotkin, jotta ne saataisiin yhdistymään sondin syöttämiin merivesitietoihin. Hoidettuaan viimeisen tutkimuspisteensä Hannu pääsi tänä yönä nukkumaan, toisin kuin edellisenä yönä.
.
***************************
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti