Ylijohtajan uusi sihteeri Anu Väisänen, entinen kirjastosihteeri, alkoi yllättäen kalustaa Hannu Niemisen huonetta uudelleen. Väisästä oli kirjastosta pyydetty aluksi Tipi Sundin sijaiseksi, tämän ollessa sairaslomalla, mutta sitten hän tuntui jääneen kokonaan Sundin aiempaan huoneeseen ja virkaan.
.
Hannu oli hieman hämmästynyt poiketessaan huoneessaan, kun Väisänen olikin siellä mylläämässä. Tämä sanoi vain, että tähän tulee nyt sairaslomalta palaavan Tipi Sundin huone... Sundin tavaroita kirjoituskonepöytineen siirrettiin sinne valmiiksi ja Hannulta kysyttiin seinäkuvista ja muista tavaroista, että minkä niistä hän veisi mukanaan? Ei Hannu halunnut koristeista mitään, seinät olivat entisten jäljiltä.
.
- Niin, minähän en ole huonettani kovin paljon tarvinnut, totesi Hannu, mutta oli kuitenkin harmistunut! - Niin, kun sinä et työskentele juurikaan huoneessasi, vaan enimmäkseen muualla... Mutta sinä voit siirtyä Afroditen toimistoon, jos haluat, jos edelleen työskentelet myös Yleisessä toimistossa, lupasi Anu.
.
Uuteen parin kuukauden välein uusittavaan puhelinnumerojen monisteeseen tuli Hannun osoitteeksi viidennen kerroksen PC-huoneen puhelin, josta hänet oli varmimmin tavoittanut jo pitkään tähänkin mennessä... Osan kirjoituspöytätavaroistaan Nieminen vei tosiaankin Afroditen toimiston pöytälaatikkoon, kun ne eivät hänen mielestään sopineet PC-huoneen tekniseen laboratorioluonteeseen, vaikka sen työpöytien alla oli paljon tyhjiäkin vetolaatikoita.
.
Uusi puhelinnumero oli sentään pelkästään Niemisen. Entisen työhuoneen puhelin oli ollut rinnakkainen vanhan talassologin Fred Takileffin huoneen puhelimen kanssa, ja sen seurauksena Hannu oli alkuaikoina saanut päivittäin kyselyjä Takileffista.
.
- Olisikohan talassologi Takileff itse paikalla, kysyi soittaja ensimmäisenä päivänä. Hannu oli lähtenyt etsimään tätä. Takileffin huone oli helppo tunnistaa, sillä sen ovessa roikkui lehtileike otsikolla: "Talassologi on hyvin harvinainen arvonimi", jota seurasi kuvitettu haastattelu tuuheakulmakarvaisesta, vanhasta veteraanitutkijasta Fred Takileffista.
.
Takileffin huone ei ollut kaukana, vain kolmen oven päässä Hannun ovesta. Mutta huone oli ollut pimeänä, ja Hannu oli palannut kertomaan soittajalle, että Takileff ei ole tänään paikalla...
.
Seuraavana päivänä sama soittaja soitti uudelleen. Hannu kävi taas katsomassa Takileffin huonetta, joka oli tyhjä ja pimeä, ja palasi kertomaan, että Takileff ei ole tänään paikalla. Soittaja sanoi yrittävänsä uudelleen, ja sen hän todella teki, kolmantena ja neljäntenäkin päivänä, samanalaisin tuloksin.
.
Käydessään neljäntenä päivänä taas kerran katsomassa tyhjää huonetta, Hannu kysyi vastaan tulleelta Lasse Laineeltakin, että missä Takileff voisi olla, kun hän ei ole työhuoneessaan. - Se on kai kotonaan, vastasi Laine hämmästyneenä lakonisesti.
.
Sama sinnikäs kysyjä soitti edelleen viidentenä päivänä, ja Hannu pyysi häntä taas odottamaan, kun hän kävisi katsomassa olisiko talassologi tänään laitoksella. Käytävässä Niemistä vastaan käveli tuntematon kemistinainen, ja Nieminen kysyi tältäkin, tiesikö hän Takileffistä, jota puhelimessa päivittäin kyseltiin.
.
Kemistinainen kiiruhti saman tien itse Hannun puhelimeen ja kertoi:
- Haloo... talassologi on ollut jo toistakymmentä vuotta eläkkeellä ja hän on viime vuosina käynyt enää hyvin harvoin Vedentutkimuslaitoksella...
.
Viikon kestäneet kyselyt ja Hannun puhelimen soiminen loppuivat siihen.
.
PC-huoneen puhelimen käyttö oli vähemmän yksityistä kuin omassa huoneessa oli ollut, mutta saattoi sielläkin joskus sulkea oven puhuakseen rauhassa. Oikeastaan Hannu sulki oven ensi kertaa käytävältä kuuluneen melun vuoksi, kun biologian laboratorioon rakennettiin pyörivää vesiallasta, mutta satunnainen kävijäkin poistui nopeasti ja sulki oven taas perässään.
.
Hannu Nieminen oli isossa, ainakin 24 neliömetrin huoneessa enimmäkseen yksin. Vain joskus vastakkaisen seinän tiskillä hääri hetken kesäapulainen Harri Virta, tai tämä saattoi käväistä pukemassa tai riisumassa laboratoriovaatteensa. Kolmannen seinän otti joskus lukupaikakseen kirjaston sijasta joku tutkija-Tiina, Hannulle ohimeneviä henkilöitä, joista hän tiesi enintään nimen tai sen osan.
.
Dosentti Vesa Ristola poikkesi usein Hannun luo, kulkiessaan PC-huoneen ohi omaan työhuoneeseensa. - Miten sujuu? hän kyseli. Joskus Ristola joutui hillittömän siivousvimman valtaan, mikä ei ollut ihme, kun hän oli vihannut epäjärjestystä Afroditellakin. PC-huoneessa Ristola raivasi muiden ihmisten jäljiltä röykkiöiset pöydät tyhjiksi, laittaen kirjat hyllyyn, pikku tavarat laatikoihin ja turhat paperit roskiin. Roskakorista Hannu pelasti itselleen Ristolan käynnin jälkeen ympäristöministeriön 300-sivuisen ehdotuksen ympäristön tilan seurantaohjelmaksi, lukeakseen sen joskus vapaa-ajallaan.
.
PC-huoneen hyllyillä oli Hannulle virallista työaika-luettavaa: ATK-ohjelmien oppikirjoja englanniksi, kuten Hannusta ikävää dBasea ja mukavaa Lotusta. Kirjat täytyi kuitenkin usein käydä hakemassa talon toisesta päästä biologi Rabbe Randellilta, joka otti niitä yö-lainoiksi lukeakseen työmatkoillaan. Helpointa oli joka tapauksessa lukea lehtiöstä Veli-Markun Hannulle tai Hannun itse itselleen kirjoittamia lyhennelmiä:
.
"Append from sl 1 for depth < 2 .and. PO > -1..."
.
Nieminen muokkasi kuvioita typpi-, happi-, fosfori-, suola-, ym. pitoisuuksien vaihteluista eri syvyyksissä ja eri merialueilla. Leikaten ja liimaten papereita yhteen Hannu synnytti palapelinä jättimäisen julistekartan, jonka Ristola kiinnitti seinälle. Hannu olisi toivonut saaneensa aikaan siistimpää jälkeä kuin laitoksen tuhrivilla liimoilla, mutta muut tuntuivat tyytyväisiltä.
.
Konkreettisimmillaan Hannu näki noin tietojenkäsittelytyönsä tulokset. Vedentutkimusmatkoilla käytettyjen kojeiden lukemattomat mittaustulokset muuttuivat selkeiksi kartoiksi tai poikkileikkauskuviksi siitä, mikä meren tila oli, eri syvyyksillä ja eri alueilla.
.
Joitakin kauniita kuvioita meriveden eri pitoisuuksista Hannu muokkasi Ristolan lehtiartikkelia varten. Niitäkin oli hänestä mukavaa käydä tulostamassa Yleisen toimiston laserprintteristä, ajatellen miten paljon puisevampia hallinnollisia papereita sillä enimmäkseen tuotettiin. Ristolan käsiala-englanti aiheutti vain lipsahduksen: surfacen sijaan tuli surfer...
- Olet tainnut innostua surffauksesta, vai? kysyi Ristola.
.
Tietokoneen tulostimet joutuivat ahkeraan käyttöön lukemattomien kuvioiden kanssa. Kun kone oli ohjelmoitu työhön, eikä se tarvinnut Hannua, hän saattoi mennä kirjastoon toisiin hommiin. Niemisellä oli hyvin tuottelias olo, kun yhtä aikaa syntyi konkreettisia työtuloksia sekä neljännessä että viidennessä kerroksessa. Hän mainitsi asiasta mielellään kirjastonhoitajallekin, että kone tekee hänelle samaan aikaan kuvioita yläkerrassa...
.
- Vieläkin voisi parantaa suorituskykyä, tuumi Nieminen. Hän oli kuullut Rabbe Randellin jättäneen koneen joskus yöksi töihin. Se kuulosti hyvältä. Koneen yötyö säästäisi siltä ruuhkaa ja ihmisten jonotusta päivällä. Kone voisi olla jatkuvasti tehokkaammassa käytössä, ja vieläpä kansantaloudellisesti edullisemmalla yösähköllä.
.
Nieminen ehdotti tietokoneen yöllistä käyttöä Ristolalle. Tämä ei tyrmännyt ajatusta, vaan oli myötämielisen suostuvainen: - Kyllä niin voidaan tehdä, jos ei ehditä päivällä.
.
Tuumittuaan Ristola jatkoi: - Minä voin käväistä autolla puolen yön jälkeen täällä katsomassa, että koneen toiminta on kunnossa...
.
Jos Ristola oli noin varovainen koneiden kanssa, yöllinen käyttö ei tuntunut enää mielekkäältä ratkaisulta Hannusta. Ristolako ylimääräisellä autoajelulla Haagasta Itäkeskukseen yöllä, mitä bensiinin tuhlausta! Se tuhoaisi toisaalta saavutetun hyödyn.
.
Hannu päätyi tulostamaan kuvionsa päivävuorossa. Olisi hän kyllä itse voinut mielellään kokeilla yötyötäkin, pelkästä mielenkiinnosta ja yleishyvän vuoksi, muttei hän viitsinyt ehdottaa sitä. Häntä ei olisi ehkä ymmärretty oikein.
.
Hannun yksityiselämässä ei ollut meneillään mitään mielenkiintoista. Mitä pienimmätkin uudet seikkailut olisivat piristäneet. Joskus Nieminen oli viettänyt öitään ylimääräisenä yövartijana Mankkaan kaatopaikalla ja Helsingin kaupunginpuutarhassa, silloisen 20-vuotiaan tyttöystävänsä, yövartijan kanssa. Sekin oli ollut kivaa vaihtelua.
.
Nyt Hannu harrasti bussilla ajelua työsuhdekuukausilipullaan, tutustuen vaikkapa Nurmijärven Klaukkalaan kirjastoineen, ajaen Vantaalla niin pitkälle kuin saattoi, ja kävellen loppumatkan edestakaisin. Hannu piti matkakertomuksista ja olisi halunnut kirjoittaa sellaisia itse - hänen täytyisi tuntea kaikki paikat...
.
Silloin kun ei ajellut missään, Hannu kävi kirjakaupoissa ja kaikissa mahdollisissa yleisissä kirjastoissa. Jokaisessa niistä on erilainen valikoima erikoisuuksineen, vaikkapa japanilaisia linnoja käsittelevä kuvateos. Tai Hannu kävi elokuvissa ja elokuva-arkistossa katsomassa matkakuvauksia, road movieita joka puolelta maailmaa, albanialaista uusiseelantilaisiin.
.
Joskus matkallaan töistä Soukan kirjastoon Hannu huomasi yllättäen olevansa samassa bussissa soukkalaisen toimistopäällikkö Puhtosen kanssa. Tämä heilautti kättään tervehdykseksi poistuessaan. Puhuminen Hannun virka-asunnosta viidennen kerran, muun puhumisen puutteessa, vältettiin hiuksenhienosti. Hannu oli luullut alkuun Puhtosen asuvan Tapiolassa, mikä olisi ollut tyylikkäämpää, mutta siellä asuikin tämän kaima, puhelinluettelon mukaan.
.
Illat ja viikonloput kuluivat aina liian nopeasti, niin Hannun kuin monen muunkin mielestä. Vapaa-ajan loppumisen ajatuksen kuitenkin hyväksyi kulloinkin aikanaan, ja Hannu ajeli hyvillä mielin maanantai-aamun metrossa työpaikkaansa kohti. Matka-aika oli mukana olevan lukemisen ansiosta nautinto. Perillä odotti kiinnostava tietokone ohjelmineen.
.
- Veli venäläinen on ahkeroinut, sanoi Veli-Markku Jukkala harmaista ja huonokuntoisella mekaanisella kirjoituskoneella naputelluista monisteista, joita Ristola kaivoi esiin kaapin uumenista. Ristola halusi lopulta nekin tiedot ATK:lle, saadakseen tämänkin asian järjestykseen ja päästäkseen paperinipuista eroon. Tämä työ oli sellainen, johon kenelläkään vakituisella työntekijällä ei ollut koskaan riittänyt aikaa.
.
Niinpä Hannu sai yrittää ottaa selvää tuhruisista numerosarjoista, naputellakseen ne tietokoneelle. Niiden tallennusohjelma oli ikävästi laadittu, koska Hannu ei pystynyt siinä perumaan virhelyöntejään, vaan ne piti korjata kerralla jälkikäteen joskus myöhemmin. Aineisto oli niin monotonista, että virheitä syntyi yhtenään jo pelkästä kyllästymisestä.
.
Hannu Nieminen osasi kuitenkin piristää itseään lomalla kesken raskaimmaltakin tuntuneen työviikon. Lomakokemukseen ei tarvittu välttämättä paljon aikaa: täytyi vain tehdä arkenakin jotakin piristävän erilaista, piti rikkoa rutiini.
.
Kun Helsinkiin ankkuroitui suurten purjealusten laivasto, osana laivojen kilpapurjehdusta Itämeren yli, Hannu lähti aamuvarhain katsomaan laivoja kauppatorin rantaan. Se aamu oli hänen ainoa mahdollisuutensa ehtiä nähdä ne, ennen kuin ne lipuisivat pois. Ja siitä aamusta tuli todella virkistävä! Aivan kuin olisi oikein lomalla käynyt. Arkisen työmatkan sijasta lähti katsomaan kesäaamua, ja sen raikkauden nähtyään meni yhdeksäksi töihin, kuin reissulta palaavana. Vain kaksikin erilaista aamun tuntia tuntuivat niin vaikuttavilta.
.
Varsinaisen lomansa Hannu aikoi pitää syksyllä, matkustamalla ulkomaille kesken siviilipalveluksen! Se tuntui erikoisuudelta. Varusmiehelle tai sivarille oli tuskin sallittua poistua maasta kesken palveluksen.
.
Armeijan myöntämien lykkäysaikojen takaraja oli aina ennen kutistanut Hannun passien voimassaoloaikaa. Siviilipalvelusta odotellessa ei sitten ollut tuntunut olevan toivoakaan passin saamisesta. Mutta viimeksi Hannu oli hakenut passia ilman armeijan papereita... Häntä oli vaadittu näyttämään sotilaspassi, mutta hän oli sanonut sen olevan kotona, ja että hän ei ollut ottanut sitä mukaan, koska hän ei tarvitse sitä. Virkailija oli neuvotellut kollegansa kanssa, molemmat torjuvina ja epäröivinä, mutta sitten he olivat kuitenkin hyväksyneet passihakemuksen. Hannu pääsisi Englannin kanaalille ja Skotlantiin...
.
***
.
Kesäkuun viimeisenä päivänä Hannu Nieminen laahusti äkämystyneenä Afroditen toimistosta kirjastoa kohti. Täältä pitäisi taas etsiä töitä. Lisäksi punatukkainen puhelinkeskus Päivi oli palannut lomaltaan ja antanut Hannulle Niemiselle osoitetun vanhentuneen kirjekuoren, vierellään nolo harjoittelija Taija, joka ei ollut osannut tehdä kirjeelle mitään. Nuppu Numminen kertoi kirjeessä avanneensa, ennen lomallelähtöään, ruokalan jouduttua remonttiin, Hannulle tilin saman talon kahvila Bettyyn, oikeuksin syödä kerran 30 markan ja kaksi kertaa 15 markan edestä joka päivä.
.
Hannu muisteli aiempaa postia, mikä oli tullut laitoksessa perille. Siviilipalvelusmiesliitto oli lähettänyt hänelle kirjeen, pyytäen häntä pitämään kokouksen laitoksen sivarien kesken näiden yhdyshenkilön valitsemiseksi. Hannu oli ilmoittanut liittoon valinneensa itsensä.
.
Toisessa kirjeessä taas Niemisen vuokraisäntä oli kirjoittanut: "Nostan vuokraa... yleisen korotuksen mukaisesti...", mutta Hannu ei suostunut viemään sitä eteenpäin, vaan sanoi vuokraisännälle, että korotus ei kävisi! Vaikka tämä neuvoi häntä vanhana valtion palveluksessa olleena kettuna kaikenlaisiin kikkoihin työajan lyhentämiseksi, joita Hannu ei kuitenkaan kokeillut, kuten lyömään kellokorttinsa ruokatunnille menneeksi ja heti takaisin sieltä, peräkkäin, kahden minuutin vaadittavalla aikaerolla, varmistaakseen puolen tunnin työaikasäästön, ja sen jälkeen voisikin lähteä kelloa katsomatta syömään vaikkapa puoleksitoista tunniksikin.
.
Samassa, Hannun kulkiessa ajatuksissaan, Reijo Karimaa rullaili pyörätuolillaan mutkasta vauhdilla hänen eteensä. Hannu ei päässyt ohi, vaan molemmat väistelivät samaan suuntaan. Tällaista oli sattunut Hannulle ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa pyörätuolin kanssa.
.
- Mene nyt ohi vain! tuskastui Karimaa möreällä bassollaan. Hannu ei hänenkään kanssa keksinyt puhuttavaa, vaikka olisi mielellään oppinut sosiaalisemmaksi ja hankkimaan juttuseuraa. Mistäkö puheenaihetta: - Öö, tunnetko sellaista Könkkölää Vaivaisliikkeestä, äänestin joskus sen vaimoa eduskuntaan Vihreiden listalta. Tai: - Seurustelin kerran pyörätuolissa istuneen tytön kanssa...
.
Hannu haki taas kerran kamreeri Sinikka Taivaiselta kuukauden bussilippurahansa, kun sitä ei voinut saada pankkitililleen kuten päivärahansa. Taivainen, joka malttoi aina odottaa hissiä kerrosten välissä, muiden juostessa portaita ylös ja alas, näytti kooltaan kypsältä naiselta parhaassa iässään, mutta paljastui hakuteoksessa tuskin Hannua paljon vanhemmaksi tyttöseksi. Hän kyseli Hannun puuttuvasta ruokalaskusta ja pahoitteli tietokatkosta ruokailukirjeen kohdalla. - Söin omaan laskuuni, sanoi Hannu.
.
Vesa Ristola oli jollakin Afroditen matkalla ja Hannulta olivat ehtineet loppua ATK-työt, joten hänen piti taas etsiytyä kirjastoon, mikä vähän harmitti. Toisaalta hän kaipasi taas Afroditelle. Kesä oli kulumassa, mutta ei vielä puhetta hänen vuorosta laivalle. Kuka hänet sinne ottaisi?
.
Käytävän seinällä ja Afroditen toimistossa esillä olevassa koko vuoden tutkimusmatkojen suunnitelmassa Ristola oli seuraavan syysmatkansa lisäksi merkitty johtajaksi vain juuri päättymässä olevalle kesäkuun matkalle, eikä Hannu ollut siellä mukana. Se ei häntä kyllä ihmetyttänytkään aiempien meriansioidensa valossa, olihan hän melkein rikkonut sondin, sairastellut meritautia, ja tehnyt töitä vähemmän kuin muut. Kuka kysyisi Hannua, kun parhaiten tuntevat eivät, vähemmän tuntevatkaan eivät, entä vielä aivan tuntemattomat... Olikohan hänen merimaineensa levinnyt laitoksella?
.
Klaus Syvännekin oli saanut johdettavakseen yhden mukavan neljän päivän pikku reissun, mutta Hannua ei kutsuttu mukaan, vain päteviä Lasse Laineita ja Rabbe Randelleja.
.
Hannu oli sattunut näkemään Klaus Syvänteen tv-uutisissa. Tämä oli jakanut asiantuntemustaan muutaman sanan lyhyessä pätkässä harvinaisen hermostuneesti, esiintymistään ilmeisesti jännittäen. Hannusta se oli vain sympaattista, tai ainakin sivusta katsoen hauskaa... Syvänteen koulutukseen ei varmaankaan ollut kuulunut suullisen esiintymisen videoharjoituksia, kuten Hannun ikäpolvella.
.
Kirjastossa informaatikko Koivu keksi Hannulle uutukaisen homman.
.
- Tämä on kyllä kauhean yksinkertaista, hän pahoitteli, mutta laitoksen poikkeustilasuunnitelmat edellyttäisivät, että kaikkiin laitoksen mappeihin olisi lyöty "Vedentutkimuslaitos"-leima... omistajan osoitteeksi, etteivät mapit, vaikkapa evakuoitaessa tai pelastettaessa tulipalosta, sotkeutuisi toisten laitosten papereihin...
.
Hannu sai leimasimen mustetyynyineen ja hänen piti käydä läpi kaikki eri varastoissa olevat mapit, koristellen niitä leimoilla, mikäli sellaisia vielä puuttuisi niistä. Hän aloitti aamupäivällä neljännen kerroksen käytävien väliin jäävästä ikkunattomasta arkistosta, ja siirtyi iltapäivällä alas kellarivarastoon.
.
Hannu Niemisestä oli varsin mukavaa olla arkistojen yksinäisyydessä. Porraskäytäväänkään ei aamu-, ruokatunti- ja iltaruuhkia lukuun ottamatta juuri sattunut kahta ihmistä kerrallaan liikkumaan, elleivät he sitten olleet yhtä matkaa menossa. Tyhjää oli aina Hannun juostessa iltapäiväkahvilleen naapuritaloon. Kellarikäytävät olivat myös autioina kuin neutronipommin jäljiltä, vain kuollutta tavaraa, ei eläviä ihmisiä.
.
Hannun olleessa neljännen kerroksen suljetussa arkistohuoneessa aamupäivällä oli vahtimestari Pera Porkka ajanut laitoksen pakettiautolla rekisterinumeroltaan A-499 muutaman kerran Jätkäsaaren ja Itäkeskuksen väliä, tuoden kotilaituriinsa saapuneelta Afroditelta tavaraa. Laitos havitteli uudelle Afroditelle laituripaikkaa lähempää Itä-Helsingistä, vaikkapa Vuosaaresta, ettei ihmisiä ja tavaraa tarvitsisi kuljettaa niin pitkää matkaa laivan ja laitoksen välillä. Tosin Pera vei ja toi samoilla ajeluilla Helsingin keskustan kautta myös virkapostia Aleksanterinkatu 3:sta, valtioneuvoston korttelista.
.
Hannu silmäili yleiskuvaa kellarissa olevista tavaroista, kuten kerrostalojen kellareissa joskus katseli verkkoaidan läpi mitä kamaa ihmisillä näkyi olevankaan, näkyvissä tai suljetuissa matkalaukuissa ja pahvilaatikoissa. Tutkijoiden henkilökohtaisia kamppeita ei näkynyt, ne oli kai siirretty ylös Afroditen toimistoon kohta, kun oli tuotu laivalta. Sen sijaan laivalta korjattaviksi tai säilytettäviksi tuotuja kojeita oli varastoitu laatikoissa melko sekasortoisestikin lastausvarastoon ja käytävienkin varsille.
.
Eri tutkijat kai tunsivat tynnyreistä ja arkuista ja pakkilaatikoista mikä oli kenenkin pakkaamaa tai tarvitsemaa tavaraa. Joissakin oli nimilappuja, kuten "Pex/kemia Ristola" tai "Kososen kokoelma" tai "Syvänteen instrumentteja" tai "Moikipää, Afrodite, vietävä 4/7". Niissä oli ehkä isompia eriä pohjanäytteitä, joita ei ollut vielä viety laboratorioihin, tai erilaisia säilytysastioita, pulloja ja koeputkia, likaisina tai puhdistettuina, Afroditelta tuotuina tai sinne takaisin vietävinä.
.
Pajastakaan ei kuulunut mitään ääniä, tuskin siellä oli ketään ihmisiä paikalla? Hannu ei tuntenut pajapeikkoja kuin kuulopuheilta, ja esittelykierroksella hän oli nähnyt vain yhden heistä puhelimessa... Pahat puheet olivat sellaisia, että "pajan poikia aina hyssytellään, että ne on kivoja poikia, mutta käytännössä, jos niitä pyytää jonkin kojeen vikaa korjaamaan, niin kestää viikon, ennen kuin kukaan niistä tulee... Eikä niillä voi olla niin paljon duuneja?"
.
Hannu etsiytyi vähitellen lasi-ikkunaisesta sisäovesta varastokäytäville, joiden varsilla oli hyllyjä ja kaappeja täynnä mappeja ja paperikoteloita. Entisten ylijohtajien muinaisia puheita näkyi olevan arkistoituina, sekä jakamatta jääneitä, liian runsaasti otettuja eripainoksia heidän vanhoista tieteellisistä artikkeleistaan. Saapuneita ja lähteneitä kirjeitä oli lukuisia mappeja vuosien varrelta, jälkimmäiset kai kopioita?
.
Papereita sisältäviä avokoteloita oli Hannusta varsin kiintoisaa leimata. Jokaisesta pakkauksesta näki hieman, mitä siinä oli sisällä, ja sisältöä saattoi halutessaan uteliaana tutkia, jos koki ehtivänsä. Oli yllätysten ja löytöjen mahdollisuus. Paljon pitkäveteisempää oli ottaa esiin leimattaviksi lukemattomia mikrofilmikoteloita. Niistä kun ei ollut mitään iloa paljain silmin, vain poimimista ja järjestelytyötä.
.
Kellarissa oli vain niin vanhoja papereita, että Hannu ei voinut löytää tietoja itsestään. Niitä hän oli etsinyt diaarista yleisessä toimistossa. Hannu oli löytänyt vain "määräyksen ottaa Nieminen palvelukseen määräpäivänä", ei muuta. Jostakusta toisesta sivarista samalta ajalta hän oli löytänyt useampia papereita: tämä toinen oli itse ottanut yhteyttä Vedentutkimuslaitokseen, haluten sinne, ja työvoimaministeriö tuki hänen pyrkimystään. Oheisena oli monistesivu hänen toivomuksistaan. Kuitenkaan häntä ei ollut otettu, vaan Nieminen?
.
Hannu ei ollut saanut lopultakaan selville, miksi hänet oli valittu Vedentutkimuslaitokseen. Vaikka hän kyllä kertoili mielellään tuttavilleen sen johtuneen akateemisen loppututkinnon olemassaolosta, riippumatta kyvyistä tai pätevyydestä. Vedentutkimuslaitokseen otettiin sivari, jolla oli eniten koulutusta korkeakoulusta. Hannu muisti pysyvästi Klaus Syvänteen valituksen toimittajille laivalla: "Merihiiden laitoksella on aina kumarrettu oppiarvoja ja titteleitä yli kaiken, mikään muu ei merkitse mitään!"
.
Liikkuivatkohan Pajan pojat sittenkin, arveli Hannu, kun kuuli kellarin oven käyvän. Joitakin laahustavia askeleita jotka kulkivat ehkä ohitse. Vähäisiä ääniä erottui, myöhemmin pientä kolinaa lastausvarastosta. Välillä oli hiljaista, sitten lastausvaraston laiturille vievä ovi kuului avautuvan. Sitä seurasi raskaita askeleita, jotka pysähtyivät kiireettömään hiljaisuuteen.
.
Hannu paineli leimasintaan tahallaan hiljakseen, ettei herättäisi turhaan huomiota. Kenenkään ei tarvitsisi tietää hänen täällä olemisestaan. Jostain kuului hiljaisia ja hitaita askelten ääniä, joku kai etsiskeli jotakin lastausvarastosta. Sitten tavaran raahausta, raskaita järjestelyn ääniä hetken. Hiljaisen pysähdyksen jälkeen askeleet poistuivat ilmeisesti taas ulko-ovelle, joka avautui ja painui kiinni.
.
Hannu Nieminen keskittyi leimauksiinsa ja oli iloinen, ettei kukaan ollut tullut arkistokäytäville. Niinpä ei sitten tarvinnut jutella tai tervehtiä tai vaihtaa vuorosanoja kenenkään kanssa kahdenkeskisen tapaamisen vuoksi. Hannusta oli vaikeaa keksiä vuorosanoja itselleen, niistä tuli aina lyhimpiä mahdollisia vastauksia, jos joku kysyi jotakin:
.
- Kaunis ilma tänään? - Joo. - Miksi valitsit sen korkeakoulun? - Satuin pääsemään. - Päiväraha on pieni? - Joo.
.
Hannun urakka kellarissa kesti puolitoista tuntia. Avatessaan oven ja astuessaan pohjakerroksen porrashalliin hän näki heti ulkoa tulevan ja yllättyvän Vesa Ristolan! Tämä toipui sekunnissa hämmästyksestä älykkääseen tapaansa, sivuuttaen uteliaisuuden puutteesta sellaisen kysymyksen kuin mitä Hannu mahtoi tehdä kellarissa, tai mainitsematta sitä näkyvää tosiasiaa, että hän oli itse nyt palannut takaisin Afroditelta. Ristola keksi heti käydä suoraan asiaan: - Terve! ... öö... Olenkin tässä funtsinyt yhtä juttua, jonka voisit tehdä...
.
Ristola oli palannut muiden mukana Afroditen-matkalta aamupäivällä, Hannu tiesi sen muutenkin, ja oli jo odottanutkin, milloin tapaisi. Nyt he lähtivät heti hissillä viidenteen kerrokseen ja Vesa alkoi selittää niukalla asiatyylillään:
.
- Tee tällainen blankkaus-tiedosto nimellä "GBarea20.BLN"... ihan mallin mukaan, mulla on jo 10 metristä vastaavanlainen.
.
- Hae sitten kirjastosta Helcomin syvyyskartta - voit muuten ottaa toisen kappaleen omaksi itsellesi - ja etsi siitä pisteet, joiden mukaan voi piirtää yli 20 metrin syvyisen merialueen ääriviivat, Ristola jatkoi.
.
Tehtävästä tuli Hannulle mieluinen: piirtelyä kuin lapsena, pisteestä pisteeseen järjestyksessä, nyt tietokone tekisi sen, mutta Nieminen antaisi pisteet. Syvyyskartta pelkistettäisiin tietokoneella käytettäväksi. Syntyisi uusia kivoja kuvia, karttapohjia!
.
Hannu tarvitsi 20 metrin syvyisen alueen rajojen karkeaan määrittämiseen 114 pistettä. Ristola oli aiemmin rajannut itse 10 metrin syvyisen alueensa 170 pisteellä, mutta sehän oli isompi ja siten monimutkaisempi kuvio. Hannun oli tarkoitus jatkaa uusin tiedostoin yhä syvemmille merialueille, jotka olisivat kukin yhä pienempiä.
.
Nieminen piirteli viivoittimella kartalle suoria janoja. Sitten hän mittasi niiden päätepisteiden etäisyydet kartan täyslukukoordinaateista. Ne etäisyydet hän jakoi koordinaattiviivojen välin pituudella muodostamassaan Lotus-1-2-3-taulukossa ja korjasi sitten päälle täysilukuisen koordinaatin ja sen juuri lasketun desimaaliosan. Hannu naputteli vauhdilla päästäkseen vielä pian näkemään lopputuloksen tietokoneen ruudulla ja lasertulostimen piirtämänä. Niihin pohjakuviin olisi hyvin havainnollista sijoittaa eri parametrien lukuarvoja eri syvyyksissä, sen syvyisen meren aidossa laajuudessa ja muodossa.
.
***
.
Kamreeri Sinikka Taivainen kävi iltapäivällä etsimässä Merihiittä tämän huoneesta. Hän olisi tarvinnut ylijohtajalta muutamia hyväksymiskuittauksia tämän valvontaan kuuluviin asiapapereihin. Mutta Merihiittä ei enää näkynyt.
.
- Joko hän on taas onnistunut häipymään, kukaan ei ole edes huomannut hänen poistumistaan, voihki Taivainen mielessään. Merihiiden huoneen oven vierestä käytävän itäpohjukassa pääsi välittömästi toisesta ovesta porraskäytävään. Sitä ovea käytettiin vain vähemmän kuin eteläkäytävän vastapäistä, sillä jälkimmäisen ovipielessä sisällä oli kellokorttikoneisto.
.
- Siitä miehestä ei koskaan tiedä, millä tuulella se on... huokaili Sinikka. - Ensi viikollahan sillä on Hampurin matka, Itämeren vedentutkijoiden XIII kokous. Jokohan se valmistautuu siihen? Matkajärjestelyt olivat kyllä sihteerin mukaan kunnossa. Milloinkahan Merihiittä seuraavan kerran näkeekään?
.
- Täytyy sitten turvautua taas Moikipäähän, ylijohtajan varamieheen, joka kyllä hanakasti ottaakin allekirjoitukset ja rutiinipäätökset ja vaikka mitkä päätökset tehdäkseen, milloin vain siihen Merihiiden puolesta tilaisuuden saa. Nytkin hän oli perustanut jonkin rakennustyömaan biologian laboratorioon. Liekö oli sopinut siitä edes ensin Merihiiden kanssa?
.
Merihiiden huone ei kertonut, oliko sieltä poistuttu hetkeksi vai päiviksi. Yleensä hänen huoneensa oli jatkuvasti persoonallisessa järjestyksessä eli muiden kävijöiden mielestä hieman sekaisin. Nyt hän oli järjestänyt ehkä tavallista paremminkin pöytänsä ja hyllynsä. Päällysvaatteita ei ollut jäänyt vaatekaappiin, oli kesähelle. Jokin salkku oli kaapissa, mutta sellaisia saattoi olla ihmisellä enemmänkin.
.
Merihiisi näytti siis lähteneen vähin äänin kotiinsa. Se ei ollut mitenkään uutta tai tuiki harvinaista. Lentolippunsa Ilmo oli jo saanut, ja hän lentäisi ensi viikon alussa Hampuriin muutamaksi päiväksi tieteelliseen kokoukseen. Merihiittä oli ilmeisesti tosiaan turhaa odotella enää torstai-iltana, ja perjantainakaan hänellä ei ollut varauksia kalenterissaan. Hän saattaisi olla omalla lomalla tai toteuttaa kummallisuuksiaan.
.
Kamreeri Sinikka Taivainen allekirjoitettavine papereineen löysi dosentti Moikipään biologian laboratoriosta, jossa tämä parhaillaan valvoi pyörivän altaan rakennustöitä.
.
- Toivottavasti en häiritse? kysyi Sinikka. - Ehkä kiirehdin turhan piankin näitä papereita, mutta kun Ilmolla näyttää olevan taas vaikea päivänsä, ja hän on lähtenyt, ja ensi viikolla hänellä on sitten se Saksan-matka....
.
Moikipää ei vaikuttanut yllättyneeltä. Hän huusi vain vesialtaan muurareille:
.
- PITÄKÄÄ PIKKU TAUKO! KÄYKÄÄ VAIKKA KAHVILLA TAI MITÄ TAHANSA! HOIDAN PARI ASIAA VÄLISSÄ. ÄLKÄÄ TEHKÖ MITÄÄN, ENNEN KUIN MINÄ EHDIN TAKAISIN NEUVOMAAN!
.
Sitten Moikipää vetäytyi lähimpään tyhjään työhuoneeseen Taivaisen kanssa, saadakseen tuolin alleen ja pöydän eteensä, ja silmäilläkseen paperit, ennen kuin allekirjoitti ne lennokkaalla nimikirjoituksellaan.
.
Kirjoituspöytätöiden jälkeen Moikipää palasi tyytyväisenä laboratorioon. Tosin huomauttaen muille ihmisille:
.
- TÄÄLLÄ NÄKYY TAAS YLIMÄÄRÄISTÄ VÄKEÄ... TYÖAIKAKIN MUUTEN KOHTA LOPPUU, MIKÄLI SE JOTAKUTA KIINNOSTAA OMAN TYÖN TEKEMISTÄ ENEMMÄN!
.
Moikipää jäi itse rakennuspaikalle ylitöihin vielä muurarien ja kaikkien muiden vedentutkijoidenkin lähdettyä koteihinsa. Hän halusi itse omine kaksine kourineenkin osallistua rakennustyöhön illalla, kun muita ei ollut paikalla näkemässä. Rakennusmiehet jatkaisivat homman loppuun huomenna.
.
***************************
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti