Aloituspäivä oli tiistai, lokakuun 13. päivä. Siviilimies Hannu Nieminen oli varustautunut passikuvilla (siviilimieskorttia varten) sekä seutuliikenteen näyttölipulla. Ottaako lippu varusmiesalennuksella vai ei? Suosiako omaa verotuskuntaa vai tilapäistä työnantajaa? Siinä Hannulle pulma.
.
Työpaikalla alennussäästöä voisi ehkä joskus käyttää hyvänä argumenttina kustannuskysymyksissä? Hannu voisi osoittaa tuottamiaan säästöjä, jos muussa yhteydessä väitettäisiin muuta. Ja aivan oikein: kyllä hän sittemmin kiittäviä kommentteja saikin kuulla huomioimastaan säästöstä... ehkäpä muun juteltavan puutteessa ja jatkeena.
,
Tunnin kestäneiden aamutoimien ja syömisen jälkeen Hannu aloitti tiistaina pitkän työmatkansa, bussi- ja metro-aikatauluja yhteen sovittaen. Hannun pyrkimyksenä oli minimoida matka-aika, yrittäen joka päivä uutta ennätystä. Luovaa kilpailua kaikkeen, tappavan rutiinin sijasta, toivoi Hannu.
.
Ensimmäiseksi matka-ajaksi aamuruuhkassa muodostui 53 minuuttia, mikä oli 2 minuuttia enemmän kuin haastattelukäynnillä. Bussissa kului puoli tuntia, metrossa vartti ja kävelyihin (tai juoksuihin) meni 8 minuuttia. Istumisajat olivat tarpeeksi pitkiä ja säännöllisiä kirjojen lukemiseen. Matkalukeminen tekikin Hannun aamuista nautittavia! Ellei hän laskeskellut metroasemien välimatka-aikoja, mikä oli sekin kerran tehtävä.
.
Tutussa talossa, tasan klo 8:30, Hannu kysyi puhelinkeskustytöltä Nuppu Nummista, joka samassa, nimensä kuultuaan, pyrähtikin korkokengät kopisten esiin aamukavihuoneesta. Pertti Puhtosta piti vielä odotella, tämä saapui vasta niukasti minuuttia ennen yhdeksää ja oli kiireinen muiden asioiden takia. Nuppu järjesteli kopisevilla koroilla kipittäen asioita.
.
Hannu sai neljännen kerroksen eteläpuolen käytävältä oman työhuoneen numero 427, kooltaan 2 metriä kertaa 3,5 metriä, sekä puhelinnumeron 217. Huoneessa oli kaksi tuolia, kirjoituspöytä, hyllykkö-kaappi ja vaatekomero. Seinillä roikkui jonkun edeltäjän jättämiä luontokuvajulisteita. Ikkunasta avautui näköala Ystävyyden puistoon.
.
Sitten seurasikin sellaista riemua ja tavarantuoksua kuin viimeksi leikkikoulussa tai kansakoulun ekan luokan ekana päivänä: konttoritarvikkeiden varastosta haettiin omaan huoneeseen työpöydän laatikkoon askartelutarvikkeita... kyniä, pyyhekumeja, saksia, liimoja, viivottimia, ruutupaperilehtiöitä, vihkoja, muistilappuja, liittimiä, kansioita... Kaikki kuitattiin ruutuvihkoon. Vahtimestari Pera Porkka tarkkaili konttorin varastoa vastapäisestä huoneestaan.
.
Turhaan oli Hannulla mukanaan palvelukseenastumismääräys, jonka tuomisesta oli muistutettu haastattelupäivänä. Sen sijaan Nuppu Numminen otti vuokrakirjat "tutkittaviksi" ja kirjoitti siviilipalvelusmieskortin, sekä antoi työpaikan avaimen ja kellokortin. Kamreeri Sinikka Taivainen maksoi seutulippuun kuluneet rahat ja otti lipusta valokopion kuitiksi, mutta jatkossa Hannun pitäisi tuoda lipunostosta Matkahuollon kuitti.
.
Hannu muistutti Nummista armeijassa suoritetuista päivistä, jotka olisi vähennettävä sivariajasta... Myöhemmin häntä harmitti, koska hän olisi voinut viihtyä pitempäänkin, vaikkapa 16 kuukautta! Ei hän koskaan laskenutkaan aamukammasta piikkejä poispääsyn toivossa...
.
Hannu käytti työpuhelintaan ensimmäisen kerran tilaamalla ajan terveystarkastukseen, ja hän oli juuri soittopuuhassa, kun häntä pyydettiin tutustumaan laitoksen kirjastoon, joka sijaitsi neljännen kerroksen perällä. Hän sai luettavakseen kirjan "Valtionhallinnon perusteet" sekä arkistoinnin oppikirjoja. Kättelykierrosten ensimmäinen erä alkoi sitten kirjastosta. Viehättävimmän tytön käsi jäi Hannun mieleen virvoittavana kuin keidas erämaassa. (Hän oli Anu Väisänen.)
.
Kello 11:45 Nieminen vääntäytyi huoneestaan ruokatunnille, kuultuaan jo jonkin aikaa toisten lähdön ääniä käytävältä. Hän käveli ensin 15 minuutin lenkin korttelin ympäri ja etsiytyi sitten Pääkaupunkiseudun Tietokeskuksen metalliovesta sisään. Avarassa aulassa vahtimestari neuvoi kysyjän ruokalaan: - Tuosta vain oikealle käytävää pitkin...
.
Ruokalistassa näkyi 14 markan vaihtoehtoina kalalautanen tai kinkkukiusaus, sekä 26 markalla porsaanleike, mutta olisiko viimeinen liian kallis? Hannu ei tiennyt.
.
Sulkeutuneen oloinen hyvin nuori tumma tyttö lastasi lautasia tilausten mukaan, sanoitta ja synkän näköisenä, mutta toinen vanhempi nainen puhuenkin. Kassatyttö järjesti ihmettelemättä Hannulle tilivihon, jonka mukaan Vedentutkimuslaitosta laskutettaisiin kuukausittain.
.
Hannu istuutui tyhjään ikkunapöytään voidakseen viihdykkeeksi seurata ihmisten vilinää ulkona tosiaukealla. Hän ei tunnistanut ruokalassa omaa väkeä kuin sen yhden kirjastosta mieleen jääneen Anun. Tilaa riitti väljästi.
.
Ruokailun jälkeen Hannu ehti kävellä puoli tuntia Itäkeskuksen maisemissa ja Ystävyyden puistossa. Kannatti nauttia ulkona koko ruokatunti, sillä hänen kellokorttinsa ei ollut vielä käytössä, ennen kuin vahtimestari Pera Porkka esitteli kellokorttikoneen käytön iltapäivällä. Pera intoili laitteen teknisistä mahdollisuuksista niin paljon, että unohti hetkeksi sivareita inhoavan perusilmeen kasvoiltaan.
.
Iltapäivällä Hannulla ei ollut muuta tekemistä kuin lueskella laitoksen kirjoja huoneessaan. Hän ei välittänyt kello 14:n kahvikellon kilahduksesta, jota seurasivat ihmisten hälisevät äänet käytävällä.
.
Laitos hiljeni ja autioitui vähitellen klo 16:n jälkeen... Tyhjiin tiloihin olisi helpompaa tutustua, suunnitteli Hannu. Lopulta paikalla oli enää siivooja, joka törmäsi sisään huoneeseen 427, luullen sitä tyhjäksi, kuten se oli pitkän aikaa ollutkin. Hannu tervehti ystävällisesti. Olisi paras olla hyvissä väleissä, jos täällä ilman muita todistajia viipyili illalla. Siivooja luuli Hannua uudeksi tutkijaksi, mikä tuntui mukavalta.
.
Hannu kierteli yksin katselemassa kahvihuonetta ja muita paikkoja ja lähti kotiaan kohti vasta tasan 8 tuntia 15 minuuttia saapumisensa jälkeen. Hän sai normaalituloajan automaattisesti olettaneesta kellokorttikoneesta 30 minuuttia ylityöaikaa hyväkseen. Hyvin oli työ alkanut!
.
***
.
Keskiviikkona Hannu asettui taas omaan yksinäiseen työhuoneeseensa, joka oli vielä persoonattoman ja käyttämättömän näköinen, mutta sopi sellaisena Hannulle. Seinällä oli edellisen asukkaan luontokuvia, pöydällä puhelin ja lainatut kirjat, sekä laatikoissa askartelutavaraa. Hyllyt olivat tyhjät lukuun ottamatta jotakin museoesineenä säilytettävää vanhentunutta, outoa merentutkimuskojetta.
.
Hannu lueskeli kirjoja kaikessa rauhassa tai katseli valoisasta ikkunasta näköalaansa etelään, yli avaran, rakentamattoman, vain heinää kasvavan tontin, Ystävyyden puistoon päin, tai Kauppakartanonkadulle, jota pitkin kolme sinistä Helsingin Liikennelaitoksen bussia ajoi usein peräkkäin, kuljettaen matkustajia metroasemalta Puotilan, Vuosaaren ja Vartioharjun suuntaan.
.
Kirjat tulivat kertaalleen luetuiksi iltapäivään mennessä. Ne kertoivat pertinenssi-periaatteesta ja sen sellaisesta... Välillä Hannu kävi vessassa ja syömässä ja sitten palasi huoneeseensa. Hänellä ei ollut asiaa muille, eikä näillä hänelle. Ihmisiä ei paljon näkynytkään, missä lie kaikki kiireissään.
.
Hannulle oli osunut oikeastaan kiva piilopaikka: hän oli "Yleisen vesitieteen" biologien asuttamalla eteläkäytävällä. Näillä ei ollut mitään tietoa hänestä. He kulkivat vain ohi ihmetellen outoa nimeä "Nieminen" oven kyltissä. Huone oli ollut joskus ennen Klausin, torvea soittavan tutkija Klaus Syvänteen, ennen kuin tämä siirtyi viidenteen kerrokseen (niin vanhat mielellään muistelivat menneitä). Sen jälkeen huoneessa oli ollut kesäapulaistyttö, joka oli vaihtanut seinäkuvat luontokuviin. - Yleinen toimisto, jota Hannun tulisi palvella, sijaitsi omissa oloissaan pohjoiskäytävällä, eivätkä sen puolen ihmiset kulkeneet Hannun huoneen ohi.
.
Kamreeri Taivainen koputti kuitenkin Hannun oveen ennen ruokatuntia, ja sanoi esittelevänsä iltapäivällä Hannun ylijohtaja Merihiidelle. Hannu kävi syömässä ja odotti. Taivainen tuli lopulta taas, mutta pahoitteli, että esittely siirtyy: ylijohtaja oli yllättäen "kadonnut! Merihiisi oli ehtinyt häipyä teille tietymättömille, vaikka hänen olisi pitänyt olla paikalla.
.
- Täytyy siirtää juttu huomiseen! sanoi Taivainen.
.
Iltapäivällä ei sen jälkeen tapahtunut enää mitään. Hannu vain lähti aikanaan kotiin. - Kummallista, miten rankalta ja väsyttävältä työpäivä saattoi tuntuakaan. Kun eihän hän ollut tehnyt yhtään mitään... hän tuumi.
.
Kolmas päivä alkoi kulua samaan tapaan. Kamreeri Taivainen lupasi taas esitellä Hannun ylijohtaja Merihiidelle syönnin jälkeen. Mutta iltapäivällä hän kävi perumassa lupauksensa:
.
- Ylijohtaja on tänään hieman omituisella tuulella... Luulen, että on paras jättää esittely ensi viikkoon, kun sitten on Perttikin paikalla, Taivainen sanoi, tarkoittaen toimistopäällikkö Pertti Puhtosta.
.
Iltapäivän väriläikkä Hannulle oli, kun viehättävä punatukkainen keskustyttö Päivi (Pitsinnyplääjä-elokuvan Ompun eli Pommen näköinen) käveli jalkaisin etsimässä Niemistä huoneestaan, ilmoittaen että tälle oli tulossa puhelu! Päivi ei ollut ollut varma, missä huoneessa ja puhelimessa Hannu olisi, vaan siksi hänen täytyi käydä ensin etsimässä tätä.
.
Hannu hämmästyi ulkoa tulevasta puhelusta, koska hän ei ollut tietääkseen numeroaan vielä kellekään ilmoitellut. Soittaja olikin hänen vuokraisäntänsä, joka kaipaili jo vuokrarahoja tililleen.
.
- Valtio on hidas, mutta varma maksaja, rauhoitteli Hannu, muistaen kesätyö-kokemuksiaan laskujen karhuajana.
.
Ensimmäisen puhelun jälkeen tuli pian toinen: joku kysyi Mikko Hölsää? Nyt Hannu käveli vuorostaan puhelinkeskukseen selvittämään sekaannusta - Hölsä oli toinen uusi tulokas, lisensiaatin työtä tekevä nuori filosofian kandidaatti, ja keskus oli tällä kertaa sotkenut kaksi nuorta tulokasta toisiinsa.
.
Seuraavaksi kirjaston informaatikko Arja Koivu, matalaa kirjakärryä kumarassa työntämään joutuva kookas vaalea nainen, pyysi Niemistä apuun Meri -lehtien pakkaus- ja postitusurakkaan kirjastossa. Sitä työtä kesti tunnin verran. Informaatikko pahoitteli, ettei nyt ollut tämän kummempaa työtä... Kaikki odottivat, että toimistopäällikkö Pertti Puhtosella olisi antaa Hannulle arvokkaampia tehtäviä, kunhan Puhtonen vain ehtisi muilta kiireiltään niitä antamaan ja niihin perehdyttämään.
.
Perjantai osoittautui Hannun uran helpoimmaksi päiväksi: silloin ei tapahtunut kerta kaikkiaan yhtään mitään! Hannu leimasi kellokorttinsa sisään ja ulos, kävi syömässä, ja muuten oleskeli omissa oloissaan. Kukaan ei kertaakaan häirinnyt häntä.
.
Hannu muisteli opiskeluvuosilta psykologian professorinsa Kalevi Takalan tosikertomusta ekonomista, joka uudella työpaikalla opastettiin työhuoneeseensa odottelemaan, ja unohdettiin sinne! Mies kyllästyi jo samana päivänä odotukseen ja sanoi itsensä irti! Hannu oli kuitenkin kärsivällisempi, hän vain kokeili tällaista elämää, voidakseen joskus kertoa (varusmiesten) unelmatarinan maailman helpoimmasta lusmuilu- eli luumuilupaikasta?
.
***
.
Seuraavalla viikolla Hannu alkoi ajautua jo tuttuun uomaan. Matka-aika kutistui 50 minuuttiin. Hannu löi kellokortin sisään, sanoi "Huomenta!" punatukkaiselle keskustytölle Ompulle, vei reppunsa matkalukemis-kirjoineen huoneeseensa, ja livahti saman tien, ovi kolisten, portaisiin ja ulos pihan poikki ruokalaan aamupalalle - työajalla siis, kuten työpaikan laskuunkin. Eikä hänellä ollut kiirettä. Jäi aikaa katsella aamukulkijoita ja keittiötyttöä (sitä tummaa ja sulkeutunutta). Samaan aikaan toiset vitkailivat laitoksella kukin oman kerroksensa kahvihuoneessa juttelemassa, eivätkä hekään sen kummempaan aikaa käyttäneet.
.
Vain harvat ihmiset kävivät "Varkissa" aamupalalla, mutta tietokeskuksen paksukainen "Oliver Hardy" oli heistä vakituisimpia. Iltapäivällä Hannu meni myös ruokalaan kahville, mutta silloin siellä ei yleensä käynyt ketään muuta, vaan Hannu oli yksin ruokalan ainoa asiakas!
.
Wc-käynti työpaikalla säästi vapaa-aikaa kotona. Omassa työhuoneessa oli vielä rauhallista vaikkapa kirjoitella yksityisiä kirjeitä tyttöystävälle Ouluun (jonne tämä oli muuttanut), ellei lukenut kirjoja. Niin aika kului.
.
Pertti Puhtosella ei ollut koskaan aikaa tavata Niemistä. Missä lie hän olikaan? Merihiisikään ei ottanut vastaan Hannua, hänellä oli sellaisia kausia. Nuppu Numminen oli touhunnut osansa alussa, mutta unohtanut esittelykierroksen hoitamisen kirjastoa lukuunottamatta. Noiden kiireisten lisäksi ainoastaan kirjastossa tiedettiin Hannusta, mutta sielläkin oletettiin Hannun tehtävien olevan Puhtosen laskentaprojekteja tai muuta tärkeää.
.
Näin ei kestänyt loputtomiin. Kirjastovirkailijat alkoivat keksiä työllistämishommia ja tulivat koputtelemaan Hannun ovelle. Joitakin pieniä töitä. He pahoittelivat, että ne olivat vain sellaisia... ollen tietävinään, että Pertti Puhtosella oli tarjota isompia haasteita, laivan kannattavuuslaskelmia ja muuta laskentaa.
.
Informaatikko Koivu antoi Niemiselle arkistosäännön laatimisen. Aluksi Hannu kokosi kaikki Vedentutkimuslaitosta koskevat tai alaa sivuavat kansainväliset sopimukset sekä kotimaiset lait ja asetukset yhdeksi paksuksi kansioksi, josta ne löytyisivät kerralla. Niille hän kirjoitti käsin ruutupaperille sisällysluettelon, moneen kertaan, saadakseen lopputuloksen siistiksi.
.
Kaikkia tarvittavia tietoja ei löytynyt laitoksen kirjastosta, vaan Hannulle tuli asiaa Eduskunnan kirjastoon. Mukavaa vaihtelua oli lähteä Eduskuntaan kesken parinkin työpäivän, ja sieltä sitten suoraan kotiin. Ajan myötä hieno kansio syntyi, ja Puhtonen kiitti siitä! - tosin välikäsien kautta, sillä häntä itseään Hannu ei päässyt näkemään, saati tapaamaan!
.
Ruumiillisesti raskaimmaksi Niemisen hommaksi muodostui kirjaston järjestäminen UDK:n eli yleisen kymmenluokituksen mukaiseksi. Hannu kirjoitti koodeja käsialallaan kirjoihin ja kortteihin, monisti kortteja, ja siirsi kirjoja fyysisesti vanhasta hyllystä uusille paikoille. Tämä oli puolipäiväistä vaihtelua kevyen arkistosääntötyön ohessa!
.
- Kirjasto on järjestyksen kourissa! hoki kirjastonhoitaja Eeva Lehtinen pari-kolme kertaa päivässä, kun hyllyt ammottivat toisin paikoin tyhjinä, mutta toisaalla oli kirjoja monina kekoina lattialla.
.
Kesken siirtourakan pahinta myllytystä, jonka kirjastonhoitaja Lehtinen uskoi vievän viikon (mutta jonka Nieminen ahkeroi kolmessa päivässä!) kirjastoon ilmestyi harvinainen tumma karvainen vieras olento, kuin mörkö Muumilaaksoon. Hän oli noussut kerrosta ylöspäin kolmannen kerroksen valtakunnastaan, Fysiikan laitokselta.
.
Tulokas harppoi paperilappu kädessään kirjastoon, katseli hämmästyneenä ympärilleen, tuijotti sekamelskaa, ja mylväisi:
.
- TÄÄLLÄ ON KAIKKI IHAN SEKAISIN!
.
Miekkonen kuljeskeli jonkin aikaa hyllyjen seassa etsiskelemässä kunnes huusi:
.
- TÄÄLTÄ EI LÖYDY YHTÄÄN MITÄÄN!
.
Vieras mulkoili vihaisesti Niemistä, joka sattui olemaan ainoana paikalla, siirtelemässä kirjapinoja, ja murisi:
.
- SINÄ OLET SOTKENUT TÄÄLLÄ IHAN KAIKEN!!
.
Sitten mies jätti paperilapulla kirjastonhoitajan tyhjän huoneen pöydälle tarvitsemansa kirjan tilauksen ja poistui. Näin Hannu oli kohdannut ensimmäisen kerran dosentti Iiro Moikipään.
.
Moikipää oli ihminen, jota ei muiden paljon tarvinnut esitellä. Ainakaan siellä, missä hän koki itsensä tärkeäksi tai muita tärkeämmäksi. Hän uskoi karismaansa ja piti isompaa ääntä kuin muut, kuin joku kansliapäällikkö Buntta Wahlroos - että täältä tulen ja pois alta! Hänet oli pakko huomata. Ehkä hän joskus tulisi nolatuksikin, mikäli itse koskaan huomaisi sitä?
.
Toisella tavalla karismaattinen oli toinen dosentti, Yleisen vesitieteen osaston johtaja Veikko Haukinen. Häntäkään ei ollut Hannulle esitelty, mutta hänestäkin arvasi heti kuka hän oli, tuntemattomien joukossa, arvokkaan käytöksen perusteella!
.
Haukinen yksinkertaisesti käyttäytyi astetta paremmin kuin muut työntekijät. Täysin päinvastoin kuin Moikipää, joka käyttäytyi astetta huonommin kuin kukaan muu ihminen. Haukinen muisti aina tervehtiä kaikkia rauhallisesti ja käyttäytyi hillityn asiallisesti. Hän oli pienehkö, vaatimaton herrasmies, Moikipään täysi vastakohta.
.
Kolmannesta dosentista, Kemian osaston Vesa Ristolasta, Niemisellä ei ollut toistaiseksi yhtään havaintoa tai kuvitelmaa, kuka hän voisi olla? Ilmeisesti hän oli kaikkiin muihin tiedemiehiin sulautuva hahmo, hajuton ja väritön, taustasta erottumaton.
.
Hannu kulki kirjahyllyjen välisissä sokkeloissa, väsytti jalkojaan kortistolaatikoiden edessä, ja poikkesi välillä monistuskonehuoneeseen, joka oli sama kuin "askarteluvälineiden" tarvikevarasto. Se oli talon keskelle, kahden käytävän väliin ikkunattomana jäävä loukko, vastapäätä vahtimestarien huonetta. Sieltä löytyi vaikka mitä konttoritarvikkeita. Hannu pysähtyi katselemaan kuin Robinson Crusoe tavararunsautta.
.
- MITÄ ETSIT, Nieminen! karjahti Pera valppaana huoneestaan.
.
- Löysin jo mitä etsin, vastasi Hannu.
.
Monistuskoneeseen oli kullakin osastolla sekä kirjastolla oma laskuripulikkansa, joka kirjasi kustannukset osastokohtaisesti. Joskus koneen tarvitsijoita oli jonotukseen asti. Silloin Hannu näki laitoksen konttoristeja. Ulkonäkö ei kertonut kaikkea, Hannua kiinnosti joku melko tavallisen näköinen tollukka, mutta yllättäen tämä olikin väitöskirjaansa tekevä nuori tutkija Hanna Kosonen - laitoksessa riitti akateemista porukkaa!
.
Lähes sata-vuotiaan Vedentutkimuslaitoksen hyllyihin oli aikoinaan ehtinyt mennyt-vuosisataisia 1800-luvunkin arvoteoksia, kuten upeita kalakuvastoja ja vanhentuneita karttakirjoja. Niitä oli mukava löytää ja, mikäli ne olivat yli sata-vuotiaita, viedä kirjastonhoitajan huoneeseen. Eeva Lehtinen säilöi parhaita erityiseen arvokkaiden kirjojen hyllyyn. - Mitähän moiset maksaisivat vaikkapa Tove Olsonin Pohjoismaisessa Antikvariaatissa?
.
*******
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti