"Nyt voitaisiinkin mennä juomaan teetä!" keksii Pollyanna talonsa tullessa ties monennenko kerran vastaan edestakaisella kävelyreitillä.
.
Kiipeämme portaat neljänteen kerrokseen. Pollyanna avaa oven 33 neliömetrin suuruiseen neliömäiseen yksiöön. Eteisestä lounaaseen, vastapäätä kotiovea, on neliömäinen ikkunaton kylpyhuone, jonka takana on neliön muotoinen keittiö ikkunoin lounaaseen. Eteisen vieressä kaakossa on neliömäinen makuualkovi. Loput tilasta on neliön muotoista olohuonetta, josta pääsee lounaaseen ulos pitkulaiselle avonaiselle parvekkeelle, joka on tyhjä ja täysin käyttämätön.
.
Pollyannan koti on hyvin steriilin tuntuinen, karu kuin sairaalan huone. Yhtään viherkasvia ei ole sisällä eikä parvekkeellakaan. Pollyanna ei jaksaisi hoitaa mitään kotikukkia eikä lemmikkieläimiä eikä omaa vauvaakaan, jollaisen sikiön hän on kerran abortoinut (Kullervon kanssa).
.
Pollyannan koti on kuin kuollut ja kivettynyt. Mikään ei tunnu kodissa hevin muuttuvan eikä liikkuvan. Tavaroiden paikkoja ei voi vaihtaa eikä siirtää, sillä kaikelle on jo kerran määrätty paikkansa. Pölykään ei uskalla leijailla täällä.
.
Pöydät, tuolit, sängyt, sohvat ja hyllyt, tarpeelliset standardimaiset huonekalut, on valittu mielikuvituksettomasti ja sisustettu persoonattoman tylsästi, aivan kuin tavoitteena olisi neutraalius tai vaikkapa vain helppo siivottavuus. Kirjahyllyssä on toki muutama rivi kirjakerhojen valitsemia ja vaivattomasti kotiin postittamia kirjoja. Makuualkovin täyttävä iso parisänky on petattu vaalean päiväpeitteen alle.
.
"Minä tilaan kaikki kalusteet, päällysvaatteet, alusvaatteet, liinavaatteet, kodin tarvikkeet ja koriste-esineet aina postimyynnistä, Anttilasta, Hobby Hallista, Elloksesta, kirjakerhoista ja kuponki-ilmoituksista. En jaksaisi ajaa itse bussilla tai junalla Helsingin pakokaasujen täyttämään keskustaan tai lähiöiden ruuhkaisiin kauppakeskuksiin kiertelemään kaupoissa. Postimyynti on niin paljon kätevämpää. Kaiken mikä ei sovi tai mistä en pidä voin aina palauttaa."
.
"Siskoni mies Kaarlo on koonnut kaikki koottavat huonekalut. Maksoin kyllä hänelle tuhat markkaa, vaikka ei hän olisi halunnut ottaa kuin satasen bensarahoiksi, kun joutui ajamaan satoja kilometrejä toisesta kaupungista. Olisin voinut tarjota muutakin, mutta se oli hänestä sopimatonta, kun hän on sellainen vanhanaikainen maaseutukaupungin mies."
.
Pollyanna tarjoaa putkilosta murusina lusikoitavaa sveitsiläistä piparmintun makuista yrttiteetä. Se on kuulemma terveellistä, kuten lautasella olevat kaurakeksitkin. Jyväskylän kaurakeksitehdas on Pollyannan tutkimusten mukaan kaikkein terveellisin.
.
"Useimmat tutkimukset nimittäin osoittavat... ja erään naistenlehden (Eevan) artikkelin mukaan... " - Pollyanna argumentoi vähän väliä erilaisia terveysväitteitä.
.
"Nykyisin jopa 83 % hammaslääkäreistä suosittelee nimenomaan Elmeri-merkkistä tahnaa kaikkein parhaimpana! Tällaiset asiat olisi hyvä muistaa joka kerta kaupassa käydessään. Ne pitäisi toistaa joka viikko lehdissä, radiossa ja televisiossa. Presidentti Kekkosenkin pitäisi olla vähän aktiivisempi koko kansan terveysvalistuksessa."
.
Lopulta Pollyanna varmistaa bussiaikataulun. Lähimmältä päätepysäkiltä Jehovan Todistajien uutta valtakunnansalia vastapäätä lähtee viimeinen autovuoro jo klo 23:35, mutta kauempana S-Marketin ohi ajaa busseja myöhemminkin, jos edellisestä lähdöstä myöhästyy.
.
"Tavataanko, Pekka, uudelleen vaikka viikon päästä? Ihan samaan aikaan, niin on helppo muistaa, eikä tarvitse soitella, kun olen vähän huono puhumaan puhelimessa. Mutta tule täsmällisesti seitsemältä, sillä inhoan odottamista! Oli oikein mukava tavata! Hei hei ja hyvää yötä!" hyvästelee Pollyanna.
.
Viikon ja kuukauden päästä Pollyanna on käytökseltään ja olemukseltaan hämmästyttävän samanlainen. Vaatteetkin taitavat olla samat. Kasvojen synnyttämä vaikutelma vaihtelee huonompaan ja parempaan siitepölyallergisen heinänuhan vaikutusten myötä.
.
Pollyanna ei ole varsinaisesti missikaunotar. Ehkäpä hänessä voisi kuvitella jonkun Etelämeren alkuasukkaan karusti veistettyjä piirteitä yhdistyneenä tahitilaiseen seksuaaliseen halukkuuteen ja puheliaaseen naiselliseen herttaisuuteen sekä tanssivaan hoikkuuteen. Tai sopisiko hän arabialaiseksi haaremin ruusuksi hunnun taakse.
.
Pollyanna ei harrasta kotonaan peilejä. Kuuluisassa lastenkirjassa pikkutyttö Pollyanna Whittier toivoi ullakkokomeroonsa omaa peiliä, mutta kun ei sitä saanut, iloitsi siitä, ettei joutunut näkemään kasvojensa lukemattomia pisamia, joista hän ei itse pitänyt.
.
Pollyanna käy hierojilla pehmentämässä lihastensa jäykistymiä. Hänen ruumiinsa on jännittynyt ja jäykkä lapsuuden ahdistavien kotiolojen johdosta. Hän on myös henkisesti kaavamainen ja käyttäytyy usein konemaisesti kuin käkikello, vaikka toisinaan tanssahteleekin innostuessaan, vuoroin niinkin.
.
"Mun hierojani löysi aivan kauheasti jumiin jännittyneitä lihaksia monista paikoista. Kaikkien ihmisten kannattaisi käydä hierojilla ja jos käy sokeilla hierojilla, ei tarvitse edes jännittää niin paljon uuden hierojan arvostelevaa katsetta. Sokeat on tosin kalliimpia, 47 markkaa puolelta tunnilta. Näkevät hierovat halvemmalla."
.
Pollyannan kotona kaikki esineet pidetään tarkoin paikoillaan. Taikka pysyvät ne yleensä pitämättäkin. Ihmiset istuutuvat joka kerta juuri samoille tuoleille ja käyttäytyvät tismalleen samoin kuin edelliselläkin kerralla. Ehkäpä niin tehdään psykoterapeuttien vastaanotoilla, joilta Pollyanna on imenyt vaikutteita.
.
"Kirjahylly ja pöytä ja sohva ja tuolit ovat niillä paikoilla, mihin siskoni mies Kaarlo ne aikoinaan pani. Ne oli kai niihin paikkoihin sillä hetkellä helpointa saada mahtumaan, että Kaarlo pystyi tuomaan ja kokoamaan lisää tavaroita. En ole ajatellut asiaa sen kummemmin, En ole muuttanut mitään Kaarlon jäljiltä, kun en välitä mistään turhista muutoksista. Muutenkin on paljon ajateltavaa ja järjesteltävää jo ihan omassa elämässäkin."
.
Pollyanna tartuttaa käyttäytymismaneerejaan. Ehkäpä monet repliikit alkavat toistua samanlaisina kerrasta toiseen. Juotava tee on aina yhtä ja samaa sveitsiläistä piparminttu-yrttiteetä, samoista astioista, tarjoiltuna samaan aikaan tasan klo 23, ja kaurakeksitkin ovat samoja jyväskyläläisiä jo terveellisiksi todettuja. Metsälän Liikenteen linja-auto lähiöstä keskustaan lähtee Jehovan Todistajien Valtakunnansalin läheltä klo 23:35.
tiistai 6. marraskuuta 2018
p-4: Polkuannan kävelylenkki
Toukokuun keskiviikkona Pollyanna täsmentää puhelimessa:
.
"Tule torstaina mahdollisimman tarkalleen kello 19, enintään 5-7 minuuttia yli. En yhtään pidä odotuksesta ja sellainen hermostuttaa minua, eikä minulla riitä siihen ylimääräistä aikaakaan. Enhän muuten tietäisi kuka on tulossa kulloinkin. Siis tasan kello 19. Puhutaan sitten enemmän, kun olen vähän huono puhumaan pitkään puhelimessa. Hei hei!"
.
Torstaina tasan klo 19 Pollyanna avaa yksiönsä oven ja astuu saman tien ulos rappuun, näköjään jo valmiiksi kengittäytyneenä ja takittautuneena keväistä ulkoilulenkkiä varten.
.
"Hei, oikein kiva kun tulit! On kaunis ilta tänäänkin, tai ei ainakaan sada paljon vettä nytkään. Jutellaan mieluummin ensin ulkona ja voidaan lopuksi tulla tänne ylös juomaan kupillinen teetä", Pollyanna sanoo.
.
Pollyannan osoittama kävelyreitti kulkee ensin Ohratietä tien päähän ja takaisin, sitten Kauratietä Vehnätien päähän ja Vehnätietä toiseen päähän ja takaisin. Sitten taas Ohratietä tai Vehnätietä tai Kauratietä uudelleen, tunti taikka tuntikausia edestakaisin muutamia hiljaisen autioita pikkuteitä, jotka risteilevät hämähäkin kutoman verkon lailla pienkerrostalojen ympäristössä omakoti- ja rivitaloalueella, Pollyannan talo verkon keskipisteessä.
.
"Jos tie on pitkä, ehtii matkalla jutella enemmän! Mutta jos tie onkin lyhyt, pääsee nopeammin perille!" mietiskeli optimistinen Pollyanna Whittier vuonna 1913.
.
Pollyanna ei kiinnitä lainkaan huomiota ympäristöönsä, maisemaan, laulavatko linnut, kukkiiko kasvillisuus, paistaako, pilveileekö vai sataako, sillä hän keskittyy herkeämättä puhua pälpättämään tauotonta kertomusta omasta itsestään, omista sukulaisistaan, terveysasioista ja erityisesti entisistä, nykyisistä ja tulevista poikaystävistään.
.
Pollyanna opiskelee yliopistossa psykologiaa, ainakin pyrkii sinne, aikoo joskus pyrkiä opiskelemaan sitä. Hän on ajatellut aikovansa pyrkiä myöhemmin opiskelemaan psykologiaa, biologiaa tai ympäristönsuojelua. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministerin tehtävät kiinnostaisivat, mutta eivät pienimmät virat.
.
Tarkoilla suunnitelmilla ei ole suurta väliä, sillä Pollyanna on hyvin optimistinen! Kaikenlaista hyvää voi tapahtua aivan yllättäen ihan milloin vain, tai jos sattuukin käymään toisinpäin, siinä on kuitenkin toisaalta omat hyvät ja huonot puolensa.
.
"Hoidan nyt pieniä lapsia ja luen itsekseni ympäristömyrkyistä. Kirjoitan niistä myös, esimerkiksi mielipidekirjoituksia sanomalehtiin. Kärsin itse allergioista ja siksi asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Vanhempani ostivat minulle tämän lähiön kalleimman yksiön."
.
Pollyannalla on siniset silmät ja erinomainen näkökyky. Hän ei ole koskaan tarvinnut silmälaseja. Hänen päätään koristavat pitkät vahvat vaaleat hiukset ja hän on vielä teinityttömäisen hoikka ja siro. Hän myös pukeutuu teinityttömäisesti, edellisten vuosikymmenten lukiolaistyttöjen malliin. Hän on ehtinyt pukeutua niin jo vuosikymmenen, jollei toisenkin, uskollisesti tyyliään muuttamatta.
.
"Eräs vanha koulukaverini Riitta tuli vastaan ja tervehti. Ihmettelin, miten hän vielä saattoi tunnistaa minut, niin monen vuoden jälkeen, kun oli itsekin muuttunut kovasti? No, vaatteista! vastasi Riitta. Hih hih hii!"
.
"Hei arvaapa minkä ikäinen mä olen? Olenko mä... no esimerkiksi 18...? No niin, olenhan mä nyt vähän enemmän, mutta olenko vielä vaikka 20 vai 22? No joo, olenhan mä yli 24... mutta olenko vielä 26...tai 28... taikka yli 30? Mutta jokainen ihminen voi olla juuri sen ikäinen kuin haluaa. Mulla on vielä paljon nuoruusvuosia elämättä!"
.
"Mä olen nyt ollut vähän kiinnostunut yhdestä television meteorologista. Olen ajatellut soittaakin sille ja kysyä... - Kyllä niin tehdään! Olen lukenut lehdistä! Viikkolehtien mukaan hyvin monet vieraat naiset soittelevat jatkuvasti esimerkiksi Donnerille! Olen minäkin joskus melkein soittanut sille, tai etsinyt Donnerin osoitetta puhelinluettelosta, tai kysellyt Kanervaa numeropalvelusta, mutten ihan vielä ole mennyt loppuun asti."
.
"Mun entinen poikaystäväni Kullervo, joka on historianopettaja, toivoi aina menevänsä joskus mun kanssani naimisiin, mutta mä tähdensin hänelle aivan alusta alkaen, etten voi koskaan, en koskaan, rakastaa häntä niin paljon, sillä olemme keskenämme liian erilaisia tai toisaalta liian samanlaisiakin."
.
"Kun perusasiat ovat kunnossa, ihminen on onnellinen. Ihmiset ovat onnettomia, koska etsivät onneaan muualta, tajuamatta että perusasioista kaikki riiippuu. Jopa Kullervokin, mun entinen poikaystäväni, sanoo oivaltaneensa vähitellen tämän, kun olen sanonut hänelle."
.
"Mun pitäisi nyt keskittyä järjestelemään mun elämäni, järjestämään asiani ja järjestämään ihmissuhteeni. Kaikkien muidenkin ihmisten pitäisi järjestää oma elämänsä. Olen ajatellut tutustua vähitellen ainakin kahteentuhanteen mieheen löytääkseni vihdoin itselleni sopivimman poikaystävän."
.
"Mielestäni jokaisen kannattaisi aina pitää mukanaan sellaisia lappusia, joissa olisi pieni rakkausruno ja puhelinnumero. Niitä voisi kadulla antaa kaikille näkemilleen mielenkiintoisille ihmisille. Siten olisi entistä suuremmat mahdollisuudet löytää juuri oikea ihminen itselleen. Joskus aion kyllä alkaa tehdä noin."
.
"Pitempiaikaisia poikaystäviä mulla on ollut vain eräs Kullervo ja eräs nuori poika aivan nuorena. No, melkeinpä ihan yhden käden sormilla voisin laskea pitempiaikaiset seksisuhteetkin."
.
"Eikun anteeksi, taisin laskea äsken vahingossa väärin. Tarkoitukseni oli kuitenkin sanoa, että melkein kahden käden sormilla voisin laskea entisten pitkäaikaisten seksikumppanieni määrän."
.
"Mun entinen poikaystäväni Kullervo oli aina liiankin huolehtivainen halutessaan kaikkea hyvää mulle ja kaikille muille ihmisille. Mutta joskus Kullervokin hermostui minun kanssani ollessaan oikein kovasti ja sanoi, että jos hänen ulottuvillaan vain kerrankin olisi se kuuluisa punainen nappi, jolla ydinpommit voidaan räjäyttää, niin hän kyllä menisi painamaan sitä nappia ja pamauttamaan triljooniksi kilon palasiksi koko maapallomme. Eikö olekin kauheaa?"
.
"Jos niin viilipyttymäisen rauhallinen Kullervokin voi noin hermostua, niin entäpä sitten, jos jollekulle suurvallan presidentille tulisi avioliittokriisi? Ja hän ei ammuskelisi vain kotonaan, vaan kotiplaneetallaan... Tulisivatko edes ufot silloin maapallon apuun, tai Jumala, jos on olemassa?"
.
"Mielestäni heti ensimmäisellä tapaamiskerralla ei välttämättä tarvitse, eikä ehkä pitäisikään, mennä sänkyyn, vaikkakin viimeistään toisella kerralla. Maksulliset päiväkahvit ovat tietysti asia erikseen."
.
Tunnit kuluvat kävellen kuin oravanpyörässä ympäri Kauratietä ja Ruistietä ja Ohratietä ja Vehnätietä ja Rypsitietä. Eikö sama edestakainen reitti käy Pollyannasta lainkaan yksitoikkoiseksi?
.
"Yksikseni käyn kävelylenkeillä vain, koska kävely on monien tutkimusten mukaan hyvin terveellistä. Silloin kuljen samaa yhtä tietä niin monta kertaa edestakaisin, että kilometrejä kertyy tarpeeksi. Voin samalla miettiä omia asioitani ja siskojeni ja muiden sukulaisteni ja tuttavieni asioita."
.
"En välitä lainkaan turismista! Mielestäni itseään ei pidä hajottaa moneen eri asiaan. Kuten eräs vanki on sanonut: Silloin kun on vankilassa, sitä vain lusitaan, ja sitten kun on vapaana harrastetaan muita asioita."
.
"Tule torstaina mahdollisimman tarkalleen kello 19, enintään 5-7 minuuttia yli. En yhtään pidä odotuksesta ja sellainen hermostuttaa minua, eikä minulla riitä siihen ylimääräistä aikaakaan. Enhän muuten tietäisi kuka on tulossa kulloinkin. Siis tasan kello 19. Puhutaan sitten enemmän, kun olen vähän huono puhumaan pitkään puhelimessa. Hei hei!"
.
Torstaina tasan klo 19 Pollyanna avaa yksiönsä oven ja astuu saman tien ulos rappuun, näköjään jo valmiiksi kengittäytyneenä ja takittautuneena keväistä ulkoilulenkkiä varten.
.
"Hei, oikein kiva kun tulit! On kaunis ilta tänäänkin, tai ei ainakaan sada paljon vettä nytkään. Jutellaan mieluummin ensin ulkona ja voidaan lopuksi tulla tänne ylös juomaan kupillinen teetä", Pollyanna sanoo.
.
Pollyannan osoittama kävelyreitti kulkee ensin Ohratietä tien päähän ja takaisin, sitten Kauratietä Vehnätien päähän ja Vehnätietä toiseen päähän ja takaisin. Sitten taas Ohratietä tai Vehnätietä tai Kauratietä uudelleen, tunti taikka tuntikausia edestakaisin muutamia hiljaisen autioita pikkuteitä, jotka risteilevät hämähäkin kutoman verkon lailla pienkerrostalojen ympäristössä omakoti- ja rivitaloalueella, Pollyannan talo verkon keskipisteessä.
.
"Jos tie on pitkä, ehtii matkalla jutella enemmän! Mutta jos tie onkin lyhyt, pääsee nopeammin perille!" mietiskeli optimistinen Pollyanna Whittier vuonna 1913.
.
Pollyanna ei kiinnitä lainkaan huomiota ympäristöönsä, maisemaan, laulavatko linnut, kukkiiko kasvillisuus, paistaako, pilveileekö vai sataako, sillä hän keskittyy herkeämättä puhua pälpättämään tauotonta kertomusta omasta itsestään, omista sukulaisistaan, terveysasioista ja erityisesti entisistä, nykyisistä ja tulevista poikaystävistään.
.
Pollyanna opiskelee yliopistossa psykologiaa, ainakin pyrkii sinne, aikoo joskus pyrkiä opiskelemaan sitä. Hän on ajatellut aikovansa pyrkiä myöhemmin opiskelemaan psykologiaa, biologiaa tai ympäristönsuojelua. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministerin tehtävät kiinnostaisivat, mutta eivät pienimmät virat.
.
Tarkoilla suunnitelmilla ei ole suurta väliä, sillä Pollyanna on hyvin optimistinen! Kaikenlaista hyvää voi tapahtua aivan yllättäen ihan milloin vain, tai jos sattuukin käymään toisinpäin, siinä on kuitenkin toisaalta omat hyvät ja huonot puolensa.
.
"Hoidan nyt pieniä lapsia ja luen itsekseni ympäristömyrkyistä. Kirjoitan niistä myös, esimerkiksi mielipidekirjoituksia sanomalehtiin. Kärsin itse allergioista ja siksi asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Vanhempani ostivat minulle tämän lähiön kalleimman yksiön."
.
Pollyannalla on siniset silmät ja erinomainen näkökyky. Hän ei ole koskaan tarvinnut silmälaseja. Hänen päätään koristavat pitkät vahvat vaaleat hiukset ja hän on vielä teinityttömäisen hoikka ja siro. Hän myös pukeutuu teinityttömäisesti, edellisten vuosikymmenten lukiolaistyttöjen malliin. Hän on ehtinyt pukeutua niin jo vuosikymmenen, jollei toisenkin, uskollisesti tyyliään muuttamatta.
.
"Eräs vanha koulukaverini Riitta tuli vastaan ja tervehti. Ihmettelin, miten hän vielä saattoi tunnistaa minut, niin monen vuoden jälkeen, kun oli itsekin muuttunut kovasti? No, vaatteista! vastasi Riitta. Hih hih hii!"
.
"Hei arvaapa minkä ikäinen mä olen? Olenko mä... no esimerkiksi 18...? No niin, olenhan mä nyt vähän enemmän, mutta olenko vielä vaikka 20 vai 22? No joo, olenhan mä yli 24... mutta olenko vielä 26...tai 28... taikka yli 30? Mutta jokainen ihminen voi olla juuri sen ikäinen kuin haluaa. Mulla on vielä paljon nuoruusvuosia elämättä!"
.
"Mä olen nyt ollut vähän kiinnostunut yhdestä television meteorologista. Olen ajatellut soittaakin sille ja kysyä... - Kyllä niin tehdään! Olen lukenut lehdistä! Viikkolehtien mukaan hyvin monet vieraat naiset soittelevat jatkuvasti esimerkiksi Donnerille! Olen minäkin joskus melkein soittanut sille, tai etsinyt Donnerin osoitetta puhelinluettelosta, tai kysellyt Kanervaa numeropalvelusta, mutten ihan vielä ole mennyt loppuun asti."
.
"Mun entinen poikaystäväni Kullervo, joka on historianopettaja, toivoi aina menevänsä joskus mun kanssani naimisiin, mutta mä tähdensin hänelle aivan alusta alkaen, etten voi koskaan, en koskaan, rakastaa häntä niin paljon, sillä olemme keskenämme liian erilaisia tai toisaalta liian samanlaisiakin."
.
"Kun perusasiat ovat kunnossa, ihminen on onnellinen. Ihmiset ovat onnettomia, koska etsivät onneaan muualta, tajuamatta että perusasioista kaikki riiippuu. Jopa Kullervokin, mun entinen poikaystäväni, sanoo oivaltaneensa vähitellen tämän, kun olen sanonut hänelle."
.
"Mun pitäisi nyt keskittyä järjestelemään mun elämäni, järjestämään asiani ja järjestämään ihmissuhteeni. Kaikkien muidenkin ihmisten pitäisi järjestää oma elämänsä. Olen ajatellut tutustua vähitellen ainakin kahteentuhanteen mieheen löytääkseni vihdoin itselleni sopivimman poikaystävän."
.
"Mielestäni jokaisen kannattaisi aina pitää mukanaan sellaisia lappusia, joissa olisi pieni rakkausruno ja puhelinnumero. Niitä voisi kadulla antaa kaikille näkemilleen mielenkiintoisille ihmisille. Siten olisi entistä suuremmat mahdollisuudet löytää juuri oikea ihminen itselleen. Joskus aion kyllä alkaa tehdä noin."
.
"Pitempiaikaisia poikaystäviä mulla on ollut vain eräs Kullervo ja eräs nuori poika aivan nuorena. No, melkeinpä ihan yhden käden sormilla voisin laskea pitempiaikaiset seksisuhteetkin."
.
"Eikun anteeksi, taisin laskea äsken vahingossa väärin. Tarkoitukseni oli kuitenkin sanoa, että melkein kahden käden sormilla voisin laskea entisten pitkäaikaisten seksikumppanieni määrän."
.
"Mun entinen poikaystäväni Kullervo oli aina liiankin huolehtivainen halutessaan kaikkea hyvää mulle ja kaikille muille ihmisille. Mutta joskus Kullervokin hermostui minun kanssani ollessaan oikein kovasti ja sanoi, että jos hänen ulottuvillaan vain kerrankin olisi se kuuluisa punainen nappi, jolla ydinpommit voidaan räjäyttää, niin hän kyllä menisi painamaan sitä nappia ja pamauttamaan triljooniksi kilon palasiksi koko maapallomme. Eikö olekin kauheaa?"
.
"Jos niin viilipyttymäisen rauhallinen Kullervokin voi noin hermostua, niin entäpä sitten, jos jollekulle suurvallan presidentille tulisi avioliittokriisi? Ja hän ei ammuskelisi vain kotonaan, vaan kotiplaneetallaan... Tulisivatko edes ufot silloin maapallon apuun, tai Jumala, jos on olemassa?"
.
"Mielestäni heti ensimmäisellä tapaamiskerralla ei välttämättä tarvitse, eikä ehkä pitäisikään, mennä sänkyyn, vaikkakin viimeistään toisella kerralla. Maksulliset päiväkahvit ovat tietysti asia erikseen."
.
Tunnit kuluvat kävellen kuin oravanpyörässä ympäri Kauratietä ja Ruistietä ja Ohratietä ja Vehnätietä ja Rypsitietä. Eikö sama edestakainen reitti käy Pollyannasta lainkaan yksitoikkoiseksi?
.
"Yksikseni käyn kävelylenkeillä vain, koska kävely on monien tutkimusten mukaan hyvin terveellistä. Silloin kuljen samaa yhtä tietä niin monta kertaa edestakaisin, että kilometrejä kertyy tarpeeksi. Voin samalla miettiä omia asioitani ja siskojeni ja muiden sukulaisteni ja tuttavieni asioita."
.
"En välitä lainkaan turismista! Mielestäni itseään ei pidä hajottaa moneen eri asiaan. Kuten eräs vanki on sanonut: Silloin kun on vankilassa, sitä vain lusitaan, ja sitten kun on vapaana harrastetaan muita asioita."
p-3: Polviannan talo
Punatiilinen ja valkoraitainen siro kovan rahan kerrostalo on vuodelta 1980. Vuonna 1981 radanvarren kasvavaan asumalähiöön ensi kertaa tuleva vieras on saanut asukkaalta tarkat ohjeet karttoineen, reitteineen ja bussiaikatauluineen. Kello näyttää olevan 19:30 toukokuisena tiistaina.
.
Hissitön kapuaminen ahtaassa porraskäytävässä jyrkkiä kierreportaita ylimpään kerrokseen tuntuu tulijasta työläältä. Jokaisella neljällä siistillä kerrostasanteella kohtaavat kolmen asunnon ovet postiluukkuineen, osa vielä nimettöminä, tyhjinä ja myymättöminä, edelleen myynnissä.
.
"Pollyanna" kuuntelee kotonaan Iltatähteä, mutta hiljentää radion, kun ovikello soi... soi... soi... ja soi... Pysähtynyt hiljaisuus tuntuu laskeutuvan. Pollyanna onkin ehkä poissa, vessassa, kylvyssä, keittiössä, parvekkeella, kellarissa, ulkona, siivoaa, ei kuule, tai on kuuro? Pollyanna itse miettii: tulija ei voi tietää, onko hän? Kuka tulija?
.
Vieras painuu portaita alas ja ulos, katsellakseen talon seiniä ja ikkunoita ylös. Pihalla ei ole lapsia eikä kissaakaan. Alakerran ikkunasta tuijotetaan outoa vierasta.
.
Talon piha on toukokuussa jo vehreänä pensaista ja puista, koko asuinalue on puutarhakaupunkimainen, mutta paljon uudempi kuin Tapiola. Pienehköt kerrostalot ja rivitalot on rakennettu vanhojen ja uusien omakotitalojen sekaan matalan tasaiselle nummelle. Ympärillä riittää avaruutta, on sininen taivas ja aurinko, vain meri puuttuu, mutta joki on.
.
Vieras kiertää talon ympäri yleensä lukitulle takaovelle ja poistaa oven väliin asettamansa Iltalehden, joten hän pääsee sitä kautta uudelleen sisään. Silloin yläkerrasta kuuluvat äkkiä hätäiset juoksuaskeleet ja oven vetäisy kiinni.
.
Talon yksiöistä ei ole näköalaa takapihalle, mutta porraskäytävästä on ikkuna. ja Utelias ja varovainen Pollyanna lienee käväissyt juuri tiedusteluretkellä asuntonsa ulkopuolella.
.
Ovikello soi, enää vain kerran, uudelleen
.
"Hei, kuka siellä oikein on?" kysyy Pollyannan kaunissointinen hiljainen ujo ääni ja aloittaa kuiskailun postiluukun raosta, josta parhaimmillaan näkyy rappuun kaistale ruskeaa minimittaista nahkahametta, kyykistyneitä hoikkia naisen sääriä, kesäisen paljaita polvia ja varpaita sekä sandaalien remmejä.
.
"Ai joo, Pekka, mä muistan kyllä, mutta en ehdikään tavata, kun... no, kirjoitan juuri erästä työhöni liittyvää juttua. Vähän niin kuin liikekirjettä. -- No niin, pääasiassa olen opiskelija, itseopiskelija... -- Mutta kuule soitellaan ja sovitaan uusi tapaaminen ihan lähiajoiksi. Hei hei!"
.
Hissitön kapuaminen ahtaassa porraskäytävässä jyrkkiä kierreportaita ylimpään kerrokseen tuntuu tulijasta työläältä. Jokaisella neljällä siistillä kerrostasanteella kohtaavat kolmen asunnon ovet postiluukkuineen, osa vielä nimettöminä, tyhjinä ja myymättöminä, edelleen myynnissä.
.
"Pollyanna" kuuntelee kotonaan Iltatähteä, mutta hiljentää radion, kun ovikello soi... soi... soi... ja soi... Pysähtynyt hiljaisuus tuntuu laskeutuvan. Pollyanna onkin ehkä poissa, vessassa, kylvyssä, keittiössä, parvekkeella, kellarissa, ulkona, siivoaa, ei kuule, tai on kuuro? Pollyanna itse miettii: tulija ei voi tietää, onko hän? Kuka tulija?
.
Vieras painuu portaita alas ja ulos, katsellakseen talon seiniä ja ikkunoita ylös. Pihalla ei ole lapsia eikä kissaakaan. Alakerran ikkunasta tuijotetaan outoa vierasta.
.
Talon piha on toukokuussa jo vehreänä pensaista ja puista, koko asuinalue on puutarhakaupunkimainen, mutta paljon uudempi kuin Tapiola. Pienehköt kerrostalot ja rivitalot on rakennettu vanhojen ja uusien omakotitalojen sekaan matalan tasaiselle nummelle. Ympärillä riittää avaruutta, on sininen taivas ja aurinko, vain meri puuttuu, mutta joki on.
.
Vieras kiertää talon ympäri yleensä lukitulle takaovelle ja poistaa oven väliin asettamansa Iltalehden, joten hän pääsee sitä kautta uudelleen sisään. Silloin yläkerrasta kuuluvat äkkiä hätäiset juoksuaskeleet ja oven vetäisy kiinni.
.
Talon yksiöistä ei ole näköalaa takapihalle, mutta porraskäytävästä on ikkuna. ja Utelias ja varovainen Pollyanna lienee käväissyt juuri tiedusteluretkellä asuntonsa ulkopuolella.
.
Ovikello soi, enää vain kerran, uudelleen
.
"Hei, kuka siellä oikein on?" kysyy Pollyannan kaunissointinen hiljainen ujo ääni ja aloittaa kuiskailun postiluukun raosta, josta parhaimmillaan näkyy rappuun kaistale ruskeaa minimittaista nahkahametta, kyykistyneitä hoikkia naisen sääriä, kesäisen paljaita polvia ja varpaita sekä sandaalien remmejä.
.
"Ai joo, Pekka, mä muistan kyllä, mutta en ehdikään tavata, kun... no, kirjoitan juuri erästä työhöni liittyvää juttua. Vähän niin kuin liikekirjettä. -- No niin, pääasiassa olen opiskelija, itseopiskelija... -- Mutta kuule soitellaan ja sovitaan uusi tapaaminen ihan lähiajoiksi. Hei hei!"
torstai 1. marraskuuta 2018
p-2: Minä, Pollyanna
Pollyanna kertoo itsestään:
.
- Olen jo melko tunnettu henkilö Suomessa! Olen mielipidevaikuttaja lehtien palstoilla, yleisönosastoissa, sekä hyvä neuvomaan ihmisiä pienissä piireissä, kuten päiväkahvityön kontakteissa ja sukukokouksissa. Olen myös kauppias kaiken aikaa, toreilla ja turuilla ja ihmissuhdemarkkinoilla.
.
- Monet ovat kohdanneet minut useilla kirpputoreilla, kun järjestelen aivan ihania upouusia käyttämättömiä tavaroita esille aamusta iltaan, kunhan olen herännyt yöunilta kello 14, sillä ehdin nukkumaan vasta puolilta öin.
.
- Olen ollut kirjeenvaihdossa tuhannen Suomen varakkaimman henkilön ja tuhansien muiden herrasmiesten kanssa. Kirjeiden kirjoittamisesta koitui kyllä kohtuuttomasti työtä ansioihin nähden ja kynäkäteni väsyi.
.
- Pääjohtaja Olli ... on vastauskirjeessään toivottanut minulle "Jumalan siunausta" ja jääkiekkoilijan vaimo Amerikasta on kysellyt vointiani omaisiltani, pitäisikö minua auttaa? Telkkarissa se sitten sanoi, että häneltä kerjätään rahaa. Että joku pyysi kirjeellä 30'000, muttei hän voi sellaisia rahoja lähettää.
.
- Neljännesmiljoonan apurahan voittanut huippututkija vastasi 15'000 markan sponsoriavun pyyntööni vaivaisella 500 markalla, mutta menestyskirjailija Anni sentään kymppitonnilla, samoin kuin eräs presidenttiehdokkaanakin aikoinaan ollut vanha herrasmies.
.
- Olen pariin otteeseen seurustellut televisiosta ja lehdistä tutun, dekkareita kirjoittaneen professorin kanssa.
.
- Kotimaiset tavarantuottajat muistavat minua säännöllisesti lahjapaketeilla korvaukseksi siitä, että aktiivisena kuluttajana arvioin einesten, jauhelihojen, tuoremehujen, muovikassien sekä wc-paperien laatutasoa.
.
- Lähijunissa ja paikallisbusseissa valistan vierustovereitani terveysasioista, kuten rintasyövän itsetarkkailusta ja osteoporoosin torjumisesta. Miehet ovat olleet niistä vielä aika tietämättömiä. Olenkin (toistaiseksi tuloksettomasti) vaatinut, että presidentti Halonen ilmestyisi vähintään joka toinen viikko televisioon puhumaan luukadosta, kalkintarpeesta, vitamiinipillereistä ja rintojen itsetarkkailusta.
.
- Myymälävartijat saattavat minut usein takahuoneisiin tavarataloissa ja kauppakeskuksissa, istumaan ja juttelemaan ja odottamaan. Konstaapelit sitten tarjoavat minulle autokyytejä Mustalla Maijalla poliisiasemalle. Heidänkin kanssaan olen päässyt yllättävän hyvään keskusteluyhteyteen! He ovat pahoitelleet minulle, kun joutuvat tekemään työtään.
.
- Joskus saatan kertoa ihmisille lapsuuteni ahdistuksista. Minun isäni oli hyvin herkkä kärsimään perheemme mielialoista! Hän määräsi, että meidän tyttöjen täytyy säilyttää aina iloinen ilme kasvoillamme, sillä muuten hän saattaa hermostua! Joskus hermostuessaan hän kaivoi esiin sodan jälkeen kätkemänsä sotilaspistoolin kirjoituspöytänsä lukitusta ylälaatikosta ja sillä uhaten pakotti äidin ja meidät viisi tytärtä juoksemaan kääpiökäyntiä kyykyssä olohuoneemme ympäri. Isä oli aika pieni mies, mutta oikein komea ja karismaattinen. Hänet olisi ylennetty pienen paikallisen vakuutusyhtiön johtajaksi, ellei hän olisi sitä ennen saanut potkuja.
.
- Olen selvinnyt poliiseista kerta kerralta kasvavilla sakoilla, mutta olen silti vieraillut lukuisilla Suomen vankilapaikkakunnilla - tapaamassa elämäni tähän asti suurinta rakkautta, atari-tason ammattimaista kassakaappien murtomiestä ja puukottajaa, yhdenkertaista tappajaa, jonka ensimmäisen rakkauskirjeen partavedentuoksu ja viidenkymmenen sivun itseanalyyttinen elämänpohdinta valloittivat minut kertaheitolla älykkyydellään.
.
- Minusta tulee muuten lähiaikoina lottomiljonääri! Olen varmasti pian vuorossa, sillä olen jonottanut voittoa jo niin pitkään, vuosikymmenten kestolottoajana (60 euroa viikossa), ettei odotukseni voi enää kestää kauan, ehkä kuitenkin arviolta noin kuukauden vielä?
.
- Aion lahjoittaa suurimman osan voittorahoista hyviin tarkoituksiin, ensiksi tietenkin sukulaisilleni, jotka ovat aina väheksyneet minua, ja suurimmalle rakkaudelleni, joka kelpuuttaa käyttöönsä vain kalleimmat ja laadukkaimmat tavaramerkit, Sloggi-alushousuista ja pääsiäisen suklaamunista alkaen, jottei hänen arvokkuutensa ja itsekunnioituksensa kärsisi vankilassa.
.
- Etsin myös rikasta puolisoa, jotta voisin auttaa häntäkin järkevimpien lahjoituskohteiden valinnassa. Tehtävä on vaativa, mutta minulla olisi arvostelukykyä kouluaikojen priimuksena ja yhden laudaturin ylioppilaana.
.
- Mielelläni suostuisin valitsemaan ulkomaalaisenkin, kunhan huippurikkaan miehen (vaikka kiinalaisenkin, kuten Armi Kuusela), koska sellaisella olisi varaa antaa apua pankkikriisissä köyhtyneelle Suomelle.
.
- Kaiken kaikkiaan olen toiveikas Optimisti! Keksin aina pilvien hopeareunat. En aio "juosta järveen" epätoivosta, vaan jaksan odottaa parempaa huomista. Olen ajatellut elää noin 110-vuotiaaksi.
.
- Vaikka tänään sataisikin, onneksi ei kuitenkaan ihan joka päivä sada! Vielä sata-vuotiaanakin ihminen voi löytää uuden onnellisen seksisuhteen ja rakkauden. Yritän vielä patistaa 88-vuotiasta äitiäni uusiin miessuhteisiin, kun hän on vähän laiska etsimään.
.
- Minua on lapsesta asti sanottu "oikeaksi Pollyannaksi!" Neljä sisartani keksivät nimityksen tyttökirjan päähenkilön mukaan.
.
(Kirjailijatar Eleanor Hodgman Porterin (1868-1920) Pollyanna-romaani ilmestyi Amerikassa vuonna 1913 ja käännös "Iloinen tyttö" Suomessa 1924. - Vermontilaisella pikkuneidillä Pollyanna Whittierillä oli pitkä vaalea letitetty tukka, pisamaiset kasvot, punapilkkuinen mekko sekä olkihattu. Hän leikki urhoollisesti omaa ilonkeksimisen leikkiään, tapahtuipa 11-vuotiaalle orpotytölle elämässä vaikka mitä hirveää.)
.
("She is possessed of boundless optimism, and anyone sharing her rosy view of life has come to be called a Pollyanna", kuvailee Grolier's Encyclopedia International, First edition, 1964. USA & Canada.)
.
- Miten kauniisti sanottu! Minunkin elämänkatsomukseni on ruusuinen! Olen parantumaton optimisti, mutta paraneva potilas.
.
.
- Olen jo melko tunnettu henkilö Suomessa! Olen mielipidevaikuttaja lehtien palstoilla, yleisönosastoissa, sekä hyvä neuvomaan ihmisiä pienissä piireissä, kuten päiväkahvityön kontakteissa ja sukukokouksissa. Olen myös kauppias kaiken aikaa, toreilla ja turuilla ja ihmissuhdemarkkinoilla.
.
- Monet ovat kohdanneet minut useilla kirpputoreilla, kun järjestelen aivan ihania upouusia käyttämättömiä tavaroita esille aamusta iltaan, kunhan olen herännyt yöunilta kello 14, sillä ehdin nukkumaan vasta puolilta öin.
.
- Olen ollut kirjeenvaihdossa tuhannen Suomen varakkaimman henkilön ja tuhansien muiden herrasmiesten kanssa. Kirjeiden kirjoittamisesta koitui kyllä kohtuuttomasti työtä ansioihin nähden ja kynäkäteni väsyi.
.
- Pääjohtaja Olli ... on vastauskirjeessään toivottanut minulle "Jumalan siunausta" ja jääkiekkoilijan vaimo Amerikasta on kysellyt vointiani omaisiltani, pitäisikö minua auttaa? Telkkarissa se sitten sanoi, että häneltä kerjätään rahaa. Että joku pyysi kirjeellä 30'000, muttei hän voi sellaisia rahoja lähettää.
.
- Neljännesmiljoonan apurahan voittanut huippututkija vastasi 15'000 markan sponsoriavun pyyntööni vaivaisella 500 markalla, mutta menestyskirjailija Anni sentään kymppitonnilla, samoin kuin eräs presidenttiehdokkaanakin aikoinaan ollut vanha herrasmies.
.
- Olen pariin otteeseen seurustellut televisiosta ja lehdistä tutun, dekkareita kirjoittaneen professorin kanssa.
.
- Kotimaiset tavarantuottajat muistavat minua säännöllisesti lahjapaketeilla korvaukseksi siitä, että aktiivisena kuluttajana arvioin einesten, jauhelihojen, tuoremehujen, muovikassien sekä wc-paperien laatutasoa.
.
- Lähijunissa ja paikallisbusseissa valistan vierustovereitani terveysasioista, kuten rintasyövän itsetarkkailusta ja osteoporoosin torjumisesta. Miehet ovat olleet niistä vielä aika tietämättömiä. Olenkin (toistaiseksi tuloksettomasti) vaatinut, että presidentti Halonen ilmestyisi vähintään joka toinen viikko televisioon puhumaan luukadosta, kalkintarpeesta, vitamiinipillereistä ja rintojen itsetarkkailusta.
.
- Myymälävartijat saattavat minut usein takahuoneisiin tavarataloissa ja kauppakeskuksissa, istumaan ja juttelemaan ja odottamaan. Konstaapelit sitten tarjoavat minulle autokyytejä Mustalla Maijalla poliisiasemalle. Heidänkin kanssaan olen päässyt yllättävän hyvään keskusteluyhteyteen! He ovat pahoitelleet minulle, kun joutuvat tekemään työtään.
.
- Joskus saatan kertoa ihmisille lapsuuteni ahdistuksista. Minun isäni oli hyvin herkkä kärsimään perheemme mielialoista! Hän määräsi, että meidän tyttöjen täytyy säilyttää aina iloinen ilme kasvoillamme, sillä muuten hän saattaa hermostua! Joskus hermostuessaan hän kaivoi esiin sodan jälkeen kätkemänsä sotilaspistoolin kirjoituspöytänsä lukitusta ylälaatikosta ja sillä uhaten pakotti äidin ja meidät viisi tytärtä juoksemaan kääpiökäyntiä kyykyssä olohuoneemme ympäri. Isä oli aika pieni mies, mutta oikein komea ja karismaattinen. Hänet olisi ylennetty pienen paikallisen vakuutusyhtiön johtajaksi, ellei hän olisi sitä ennen saanut potkuja.
.
- Olen selvinnyt poliiseista kerta kerralta kasvavilla sakoilla, mutta olen silti vieraillut lukuisilla Suomen vankilapaikkakunnilla - tapaamassa elämäni tähän asti suurinta rakkautta, atari-tason ammattimaista kassakaappien murtomiestä ja puukottajaa, yhdenkertaista tappajaa, jonka ensimmäisen rakkauskirjeen partavedentuoksu ja viidenkymmenen sivun itseanalyyttinen elämänpohdinta valloittivat minut kertaheitolla älykkyydellään.
.
- Minusta tulee muuten lähiaikoina lottomiljonääri! Olen varmasti pian vuorossa, sillä olen jonottanut voittoa jo niin pitkään, vuosikymmenten kestolottoajana (60 euroa viikossa), ettei odotukseni voi enää kestää kauan, ehkä kuitenkin arviolta noin kuukauden vielä?
.
- Aion lahjoittaa suurimman osan voittorahoista hyviin tarkoituksiin, ensiksi tietenkin sukulaisilleni, jotka ovat aina väheksyneet minua, ja suurimmalle rakkaudelleni, joka kelpuuttaa käyttöönsä vain kalleimmat ja laadukkaimmat tavaramerkit, Sloggi-alushousuista ja pääsiäisen suklaamunista alkaen, jottei hänen arvokkuutensa ja itsekunnioituksensa kärsisi vankilassa.
.
- Etsin myös rikasta puolisoa, jotta voisin auttaa häntäkin järkevimpien lahjoituskohteiden valinnassa. Tehtävä on vaativa, mutta minulla olisi arvostelukykyä kouluaikojen priimuksena ja yhden laudaturin ylioppilaana.
.
- Mielelläni suostuisin valitsemaan ulkomaalaisenkin, kunhan huippurikkaan miehen (vaikka kiinalaisenkin, kuten Armi Kuusela), koska sellaisella olisi varaa antaa apua pankkikriisissä köyhtyneelle Suomelle.
.
- Kaiken kaikkiaan olen toiveikas Optimisti! Keksin aina pilvien hopeareunat. En aio "juosta järveen" epätoivosta, vaan jaksan odottaa parempaa huomista. Olen ajatellut elää noin 110-vuotiaaksi.
.
- Vaikka tänään sataisikin, onneksi ei kuitenkaan ihan joka päivä sada! Vielä sata-vuotiaanakin ihminen voi löytää uuden onnellisen seksisuhteen ja rakkauden. Yritän vielä patistaa 88-vuotiasta äitiäni uusiin miessuhteisiin, kun hän on vähän laiska etsimään.
.
- Minua on lapsesta asti sanottu "oikeaksi Pollyannaksi!" Neljä sisartani keksivät nimityksen tyttökirjan päähenkilön mukaan.
.
(Kirjailijatar Eleanor Hodgman Porterin (1868-1920) Pollyanna-romaani ilmestyi Amerikassa vuonna 1913 ja käännös "Iloinen tyttö" Suomessa 1924. - Vermontilaisella pikkuneidillä Pollyanna Whittierillä oli pitkä vaalea letitetty tukka, pisamaiset kasvot, punapilkkuinen mekko sekä olkihattu. Hän leikki urhoollisesti omaa ilonkeksimisen leikkiään, tapahtuipa 11-vuotiaalle orpotytölle elämässä vaikka mitä hirveää.)
.
("She is possessed of boundless optimism, and anyone sharing her rosy view of life has come to be called a Pollyanna", kuvailee Grolier's Encyclopedia International, First edition, 1964. USA & Canada.)
.
- Miten kauniisti sanottu! Minunkin elämänkatsomukseni on ruusuinen! Olen parantumaton optimisti, mutta paraneva potilas.
.
p-1: Kauppalopo Anna
Kirpputoreilla myydään eli kierrätetään kotien ylijäämätavaraa, jota joillakuilla näyttää riittävän viikoista kuukausiin tai vuosiin. Osa myyntipöydistä notkuu upouudesta, halpahalleja hinnakkaammasta tusinarihkamasta. Mihin myyjien kannattavuuslaskelmat nojaavat? Eräs täyspäiväinen kirpputorien kauppalopo kertoo harrastuksestaan.
.
***
.
Saan koputtaa viidesti ulko-oveen, sillä radanvarsilähiön vuokratalon pihalla vilisevät köyhien lapset kuulemma rikkovat ovikellot! Rakennus näyttää siistiltä, mutta jätepusseja on paiskottu lukitun roskakatoksen ulkopuolelle pihanurmikolle.
.
Pitkähiuksinen hoikka nuori nainen "Anna" avaa, aurinkoisesti hymyillen. Tarkemmin katsoen hän oli teinityttö ehkä jo Woodstockin soidessa 1968. Pukeutumistyyli on jämähtänyt hippiaikaan. Sisällä asunnossa on hämärää. Putkimainen kaksio, jonka ikkunat on verhottu huolellisesti, ettei kukaan voisi tirkistellä sisälle.
.
- Yritä mahtua kulkemaan, on vähän ahdasta. Olen hankkinut kirpputoreja varten tavaraa enemmän kuin ehtinyt vielä myydä, kertoo Anna kaunissävyisellä, nuorekkaalla äänellä.
.
Eteiskäytävän vaatetanko on romahtanut toisesta päädystään irti tiukkaan sullottujen takkien painosta, mutta nojaa vaateröykkiöön alapuolellaan. Kaikkia seinänvieriä reunustavat pahvilaatikkopinot: Ellos, Halens, Anttila, Yves Rocher, Hobby Hall, XXX, mitä vain lukee niiden kyljissä. Väliin jää kapea kinttupolku, jota pitkin voi varovasti sipsuttaa keittiön lieden ja olohuoneen vielä vapaan nojatuoliparin välillä.
.
Huoneiden nurkat ovat kattoon asti täynnä kirpputorikamaa, eikä tyhjiä asumisneliöitä ole keskelläkään, jossa on metrin korkuisia tavarakekoja. Kylpyhuoneen ovea ei mahdu sulkemaan esteiden vuoksi. Suihkua ei voi käyttää siirtämättä ensin kasoja ulos.
.
Sohva pullistelee tavararöykkiöistä, samoin keittiön ruokapöytä ja makuuhuoneen parisängystä kaksi kolmasosaa. Vanhojen vaatteiden lisäksi uusia kirjoja, avaamattomia suklaa- ja keksirasioita, lasten leluja, keittiövälineitä, keramiikkaa, kynttilöitä, meikkilaukkuja, suurennuslaseja, viivoittimia, vanhenneita takavuosien kuvakalentereita, lehtiöitä, kynäkoteloita ja rihkamaa. Olohuoneen pöytä ja kirjahyllyt peittyvät sarjatuotantona tehdyistä kiinalaisista koriste-esineistä.
.
- No kun haluan ympäröidä itseni kauniilla esineillä! Katsopa miten aidon näköinen, suloinen posliinikoira! Etkö ostaisi, saisit halvalla? Koeta, miten pehmeäturkkinen nalle! Ja hieno valkoinen antiikkinen kipsipää, oikea roomalainen patsas! En voinut olla tilaamatta postimyynnistä neonvaloa loistavaa enkeliä! Tilasin niitä oikein monta!
.
Kahteen tv-tuoliin mahtuvat emäntä ja vieras istumaan. Anna raivaa pöydän kulman siideripulloille, mansikka- ja pähkinäjäätelöille (kalleimpia merkkejä) sekä bebe-leivoksille. Seinällä enkelin siivet vaihtavat sykkivästi neonvärejä: punainen, sininen ja vihreä vuorotellen.
.
- Tilaan lähes kaikki ostokseni postimyynnistä. Vaikka palautankin hintavat tuotteet liian kalliina, saan kuitenkin pitää tilaajalahjat ja halvat erikoistarjoukset, kertoo Anna hankinnoistaan ja tyhjistä pahvilaatikoista.
.
Anna on laaduntarkkailun aktivisti. Jos ostetussa tavarassa on pieninkin vika, hän kirjoittaa valmistajalle ja saa hyvityksenä lahjapaketteja. Esimerkiksi uusia tuoremehutölkkejä (joiden maku oli huono) tai wc-paperia (jossa oli suttuinen koristekuvio) entisten tilalle. Ja koska hammaslääkäri todisti, että hampaan lohkeaminen saattoi johtua luunsirun puraisemisesta, jauhelihanjalostaja maksoi lääkärin laskun.
.
Nykyisin kirpputoritoiminta vie aamusta iltaan kaiken ajan laadunvalvonnaltakin. Aluksi Anna vain osti ja osti, huomattuaan miten halvalla saattoi moninkertaistaa vaatevarastonsa ja saada kauniita esineitä. Esimerkiksi itse pakattava kassillinen itse valittuja vaatteita vain viidellä eurolla kirpputorin tarjouksessa.
.
Myöhemmin Anna alkoi hieman varastaa, kun päätteli, että uskonnollisten kirpputorien tarkoitus on oikeastaan tukea köyhiä ihmisiä, siis häntäkin. Lopulta hän keksi alkaa itse myydä ilmaisia tai tukuittain edullisesti ostettuja tavaroita hieman (tai paljon) kalliimmalla.
.
Anna on vuokrannut 4 myyntipöytää eri itsepalvelukirppareilta ja käy päivittäin järjestelemässä pöytiään. Iltaisin hän kirjoittaa mainoslauseita ("Ihana uusi käyttämätön pyyhe huippuhalvalla") hintalappuihin, joita ompelee vaatteisiin.
.
Anna ostaa eurokaupoista eurolla ja myy pois kahdella. Hän siirtää halpahallin suklaata tai kosmetiikkaa sadan metrin matkan lähimmälle kirpputorilleen ja tuplaa hinnan. Sellainen on hänen mielestään asiakkaiden palvelua: tavara tulee asiakasta vastaan etsimättä ja kiertelemättä, ja täytyyhän kauppiaan saada välistä oma voittonsa!
.
Kuitenkin on kuulemma hidasta oppia, millainen tavara käy kaupaksi, ja niinpä tilien saldot menevät usein miinukselle. Neljästä pöydästä pitää maksaa yhteensä 120 euroa vuokraa joka viikko, mutta myyntituloa pöydiltä kertyy milloin vain 60, milloin jopa 180 euroa viikossa.
.
- Usein jään velkaa kirpputorien pitäjille, tai joudun itse maksamaan, kun myyntiä ei ole ollut pöytävuokrankaan verran, mutta myöhemmin tilit taas tasoittuvat, kun on tullut voittoa ja saan ottaa ulos rahaa, kertoo Anna.
.
Esitän yksinkertaisen kustannuslaskelman: jos Anna myisi tavaransa kaksi kertaa kalliimmalla kuin on ostanut, hänen olisi myytävä joka viikko 240 euron arvosta päästäkseen edes omilleen, nollatulokseen. 120 euroa tavaroiden ostamiseen ja 120 euroa pöytävuokriin. Mutta Anna itse laskee saaneensa jo 127 euron myynnistä 7 euroa voittoa.
.
- Enhän minä postimyyntitarjousten lakanoista ihan kaksinkertaista hintaa ota. Voitoksi lasken, jos saan kirpputorilta käteeni rahaa. Ostoksethan olen tehnyt jo aiemmin ja silloin niistä iloinnut. Mennyt raha on joka tapauksessa mennyttä!
.
Annan perustoimeentulon on jo vuosikymmenien ajan tuonut sairauseläke. Tiedonjanoisen yhden laudaturin ylioppilaan nuoruuden ammatti lasten päivähoitajana eri perheissä alkoi maistua puulta. Silloiset seurustelukumppanit eivät tyydyttäneet ja saivat vaihtua maksullisen rakkauden päiväkahvityöhön, joka vuorostaan loppui - vankilakundiin rakastumiseen. Päiväkahvisäästöt hupenivat uuteen seurusteluun liittyneisiin kuluihin, kuten tehdastuoreen länsiauton ostamiseen rakastetulle, kun tämä vapautui Vilppulan varavankilasta.
.
Uusi auto kului ja elämän mies kyllästyi. Aluksi mies olisi halunnut elää ylpeästi pelkillä paritustuloilla, ettei tarvitsisi nöyrtyä anomaan toimeentulotukea. Kuitenkin yli-näyteltyään lääkärille häiriintynyttä pääsi kolmikymppinen mies sairauseläkkeelle ja alkoi saada tililleen omaa rahaa Annasta riippumatta. Silloin mies päättikin muuttaa yksin takaisin lapsuutensa Varkauteen. Helsinki muistutti liikaa Nokasta ja Sörkasta, vanhoista selleistä. Samaan aikaan virolaiset olivat vallanneet päiväkahvimarkkinat. Paluu uralle mietityttää Annaa.
.
Anna haluaisi yhä rakastuakin, kymmenisen vuotta itseään nuorempaan, mutta karismaattiseen ja autoritääriseen mieheen, jollainen hänen isänsäkin oli. Isä oli tsaarinaikaan syntynyt hermostunut perhetyranni, joka toisinaan kaivoi esiin pistoolinsa lukitusta pöytälaatikosta ja aseella uhaten simputti viisilapsista perhettään, juoksutti jättiläiskäyntiä ja komensi kääpiökäyntiä. Isä löi tahtia nahkaremmillä, jota tyttöjen jalkojen piti väistellä.
.
Koko aikuisikänsä Anna on käynyt terapiassa pari kertaa viikossa. Hän uskoo freudilaiseen psykoanalyysiin aivan ehdottomasti. Psykiatri on äitihahmo, joka eläytyy omilla ilmeillään potilaan elämäntarinoihin, eikä kommentoi sanallisesti. Potilas saa avautua asioistaan loputtomasti, puhua ja puhua vuodesta toiseen. Ja Anna kertoo lisää:
.
- Jäin äskettäin kiinni 20 euron myymälävarkaudesta. Arvasin etukäteen palavani, kun oli niin vähän asiakkaita, mutta ajattelin kuitenkin, ettei vartija viitsisi katsella monitoria. Vartija tuli ja sanoi: "Arvaat varmaan mistä on kysymys!" Menimme takahuoneeseen odottamaan poliiseja.
.
Poliisipari, vanhempi ja nuorempi konstaapeli, huvittui kuullessaan Annan kotiosoitteen. Sillä juuri kauppaan tullessaan Anna oli nähnyt samat poliisit ovien ulkopuolella tutkimassa erään Annan kotikadulla asuvan, vaikkakin Annalle vain ulkonäöltä tutun miehen kasseja.
.
Poliisit olivat ehtineet tilanteiden välissä syödä ropposen mansikoita ja he olivat hyväntuulisia kuin TV-mainoksessa, jossa pidätetyn käskettiin toistaa: "Enää en rikkeitä tee, taikka muutoin mörököllit minut periköön!"
.
Yhtä vähällä Anna ei päässyt, mutta poliisit sanoivat olevansa pahoillaan, koska heidän velvollisuutensa oli määrätä 14 kappaletta päiväsakkoja (köyhimmille ihmisille vain 6 euron hintaisia), yhteensä vain 84 euroa.
.
- Haluaisitko jutella piirimme mukavan sosiaalihoitajan kanssa, ehdotti poliisi. Anna kieltäytyi, kertoen muutenkin olevansa menossa huomenna psykoterapiaan! Se oli poliiseista hyvä juttu, joten he toivottivat Annalle parempaa päivänjatkoa.
.
Sakko on erääntynyt, mutta vielä maksamatta. Anna kävi kysymässä siihen rahaa sossusta, mutta siellä ei suostuttukaan sakkoa maksamaan. Seurakunnalta Anna hakee puolivuosittain kympin ruokarahaa. Eräs kirpputoreista tuotti juuri 7 euroa voittoa.
.
- Näpistykseni alkoivat yhdestä purukumipussista. Otti aivoon, kun ei ollut varaa xylitoliin, joten pihistin. Oikeastaan päätin asian kassajonossa, jossa minulta puuttui vain 20 senttiä, jotta saisin tomaatteja, salaattia ja kurkkua, siis terveellisiä kasviksia. Vasta seitsemäs ihminen jonossa suostui antamaan mulle yhden vaivaisen 20 sentin kolikon, tuohtuu Anna ihmisten uskomattomasta piittaamattomuudesta.
.
Kiinnijäämisiä on tähän mennessä kertynyt kolme. Ensimmäinen tapahtui kierrätysvaatteiden kaupassa. Sieltä ei ilmoitettu poliisille. Annan piti tyhjentää kassinsa, ja jopa omat hansikkaat olisi häneltä otettu, ellei hän olisi kivahtanut:
- Noi on kyllä MUN!
.
Niitä vaatteita ei kuitenkaan huomattu, jotka Anna oli pukenut sovituskopissa ylleen, omien vaatteiden alle. Ne jäivät sentään hänen saaliikseen. Poistuessaan Anna pyysi vielä myyjiltä anteeksi.
.
Vartijoita Anna yrittää väistellä hyvin selityksin: "Kun mulla ei nyt ole aikaa, kun mulla olisi vähän kiire bussiin tai metroon!" Mutta sellainen ei ole tepsinyt. Päinvastoin, toisella kerralla tavaratalon vartija väitti poliisille: "Se yritti KARATA!"
.
Hienotunteisesti erään tavaratalon myyjättäret välttelivät katsomasta Annaan tyhjentäessään hänen olkalaukkuaan. He totesivat, että osa uutukaisista tavaroista ei ollutkaan heiltä.
.
- Ne onkin MUN! keksi Anna silloin väittää.
.
Mutta viereisen kaupan myyjä soitettiin kumminkin paikalle tunnistamaan - naapurikaupasta vain puoli tuntia aikaisemmin varastetut korut, maljakot, leikkikalut ja koriste-esineet.
.
Saalista oli kertynyt 120 euron arvosta. Poliisit käskivät tylysti vastata pelkästään kysymyksiin. Anna oli yrittänyt laverrella elämäntarinoitaan, yhtä laveasti kuin terapeutilleen. Sakkoja määrättiin tuolloinkin 84 euroa.
.
Sakoistaan huolimatta Anna katsoo olevansa plussan puolella, koska ei ole jäänyt kiinni kuin joka kymmenes tai kahdeskymmenes kerta. Viime kuukausina hän ei ole kuulemma maksanut ruoastaan kuin parin maitolitran verran - ja samalla halvimmat "kaupan omat merkit" ovat vaihtuneet kalliiseen gourmet-laatuun!
.
- Saatan syödä vaikka koko viikon lohta, kun lituskaiset kalapaketit on niin käteviä vietäviksi. Ennen söin koko viikon vain kanaa, jota sai eurolla kilon, kertoo Anna.
.
Yhteiskunnallisia asioita Anna seuraa tiiviisti. Hän on äänestänyt kaikissa vaaleissa ja kirjoitellut mielipidejuttuja lehtiin. Hän kierrättää huolellisesti biojätteet ja tyhjät tölkit. Tapaamiaan ihmisiä hän neuvoo uusimmilla lehtitiedoilla ympäristöön ja terveyteen liittyvissä asioissa.
.
Kysyn, onko varastaminen sellainen yhteiskunnallinen ongelma, josta pitäisi kirjoittaa lehdissä? Hätä ei riko lakia eikä näpistys nälänhädässä, mutta entä kun varkauksilla rahoitetaan kannattamaton liiketoiminta? Mikä keino pysäyttäisi sinut?
.
- No, jos olisi olemassa ihan ehdoton vankeuden uhka. Silloin mun pitäisi kai lopettaa. Mutta varkauksista ei kannata kirjoittaa julkisesti, koska silloin arvostelukyvyttömät nuoret keskeyttäisivät heti koulunkäyntinsä, jos tietäisivät miten paljon helpommin voi hankkia kaikkea...
.
Anna kuvailee asioimispaikkojaan: - Erään ison kaupan radan vieressä omistaa rikas mies Paju ... joka oli nuorena vasemmistolainen. Ehkä sen takia siinä Citykaupassa ei näytä olevan ollenkaan vartijoita eikä tavaroissa hälyttimiä. Kunhan sellaiset ihmiset, joilla on paljon varaa, maksavat ostoksistaan, niin varattomat voivat ottaa kaiken ilmaiseksi.
.
Kirpputoreilla Anna varustaa kaikki myyntiartikkelinsa varashälyttimillä. Hän ei ollenkaan hyväksy, että muut varastaisivat häneltä! Hänellä ei ole sellaiseen varaa. Isot kaupat ja liikeketjut ovat aivan eri juttu.
.
Välillä Anna vilkaisee ulos ikkunasta ja huudahtaa yhtäkkiä:
- Joku on pysäköinyt MINUN autopaikalleni!
.
Autoton ja ajokortiton Anna selittää oman autopaikkansa näin:
.
- Voitin aikoinaan talomme arpajaisissa hyvän autokatospaikan, joten siitä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni! Voin tarvita autopaikkaa koska tahansa, jos alan seurustella tai menen autokouluun. Auto minulla oli - äidin nimissä - viimeksi 10 vuotta sitten, kun miesystävä halusi ajaa autoa.
.
- Autopaikka ei maksa kuin 10 euroa kuussa! Lain mukaan minulla on oikeus pitää autopaikkani, isännöitsijäkin sanoi, vaikka eräät ikävät naapurit ovat kinuneet tyhjää paikkaa heille ja kannelleet isännöitsijälle. Lisäksi tyhjästä tilasta on iloa viereisille autoille, joiden hieman lihavat omistajat mahtuvat paremmin avaamaan ovensa.
.
Hämmästelen kalliin autopaikan turhuutta, mutta Anna vakuuttaa, että ennemmin hän luopuisi jopa suuren päivälehden kestotilauksesta kuin omasta autopaikasta! Sanomalehtensä hän joutuu hakemaan postilaatikosta talon päädystä, mutta muu posti työnnetään sisään kotioven postiluukusta, koska Anna maksaa Postin kotiinkuljetuksesta lisämaksun.
.
Juttelemme kirjoista, sillä Anna kuuluu moniin kirjakerhoihin, tilaajaetujen vuoksi. Usein hän ostaa monta kappaletta samaa kirjaa, voidakseen lahjoittaa sukulaisilleenkin. Esimerkiksi opettaja Frank McCourtin 'Seitsemännen portaan enkelin' ns. "irlantilainen köyhyys" teki niin suuren vaikutuksen, että Anna tilasi heti useita kappaleita, yhtäkään lukematta: "Ihan vain tukeakseni niin kauhean köyhää kirjoittajaa!" (josta oli tullut nariseva miljonääri, kerroin Annalle).
.
Anna sanoo käyvänsä kirjastoissa "joskus", mutta "aika harvoin". Tarkemmin: viimeksi seitsemän vuotta sitten hän kävi lähimmässä kirjastossa ja pyysi virkailijalta pappismies Norman Vincent Pealen Positiivisen ajattelun kirjan, koska eräs terapeutti oli kehottanut. Sen palautettuaan hän ei ole vielä lainannut mitään muuta.
.
Elokuvissa Anna on käynyt joskus, aivan kuten takavuosien kulttuuriministeri Piipari. Viimeksi 60-70-luvuilla hän katsoi jonkin tanskalaisleffan, kuten 'Pukki paratiisissa'. Mielifilmi ja esikuva elämälle on kuitenkin televisiosta nähty, romanttinen 'Cherbourgin sateenvarjot', lauletuin vuorosanoin.
.
Suomenlinnassa, puistoissa ja museoissa Anna on käynyt joskus nuorena, muttei sitten myöhemmin. Teini-iässä hän kävi ulkomailla luokkaretkellä Leningradissa, jossa joku neuvostoliittolainen nuorimies oli heti ihastunut häneen! Muuten hän ei välitä matkoista, eikä ole koskaan lentänyt tai kulkenut laivalla, koska kaikki maat näkee aivan hyvin televisiostakin.
.
Annan toiveammatit liittyvät psykologiaan. Jotta hän voisi vaikkapa neuvoa lasten vanhempia, miten valita hyvä lastenhoitaja. Siihen Anna tuntee erityistä pätevyyttä. Hänelle olisi myös mieluista päästä valitsemaan hyväntekeväisyyden kohteita, minkä vuoksi hän on kiinnostunut erittäin rikkaista miehistä.
.
Anna kertoo iloisesti voittaneensa äsken lotossa 4 oikein, 12 euroa. Entä paljonko hän käyttää lottoon viikossa? - 25 euroa! Samat onnennumerot käytössä jo vuosikymmeniä! (Oma ja siskojen syntymäpäivät.)
.
- Joten alkaa pian olla suurvoiton vuoro tulla minulle jo ihan tilastollisestikin!
.
Kerron, että mahdollisia lottorivejä on 15 miljoonaa, joten kukin rivi tulee vuoroon keskimäärin 300 000 vuoden välein. Pitkä aika odottaa?
.
Kesäsuunnitelmistaan Anna kertoo, että aikoo järjestää tavarat tiiviimmin laatikkoihin korkeisiin pinoihin, jotta saisi enemmän tilaa kotiinsa. Ja hän aikoo opetella kirpputoritoimintaa kunnolla saadakseen sen kannattamaan paremmin.
.
Anna on jo etukäteen huolissaan paisuvasta rahavirrasta, mikäli kirpputorit alkaisivat tuottaa kunnolla. Koska silloin hänelle tulisi ongelma, mihin hyviin tarkoituksiin alkaisi lahjoittaa rahaa. Itselleen hän ei tarvitse paljon enempää, vaan haluaisi hyväsydämisesti auttaa muita ihmisiä erilaisten hyvää tekevien järjestöjen kautta.
.
.
***
.
Saan koputtaa viidesti ulko-oveen, sillä radanvarsilähiön vuokratalon pihalla vilisevät köyhien lapset kuulemma rikkovat ovikellot! Rakennus näyttää siistiltä, mutta jätepusseja on paiskottu lukitun roskakatoksen ulkopuolelle pihanurmikolle.
.
Pitkähiuksinen hoikka nuori nainen "Anna" avaa, aurinkoisesti hymyillen. Tarkemmin katsoen hän oli teinityttö ehkä jo Woodstockin soidessa 1968. Pukeutumistyyli on jämähtänyt hippiaikaan. Sisällä asunnossa on hämärää. Putkimainen kaksio, jonka ikkunat on verhottu huolellisesti, ettei kukaan voisi tirkistellä sisälle.
.
- Yritä mahtua kulkemaan, on vähän ahdasta. Olen hankkinut kirpputoreja varten tavaraa enemmän kuin ehtinyt vielä myydä, kertoo Anna kaunissävyisellä, nuorekkaalla äänellä.
.
Eteiskäytävän vaatetanko on romahtanut toisesta päädystään irti tiukkaan sullottujen takkien painosta, mutta nojaa vaateröykkiöön alapuolellaan. Kaikkia seinänvieriä reunustavat pahvilaatikkopinot: Ellos, Halens, Anttila, Yves Rocher, Hobby Hall, XXX, mitä vain lukee niiden kyljissä. Väliin jää kapea kinttupolku, jota pitkin voi varovasti sipsuttaa keittiön lieden ja olohuoneen vielä vapaan nojatuoliparin välillä.
.
Huoneiden nurkat ovat kattoon asti täynnä kirpputorikamaa, eikä tyhjiä asumisneliöitä ole keskelläkään, jossa on metrin korkuisia tavarakekoja. Kylpyhuoneen ovea ei mahdu sulkemaan esteiden vuoksi. Suihkua ei voi käyttää siirtämättä ensin kasoja ulos.
.
Sohva pullistelee tavararöykkiöistä, samoin keittiön ruokapöytä ja makuuhuoneen parisängystä kaksi kolmasosaa. Vanhojen vaatteiden lisäksi uusia kirjoja, avaamattomia suklaa- ja keksirasioita, lasten leluja, keittiövälineitä, keramiikkaa, kynttilöitä, meikkilaukkuja, suurennuslaseja, viivoittimia, vanhenneita takavuosien kuvakalentereita, lehtiöitä, kynäkoteloita ja rihkamaa. Olohuoneen pöytä ja kirjahyllyt peittyvät sarjatuotantona tehdyistä kiinalaisista koriste-esineistä.
.
- No kun haluan ympäröidä itseni kauniilla esineillä! Katsopa miten aidon näköinen, suloinen posliinikoira! Etkö ostaisi, saisit halvalla? Koeta, miten pehmeäturkkinen nalle! Ja hieno valkoinen antiikkinen kipsipää, oikea roomalainen patsas! En voinut olla tilaamatta postimyynnistä neonvaloa loistavaa enkeliä! Tilasin niitä oikein monta!
.
Kahteen tv-tuoliin mahtuvat emäntä ja vieras istumaan. Anna raivaa pöydän kulman siideripulloille, mansikka- ja pähkinäjäätelöille (kalleimpia merkkejä) sekä bebe-leivoksille. Seinällä enkelin siivet vaihtavat sykkivästi neonvärejä: punainen, sininen ja vihreä vuorotellen.
.
- Tilaan lähes kaikki ostokseni postimyynnistä. Vaikka palautankin hintavat tuotteet liian kalliina, saan kuitenkin pitää tilaajalahjat ja halvat erikoistarjoukset, kertoo Anna hankinnoistaan ja tyhjistä pahvilaatikoista.
.
Anna on laaduntarkkailun aktivisti. Jos ostetussa tavarassa on pieninkin vika, hän kirjoittaa valmistajalle ja saa hyvityksenä lahjapaketteja. Esimerkiksi uusia tuoremehutölkkejä (joiden maku oli huono) tai wc-paperia (jossa oli suttuinen koristekuvio) entisten tilalle. Ja koska hammaslääkäri todisti, että hampaan lohkeaminen saattoi johtua luunsirun puraisemisesta, jauhelihanjalostaja maksoi lääkärin laskun.
.
Nykyisin kirpputoritoiminta vie aamusta iltaan kaiken ajan laadunvalvonnaltakin. Aluksi Anna vain osti ja osti, huomattuaan miten halvalla saattoi moninkertaistaa vaatevarastonsa ja saada kauniita esineitä. Esimerkiksi itse pakattava kassillinen itse valittuja vaatteita vain viidellä eurolla kirpputorin tarjouksessa.
.
Myöhemmin Anna alkoi hieman varastaa, kun päätteli, että uskonnollisten kirpputorien tarkoitus on oikeastaan tukea köyhiä ihmisiä, siis häntäkin. Lopulta hän keksi alkaa itse myydä ilmaisia tai tukuittain edullisesti ostettuja tavaroita hieman (tai paljon) kalliimmalla.
.
Anna on vuokrannut 4 myyntipöytää eri itsepalvelukirppareilta ja käy päivittäin järjestelemässä pöytiään. Iltaisin hän kirjoittaa mainoslauseita ("Ihana uusi käyttämätön pyyhe huippuhalvalla") hintalappuihin, joita ompelee vaatteisiin.
.
Anna ostaa eurokaupoista eurolla ja myy pois kahdella. Hän siirtää halpahallin suklaata tai kosmetiikkaa sadan metrin matkan lähimmälle kirpputorilleen ja tuplaa hinnan. Sellainen on hänen mielestään asiakkaiden palvelua: tavara tulee asiakasta vastaan etsimättä ja kiertelemättä, ja täytyyhän kauppiaan saada välistä oma voittonsa!
.
Kuitenkin on kuulemma hidasta oppia, millainen tavara käy kaupaksi, ja niinpä tilien saldot menevät usein miinukselle. Neljästä pöydästä pitää maksaa yhteensä 120 euroa vuokraa joka viikko, mutta myyntituloa pöydiltä kertyy milloin vain 60, milloin jopa 180 euroa viikossa.
.
- Usein jään velkaa kirpputorien pitäjille, tai joudun itse maksamaan, kun myyntiä ei ole ollut pöytävuokrankaan verran, mutta myöhemmin tilit taas tasoittuvat, kun on tullut voittoa ja saan ottaa ulos rahaa, kertoo Anna.
.
Esitän yksinkertaisen kustannuslaskelman: jos Anna myisi tavaransa kaksi kertaa kalliimmalla kuin on ostanut, hänen olisi myytävä joka viikko 240 euron arvosta päästäkseen edes omilleen, nollatulokseen. 120 euroa tavaroiden ostamiseen ja 120 euroa pöytävuokriin. Mutta Anna itse laskee saaneensa jo 127 euron myynnistä 7 euroa voittoa.
.
- Enhän minä postimyyntitarjousten lakanoista ihan kaksinkertaista hintaa ota. Voitoksi lasken, jos saan kirpputorilta käteeni rahaa. Ostoksethan olen tehnyt jo aiemmin ja silloin niistä iloinnut. Mennyt raha on joka tapauksessa mennyttä!
.
Annan perustoimeentulon on jo vuosikymmenien ajan tuonut sairauseläke. Tiedonjanoisen yhden laudaturin ylioppilaan nuoruuden ammatti lasten päivähoitajana eri perheissä alkoi maistua puulta. Silloiset seurustelukumppanit eivät tyydyttäneet ja saivat vaihtua maksullisen rakkauden päiväkahvityöhön, joka vuorostaan loppui - vankilakundiin rakastumiseen. Päiväkahvisäästöt hupenivat uuteen seurusteluun liittyneisiin kuluihin, kuten tehdastuoreen länsiauton ostamiseen rakastetulle, kun tämä vapautui Vilppulan varavankilasta.
.
Uusi auto kului ja elämän mies kyllästyi. Aluksi mies olisi halunnut elää ylpeästi pelkillä paritustuloilla, ettei tarvitsisi nöyrtyä anomaan toimeentulotukea. Kuitenkin yli-näyteltyään lääkärille häiriintynyttä pääsi kolmikymppinen mies sairauseläkkeelle ja alkoi saada tililleen omaa rahaa Annasta riippumatta. Silloin mies päättikin muuttaa yksin takaisin lapsuutensa Varkauteen. Helsinki muistutti liikaa Nokasta ja Sörkasta, vanhoista selleistä. Samaan aikaan virolaiset olivat vallanneet päiväkahvimarkkinat. Paluu uralle mietityttää Annaa.
.
Anna haluaisi yhä rakastuakin, kymmenisen vuotta itseään nuorempaan, mutta karismaattiseen ja autoritääriseen mieheen, jollainen hänen isänsäkin oli. Isä oli tsaarinaikaan syntynyt hermostunut perhetyranni, joka toisinaan kaivoi esiin pistoolinsa lukitusta pöytälaatikosta ja aseella uhaten simputti viisilapsista perhettään, juoksutti jättiläiskäyntiä ja komensi kääpiökäyntiä. Isä löi tahtia nahkaremmillä, jota tyttöjen jalkojen piti väistellä.
.
Koko aikuisikänsä Anna on käynyt terapiassa pari kertaa viikossa. Hän uskoo freudilaiseen psykoanalyysiin aivan ehdottomasti. Psykiatri on äitihahmo, joka eläytyy omilla ilmeillään potilaan elämäntarinoihin, eikä kommentoi sanallisesti. Potilas saa avautua asioistaan loputtomasti, puhua ja puhua vuodesta toiseen. Ja Anna kertoo lisää:
.
- Jäin äskettäin kiinni 20 euron myymälävarkaudesta. Arvasin etukäteen palavani, kun oli niin vähän asiakkaita, mutta ajattelin kuitenkin, ettei vartija viitsisi katsella monitoria. Vartija tuli ja sanoi: "Arvaat varmaan mistä on kysymys!" Menimme takahuoneeseen odottamaan poliiseja.
.
Poliisipari, vanhempi ja nuorempi konstaapeli, huvittui kuullessaan Annan kotiosoitteen. Sillä juuri kauppaan tullessaan Anna oli nähnyt samat poliisit ovien ulkopuolella tutkimassa erään Annan kotikadulla asuvan, vaikkakin Annalle vain ulkonäöltä tutun miehen kasseja.
.
Poliisit olivat ehtineet tilanteiden välissä syödä ropposen mansikoita ja he olivat hyväntuulisia kuin TV-mainoksessa, jossa pidätetyn käskettiin toistaa: "Enää en rikkeitä tee, taikka muutoin mörököllit minut periköön!"
.
Yhtä vähällä Anna ei päässyt, mutta poliisit sanoivat olevansa pahoillaan, koska heidän velvollisuutensa oli määrätä 14 kappaletta päiväsakkoja (köyhimmille ihmisille vain 6 euron hintaisia), yhteensä vain 84 euroa.
.
- Haluaisitko jutella piirimme mukavan sosiaalihoitajan kanssa, ehdotti poliisi. Anna kieltäytyi, kertoen muutenkin olevansa menossa huomenna psykoterapiaan! Se oli poliiseista hyvä juttu, joten he toivottivat Annalle parempaa päivänjatkoa.
.
Sakko on erääntynyt, mutta vielä maksamatta. Anna kävi kysymässä siihen rahaa sossusta, mutta siellä ei suostuttukaan sakkoa maksamaan. Seurakunnalta Anna hakee puolivuosittain kympin ruokarahaa. Eräs kirpputoreista tuotti juuri 7 euroa voittoa.
.
- Näpistykseni alkoivat yhdestä purukumipussista. Otti aivoon, kun ei ollut varaa xylitoliin, joten pihistin. Oikeastaan päätin asian kassajonossa, jossa minulta puuttui vain 20 senttiä, jotta saisin tomaatteja, salaattia ja kurkkua, siis terveellisiä kasviksia. Vasta seitsemäs ihminen jonossa suostui antamaan mulle yhden vaivaisen 20 sentin kolikon, tuohtuu Anna ihmisten uskomattomasta piittaamattomuudesta.
.
Kiinnijäämisiä on tähän mennessä kertynyt kolme. Ensimmäinen tapahtui kierrätysvaatteiden kaupassa. Sieltä ei ilmoitettu poliisille. Annan piti tyhjentää kassinsa, ja jopa omat hansikkaat olisi häneltä otettu, ellei hän olisi kivahtanut:
- Noi on kyllä MUN!
.
Niitä vaatteita ei kuitenkaan huomattu, jotka Anna oli pukenut sovituskopissa ylleen, omien vaatteiden alle. Ne jäivät sentään hänen saaliikseen. Poistuessaan Anna pyysi vielä myyjiltä anteeksi.
.
Vartijoita Anna yrittää väistellä hyvin selityksin: "Kun mulla ei nyt ole aikaa, kun mulla olisi vähän kiire bussiin tai metroon!" Mutta sellainen ei ole tepsinyt. Päinvastoin, toisella kerralla tavaratalon vartija väitti poliisille: "Se yritti KARATA!"
.
Hienotunteisesti erään tavaratalon myyjättäret välttelivät katsomasta Annaan tyhjentäessään hänen olkalaukkuaan. He totesivat, että osa uutukaisista tavaroista ei ollutkaan heiltä.
.
- Ne onkin MUN! keksi Anna silloin väittää.
.
Mutta viereisen kaupan myyjä soitettiin kumminkin paikalle tunnistamaan - naapurikaupasta vain puoli tuntia aikaisemmin varastetut korut, maljakot, leikkikalut ja koriste-esineet.
.
Saalista oli kertynyt 120 euron arvosta. Poliisit käskivät tylysti vastata pelkästään kysymyksiin. Anna oli yrittänyt laverrella elämäntarinoitaan, yhtä laveasti kuin terapeutilleen. Sakkoja määrättiin tuolloinkin 84 euroa.
.
Sakoistaan huolimatta Anna katsoo olevansa plussan puolella, koska ei ole jäänyt kiinni kuin joka kymmenes tai kahdeskymmenes kerta. Viime kuukausina hän ei ole kuulemma maksanut ruoastaan kuin parin maitolitran verran - ja samalla halvimmat "kaupan omat merkit" ovat vaihtuneet kalliiseen gourmet-laatuun!
.
- Saatan syödä vaikka koko viikon lohta, kun lituskaiset kalapaketit on niin käteviä vietäviksi. Ennen söin koko viikon vain kanaa, jota sai eurolla kilon, kertoo Anna.
.
Yhteiskunnallisia asioita Anna seuraa tiiviisti. Hän on äänestänyt kaikissa vaaleissa ja kirjoitellut mielipidejuttuja lehtiin. Hän kierrättää huolellisesti biojätteet ja tyhjät tölkit. Tapaamiaan ihmisiä hän neuvoo uusimmilla lehtitiedoilla ympäristöön ja terveyteen liittyvissä asioissa.
.
Kysyn, onko varastaminen sellainen yhteiskunnallinen ongelma, josta pitäisi kirjoittaa lehdissä? Hätä ei riko lakia eikä näpistys nälänhädässä, mutta entä kun varkauksilla rahoitetaan kannattamaton liiketoiminta? Mikä keino pysäyttäisi sinut?
.
- No, jos olisi olemassa ihan ehdoton vankeuden uhka. Silloin mun pitäisi kai lopettaa. Mutta varkauksista ei kannata kirjoittaa julkisesti, koska silloin arvostelukyvyttömät nuoret keskeyttäisivät heti koulunkäyntinsä, jos tietäisivät miten paljon helpommin voi hankkia kaikkea...
.
Anna kuvailee asioimispaikkojaan: - Erään ison kaupan radan vieressä omistaa rikas mies Paju ... joka oli nuorena vasemmistolainen. Ehkä sen takia siinä Citykaupassa ei näytä olevan ollenkaan vartijoita eikä tavaroissa hälyttimiä. Kunhan sellaiset ihmiset, joilla on paljon varaa, maksavat ostoksistaan, niin varattomat voivat ottaa kaiken ilmaiseksi.
.
Kirpputoreilla Anna varustaa kaikki myyntiartikkelinsa varashälyttimillä. Hän ei ollenkaan hyväksy, että muut varastaisivat häneltä! Hänellä ei ole sellaiseen varaa. Isot kaupat ja liikeketjut ovat aivan eri juttu.
.
Välillä Anna vilkaisee ulos ikkunasta ja huudahtaa yhtäkkiä:
- Joku on pysäköinyt MINUN autopaikalleni!
.
Autoton ja ajokortiton Anna selittää oman autopaikkansa näin:
.
- Voitin aikoinaan talomme arpajaisissa hyvän autokatospaikan, joten siitä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni! Voin tarvita autopaikkaa koska tahansa, jos alan seurustella tai menen autokouluun. Auto minulla oli - äidin nimissä - viimeksi 10 vuotta sitten, kun miesystävä halusi ajaa autoa.
.
- Autopaikka ei maksa kuin 10 euroa kuussa! Lain mukaan minulla on oikeus pitää autopaikkani, isännöitsijäkin sanoi, vaikka eräät ikävät naapurit ovat kinuneet tyhjää paikkaa heille ja kannelleet isännöitsijälle. Lisäksi tyhjästä tilasta on iloa viereisille autoille, joiden hieman lihavat omistajat mahtuvat paremmin avaamaan ovensa.
.
Hämmästelen kalliin autopaikan turhuutta, mutta Anna vakuuttaa, että ennemmin hän luopuisi jopa suuren päivälehden kestotilauksesta kuin omasta autopaikasta! Sanomalehtensä hän joutuu hakemaan postilaatikosta talon päädystä, mutta muu posti työnnetään sisään kotioven postiluukusta, koska Anna maksaa Postin kotiinkuljetuksesta lisämaksun.
.
Juttelemme kirjoista, sillä Anna kuuluu moniin kirjakerhoihin, tilaajaetujen vuoksi. Usein hän ostaa monta kappaletta samaa kirjaa, voidakseen lahjoittaa sukulaisilleenkin. Esimerkiksi opettaja Frank McCourtin 'Seitsemännen portaan enkelin' ns. "irlantilainen köyhyys" teki niin suuren vaikutuksen, että Anna tilasi heti useita kappaleita, yhtäkään lukematta: "Ihan vain tukeakseni niin kauhean köyhää kirjoittajaa!" (josta oli tullut nariseva miljonääri, kerroin Annalle).
.
Anna sanoo käyvänsä kirjastoissa "joskus", mutta "aika harvoin". Tarkemmin: viimeksi seitsemän vuotta sitten hän kävi lähimmässä kirjastossa ja pyysi virkailijalta pappismies Norman Vincent Pealen Positiivisen ajattelun kirjan, koska eräs terapeutti oli kehottanut. Sen palautettuaan hän ei ole vielä lainannut mitään muuta.
.
Elokuvissa Anna on käynyt joskus, aivan kuten takavuosien kulttuuriministeri Piipari. Viimeksi 60-70-luvuilla hän katsoi jonkin tanskalaisleffan, kuten 'Pukki paratiisissa'. Mielifilmi ja esikuva elämälle on kuitenkin televisiosta nähty, romanttinen 'Cherbourgin sateenvarjot', lauletuin vuorosanoin.
.
Suomenlinnassa, puistoissa ja museoissa Anna on käynyt joskus nuorena, muttei sitten myöhemmin. Teini-iässä hän kävi ulkomailla luokkaretkellä Leningradissa, jossa joku neuvostoliittolainen nuorimies oli heti ihastunut häneen! Muuten hän ei välitä matkoista, eikä ole koskaan lentänyt tai kulkenut laivalla, koska kaikki maat näkee aivan hyvin televisiostakin.
.
Annan toiveammatit liittyvät psykologiaan. Jotta hän voisi vaikkapa neuvoa lasten vanhempia, miten valita hyvä lastenhoitaja. Siihen Anna tuntee erityistä pätevyyttä. Hänelle olisi myös mieluista päästä valitsemaan hyväntekeväisyyden kohteita, minkä vuoksi hän on kiinnostunut erittäin rikkaista miehistä.
.
Anna kertoo iloisesti voittaneensa äsken lotossa 4 oikein, 12 euroa. Entä paljonko hän käyttää lottoon viikossa? - 25 euroa! Samat onnennumerot käytössä jo vuosikymmeniä! (Oma ja siskojen syntymäpäivät.)
.
- Joten alkaa pian olla suurvoiton vuoro tulla minulle jo ihan tilastollisestikin!
.
Kerron, että mahdollisia lottorivejä on 15 miljoonaa, joten kukin rivi tulee vuoroon keskimäärin 300 000 vuoden välein. Pitkä aika odottaa?
.
Kesäsuunnitelmistaan Anna kertoo, että aikoo järjestää tavarat tiiviimmin laatikkoihin korkeisiin pinoihin, jotta saisi enemmän tilaa kotiinsa. Ja hän aikoo opetella kirpputoritoimintaa kunnolla saadakseen sen kannattamaan paremmin.
.
Anna on jo etukäteen huolissaan paisuvasta rahavirrasta, mikäli kirpputorit alkaisivat tuottaa kunnolla. Koska silloin hänelle tulisi ongelma, mihin hyviin tarkoituksiin alkaisi lahjoittaa rahaa. Itselleen hän ei tarvitse paljon enempää, vaan haluaisi hyväsydämisesti auttaa muita ihmisiä erilaisten hyvää tekevien järjestöjen kautta.
.
p-0: Lottoilijatar Anna, sisällys
p-0: Lottoilijatar Anna, sisällys
p-1: Kauppalopo Anna
p-2: Minä, Pollyanna
p-3: Polviannan talo
p-4: Polkuannan lenkki
p-5: Pölyannan koti
p-6: Pyllyannan sohva
.
jatkuu xxx
p-1: Kauppalopo Anna
p-2: Minä, Pollyanna
p-3: Polviannan talo
p-4: Polkuannan lenkki
p-5: Pölyannan koti
p-6: Pyllyannan sohva
.
jatkuu xxx
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Opiskelo-8: Tutustun ihmisiin, paikkoihin
Espoosta tuli koululaisena harvoin käytyä Helsingissä. Kiersin vain kehää koulu, koti, kaverien kodit, kirjasto, kirjakauppa, kirjastoauto, ruokakaupat, Kaitaa, Soukka ja Iivisniemi. Helsingistä tutuinta oli Tennispalatsin Anttila, Stockmann, Suomalainen kirjakauppa, Aleksin Instrumentarium... ja jotkin museot koulutehtävinä. Kesäisin Seurasaari ja Linnanmäki.
.
Nyt kävelen neljänä päivänä viikosta Runeberginkatua. Torstaina ei ole luentoja eikä harjoituksia, muina päivinä sitäkin enemmän. Haen raitista ilmaa Sammon kentältä tai kierrän koulun ympäri, en ehdi tai osaa lähteä kauemmas, en edes tutustumaan Vainion kirjakauppaan kadun toisella puolella. Olen hyvin yksinäinen enkä tunne ketään.
.
Ensimmäisinä päivinä minua moikkailee luentosalin samalla penkkirivillä tutor-ryhmäni nimettömäksi unohtuva jäsen, jota kutsun mielessäni Elvikseksi hänen kasvojensa ja leveän virnistyksensä perusteella. Suuntaudumme eri aineisiin, hän markkinointiin, emmekä siis paljon hyödy kyselemällä neuvoja toisiltamme.
.
Paastottuani muutaman päivän alan käydä Raflassa. Joka päivä voin valita ruokatiskillä mieluisimman ainakin kolmesta vaihtoehdosta. Jauhelihaspagetti on höyryävän makoisaa, puna-ahven tai seiti maistuvat, keittoja en maista koskaan, metsästäjänleikkeet opettavat rakastamaan sieniä. Joka päivä herkuttelen kuin ravintolassa. Miten valtava ero lukion ruokiin!
.
Tutor-ryhmästäni Niemi yhyttää minut raflassa ja haluaa istuutua syömään samaan pöytään kanssani, ottaakseen selvää kuka olen. Hän on määrätietoinen tumma pieni viiksiniekka, kolme vuotta minua vanhempi, eikä meillä riitä juteltavaa useammaksi kerraksi. Tai minä en osaa mennä juttelemaan. Hän suuntautuu osuuskauppojen johtajakoulutukseen päätyäkseen varapääjohtajaksi. Luennoilla hän näkyy uskaltavan vastata luennoitsijan esittämiin kysymyksiin - tosin usein väärin.
.
Filmitähti Gerald Depardieuta muistuttava Niironen juttelee kanssani useammankin kerran. Hän on merkonomi, joka ottaa pääaineekseen kansantaloustieteen. Kielistä hän haluaa kokeilla nyt ranskaa. Näen hänet seuraavana kesänä kauppatorilla, hän on ilman töitä - entä minä? - Suhteilla sain töitä, tunnustan.
.
Niirosella on paheensa - tupakointi vie hänet sisäpihalle - ja kihlasormus. Kaikki tapaamani ihmiset tuntuvat aikuisilta, kaikki kolme vuotta minua vanhemmilta. Tilastojen mukaan minun ikäisiäkin on, en vain kohtaa heitä.
.
Opiskelijakortin kuvaukseen menen Ylioppilaskuntamme KY:n talolle Pohjoiselle Rautatienkadulle. Käyn siellä vain sen kerran, näen kerhotilat, enkä palaa. Nousen portaat ja perässäni tulee Leppänen, Pulteri-sarjakuvan Kutrin (tai myöhemmän Simpsonit-sarjakuvan baarimikko-Moen) näköinen. Pysähdyn juttelemaan hänelle ovella, mutta hän kysyy vain soitinko jo ovikelloa, soittaa itse, painuu sisään, emmekä koskaan puhu enempää.
.
Terveystarkastusta varten kävelen Runeberginkatua pohjoiseen ohi Töölön torin, Ruusulankadulle, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön talolle. YTHS:ssä käydään läpi etukäteen täyttämäni kaavake. Ei ole mitään, ei niin mitään ongelmia, paitsi... hoitaja huomaa minun ruksineen yhden sellaisen. Saan varata ajan lääkärille tutkimusta varten. Verenpaineenikin on aika korkea. - Nousin portaat, selitän. Pelkään vähän outoja hissejä.
.
Mursujaiset ovat tulossa erään viikon torstaina. Torstaisin ei ole luentoja, enkä haluaisi turhaan maksaa bussimatkaa, mutta pitäisikö? Vanhempani huolestuvat fuksiaisten menoista ja varoittelevat, ja se täyttää astiani, en mene lainkaan!
.
Perjantaina jälkeenpäin näen vaatekaappini oveen läimäistyn ison mursutarran, mikä tuntuu melkeinpä uhkaavalta. Revin pois. Olenkohan ollut ainoa, joka ei ole tullut koulutettavaksi, pesemään Kolmen Sepän Patsasta, päässään Kauppalehdestä taiteltu paperihattu? Myöhemmin tulen jättämään väliin todistustenjaon ja maisteripromootionkin, kurssijuhlista puhumattakaan. En osallistu.
.
Eräänä iltana rehtori Jaakko Honko lupaa jakaa mursuille henkilökohtaisesti heidän opintokirjansa. Juhlasali kuhisee ja kihisee täydempänä kuin koskaan - selvästikään kaikki eivät käy luennoilla! Teekkari Niemenlehdonkin näkee Töölössä vain erikoisina päivinä, ei luentojen arjessa.
.
Rehtori saapuu, pitää puheensa ja poistuu. Opintokirjat jäävät opintotoimiston Leena Peltosen jaettaviksi.
.
Syön syyskuussa 41 markan edestä Raflassa ja ostan Kyriirin kirjakaupan kioskista kirjoja 159 markalla, siinä rahankulutukseni. Lokakuun alussa lähden keskikaupungille asti ja ostan Stockmannilta ruotsinkielisen sarjakuvalehden Svenska Mad, hintaan 5,50 markkaa. Lokakuussa syön Raflassa 90 markalla. Marraskuussa syön 102 markalla ja ostan kirjoja 91 markalla.
.
***
.
Katseltuani luokkakuviani tajusin, miten vieraantunut olen. Elämäni jakaantuu kahteen osaa: onnelliseen(?) lapsuuteen Haagassa 10-vuotiaaksi ja sitten puolitietoiseen olemiseen siroteltujen betonimöykkylähiöiden kolkossa Espoossa.
.
Olihan Haagan aikanakin kurjia asioita: uinti, pyöräily, jengin vieroksunta, inhottava koululääkäri Läskimöttönen jne. mutta siellä olin kotonani tuntien pihan nurkatkin ja lähimetsän jokaisen kiven, puun ja kallionkolon. Olin onnellinen lapsena kouriessani multaa ja rakentaessani leikisti autoteitä. Espoossa en enää leikkinyt eikä minulla ollut kosketusta luontoon. Tai ehkä rajana on vasta murrosikä, jolloin lopullisesti aloin tuntea itseni erilaiseksi, sillä sopeuduin vielä Vapaaniemen kansakoulun neljänteen luokkaan, jolloin pelasin jalkapalloa ja juttelin monien luokkatoverien kanssa.
.
Torstaina lokakuun 20. päivä 1977 lähden vihdoin retkelle Haagaan, jossa en ole käynyt yhdeksään vuoteen, Espooseen muutettuani. Bussilippu maksaa 2,50 markkaa, autolinjan numero on yhä 32. Riistavuoren vanhainkodin päätepysäkiltä lähden kävelemään. Valinta Linden, jonka kauppias pelkäsi valtavan Eka-marketin rakentamista Kannelmäkeen, onkin nyt Valinta Auvinen. Heikin Valintakin vastapäätä on muuttanut nimensä ja sen talon keltaoranssit pienet tiilet häikäisevät minut räikeydellään. Angervotiellä on yhä lapsuuteni parturi ja kemikalio.
.
Rautatien tasoristeys on muutettu jalankulkutunneliksi. Enää eivät Miettilän pojat leikkisi kuka uskaltaa kauimmin odottaa radalla junaa, joka lähestyy pilli ulvoen ja lämmittäjä nyrkkiään raivoisasti puiden. Radan alittaa myös Eliel Saarisen tietä varten kaivettu kuoppa, joka ruohottuu vuosikausien toimettomuudessa, keskeneräisenä.
.
Ohitan Kahan varaston eli entisen Coca-Colan varaston kotini vieressä. Näen kotini ikkunat tuttuine vihreine säleverhoineen. Katson Iskun varaston Pohjois-Haagan rajalla. Palaan Tolarintieltä ja Ohjaajantieltä hyppyrimäen ja Pyynikin varaston ohi kotimetsääni, Jyrkännelaitoksen ensimmäisen maailmansodan varustuksille ja lapsuuteni metsän leikkipaikoille.
.
Veneleikkieni ojaa on täytetty pihalta haravoiduilla aineksilla. Välimatkat ovat lyhentyneet ja pihametsän pinnanvaihtelut pienentyneet. Metsään on vedetty pyykkinaruja ja naulattu lauta puiden väliin. Naapuritontin omakotitalo lännessä on purettu ja sen tilalla on rivitalo.
.
C-porras on tuttu ja vieras: paikoillaan asuvat Pelkolin ja Miettilä. Kotiovessani lukee Tikkanen, ei enää Dahlström, jolle asunto myytiin. Pihalla on tyly läpikulkukielto, jota rikon.
.
Kävelen Elannon ohi Laajasuontielle. Mormonikirkko, Ammattikoulu, Ilkantie, Thalian tori, Aino Ackten tie taas. Eräät lapsuudesta tutut talot näyttävät nyt ummehtuneen vanhoilta, varsinkin Pohjois-Haagassa.
.
Palaan Paatsamatien ja Orapihlajantien uuden puiston kautta radan varteen pohjoispuolelle Asemaa vastapäätä. Näen radan alittavan tunnelikuopan, joka on kaivettu tulevaa Eliel Saarisen joukkoliikennetietä varten! Aseman jalankulkutunneli on uusittu. Aseman vieressä on edelleen R-kioski.
.
Kylätie, Urheilutie, Palokaivonaukio, Steniuksentie Ahjokujalle, Ristolantie, Isonnevantie, Vihdintietä poliisiasemalle. Takaisin Isonnevantietä SYK:in ja Kylänevan koulun ja ruotsinkielisen oppikoulun ohi bussipysäkille. Kello 14:50 aloitan paluumatkan bussilla 32.
.
***
.
Haaga-päivänäni ostan Suomalaisesta kirjakaupasta ensimmäisen kerran ulkomaisen sanomalehden, Herald-Tribunen (2,50 markkaa), jonka pääuutinen on Andreas Baaderin ja Baader-Meinhof-ryhmän terroristikumppanien itsemurha vankilapakoa valmistelleen lentokonekaappauksen epäonnistuttua. Lehteä julkaisevat Pariisissa New York Times ja Washington Post ja jotkut pitävät sitä maailman parhaana sanomalehtenä.
.
Alan ostaa lisää sanomalehtiä: Die Weltin (3 mk) ja norjalaisen Aftenpostenin (3,50 mk) Yleisestä Sanomalehtitoimistosta Pohjois-Esplanadilta sekä Sunday Timesin (5 mk) Akateemisesta kirjakaupasta, joissa käyn ensimmäistä kertaa. Kaikki lehtiostokset vain puolen viikon välein.
.
Ostan Kauko Kareen ja kumppanien pamfletin 'Varo vallankumousta' (25 mk), sekä englanninkielisen Tintti-sarjakuvakirjan (9 mk). Löydän Fredrikinkadun Rakennusmestarien talosta Punaisen Ristin poistokirjamyynnin, josta saan isälle lahjaksi Tammen Keltaisen Kirjaston romaanin, ghanalaisen Ayi Kwei Armahin (s.1939) 'Pirstaleita' sekä muitakin joululahjoja, ja Invalidiliiton kirjamyynnistä (elokuvateatterin aulasta) lisää luettavaa. Harrastan Afrikkaa.
.
'Suomen talouselämän rakenne ja kehitystekijät' on kansantaloustieteen kurssikirja jota luen. Siinä on tiiviitä tilastoja ja numeroita mm. metsätaloudesta, Merasta ja ojituksesta. Kullervo Kuusela on näillä sivuilla auktoriteetti ja taloudellinen kasvu ja tehokkuus pyrkimys.
.
Tällaiseenko roskaan hukun kauppasurkeassa, luettuani ennen Pentti Linkolaa, Henry Thoreauta, Scott ja Helen Nearingia ja ekologiaa. Tilastoilla valehdellaan. Jos kaupungin ilma on nokista ja vaatteet pestään entistä useammin, kansantulo kasvaa. Kun tavaroita rahdataan paikasta toiseen talouselämä kehittyy. Miten paljon valheellista näennäistä toimintaa teknosysteemiin kätkeytyykään. Asioista tehdään monimutkaisia kun pitäisi yksinkertaistaa.
.
.
Nyt kävelen neljänä päivänä viikosta Runeberginkatua. Torstaina ei ole luentoja eikä harjoituksia, muina päivinä sitäkin enemmän. Haen raitista ilmaa Sammon kentältä tai kierrän koulun ympäri, en ehdi tai osaa lähteä kauemmas, en edes tutustumaan Vainion kirjakauppaan kadun toisella puolella. Olen hyvin yksinäinen enkä tunne ketään.
.
Ensimmäisinä päivinä minua moikkailee luentosalin samalla penkkirivillä tutor-ryhmäni nimettömäksi unohtuva jäsen, jota kutsun mielessäni Elvikseksi hänen kasvojensa ja leveän virnistyksensä perusteella. Suuntaudumme eri aineisiin, hän markkinointiin, emmekä siis paljon hyödy kyselemällä neuvoja toisiltamme.
.
Paastottuani muutaman päivän alan käydä Raflassa. Joka päivä voin valita ruokatiskillä mieluisimman ainakin kolmesta vaihtoehdosta. Jauhelihaspagetti on höyryävän makoisaa, puna-ahven tai seiti maistuvat, keittoja en maista koskaan, metsästäjänleikkeet opettavat rakastamaan sieniä. Joka päivä herkuttelen kuin ravintolassa. Miten valtava ero lukion ruokiin!
.
Tutor-ryhmästäni Niemi yhyttää minut raflassa ja haluaa istuutua syömään samaan pöytään kanssani, ottaakseen selvää kuka olen. Hän on määrätietoinen tumma pieni viiksiniekka, kolme vuotta minua vanhempi, eikä meillä riitä juteltavaa useammaksi kerraksi. Tai minä en osaa mennä juttelemaan. Hän suuntautuu osuuskauppojen johtajakoulutukseen päätyäkseen varapääjohtajaksi. Luennoilla hän näkyy uskaltavan vastata luennoitsijan esittämiin kysymyksiin - tosin usein väärin.
.
Filmitähti Gerald Depardieuta muistuttava Niironen juttelee kanssani useammankin kerran. Hän on merkonomi, joka ottaa pääaineekseen kansantaloustieteen. Kielistä hän haluaa kokeilla nyt ranskaa. Näen hänet seuraavana kesänä kauppatorilla, hän on ilman töitä - entä minä? - Suhteilla sain töitä, tunnustan.
.
Niirosella on paheensa - tupakointi vie hänet sisäpihalle - ja kihlasormus. Kaikki tapaamani ihmiset tuntuvat aikuisilta, kaikki kolme vuotta minua vanhemmilta. Tilastojen mukaan minun ikäisiäkin on, en vain kohtaa heitä.
.
Opiskelijakortin kuvaukseen menen Ylioppilaskuntamme KY:n talolle Pohjoiselle Rautatienkadulle. Käyn siellä vain sen kerran, näen kerhotilat, enkä palaa. Nousen portaat ja perässäni tulee Leppänen, Pulteri-sarjakuvan Kutrin (tai myöhemmän Simpsonit-sarjakuvan baarimikko-Moen) näköinen. Pysähdyn juttelemaan hänelle ovella, mutta hän kysyy vain soitinko jo ovikelloa, soittaa itse, painuu sisään, emmekä koskaan puhu enempää.
.
Terveystarkastusta varten kävelen Runeberginkatua pohjoiseen ohi Töölön torin, Ruusulankadulle, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön talolle. YTHS:ssä käydään läpi etukäteen täyttämäni kaavake. Ei ole mitään, ei niin mitään ongelmia, paitsi... hoitaja huomaa minun ruksineen yhden sellaisen. Saan varata ajan lääkärille tutkimusta varten. Verenpaineenikin on aika korkea. - Nousin portaat, selitän. Pelkään vähän outoja hissejä.
.
Mursujaiset ovat tulossa erään viikon torstaina. Torstaisin ei ole luentoja, enkä haluaisi turhaan maksaa bussimatkaa, mutta pitäisikö? Vanhempani huolestuvat fuksiaisten menoista ja varoittelevat, ja se täyttää astiani, en mene lainkaan!
.
Perjantaina jälkeenpäin näen vaatekaappini oveen läimäistyn ison mursutarran, mikä tuntuu melkeinpä uhkaavalta. Revin pois. Olenkohan ollut ainoa, joka ei ole tullut koulutettavaksi, pesemään Kolmen Sepän Patsasta, päässään Kauppalehdestä taiteltu paperihattu? Myöhemmin tulen jättämään väliin todistustenjaon ja maisteripromootionkin, kurssijuhlista puhumattakaan. En osallistu.
.
Eräänä iltana rehtori Jaakko Honko lupaa jakaa mursuille henkilökohtaisesti heidän opintokirjansa. Juhlasali kuhisee ja kihisee täydempänä kuin koskaan - selvästikään kaikki eivät käy luennoilla! Teekkari Niemenlehdonkin näkee Töölössä vain erikoisina päivinä, ei luentojen arjessa.
.
Rehtori saapuu, pitää puheensa ja poistuu. Opintokirjat jäävät opintotoimiston Leena Peltosen jaettaviksi.
.
Syön syyskuussa 41 markan edestä Raflassa ja ostan Kyriirin kirjakaupan kioskista kirjoja 159 markalla, siinä rahankulutukseni. Lokakuun alussa lähden keskikaupungille asti ja ostan Stockmannilta ruotsinkielisen sarjakuvalehden Svenska Mad, hintaan 5,50 markkaa. Lokakuussa syön Raflassa 90 markalla. Marraskuussa syön 102 markalla ja ostan kirjoja 91 markalla.
.
***
.
Katseltuani luokkakuviani tajusin, miten vieraantunut olen. Elämäni jakaantuu kahteen osaa: onnelliseen(?) lapsuuteen Haagassa 10-vuotiaaksi ja sitten puolitietoiseen olemiseen siroteltujen betonimöykkylähiöiden kolkossa Espoossa.
.
Olihan Haagan aikanakin kurjia asioita: uinti, pyöräily, jengin vieroksunta, inhottava koululääkäri Läskimöttönen jne. mutta siellä olin kotonani tuntien pihan nurkatkin ja lähimetsän jokaisen kiven, puun ja kallionkolon. Olin onnellinen lapsena kouriessani multaa ja rakentaessani leikisti autoteitä. Espoossa en enää leikkinyt eikä minulla ollut kosketusta luontoon. Tai ehkä rajana on vasta murrosikä, jolloin lopullisesti aloin tuntea itseni erilaiseksi, sillä sopeuduin vielä Vapaaniemen kansakoulun neljänteen luokkaan, jolloin pelasin jalkapalloa ja juttelin monien luokkatoverien kanssa.
.
Torstaina lokakuun 20. päivä 1977 lähden vihdoin retkelle Haagaan, jossa en ole käynyt yhdeksään vuoteen, Espooseen muutettuani. Bussilippu maksaa 2,50 markkaa, autolinjan numero on yhä 32. Riistavuoren vanhainkodin päätepysäkiltä lähden kävelemään. Valinta Linden, jonka kauppias pelkäsi valtavan Eka-marketin rakentamista Kannelmäkeen, onkin nyt Valinta Auvinen. Heikin Valintakin vastapäätä on muuttanut nimensä ja sen talon keltaoranssit pienet tiilet häikäisevät minut räikeydellään. Angervotiellä on yhä lapsuuteni parturi ja kemikalio.
.
Rautatien tasoristeys on muutettu jalankulkutunneliksi. Enää eivät Miettilän pojat leikkisi kuka uskaltaa kauimmin odottaa radalla junaa, joka lähestyy pilli ulvoen ja lämmittäjä nyrkkiään raivoisasti puiden. Radan alittaa myös Eliel Saarisen tietä varten kaivettu kuoppa, joka ruohottuu vuosikausien toimettomuudessa, keskeneräisenä.
.
Ohitan Kahan varaston eli entisen Coca-Colan varaston kotini vieressä. Näen kotini ikkunat tuttuine vihreine säleverhoineen. Katson Iskun varaston Pohjois-Haagan rajalla. Palaan Tolarintieltä ja Ohjaajantieltä hyppyrimäen ja Pyynikin varaston ohi kotimetsääni, Jyrkännelaitoksen ensimmäisen maailmansodan varustuksille ja lapsuuteni metsän leikkipaikoille.
.
Veneleikkieni ojaa on täytetty pihalta haravoiduilla aineksilla. Välimatkat ovat lyhentyneet ja pihametsän pinnanvaihtelut pienentyneet. Metsään on vedetty pyykkinaruja ja naulattu lauta puiden väliin. Naapuritontin omakotitalo lännessä on purettu ja sen tilalla on rivitalo.
.
C-porras on tuttu ja vieras: paikoillaan asuvat Pelkolin ja Miettilä. Kotiovessani lukee Tikkanen, ei enää Dahlström, jolle asunto myytiin. Pihalla on tyly läpikulkukielto, jota rikon.
.
Kävelen Elannon ohi Laajasuontielle. Mormonikirkko, Ammattikoulu, Ilkantie, Thalian tori, Aino Ackten tie taas. Eräät lapsuudesta tutut talot näyttävät nyt ummehtuneen vanhoilta, varsinkin Pohjois-Haagassa.
.
Palaan Paatsamatien ja Orapihlajantien uuden puiston kautta radan varteen pohjoispuolelle Asemaa vastapäätä. Näen radan alittavan tunnelikuopan, joka on kaivettu tulevaa Eliel Saarisen joukkoliikennetietä varten! Aseman jalankulkutunneli on uusittu. Aseman vieressä on edelleen R-kioski.
.
Kylätie, Urheilutie, Palokaivonaukio, Steniuksentie Ahjokujalle, Ristolantie, Isonnevantie, Vihdintietä poliisiasemalle. Takaisin Isonnevantietä SYK:in ja Kylänevan koulun ja ruotsinkielisen oppikoulun ohi bussipysäkille. Kello 14:50 aloitan paluumatkan bussilla 32.
.
***
.
Haaga-päivänäni ostan Suomalaisesta kirjakaupasta ensimmäisen kerran ulkomaisen sanomalehden, Herald-Tribunen (2,50 markkaa), jonka pääuutinen on Andreas Baaderin ja Baader-Meinhof-ryhmän terroristikumppanien itsemurha vankilapakoa valmistelleen lentokonekaappauksen epäonnistuttua. Lehteä julkaisevat Pariisissa New York Times ja Washington Post ja jotkut pitävät sitä maailman parhaana sanomalehtenä.
.
Alan ostaa lisää sanomalehtiä: Die Weltin (3 mk) ja norjalaisen Aftenpostenin (3,50 mk) Yleisestä Sanomalehtitoimistosta Pohjois-Esplanadilta sekä Sunday Timesin (5 mk) Akateemisesta kirjakaupasta, joissa käyn ensimmäistä kertaa. Kaikki lehtiostokset vain puolen viikon välein.
.
Ostan Kauko Kareen ja kumppanien pamfletin 'Varo vallankumousta' (25 mk), sekä englanninkielisen Tintti-sarjakuvakirjan (9 mk). Löydän Fredrikinkadun Rakennusmestarien talosta Punaisen Ristin poistokirjamyynnin, josta saan isälle lahjaksi Tammen Keltaisen Kirjaston romaanin, ghanalaisen Ayi Kwei Armahin (s.1939) 'Pirstaleita' sekä muitakin joululahjoja, ja Invalidiliiton kirjamyynnistä (elokuvateatterin aulasta) lisää luettavaa. Harrastan Afrikkaa.
.
'Suomen talouselämän rakenne ja kehitystekijät' on kansantaloustieteen kurssikirja jota luen. Siinä on tiiviitä tilastoja ja numeroita mm. metsätaloudesta, Merasta ja ojituksesta. Kullervo Kuusela on näillä sivuilla auktoriteetti ja taloudellinen kasvu ja tehokkuus pyrkimys.
.
Tällaiseenko roskaan hukun kauppasurkeassa, luettuani ennen Pentti Linkolaa, Henry Thoreauta, Scott ja Helen Nearingia ja ekologiaa. Tilastoilla valehdellaan. Jos kaupungin ilma on nokista ja vaatteet pestään entistä useammin, kansantulo kasvaa. Kun tavaroita rahdataan paikasta toiseen talouselämä kehittyy. Miten paljon valheellista näennäistä toimintaa teknosysteemiin kätkeytyykään. Asioista tehdään monimutkaisia kun pitäisi yksinkertaistaa.
.
Opiskelo-7: Ensimmäiset luennot
Bussimatkat kaupunkiin alkavat haaskata energiaani. Tunti tai pari päivässä, miten sen laskeekaan, kuluu hukkaan. Huomaan, että stressiä on kahdenlaista. Hyvää stressiä on kokeiden ja tenttien paine, joka saa ahkeroimaan ja tuo jälkikäteen ilon saavutuksesta tai selviytymisestä. Huonoa stressiä on ympäristön paine, jota vastaan en voi taistella, jota en voi voittaa, joka ainoastaan rasittaa.
.
Soukasta kello 7:35 lähtevällä P. Tyllilän bussilla ehdin Helsinkiin Runeberginkadun pysäkille kello 8:05 mennessä. Kävelen viisi minuuttia Runeberginkatua pohjoiseen ohi talon, jonka ulkoseinässä en koskaan voi olla huomaamatta Maiju Lassilan muistolaattaa, ja jonka ensimmäisen kerroksen ikkunoista tulvii leipomon leipämyymälän kuuma ja jauhonpölyä keuhkoihin pölläyttelevä tuoksu.
.
Ohitan Hankenin ruman harmaan talon, kuin kasarmin. Sen juhlasaliin vievän sivuoven ikkunasta luen ruotsinkielisen Lilla Teaternin mainoksia. Pääoven lasien takaa näen vastaanottotiskin ja sen takana salaperäisesti kulloisenkin päivystäjän pään. Portaikon ikkunoissa näkyy yleensä joitakuita kerrosten välejä kiipeileviä opiskelijahahmoja.
.
Arkadiankadun kulmassa on pysähdyttävä liikennevaloihin. Viimeinen vapaa hetki ennen astumista koulun pihan avosyliin. Valojen vaihtumista odottamaan kerääntyy monia kauppakorkeakouluun menijöitä. Jotkut saattavat jutella tuttujensa kanssa, mutta useimmiten odotetaan hiljaa. Minä vaikenen. Linja-autot Turkuun ja Poriin asti ajavat ohi.
.
Katujen ja koulutontin kulmassa on karamellikioski avoinna lokakuuhun asti. Muutama opiskelija pysähtyy ostoksille, minä en koskaan. Mutta sitten, kun ikkunaluukut suljetaan ja lukitaan kevääseen asti, tuntuu kuin heti iskisi talven viima.
.
Astelen kouluun sisään. Sivuutan naulakonvartijanaisten rivistöt ja neuvonnan pyöreäkulmaisen pömpelin, nousen kolme porrasta ylemmäs käytävälle, kuljen oikealle ohi Kyriirin kirjakauppakioskin ja laskeudun pohjoispäässä ohi suuren, haiskahtavan miesten käymälän oven, kellarin käytävälle, jossa ovat vaatekaappien pitkät, melkein loppumattomat sarjat.
.
Vien päällystakkini kaappiin. Aamulla täytyy pujotella mursuruuhkassa läpi pitkän käytävän ja poikkikäytävän, perimmäisimmälle paikalle, ikkunan pieleen. Nikkanenkin on monesti silloin yhtäaikaa paikalla ja ojentaa minulle, itse edemmäksi ehtineenä, umpiperäpaikaltaan vaatepuun.
.
Suuressa luentosalissa täyttyy kaksi paikkaa kolmesta, 400/600, akateemisen vartin aikana. Klo 8:15 aloittaa väritön, nuorekas alle viisikymppinen professori Reijo Helle parituntisen luennon aluetaloudesta. Opin, että kuivat alueet ovat aridisia ja niiden humiditeetti on alhainen.
.
Liiketaloustieteen johdantokurssia luennoi professori Jouko Lehtovuori. Hän saapuu suklaanruskeassa puvussa, otsaltaan vähän kaljuuntuvana, lievästi keski-ikäisen pyöreänä, katse muualla kuin ihmisissä, joita hän vain satunnaisesti vilkaisee. Aluksi professori puhkuu ja puhaltelee posket lommolla kokeeksi mikrofoniinsa, hermostuneen tuntuisesti, jokaisena luentokertana aivan samalla tavalla, neuroottisestikohan. Hän tuijottaa piirtoheittimellä pyörittämiään valmiiksi kirjoitettuja kalvoja ja puhua jaarittelee. Sitten jaaritus tempaa hänet monille sivupoluille, joilta hän anteeksi pyydellen palaa käsiteltävänä olevaan asiaan, hieman hermostuneesti.
.
Lehtovuoresta tulee esikuvani: kaikista professoreista samaistun eniten häneen, voisin kuvitella olevani hän. Pidän hänen filosofoinneistaan ja pohdinnoistaan. Mikä tahansa asia voi johtaa ajatuksen mihin tahansa, mikä tuntuu maailmoja syleilevän kokonaisvaltaiselta! Kaikki asiat saavat kokonaismerkityksen. Liikekirjanpito onkin kokonainen maailmanselitys!
.
Lehtovuoren artikkeli oli suosikkejani jo pääsykoekirjassa, jonka kirjoittajat olivat seitsemän 'laskentamiestä'. Joka vuosi koulun opettajat tappelevat, kenen kirjasta tulee pääsykoekirja. Sellainen tietää tuhansien kappaleiden myyntituloja. Laskentamiehet olivat yhdistäneet voimansa.
.
- Siis ku mä ajattelin pääsykokeisiin lukiessa, että sen haluun vielä kerran nähdä mimmoinen hullu kirjoittaa niin sekopäisen artikkelin kuin se! kommentoi isoääninen kurssitoverini Heli Reichtum, täyteläisen tumma, vyötäröltään hoikka ja omenaposkiltaan hymykuoppainen lääkäriperheen kuopus Helsingin Eirasta.
.
Eräs Vaasan kauppakorkeakoulun professori (oma lehmänsäkö ojassa), ihmettelee julkisuudessa, miten Helsingin kauppakorkeakoulussa laskennan professuuria hallussaan pitävä henkilö ei ole virkansa saatuaan enää julkaissut yhtään omaa tutkimustyötään moneen vuoteen.
.
Lehtovuori kuolee muutaman vuoden kuluttua. Professorin kuollessa soivat kellot myös oppilaalle. Mietin olenko oppinut, onko opettajani siirtänyt oppinsa minuun? Ainakin osaan hyvin johdantokurssin tentissä, saan yli 90 pistettä sadasta ja olen parhaiden joukossa. Tapani mukaan en ole juurikaan lukenut tenttiin. Muistan vain samat asiat jotka osasin jo pääsykokeissa, ja niillä pärjäänkin koko ensimmäisen opiskeluvuoteni. Elämäni on tänä vuonna helpompaa kuin koskaan.
.
Kolmas professori on kansantaloutta opettava Fedi Vaivio, harmaantunut ja hauraan vanhuksen oloinen mies, jolla on hyvin hiljainen ääni, jota hän vahvistaa mikrofonin ja kaiuttimien avulla. Joskus tekniikka ei hetkellisesti toimi, jolloin vain eturivillä voi kuulla professorin puhetta.
.
Vaivio kuiskailee vaatimattomasti olevansa hallitusten ministerien neuvonantaja. Harmaa eminenssi? Hän rupattelee rohkeasti kenties pinnallisen arkisiakin mielipiteitä, kuten että autotehdas Saabilla ei ole varaa tehdä vuosimalleihinsa muita muutoksia kuin vähän rypistää peltiä sieltä täältä eri tavoin. Näinköhän, mietin. Saab aloittaa pian mainoskampanjan, jossa kertoo valtavista teknisistä muutoksista automalleihinsa. Kriittisyyteni herää, alan etsiä professorin puheista hataria väitteitä.
.
Kirjanpidon harjoitukset alkavat salissa KPS, eteläsiiven länsipäässä. Olen vähän eksyksissä ja kysyn tietä samalla käytävällä kulkevalta pukumieheltä, nallekarhumaisen pyylevähköltä Jorma Nummensuulta.
.
- Jaa, kyl se vissiin kait tää on, hän vastaa keski-ikäisen lauhkeasti. Tilastojen mukaan opintonsa aloittaneiden ikähaarukka on tänä syksynä 19-34 vuotta. Me taidamme olla ääripäistä. Mielestäni 34-vuotiaalla ei ole enää kovin paljon elettävää elämää jäljellä.
.
Asiallinen, kuivan tyylikäs Ritva Lahtinen opettaa selkeän tehokkaasti amerikkalaista kirjanpitoa. Jaamme kirjanpitovihon sivut lukuisiin eri tilisarakkeisiin. Vihdoinkin saan oppia jotakin aivan uutta ja salaperäistä, mistä oppikoulu ei ole antanut pienintäkään vihjettä.
.
Kirjanpidon harjoitustehtävät on laatinut Juha Nissilä. Hän on jättänyt harjoitusryhmien vetämisen, mutta vierailee kerran opintosalissa ja sen kateederilla. Hän on huvittavalla tavalla tahattomasti kömpelön pökkelö hoikka nuori pukumies. Hän kertoo myös vitsin, jonka vastaanotto jää laimeaksi.
.
- Hih hih-hii! Hih hih! kuulen ja huomaan yhden ainoan ihmisen hiljakseen tirskuvan vitsille. Hän on yleisön keskuuteen tällä kertaa piiloutunut Ritva Lahtinen, opettaja. Muutaman kuukauden päästä hän avioituu ja ottaa nimen Ritva Nissilä.
.
Markkinointia luennoi lehtori Jorma Pasanen, iäkkään näköinen, kuin eläkkeeltä töihin takaisin kiskottu. Hän tiivistää markkinoinnin opit englanninkielisten sanojen alkukirjainyhdistelmien avulla muistisäännöiksi.
.
- Tulkaa alas piippuhyllyltä, josta ette näe ettekä kuule! vanha lehtori markkinoi puolityhjiä etualan rivejä.
.
Olen jo teini-iässä lukenut Jorma Pasasen kirjoja numismatiikasta (rahojen keräilystä) sekä pamfletin "Ystävyyden kanava", uuden Saimaan kanavan rakennustöistä, Kankkulan kaivosta.
.
Pienryhmäharjoitukset täydentävät markkinoinnin luentoja. Minulta jää ilmoittautumatta ja osallistumatta ensimmäiseen ryhmätilaisuuteen. Mikä nyt eteen, Pinneberg? Elämä on ongelmien ratkaisemista, minun on pelastettava tilanteeni.
.
Lähden Chydenian yläkerroksiin etsimään harjoitusten vetäjää, jotakuta assistenttia työhuoneestaan, hänen lyhyenä vastaanottoaikanaan. Hänen ovellaan jonottaa jo rivistö vanhempia tieteenharjoittajia eli ylemmän vuosikurssin opiskelijoita opintokirjat kourissaan.
.
Yritän ohittaa muut - luen heille ilmoitustaululta ohjeen:
.
- Kaikki muut aiheet hoidetaan ennen opintokirjamerkintöjä!
.
Mutta minua kymmenen vuotta vanhempi opiskelijatäti alkaa nurista matalalla tupakkaäänellään:
.
- Kuulehan, jos tota sääntöä noudatettaisiin, opintokirjamerkintöjä ei ehtisi saada ikinä!
.
Jään odottamaan vuoroani jonon päähän, keskusteltuani ensimmäisen kerran vanhemman tieteenharjoittajan kanssa. Vuoroni tullessa assistentilla on kiire ja aika on jo lopussa.
.
- Ryhmät ovat kovin täysiä. Markkinoinnin harjoitukset eivät ole sinänsä pakollisia, mutta osallistuminen vaikuttaa kyllä tenttiarvosanaan 30 prosenttia, nainen narisee.
.
Helpottuneena luovun menemästä harjoituksiin. Pelkään pienryhmiä ja niiden ihmisiin tutustumista.
.
.
Soukasta kello 7:35 lähtevällä P. Tyllilän bussilla ehdin Helsinkiin Runeberginkadun pysäkille kello 8:05 mennessä. Kävelen viisi minuuttia Runeberginkatua pohjoiseen ohi talon, jonka ulkoseinässä en koskaan voi olla huomaamatta Maiju Lassilan muistolaattaa, ja jonka ensimmäisen kerroksen ikkunoista tulvii leipomon leipämyymälän kuuma ja jauhonpölyä keuhkoihin pölläyttelevä tuoksu.
.
Ohitan Hankenin ruman harmaan talon, kuin kasarmin. Sen juhlasaliin vievän sivuoven ikkunasta luen ruotsinkielisen Lilla Teaternin mainoksia. Pääoven lasien takaa näen vastaanottotiskin ja sen takana salaperäisesti kulloisenkin päivystäjän pään. Portaikon ikkunoissa näkyy yleensä joitakuita kerrosten välejä kiipeileviä opiskelijahahmoja.
.
Arkadiankadun kulmassa on pysähdyttävä liikennevaloihin. Viimeinen vapaa hetki ennen astumista koulun pihan avosyliin. Valojen vaihtumista odottamaan kerääntyy monia kauppakorkeakouluun menijöitä. Jotkut saattavat jutella tuttujensa kanssa, mutta useimmiten odotetaan hiljaa. Minä vaikenen. Linja-autot Turkuun ja Poriin asti ajavat ohi.
.
Katujen ja koulutontin kulmassa on karamellikioski avoinna lokakuuhun asti. Muutama opiskelija pysähtyy ostoksille, minä en koskaan. Mutta sitten, kun ikkunaluukut suljetaan ja lukitaan kevääseen asti, tuntuu kuin heti iskisi talven viima.
.
Astelen kouluun sisään. Sivuutan naulakonvartijanaisten rivistöt ja neuvonnan pyöreäkulmaisen pömpelin, nousen kolme porrasta ylemmäs käytävälle, kuljen oikealle ohi Kyriirin kirjakauppakioskin ja laskeudun pohjoispäässä ohi suuren, haiskahtavan miesten käymälän oven, kellarin käytävälle, jossa ovat vaatekaappien pitkät, melkein loppumattomat sarjat.
.
Vien päällystakkini kaappiin. Aamulla täytyy pujotella mursuruuhkassa läpi pitkän käytävän ja poikkikäytävän, perimmäisimmälle paikalle, ikkunan pieleen. Nikkanenkin on monesti silloin yhtäaikaa paikalla ja ojentaa minulle, itse edemmäksi ehtineenä, umpiperäpaikaltaan vaatepuun.
.
Suuressa luentosalissa täyttyy kaksi paikkaa kolmesta, 400/600, akateemisen vartin aikana. Klo 8:15 aloittaa väritön, nuorekas alle viisikymppinen professori Reijo Helle parituntisen luennon aluetaloudesta. Opin, että kuivat alueet ovat aridisia ja niiden humiditeetti on alhainen.
.
Liiketaloustieteen johdantokurssia luennoi professori Jouko Lehtovuori. Hän saapuu suklaanruskeassa puvussa, otsaltaan vähän kaljuuntuvana, lievästi keski-ikäisen pyöreänä, katse muualla kuin ihmisissä, joita hän vain satunnaisesti vilkaisee. Aluksi professori puhkuu ja puhaltelee posket lommolla kokeeksi mikrofoniinsa, hermostuneen tuntuisesti, jokaisena luentokertana aivan samalla tavalla, neuroottisestikohan. Hän tuijottaa piirtoheittimellä pyörittämiään valmiiksi kirjoitettuja kalvoja ja puhua jaarittelee. Sitten jaaritus tempaa hänet monille sivupoluille, joilta hän anteeksi pyydellen palaa käsiteltävänä olevaan asiaan, hieman hermostuneesti.
.
Lehtovuoresta tulee esikuvani: kaikista professoreista samaistun eniten häneen, voisin kuvitella olevani hän. Pidän hänen filosofoinneistaan ja pohdinnoistaan. Mikä tahansa asia voi johtaa ajatuksen mihin tahansa, mikä tuntuu maailmoja syleilevän kokonaisvaltaiselta! Kaikki asiat saavat kokonaismerkityksen. Liikekirjanpito onkin kokonainen maailmanselitys!
.
Lehtovuoren artikkeli oli suosikkejani jo pääsykoekirjassa, jonka kirjoittajat olivat seitsemän 'laskentamiestä'. Joka vuosi koulun opettajat tappelevat, kenen kirjasta tulee pääsykoekirja. Sellainen tietää tuhansien kappaleiden myyntituloja. Laskentamiehet olivat yhdistäneet voimansa.
.
- Siis ku mä ajattelin pääsykokeisiin lukiessa, että sen haluun vielä kerran nähdä mimmoinen hullu kirjoittaa niin sekopäisen artikkelin kuin se! kommentoi isoääninen kurssitoverini Heli Reichtum, täyteläisen tumma, vyötäröltään hoikka ja omenaposkiltaan hymykuoppainen lääkäriperheen kuopus Helsingin Eirasta.
.
Eräs Vaasan kauppakorkeakoulun professori (oma lehmänsäkö ojassa), ihmettelee julkisuudessa, miten Helsingin kauppakorkeakoulussa laskennan professuuria hallussaan pitävä henkilö ei ole virkansa saatuaan enää julkaissut yhtään omaa tutkimustyötään moneen vuoteen.
.
Lehtovuori kuolee muutaman vuoden kuluttua. Professorin kuollessa soivat kellot myös oppilaalle. Mietin olenko oppinut, onko opettajani siirtänyt oppinsa minuun? Ainakin osaan hyvin johdantokurssin tentissä, saan yli 90 pistettä sadasta ja olen parhaiden joukossa. Tapani mukaan en ole juurikaan lukenut tenttiin. Muistan vain samat asiat jotka osasin jo pääsykokeissa, ja niillä pärjäänkin koko ensimmäisen opiskeluvuoteni. Elämäni on tänä vuonna helpompaa kuin koskaan.
.
Kolmas professori on kansantaloutta opettava Fedi Vaivio, harmaantunut ja hauraan vanhuksen oloinen mies, jolla on hyvin hiljainen ääni, jota hän vahvistaa mikrofonin ja kaiuttimien avulla. Joskus tekniikka ei hetkellisesti toimi, jolloin vain eturivillä voi kuulla professorin puhetta.
.
Vaivio kuiskailee vaatimattomasti olevansa hallitusten ministerien neuvonantaja. Harmaa eminenssi? Hän rupattelee rohkeasti kenties pinnallisen arkisiakin mielipiteitä, kuten että autotehdas Saabilla ei ole varaa tehdä vuosimalleihinsa muita muutoksia kuin vähän rypistää peltiä sieltä täältä eri tavoin. Näinköhän, mietin. Saab aloittaa pian mainoskampanjan, jossa kertoo valtavista teknisistä muutoksista automalleihinsa. Kriittisyyteni herää, alan etsiä professorin puheista hataria väitteitä.
.
Kirjanpidon harjoitukset alkavat salissa KPS, eteläsiiven länsipäässä. Olen vähän eksyksissä ja kysyn tietä samalla käytävällä kulkevalta pukumieheltä, nallekarhumaisen pyylevähköltä Jorma Nummensuulta.
.
- Jaa, kyl se vissiin kait tää on, hän vastaa keski-ikäisen lauhkeasti. Tilastojen mukaan opintonsa aloittaneiden ikähaarukka on tänä syksynä 19-34 vuotta. Me taidamme olla ääripäistä. Mielestäni 34-vuotiaalla ei ole enää kovin paljon elettävää elämää jäljellä.
.
Asiallinen, kuivan tyylikäs Ritva Lahtinen opettaa selkeän tehokkaasti amerikkalaista kirjanpitoa. Jaamme kirjanpitovihon sivut lukuisiin eri tilisarakkeisiin. Vihdoinkin saan oppia jotakin aivan uutta ja salaperäistä, mistä oppikoulu ei ole antanut pienintäkään vihjettä.
.
Kirjanpidon harjoitustehtävät on laatinut Juha Nissilä. Hän on jättänyt harjoitusryhmien vetämisen, mutta vierailee kerran opintosalissa ja sen kateederilla. Hän on huvittavalla tavalla tahattomasti kömpelön pökkelö hoikka nuori pukumies. Hän kertoo myös vitsin, jonka vastaanotto jää laimeaksi.
.
- Hih hih-hii! Hih hih! kuulen ja huomaan yhden ainoan ihmisen hiljakseen tirskuvan vitsille. Hän on yleisön keskuuteen tällä kertaa piiloutunut Ritva Lahtinen, opettaja. Muutaman kuukauden päästä hän avioituu ja ottaa nimen Ritva Nissilä.
.
Markkinointia luennoi lehtori Jorma Pasanen, iäkkään näköinen, kuin eläkkeeltä töihin takaisin kiskottu. Hän tiivistää markkinoinnin opit englanninkielisten sanojen alkukirjainyhdistelmien avulla muistisäännöiksi.
.
- Tulkaa alas piippuhyllyltä, josta ette näe ettekä kuule! vanha lehtori markkinoi puolityhjiä etualan rivejä.
.
Olen jo teini-iässä lukenut Jorma Pasasen kirjoja numismatiikasta (rahojen keräilystä) sekä pamfletin "Ystävyyden kanava", uuden Saimaan kanavan rakennustöistä, Kankkulan kaivosta.
.
Pienryhmäharjoitukset täydentävät markkinoinnin luentoja. Minulta jää ilmoittautumatta ja osallistumatta ensimmäiseen ryhmätilaisuuteen. Mikä nyt eteen, Pinneberg? Elämä on ongelmien ratkaisemista, minun on pelastettava tilanteeni.
.
Lähden Chydenian yläkerroksiin etsimään harjoitusten vetäjää, jotakuta assistenttia työhuoneestaan, hänen lyhyenä vastaanottoaikanaan. Hänen ovellaan jonottaa jo rivistö vanhempia tieteenharjoittajia eli ylemmän vuosikurssin opiskelijoita opintokirjat kourissaan.
.
Yritän ohittaa muut - luen heille ilmoitustaululta ohjeen:
.
- Kaikki muut aiheet hoidetaan ennen opintokirjamerkintöjä!
.
Mutta minua kymmenen vuotta vanhempi opiskelijatäti alkaa nurista matalalla tupakkaäänellään:
.
- Kuulehan, jos tota sääntöä noudatettaisiin, opintokirjamerkintöjä ei ehtisi saada ikinä!
.
Jään odottamaan vuoroani jonon päähän, keskusteltuani ensimmäisen kerran vanhemman tieteenharjoittajan kanssa. Vuoroni tullessa assistentilla on kiire ja aika on jo lopussa.
.
- Ryhmät ovat kovin täysiä. Markkinoinnin harjoitukset eivät ole sinänsä pakollisia, mutta osallistuminen vaikuttaa kyllä tenttiarvosanaan 30 prosenttia, nainen narisee.
.
Helpottuneena luovun menemästä harjoituksiin. Pelkään pienryhmiä ja niiden ihmisiin tutustumista.
.
Opiskelo-6: Kerran tutor-ryhmään
Ensimmäisen vuosikurssin 'mursut' kutsutaan aloittamaan opiskelu elokuun 30. päivänä, viikkoa ennen vanhoja tieteenharjoittajia. Toisen kerroksen suureen massaluentosaliin numero 200 mahtuvat kaikki 400 tulokasta yli 600:lle istumapaikalle, jotka kohoavat kahtenakymmenenä penkkirivinä kohti viimeisiä piippuhyllypaikkoja kolmannen kerroksen korkeudella.
.
Häkellyttävän suureen saliin aukeavat puunväriset pariovet takaoikealta ja takavasemmalta. Peräseinällä ylimpien rivien takana on vielä kolmannen kerroksen ovi, jonka takana ei ole kuin portaikko toisesta kerroksesta.
.
Omaksun aluksi uteliaan jännittyneenä vakiopaikan oikealta, rivien 7 tai 8 reunoilta. Riveille kymmenestä ylöspäin täytyisi nousta portaita ovikäytävien yläpuolelle (päätä huimaavaa!), eturiveille taas laskeutua muutama porrasaskelma. Keskikäytävä puolittaa salin ja jakaa penkkirivit kahteen osaan, yli tusinan istuinpaikan riveiksi ylös ja alas kääntyviä istuimia.
.
Opintotoimiston toimistopäällikkö Kalevi Sarvikivi kehuu puheessaan, miten vaikean seulan läpi läsnäolijat ovat opiskelemaan päässeet! Hän epäilee, olisiko itse näin kovatasoisesta karsinnasta enää kouluun selviytynytkään.
.
Opintosihteeri Leena Peltonen kertoo käytännön asiat. Opiskelijat on jaettu aakkosjärjestyksessä tusinan ihmisen tutor-ryhmiin. Saamme monistenipun, jonka kannessa on koulutalon pohjapiirroskartta ja viimeisillä sivuilla ohjeita tenttilukemiseen.
.
Kellarissa on uusille opiskelijoille tarjolla kapea päällysvaatekaappi, yksi kahta opiskelijaa kohti. Nikkanen ja Nikki jakavat kaapin, ahtaan kujan perällä, mutta ikkunan vieressä. Valo tulee ulkoa Sammon urheilukentältä.
.
Jommankumman kaapin käyttäjistä tulee ostaa riippulukko ja jättää toinen avain toista varten kirjekuoressa ala-aulan vaatenaulakonhoitajille. Odottelen pari päivää, kunnes Nikkanen on ehtinyt ostaa lukon, ja haen avaimeni naulakolta.
.
"Uusi ekonomin tutkinto" on nelivuotinen koulutusputki, joka korvaa entiset ekonomin (3 vuotta) ja kauppatieteiden maisterin (5 vuotta) tutkinnot. Ensimmäinen opintovuosi täyttyy kaikille yhteisistä, pakollisista yleisopinnoista. Sen jälkeen voi valita yhden haluamansa koulutusputken seitsemästä: hallinto, laskenta, markkinointi, kansantalous, systeemit, talousmaantiede, julkinen talous.
.
Ensimmäisen lukujärjestyksen saamme valmiiksi tehtynä, suurimmaksi osaksi samanlaisena kaikille 400 ihmiselle. Tulemme istumaan paljon suurimmassa massaluentosalissa n:o 200.
.
Harjoitusryhmät ovat pienempiä, jolloin jakaudumme eri aikoina kokoontuviin ryhmiin. Kieliopinnoissa on paljon valinnanvaraa ja pienet oppikoululuokan kokoiset ryhmät, joihin tulee jokaisen itse varata paikkansa kirjoittamalla nimensä 4. kerroksen kielistudiokäytävällä oleviin listoihin.
.
Liikuntasihteeri Martti Kyykoski mainostaa voimistelusalia ja kuntosalia, joissa en tule koskaan käymään - "syystä tai kolmannesta", kuten Maralla on tapana sanoa. Talon saunat lämpiävät joka arkipäivä klo 15-21.
.
Harrastuskerhoja esittelee 'Boston Promenaden' jazzmies Matti-Jussi Pollari rennossa asussa, jonka hän sanoo osoittavan keskittymistä koulun sijasta harrastuksiin - ja työuraankin musiikin parissa.
.
Opiskelijoiden aineyhdistykset ovat kommunistien haltuunsa junttaamia. Niiden puheenjohtajat ovat iät ajat kirjoilla olleita taistolaisia. Kansantaloustieteen kerhoa 'Pääomaa' johtava Hilkka Salo mainitsee matematiikka-inhon viivyttävän hänen opintojaan. Laskentatoimen 'Verokertoimen' Juha Rautiainen vaikuttaa leppoisan laiskan-sutjakalta tyypiltä. Hän on nähtävissä koululla varmimmin vaalien alla, kun keskittyy oikeustieteeseen yliopistossa, tullakseen tuomariksi.
.
Ylioppilaskunnan kansainvälistä toimintaa kuvaavat jäsenyydet seuroissa Suomi-Neuvostoliitto, Suomi-Chile, Suomi-Vietnam, Suomen Pakolaisapu ja Rauhanpuolustajat. Kahdenkeskisiä suhteita on Moskovan Plehanovin instituutin Komsomol-komiteaan, Budapestin Karl Marx -kauppakorkean yo-kuntaan KMUE/KISZ, sekä Varsovaan, Prahaan - ja yllättäen Tokion Keioon.
.
Suomi-Neuvostoliitto-seuran HKKK:n osasto on perustettu edellisenä keväänä ja sen päätehtävänä on syksyn aikana jäsenmäärän kasvattaminen sekä kansojen välisen ystävyyden kehittäminen myös "kauppatieteellisellä" tasolla.
.
Ylioppilaskunnan jäsenmaksua täytyy maksaa 60 mk ja terveydenhoitomaksua 70 mk. Maksan vapaaehtoisena kehitysyhteistyömaksuna 5 mk ja pankkikuluina markan, käydessäni Runeberginkadulla koulua vastapäätä sijaitsevassa Suomen Yhdyspankin pienessä konttorissa.
.
Ylioppilaskunnan tarjoamista palveluista mieleeni jää sosiaalisihteerin hoitama vippirahasto, josta voi lainata 400 markkaa 2 kuukaudeksi 10 prosentin korolla. Kaksi takaajaa tarvitaan. Kirjanvälityksessä, huoneessa 504a, voi ostaa tai asettaa myyntiin käytettyjä kurssikirjoja ja opiskelumonisteita. Ylioppilaskunnan lakimies pitää neuvontavastaanottoa kerran viikossa.
.
Opintotuen ehdot kuulostavat ikäviltä enkä paneudu niihin toista kertaa. Jos opiskelija on alle 20-vuotias tai asuu kotonaan, hänen vanhempiensa tulot pienentävät lainan (enintään 6800 markkaa/lukuvuosi) määrää. Perusopintoraha on 750 markkaa, mutta sen voi saada vain, jos vanhempien ansiotulot ovat korkeintaan 30'000 mk ja omaisuus enintään 80'000 mk.
.
Opiskelijan tulee ensimmäisenä opintovuotena ja sen jälkeen joka kolmas vuosi käydä keuhkokuvauksessa, josta hän saa leiman opintokirjaansa. Opintokirjat tulee rehtori Jaakko Honko jakamaan uusille opiskelijoille henkilökohtaisesti lähiaikoina.
.
Päivän lopuksi etsimme ilmoitustaululta omat pienryhmämme. Tutor-ryhmäni kokoontuu toisen vuoden opiskelijan Jukka Nurmi-Kajavan johdolla eräässä 3. kerroksen pienessä opintosalissa, jossa on kiinteät puiset penkit ja koulun haju vuosikymmenten takaa. Kuvitelmiini tulevat vanhat historialliset oppikoulut, norssit ja ressut. Puu narisee ja natkuu, penkit ja kirjoitusalustat kääntyvät vinkuen. Vanhat ikkunanpuitteet kehystävät maisemaksi Töölön taivaan.
.
Paikalla ovat ainakin teekkari Niemenlehdon Jorma sekä merkonomit Niemisen Jorma, Nummensuun Jorma ja Niirosen Martti; ylioppilaat Niemen Matti Olavi (isänikin etunimet!), Niemisen Aino Kaarina (äitinikin etunimet!), Niemisen Raimo, Nikkasen Mervi, Nisulan Juha ja Nummisen Irja. Sanomalehti 'Uusi Suomi' on julkaissut nimilistan kauppakorkeaan hyväksytyistä 4.8.1977, mikä helpottaa nimien muistamista.
.
Kukin esittäytyy vuorollaan. Kenestäkään toisesta ei jää muistiini mitään, ennen kuin kerron itse opiskelleeni Vapaaniemen Yhteiskoulussa. Silloin saman koulun aiemman kevään ylioppilas Irja, valokuvamalli ja Apu-lehden 'Vuoden Rantatyttö' parin kesän takaa, hämmästyy ja käännähtää silmät selällään vilkaisemaan taakseen!
-
Tutor Nurmi-Kajava ihmettelee, ettei ole koskaan ennen kuullut Vapaaniemen yhteiskoulusta. Voisin kertoa, että kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan istuvan hallituksen puheenjohtaja Riku Joki on Vapiksen entisiä oppilaita, samoin kuin hallituksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja ja yo-kunnan seuraava pääsihteeri Nils Yrjö Tuominen, kuten myös yo-kunnan tiedotus- ja ulkoasiainsihteeri Leena Raineranta. KY:n reserviläiskerhon Kyresin aktivisti Inko Jansson oli Vapaaniemen yhteiskoulun ensimmäinen laudatur-ylioppilas.
.
Yllätysvieraaksi ryhmäämme tulee toisen vuoden opiskelija neiti Nupponen. Haukkana hän ottaa ensimmäiseksi puheenvuoron tultuaan vain kysymään informaatiota tutkinnonuudistuksesta tutorilta, joka alkajaisiksi on vasta siirtelemässä aurinkolasejaan silmiltä otsalleen.
.
- Minä tulin tänne, koska en tiedä yhtään mitään mistään! Haluan tietoja, miten opiskelujeni käy jatkossa?
.
Nupponen on suorittamassa vanhaa kolmivuotista ekonomin tutkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa, ja sitä hän saa suorittaa edelleenkin. Hänen ei ole pakko tehdä pro gradua, tutkielmaa, siinä on suurin ero uusiin. Tutor Nurmi-Kajava keskustelee neiti Nupposen kanssa ivallisen kohteliaasti ellei flirttailevasti.
.
Tapaamisen lopuksi tutor Nurmi-Kajava lähtee opastamaan uusia talossa. Kapuamme portaita pari kerrosta ylös ja tutor näyttää suljettua ovea, jonka takana on kurssikirjasto. Emme käy sisään, ettemme häiritsisi, vaan kipitämme viisi kerrosta alas ja ulos. Kävelemme urheilukentän ohitse Chydenia-taloon, entiseen Tyttönormaalilyseoon. Tutor näyttää meille kauppakorkeakoulun varsinaisen tieteellisen kirjaston oven, mutta emme kurkista sisään, ettemme häiritsisi.
.
Laskeudumme vielä Chydenia-rakennuksen kellariin, jonka tiiliholvien suojissa sijaitsee Cafe Lydia, tiloiltaan ja tunnelmaltaan ahdas opiskelijakahvila, joka on saanut nimensä tyttönorssin pitkäaikaisen rehtorin Lydia Almilan mukaan. Kahvila toimii jo elokuussa, kun taas päärakennuksen iso kellariruokala Rafla avautuu vasta syyskuussa. En tule käyneeksi kahvilassa toista kertaa, enkä syö ruokatunnilla ennen kuin Rafla-ravintola aukeaa.
.
Päärakennuksen eteläsiiven välitasanteelle on pystytetty tutor-ryhmien ilmoitustaulu, jossa tiedotetaan tulevista kokoontumisista ryhmien lentopalloturnauksen merkeissä. En ole keskikoulun jälkeen pelannut lentopalloa enkä aiokaan pelata. En koskaan enää mene tutor-ryhmäni tapaamisiin.
.
.
Häkellyttävän suureen saliin aukeavat puunväriset pariovet takaoikealta ja takavasemmalta. Peräseinällä ylimpien rivien takana on vielä kolmannen kerroksen ovi, jonka takana ei ole kuin portaikko toisesta kerroksesta.
.
Omaksun aluksi uteliaan jännittyneenä vakiopaikan oikealta, rivien 7 tai 8 reunoilta. Riveille kymmenestä ylöspäin täytyisi nousta portaita ovikäytävien yläpuolelle (päätä huimaavaa!), eturiveille taas laskeutua muutama porrasaskelma. Keskikäytävä puolittaa salin ja jakaa penkkirivit kahteen osaan, yli tusinan istuinpaikan riveiksi ylös ja alas kääntyviä istuimia.
.
Opintotoimiston toimistopäällikkö Kalevi Sarvikivi kehuu puheessaan, miten vaikean seulan läpi läsnäolijat ovat opiskelemaan päässeet! Hän epäilee, olisiko itse näin kovatasoisesta karsinnasta enää kouluun selviytynytkään.
.
Opintosihteeri Leena Peltonen kertoo käytännön asiat. Opiskelijat on jaettu aakkosjärjestyksessä tusinan ihmisen tutor-ryhmiin. Saamme monistenipun, jonka kannessa on koulutalon pohjapiirroskartta ja viimeisillä sivuilla ohjeita tenttilukemiseen.
.
Kellarissa on uusille opiskelijoille tarjolla kapea päällysvaatekaappi, yksi kahta opiskelijaa kohti. Nikkanen ja Nikki jakavat kaapin, ahtaan kujan perällä, mutta ikkunan vieressä. Valo tulee ulkoa Sammon urheilukentältä.
.
Jommankumman kaapin käyttäjistä tulee ostaa riippulukko ja jättää toinen avain toista varten kirjekuoressa ala-aulan vaatenaulakonhoitajille. Odottelen pari päivää, kunnes Nikkanen on ehtinyt ostaa lukon, ja haen avaimeni naulakolta.
.
"Uusi ekonomin tutkinto" on nelivuotinen koulutusputki, joka korvaa entiset ekonomin (3 vuotta) ja kauppatieteiden maisterin (5 vuotta) tutkinnot. Ensimmäinen opintovuosi täyttyy kaikille yhteisistä, pakollisista yleisopinnoista. Sen jälkeen voi valita yhden haluamansa koulutusputken seitsemästä: hallinto, laskenta, markkinointi, kansantalous, systeemit, talousmaantiede, julkinen talous.
.
Ensimmäisen lukujärjestyksen saamme valmiiksi tehtynä, suurimmaksi osaksi samanlaisena kaikille 400 ihmiselle. Tulemme istumaan paljon suurimmassa massaluentosalissa n:o 200.
.
Harjoitusryhmät ovat pienempiä, jolloin jakaudumme eri aikoina kokoontuviin ryhmiin. Kieliopinnoissa on paljon valinnanvaraa ja pienet oppikoululuokan kokoiset ryhmät, joihin tulee jokaisen itse varata paikkansa kirjoittamalla nimensä 4. kerroksen kielistudiokäytävällä oleviin listoihin.
.
Liikuntasihteeri Martti Kyykoski mainostaa voimistelusalia ja kuntosalia, joissa en tule koskaan käymään - "syystä tai kolmannesta", kuten Maralla on tapana sanoa. Talon saunat lämpiävät joka arkipäivä klo 15-21.
.
Harrastuskerhoja esittelee 'Boston Promenaden' jazzmies Matti-Jussi Pollari rennossa asussa, jonka hän sanoo osoittavan keskittymistä koulun sijasta harrastuksiin - ja työuraankin musiikin parissa.
.
Opiskelijoiden aineyhdistykset ovat kommunistien haltuunsa junttaamia. Niiden puheenjohtajat ovat iät ajat kirjoilla olleita taistolaisia. Kansantaloustieteen kerhoa 'Pääomaa' johtava Hilkka Salo mainitsee matematiikka-inhon viivyttävän hänen opintojaan. Laskentatoimen 'Verokertoimen' Juha Rautiainen vaikuttaa leppoisan laiskan-sutjakalta tyypiltä. Hän on nähtävissä koululla varmimmin vaalien alla, kun keskittyy oikeustieteeseen yliopistossa, tullakseen tuomariksi.
.
Ylioppilaskunnan kansainvälistä toimintaa kuvaavat jäsenyydet seuroissa Suomi-Neuvostoliitto, Suomi-Chile, Suomi-Vietnam, Suomen Pakolaisapu ja Rauhanpuolustajat. Kahdenkeskisiä suhteita on Moskovan Plehanovin instituutin Komsomol-komiteaan, Budapestin Karl Marx -kauppakorkean yo-kuntaan KMUE/KISZ, sekä Varsovaan, Prahaan - ja yllättäen Tokion Keioon.
.
Suomi-Neuvostoliitto-seuran HKKK:n osasto on perustettu edellisenä keväänä ja sen päätehtävänä on syksyn aikana jäsenmäärän kasvattaminen sekä kansojen välisen ystävyyden kehittäminen myös "kauppatieteellisellä" tasolla.
.
Ylioppilaskunnan jäsenmaksua täytyy maksaa 60 mk ja terveydenhoitomaksua 70 mk. Maksan vapaaehtoisena kehitysyhteistyömaksuna 5 mk ja pankkikuluina markan, käydessäni Runeberginkadulla koulua vastapäätä sijaitsevassa Suomen Yhdyspankin pienessä konttorissa.
.
Ylioppilaskunnan tarjoamista palveluista mieleeni jää sosiaalisihteerin hoitama vippirahasto, josta voi lainata 400 markkaa 2 kuukaudeksi 10 prosentin korolla. Kaksi takaajaa tarvitaan. Kirjanvälityksessä, huoneessa 504a, voi ostaa tai asettaa myyntiin käytettyjä kurssikirjoja ja opiskelumonisteita. Ylioppilaskunnan lakimies pitää neuvontavastaanottoa kerran viikossa.
.
Opintotuen ehdot kuulostavat ikäviltä enkä paneudu niihin toista kertaa. Jos opiskelija on alle 20-vuotias tai asuu kotonaan, hänen vanhempiensa tulot pienentävät lainan (enintään 6800 markkaa/lukuvuosi) määrää. Perusopintoraha on 750 markkaa, mutta sen voi saada vain, jos vanhempien ansiotulot ovat korkeintaan 30'000 mk ja omaisuus enintään 80'000 mk.
.
Opiskelijan tulee ensimmäisenä opintovuotena ja sen jälkeen joka kolmas vuosi käydä keuhkokuvauksessa, josta hän saa leiman opintokirjaansa. Opintokirjat tulee rehtori Jaakko Honko jakamaan uusille opiskelijoille henkilökohtaisesti lähiaikoina.
.
Päivän lopuksi etsimme ilmoitustaululta omat pienryhmämme. Tutor-ryhmäni kokoontuu toisen vuoden opiskelijan Jukka Nurmi-Kajavan johdolla eräässä 3. kerroksen pienessä opintosalissa, jossa on kiinteät puiset penkit ja koulun haju vuosikymmenten takaa. Kuvitelmiini tulevat vanhat historialliset oppikoulut, norssit ja ressut. Puu narisee ja natkuu, penkit ja kirjoitusalustat kääntyvät vinkuen. Vanhat ikkunanpuitteet kehystävät maisemaksi Töölön taivaan.
.
Paikalla ovat ainakin teekkari Niemenlehdon Jorma sekä merkonomit Niemisen Jorma, Nummensuun Jorma ja Niirosen Martti; ylioppilaat Niemen Matti Olavi (isänikin etunimet!), Niemisen Aino Kaarina (äitinikin etunimet!), Niemisen Raimo, Nikkasen Mervi, Nisulan Juha ja Nummisen Irja. Sanomalehti 'Uusi Suomi' on julkaissut nimilistan kauppakorkeaan hyväksytyistä 4.8.1977, mikä helpottaa nimien muistamista.
.
Kukin esittäytyy vuorollaan. Kenestäkään toisesta ei jää muistiini mitään, ennen kuin kerron itse opiskelleeni Vapaaniemen Yhteiskoulussa. Silloin saman koulun aiemman kevään ylioppilas Irja, valokuvamalli ja Apu-lehden 'Vuoden Rantatyttö' parin kesän takaa, hämmästyy ja käännähtää silmät selällään vilkaisemaan taakseen!
-
Tutor Nurmi-Kajava ihmettelee, ettei ole koskaan ennen kuullut Vapaaniemen yhteiskoulusta. Voisin kertoa, että kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan istuvan hallituksen puheenjohtaja Riku Joki on Vapiksen entisiä oppilaita, samoin kuin hallituksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja ja yo-kunnan seuraava pääsihteeri Nils Yrjö Tuominen, kuten myös yo-kunnan tiedotus- ja ulkoasiainsihteeri Leena Raineranta. KY:n reserviläiskerhon Kyresin aktivisti Inko Jansson oli Vapaaniemen yhteiskoulun ensimmäinen laudatur-ylioppilas.
.
Yllätysvieraaksi ryhmäämme tulee toisen vuoden opiskelija neiti Nupponen. Haukkana hän ottaa ensimmäiseksi puheenvuoron tultuaan vain kysymään informaatiota tutkinnonuudistuksesta tutorilta, joka alkajaisiksi on vasta siirtelemässä aurinkolasejaan silmiltä otsalleen.
.
- Minä tulin tänne, koska en tiedä yhtään mitään mistään! Haluan tietoja, miten opiskelujeni käy jatkossa?
.
Nupponen on suorittamassa vanhaa kolmivuotista ekonomin tutkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa, ja sitä hän saa suorittaa edelleenkin. Hänen ei ole pakko tehdä pro gradua, tutkielmaa, siinä on suurin ero uusiin. Tutor Nurmi-Kajava keskustelee neiti Nupposen kanssa ivallisen kohteliaasti ellei flirttailevasti.
.
Tapaamisen lopuksi tutor Nurmi-Kajava lähtee opastamaan uusia talossa. Kapuamme portaita pari kerrosta ylös ja tutor näyttää suljettua ovea, jonka takana on kurssikirjasto. Emme käy sisään, ettemme häiritsisi, vaan kipitämme viisi kerrosta alas ja ulos. Kävelemme urheilukentän ohitse Chydenia-taloon, entiseen Tyttönormaalilyseoon. Tutor näyttää meille kauppakorkeakoulun varsinaisen tieteellisen kirjaston oven, mutta emme kurkista sisään, ettemme häiritsisi.
.
Laskeudumme vielä Chydenia-rakennuksen kellariin, jonka tiiliholvien suojissa sijaitsee Cafe Lydia, tiloiltaan ja tunnelmaltaan ahdas opiskelijakahvila, joka on saanut nimensä tyttönorssin pitkäaikaisen rehtorin Lydia Almilan mukaan. Kahvila toimii jo elokuussa, kun taas päärakennuksen iso kellariruokala Rafla avautuu vasta syyskuussa. En tule käyneeksi kahvilassa toista kertaa, enkä syö ruokatunnilla ennen kuin Rafla-ravintola aukeaa.
.
Päärakennuksen eteläsiiven välitasanteelle on pystytetty tutor-ryhmien ilmoitustaulu, jossa tiedotetaan tulevista kokoontumisista ryhmien lentopalloturnauksen merkeissä. En ole keskikoulun jälkeen pelannut lentopalloa enkä aiokaan pelata. En koskaan enää mene tutor-ryhmäni tapaamisiin.
.
Opiskelo-5: Aloitan 19-vuotiaan päiväkirjan
Pääsykokeeseen lukemisen jälkeen minulla ei ole enää ohjelmassa kesätöitä eikä matkoja. Ryhdyn lukemaan kirjallisuuden klassikoita isäni kirjahyllystä. En kehtaa käydä Espoon kaupunginkirjastossa, koska minulla on vanha lasten lainauskortti, jota en ole saanut vielä aikaiseksi vaihtaa aikuisten kortiksi.
.
Soitan Länsi-Uudenmaan sotilaspiiriin ja sanon peruuttavani hakemukseni suorittamaan vapaaehtoisesti asevelvollisuutta lokakuun saapumiserässä.
.
- No, mä otan sen paperin pois pinosta! sieltä vastataan lyhyen rennosti.
.
Haluan alkaa kirjoittaa. Minulle on tullut vimma alkaa luoda jotakin: yleisönosastokirjoituksia, sarjakuvia, piirroksia, lehtiartikkeleita, kirjoja. Ostan halvan sinikansivihon kirjoittamishalun tyydyttämistä varten, ajatusvarastoksi tulevaisuutta - tulevia kirjoituksia varten. Aiempi päiväkirjani, satunnaisesti 12-16-vuotiaana pidetty, sisälsi vain hauskoja henkilökohtaisia muistoja ja kommelluksia arjen kuvausten joukossa, muistoihin käpertyen.
.
Uusi päiväkirjani saa nimen: "Tajuttua 1977" ja suuntaa tulevaisuuteen: ajatuksia eikä historiaa. Aloitan 19-vuotiaana näin:
.
- Jokainen lauseeni ymmärretään väärin! Sanat - ainakaan puhumani - eivät riitä kuvaamaan mitä tarkoitan. Asiat ovat monitahoisia, virkkeet yksipuolisia. Mutta kannanotto painottuu aina jollekin puolelle. Painotusten keinunta synnyttää energiaa! Olen enemmistön mielipidettä vastaan.
.
- Puoluekantani on keskusta-oikeisto. Kokoomusta kannatan tasapainottaakseni poliittista kenttää. Kokoomuksen pitäisi olla yhtä suuri kuin SDP ja SKDL yhteensä, jotta Keskustapuolue olisi keskellä. Kokoomuksen sisällä kannatan holkerilaista keskilinjaa, sillä kokoomusnuoria pidän aatteettomina pyrkyreinä. SDP on herrahissipuolue ja kommunismi näyttää selkeältä vain ylhäältä Castro-tasolta katsottuna, mutta vie ihmisoikeudet tavallisilta ihmisiltä. Kepu liittoutuu kovin helposti vasemmiston kanssa ja on Kekkosen ja pyrkyrien puolue, mutta merkitsee myös ekologiaa ja vihreää linjaa ja keskitietä, siis hyviäkin asioita.
.
- Vihreä on kaunis väri. Todistaa hyvää Jimmy Carterista, että hänkin pitää vihreästä. Koulun aamunavauksessa pappi kertoi tiedemiesten todenneen vihreän rauhoittavan ihmisiä ja siksi väriä käytetään koulujen liitutauluissakin. - Jumala loi tällaisen värin ihmisille, kehui pappi... Naurettavaa, ei nimi miestä pahenna tai paranna, vaan väri on saanut miellyttävyytensä vaistonvaraisesti sen mukaan missä esiintyy. Vihreä on merkinnyt metsää, turvapaikkaa, ja syötäviä kasveja.
.
- Keskimäärin joka toinen kerta onnistuu ja toinen kerta epäonnistuu. Vuorottelu johtuu ennakko-odotusten vaihtelusta. Hyvän tapaamisen jälkeen alkaa odottaa liikaa ja pettyy, mutta huonon kohtaamisen jälkeen odotukset madaltuvat ja voivat sitten taas helposti ylittyä.
.
- Jos opin jonkin uuden asian, törmään siihen pian uudelleen. Jos muistiini jää uusi sana, nimi tai tapaus, kuulen tai luen siitä pian lisää, sattumalta! Sillä nyt tunnistan asian! Minua kiinnostavat kaikki mahdolliset asiat, toiset toki enemmän kuin toiset.
.
- Erikoistarjous! Erikoistarjous! kaikuu kotonamme yhtenään. Äiti tuntee itsensä hyödylliseksi kaapatessaan perheelleen hyödykkeitä halvempaan hintaan. Elintarviketarjoukset saavat ihmiset tuhlaamaan aikaa kierrättämällä heitä ostoksilla monissa myymälöissä. Joka lauantai täytyy isäni kävellä Soukkaan hakemaan ruokakauppojen tarjoukset ja äitini käy kaupoissa lähes päivittäin, vaikka myös tilaa puhelimitse autolla kotiin kuljetettavan tavaralastin kahdesti viikossa (Iivisniemen Aholaa paremmalta kauppiaalta Timo T. Tuomirannalta).
.
- Tarjouksista ostaminen ei ole säästäväisyyttä vaan ahneutta. Säästäväisyyttä on tarpeiden minimointi, mihin minä pyrin.
.
- Kahvin litkiminen pitkin päivää on typerää. Kotona sitä näkee todella: aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi ja vielä monta kupillista kerrallaan. Ja koulussa: kun saimme keittolevyn omaan abi-luokkahuoneeseen muuttuivat puolet ihmisistä kahvitanteiksi. Rippikoulussa ja taloustietokilpailussa jouduin minäkin juomaan monta kupillista päivässä, mutta vapaaehtoisesti en ala koskaan kahvijuopoksi. Rockefellerin sanoin: "En koskaan kaivannut tupakkaa, kahvia tai teetä. En kaivannut mitään." En koskaan tuhlaa rahaa turhuuteen, vaikka syönkin joskus makeisia, jos niitä käsille osuu.
.
- Kulunut, yli 20 vuotta vanha mattomme on isän mielestä aikansa palvellut ja heitetään roskiin kuten jalkalamppukin. Tilalle ostetaan uusia. Ja jos ruokatavaraa on jäänyt vähän kaapin perälle, se on syötävä kiireesti pois, vaikka olisi säilyvääkin, että mahtuu tilalle uutta! Kylpyhuoneissa ajelehtii aerosolipurkkeja ja muuta inhaa kertakäyttötavaraa. Äh, kuinka tarpeeton roina ärsyttääkään minua ja tavaran kuljettaminen kaatopaikalle on vastenmielistä!
.
- Jaakko Okkerin pakinat ovat rautaisia ja vain paranevat uudelleen luettuina. Okker tekee puoluepampuista kuin sarjakuvahahmoja, jotka kaavamaisesti toistavat samoja töppäyksiään. Okker on kuin Gulliver, joka on koonnut lilliputit pahvilaatikkoon, ravistaa välillä ja avaa kannen näyttääkseen mitä laatikossa nyt puuhataan: kas vain, Väinö Vanhatalo on uutta itsenäisyyspäivää perustamassa. Kekkonen lukee taas Napoleonista ja Kaarle Napoleon Nordenstreng keskustelee uudesta tiedotusjärjestyksestä Idi Aminin kanssa. Ihmiset tekevät pilan itse, Okker vain näyttää.
.
- Matti Rossi ilmiantoi unkarilaisen runoilijan, joka oli leikillisesti kysäissyt: "Kumpi fasismi, itäinen vai läntinen?" Professori Antti Eskola yrittää sekoittaa asetelmaa muistuttamalla Suomenkin laissa esiintyvästä velvollisuudesta ilmiantaa valtion turvallisuutta vaarantavat henkilöt ja salaliitot. Eskola tekee mittakaavavirheen: entiset kansakoulunopettajatkin kielsivät kantelun, muttei se tarkoittanut, ettei vakavista asioista pitäisi kertoa. Matti Rossi oli kantelupukki.
.
- Lentokonekaapparit on palautettu Suomesta Neuvostoliittoon! Ikävää, muttei kaappaajien halu päästä oletettuun vapaampaan maailmaan ole panttivankien hengen vaarantamisen arvoinen. Ruoho usein näyttää vihreämmältä aidan yli, olematta sitä. Eivät kaikki neuvostoliittolaiset voi paeta länteen parempiin oloihin eikä länsi voi pakolla muuttaa Venäjää paremmaksi. Venäläisten on itse muutettava maataan, syövytettävä kommunismin kannatus ja vaikka väkivalloin kumottava systeemi. Asteittainen, rauhallinen reformi on tietysti paras. Andrei Amalrikin vuosiluku 'Kestääkö Neuvostoliitto vuoteen 1984?' on liian lähellä, mutta voidaan hyvin kysyä, säilyykö Neuvostoliitto vuoteen 2000? Lännen ja idän järjestelmät lähestyvät toisiaan. Hajasijoitus ja liberaalinen ideologia tulevat voittamaan.
.
- Kriittinen pitää olla! Hämmästyn, miten vaikkapa jokin lehtiartikkeli voi saada isäni tunteet kiihtymään. Kohujuttu syntyy, kun kirjoittaja kallistuu voimakkaasti ja tunteenomaisesti jonkin osallisen tai osatekijän kannalle. Tasapaino korjautuu vähitellen, kun asiasta saadaan lisätietoja. Minä yritän olla innostumatta liikaa.
.
- Leonardo vai Diderot, kumpi heistä oli suurempi? da Vinci maalasi tauluja seinille ja suunnitteli lentokoneita, mutta kanavia lukuun ottamatta suunnitelmat jäivät paperille ja olisi unohdettu, ellei olisi tullut Valistuksen aikakautta ja ellei porvaristo olisi ottanut valtaa aatelilta ja papeilta. Mikä levitti valistuksen porvarien pariin? Ranskan Suuri Ensyklopedia, päätoimittajinaan kaikkien alojen asiantuntija Denis Diderot ja matemaatikko Jean d'Alembert. Sanomalehtien ja toimittajatyön ihailijana pidän Diderotia historian jättihahmona.
.
- Naisasia pitäisi korvata ihmisasialla, ihmistasa-arvolla. Miehen ja naisen suhteen olisi oltava ensinnä toverillinen kahden ihmisen ystävyys ja vasta toiseksi sukupuolten suhde, jota Brigitte Bardot kuvaa: "Miehen on jumaloitava naista, mutta hallittava tätä!" (Suomen Kuvalehti 28/1975). Avioparilla tulisi olla paljon yhdistävää yhteistä, sama koulusivistys, harrasteet, mielipiteet, jopa työkin. Miehen ja naisen ansiotöiden tulisi olla saman tasoisia, elleivät he työskentele samassa työpaikassa. Kotityöt on jaettava ja rationalisoitava viemään mahdollisimman vähän aikaa. Yhteisistä asioista on keskusteltava ja päätettävä yhteisesti, ellei toinen nimenomaan halua toisen päättävän, kuten israelilainen Ruchama Hopeapeili-lehdessä 34/1970. Lapset olisi myös hoidettava yhteisesti, ja se onkin pulma ansiotöiden vuoksi. Jos molempien puolisoiden puolipäivätyö tai vuorottainen virkavapaus olisi utopistista, jokin kolmiperhepäivähoito voisi olla hyväksyttävä ratkaisu. Uskottomuuskaan ei olisi ongelma monin sitein yhdistyneessä avioliitossa. Kummallekin sukupuolelle voisivat syrjähypyt olla vapaita, koska ne eivät rikkoisi mitään ainoata liitonarkkia, vaan parin suhde olisi korkeammalla tasolla.
.
***
.
Yllättäen nostalgia saa minusta vallan katsoessani kansakouluaikani luokkakuvia Haagasta. - Alan pilata älylliseksi tarkoitettua intellektuellin päiväkirjaani tunteilla! Muistan unohtuneen ensirakkauteni Tennin, joka asui rivitalossa Orapihlajatiellä.
.
Joudun rakkauden pauloihin. Minun täytyy katsella vuorotellen ensimmäisen ja toisen luokan luokkakuvia, joissa Kristiina eli Tenni esiintyy, ennen kuin hän jo 9-vuotiaana vaihtoi tavallisen Haagan Kylänevan kansakoulun elitistiseen Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Sitten näin häntä enää joskus bussin 32 pysäkillä, koulumatkalla.
.
Joutuessani ensimmäisellä luokalla järjestäjäksi opettaja Eila Tuure käski minun valita toiseksi järjestäjäksi jonkun tytön. Päässäni humisi, tiesin kyllä heti, kenet valitsisin, mutta arvasin myös, että lausuttuani nimen luokasta alkaisi kuulua mölinää: "Aaa... Heikki tykkää Kristiinasta..."
.
Viivyttelin hetken vastaustani ja opettaja käski minut luokan eteen, jotta näkisin paremmin keitä muita on. Silloin sanoin: Kristiina! Ja samaan aikaan kun Kristiina tyynesti asteli luokan eteen kuului yhdestä yksittäisestä pulpetista ainoaksi jäävä välihuuto: "Aaa...! Heikki tykkää Kristiinasta!"
.
Älykkyys loistaa kuvassa otsatukkaisen, vaalean kuningatar Kristiinan kasvoilla, kuvittelen niin. Vaniljanmakuinen lumineito, kauneuspilkku poskellaan. Viereiset tytöt, kuten vilkas ruskeaverikkö Ursula Rytö, Tennin tyttökaveri, joka puhui aina itsekseen kun kohtasimme roskalaatikon äärellä kyniä teroittaessamme, olivat läpeensä naisellisia, mutta Tennillä oli kuin miehinen vivahde sielussaan. Tenni olisi mainio toveri jakamaan kaiken tasaveroisesti. Pelkään naisellisuutta enkä ole miehekäs.
.
Mietin, millainen täytyy olla naisen, jota rakastan? Älykäs enkeli? Rauhallinen, ettei hermostuta minua, kiltti ja söpö omalla tavallaan. Katson uudelleen luokkakuvia ja Tenniä: kypsää ymmärrystäkö hänessä näen? Kuvittelenkohan vain?
.
Oi luokkakuvan pieni tyttö, missä olet tänään, oletko yksin? Näyttää aivan kuin Kristiina katselisi valokuvassa minua, joka istun viistosti hänen edessään, vaikka katsomiseen tuskin voisi olla mitään tarkoituksellista syytä.
.
Tilaan ylioppilaskuvaston Spes Patriae 1977 hintaan 217 markkaa vain voidakseni nähdä täysi-ikäisen 19-vuotiaan Kristiinan kuvan. Löydän hänet kirjasta, mutta kovin muuttuneena, sulkeutuneena ja kovakasvoiseksi meikattuna? Lumous haihtuu. (Vuosia myöhemmin luen Kristiinan isän kuolinilmoituksesta myös tyttären aviomiehen ja neljän lapsen etunimet.)
.
***
.
- Sinä kuulemma käyt jotakin kauppakoulua? Sukulainen maaseudulta soittelee ja siten jurosti onnittelee. Isäni on tainnut liikaa hehkuttaa, mutta kuulostipa tuo äkkipäätä mitätöinniltä, vaikka onkin kaiketi kuivaa huumoria. Mitä vastata, en vastaa:
.
- Sinun poikasi on kuulemma ääriuskonlahkossa ja käy toista kertaa lukion toista neljän nelosen takia, ja sinä olet toisessa uskonlahkossa ja ääripuolueessa ja rautamyyjänä olet ollut "Speden rautakauppasketsin" esikuva.
.
Muistan toisen sukulaisen maalta, konkurssin kokeneen puuhakkaan kauppiaan ja monen hankkeen puuhamiehen, joka huomasi minut sukukokouksessa, sinä keväänä kun olin menestynyt taloustietokilpailussa, ja keskeytti muun juttunsa huudahtaen: "HEIKKI!"
.
Hän rynnisti muiden ohi luokseni puristamaan kättäni ja sanoi luonteenomaista innokkuuttaan leiskuen: "Sinä se oletkin nyt viime aikoina oikein kerta kaikkiaan kunnostautunut!" Hänen positiivinen, iki-innostunut hyväntahtoisuutensa on unohtumatonta. Innostunut näyttelijä Edvin Laine muistuttaa häntä.
.
Pääsyäni kauppikseen on siis kehuskeltu sukulaisille, kummeille ja kohta tuttavillekin. Mieleeni tulee Saul Bellowin romaani 'Tartu tilaisuuteen'. Lasten menestys on tärkeä ylpeydenaihe vanhemmille. Vaikka tekisin itsemurhan tai puhkeaisin hulluksi, olisin jo ehtinyt olla lahjakas. Eivät vanhempieni geenit aivan huonoja olleet.
.
Pohdin mikä oikein olen? Olenko tyhjäntoimittaja, joka ei ole vielä juuri ollut töissä, syrjään vetäytynyt yksinäinen epäonnistuja, hyödytön loinen? Luen ja kirjoitan ja tuhlaan aikaani näennäishyödyllisiin puuhiin. Vai olenko älykäs nuori ylioppilas ja akateeminen opiskelija. Olenko utelias, joka lukee parisataa kirjaa vuodessa, seuraa lehdistöä ja omaa laajan yleissivistyksen, ja jolla on mielipiteitä. Onko lukemalla ja ajattelemalla saatu tieto voinut korvata vielä puuttuvat kesätyöt, kokemukset ja ihmissuhteet.
.
- Hippiaate ilman huumeita kiinnostaa minua! Miksi tehdä liikaa töitä saadakseen turhaa kamaa. Haluan kuluttaa vain vähän ja ainoastaan mitä tarvitsen. En halua velttoillakaan, vaan oppia lisää, kartuttaa tietojani.
.
Lapsena halusin rahaa ja valtaa, rikastua miljonääriksi, verokalenterin ykköseksi. Ihmettelin, miksei Suomessa ole miljonäärejä, kunnes tajusin verotuksen, luontoisedut firman laskuun, kätketyn vallan ja liiketuttavien avuliaan mafian. Nyt rahalla ei ole samaa hohtoa, sillä en kaipaa saada koskaan väritelevisiota enkä pidä autonomistajista ja inhoan kaikkea kerskakulutusta.
.
Miljonäärinä aloittaisin Helsingin Sanomien Mirja Sassin ehdottaman "köyhäilyn" eli eläisin mahdollisimman vaatimattomasti. Rahoilla ostaisin ja rauhoittaisin luonnonsuojelualueita sekä restauroisin hienoja taloja. Pahin ongelma olisi miten tulla miljonääriksi. Onhan minulla monia ideoita, mutta onko minusta toteuttajaksi?
.
Tutustuttuani ekologiaan, nollakasvuun ja Rooman Klubiin on syntynyt myös moraalinen ongelma. Onko mikään rahan ansaitsemiskeino oikeutettu? Voinko yllyttää ihmisiä ostamaan tarpeetonta? Tarvitaanko enää uusia lehtiä, kuten "Uutisviikko" ja toinen iltapäivälehti "Ilta-Aika"? Määrää ei pitäisi lisätä, mutta laatua voisi parantaa! Ostajat pitäisi saada ainoastaan entiseltä, huonommalta tuotteelta. Kasvumahdollisuuksia olisi vain muutamilla aloilla, kuten jätteiden hyväksikäytössä.
.
Lehtityö on kiinnostanut minua alkaen Paatsama-lehdestä 9-10-vuotiaana sekä Tieto ja Taito -lehdestä 10-13-vuotiaana. Taiteellista luomistyötä haluaisin toteuttaa taittajana, tekemällä lehdestä kauniin ja houkuttelevan - ihanan lukea helposti ja nopeasti. Haluaisin lisätä ihmisten tietomäärää. Lehden ei tarvitsisi olla omani, kyllä Uusi Suomi tai jokin maaseutulehtikin kävisi. Helsingin Sanomia en osaisikaan parantaa, se on jo nyt vuonna 1977 pelottava tietotulvan mammutti.
.
- Olen siis taloustieteen ylioppilas. Neljä vuotta opiskelua ja mitähän sitten? Sanomalehteenkö talousmieheksi tai taloustoimittajaksi? Tilintarkastajaksiko vai laskentaekonomiksi? Voisinko auttaa laadukkaampaa tuotetta voittamaan huonomman. Kertakäyttöä en hyväksyisi ja mainosmiehenä tekisin pieniä, paperia säästäviä ja informatiivisia mainoksia.
.
Entäpä tiedeura, ekologian ja ekonomian yhteensovittaminen? Nollakasvuteoriat? Tutkimuksia, artikkeleita, kirjoja, luentoja, vierailuja yliopistoissa, kansainvälisyyttä... Voisin asua missä vain! Jos älyni riittäisi, voisin siirtyä Jan Tinbergenin ja Milton Friedmanin luokkaan ja saada Nobelin palkinnon...
.
Keskikoulun äidinkielenopettajani puoliso, tohtori Pertti Seiskari varoittaa luonnonvarojen loppumisesta ja kehottaa polttamaan puuta öljyn sijasta. Talousmiesten suunnitteluhorisontti on liian lyhyt, alle 10 vuotta, joten öljyn loppuminen tulee yllättäen ja tuo rajuja muutoksia. Olisi siirryttävä pehmeään teknologiaan, sillä luontoa voidaan suostutella muttei pakottaa. Kilpailun olisi jatkuttava, mutta ahneuden väistyttävä.
Olisi kilpailtava laadussa eikä määrässä. Isot yritykset olisi jaettava pieniksi. Olisi valmistauduttava niukkuuden aikakauteen. Taloudellista kasvua ja teknistä kehitystä olisi hillittävä, jotta ne eivät riistäydy käsistä. Ekologia on eksaktina luonnontieteenä epätarkan ja ihmisestä riippuvan ekonomian yläpuolella.
.
Äitini laskee päivittäin minun viimeisiä lomapäiviäni. Kaveritkin laskevat päiviä kaverillemme, joka on menossa armeijaan. Ikävää muistuttelua. Kyllä sen itsekin tietää miten vähän aikaa on enää jäljellä. En haluaisi surra katoavaa aikaa jatkuvasti.
.
.
Soitan Länsi-Uudenmaan sotilaspiiriin ja sanon peruuttavani hakemukseni suorittamaan vapaaehtoisesti asevelvollisuutta lokakuun saapumiserässä.
.
- No, mä otan sen paperin pois pinosta! sieltä vastataan lyhyen rennosti.
.
Haluan alkaa kirjoittaa. Minulle on tullut vimma alkaa luoda jotakin: yleisönosastokirjoituksia, sarjakuvia, piirroksia, lehtiartikkeleita, kirjoja. Ostan halvan sinikansivihon kirjoittamishalun tyydyttämistä varten, ajatusvarastoksi tulevaisuutta - tulevia kirjoituksia varten. Aiempi päiväkirjani, satunnaisesti 12-16-vuotiaana pidetty, sisälsi vain hauskoja henkilökohtaisia muistoja ja kommelluksia arjen kuvausten joukossa, muistoihin käpertyen.
.
Uusi päiväkirjani saa nimen: "Tajuttua 1977" ja suuntaa tulevaisuuteen: ajatuksia eikä historiaa. Aloitan 19-vuotiaana näin:
.
- Jokainen lauseeni ymmärretään väärin! Sanat - ainakaan puhumani - eivät riitä kuvaamaan mitä tarkoitan. Asiat ovat monitahoisia, virkkeet yksipuolisia. Mutta kannanotto painottuu aina jollekin puolelle. Painotusten keinunta synnyttää energiaa! Olen enemmistön mielipidettä vastaan.
.
- Puoluekantani on keskusta-oikeisto. Kokoomusta kannatan tasapainottaakseni poliittista kenttää. Kokoomuksen pitäisi olla yhtä suuri kuin SDP ja SKDL yhteensä, jotta Keskustapuolue olisi keskellä. Kokoomuksen sisällä kannatan holkerilaista keskilinjaa, sillä kokoomusnuoria pidän aatteettomina pyrkyreinä. SDP on herrahissipuolue ja kommunismi näyttää selkeältä vain ylhäältä Castro-tasolta katsottuna, mutta vie ihmisoikeudet tavallisilta ihmisiltä. Kepu liittoutuu kovin helposti vasemmiston kanssa ja on Kekkosen ja pyrkyrien puolue, mutta merkitsee myös ekologiaa ja vihreää linjaa ja keskitietä, siis hyviäkin asioita.
.
- Vihreä on kaunis väri. Todistaa hyvää Jimmy Carterista, että hänkin pitää vihreästä. Koulun aamunavauksessa pappi kertoi tiedemiesten todenneen vihreän rauhoittavan ihmisiä ja siksi väriä käytetään koulujen liitutauluissakin. - Jumala loi tällaisen värin ihmisille, kehui pappi... Naurettavaa, ei nimi miestä pahenna tai paranna, vaan väri on saanut miellyttävyytensä vaistonvaraisesti sen mukaan missä esiintyy. Vihreä on merkinnyt metsää, turvapaikkaa, ja syötäviä kasveja.
.
- Keskimäärin joka toinen kerta onnistuu ja toinen kerta epäonnistuu. Vuorottelu johtuu ennakko-odotusten vaihtelusta. Hyvän tapaamisen jälkeen alkaa odottaa liikaa ja pettyy, mutta huonon kohtaamisen jälkeen odotukset madaltuvat ja voivat sitten taas helposti ylittyä.
.
- Jos opin jonkin uuden asian, törmään siihen pian uudelleen. Jos muistiini jää uusi sana, nimi tai tapaus, kuulen tai luen siitä pian lisää, sattumalta! Sillä nyt tunnistan asian! Minua kiinnostavat kaikki mahdolliset asiat, toiset toki enemmän kuin toiset.
.
- Erikoistarjous! Erikoistarjous! kaikuu kotonamme yhtenään. Äiti tuntee itsensä hyödylliseksi kaapatessaan perheelleen hyödykkeitä halvempaan hintaan. Elintarviketarjoukset saavat ihmiset tuhlaamaan aikaa kierrättämällä heitä ostoksilla monissa myymälöissä. Joka lauantai täytyy isäni kävellä Soukkaan hakemaan ruokakauppojen tarjoukset ja äitini käy kaupoissa lähes päivittäin, vaikka myös tilaa puhelimitse autolla kotiin kuljetettavan tavaralastin kahdesti viikossa (Iivisniemen Aholaa paremmalta kauppiaalta Timo T. Tuomirannalta).
.
- Tarjouksista ostaminen ei ole säästäväisyyttä vaan ahneutta. Säästäväisyyttä on tarpeiden minimointi, mihin minä pyrin.
.
- Kahvin litkiminen pitkin päivää on typerää. Kotona sitä näkee todella: aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi ja vielä monta kupillista kerrallaan. Ja koulussa: kun saimme keittolevyn omaan abi-luokkahuoneeseen muuttuivat puolet ihmisistä kahvitanteiksi. Rippikoulussa ja taloustietokilpailussa jouduin minäkin juomaan monta kupillista päivässä, mutta vapaaehtoisesti en ala koskaan kahvijuopoksi. Rockefellerin sanoin: "En koskaan kaivannut tupakkaa, kahvia tai teetä. En kaivannut mitään." En koskaan tuhlaa rahaa turhuuteen, vaikka syönkin joskus makeisia, jos niitä käsille osuu.
.
- Kulunut, yli 20 vuotta vanha mattomme on isän mielestä aikansa palvellut ja heitetään roskiin kuten jalkalamppukin. Tilalle ostetaan uusia. Ja jos ruokatavaraa on jäänyt vähän kaapin perälle, se on syötävä kiireesti pois, vaikka olisi säilyvääkin, että mahtuu tilalle uutta! Kylpyhuoneissa ajelehtii aerosolipurkkeja ja muuta inhaa kertakäyttötavaraa. Äh, kuinka tarpeeton roina ärsyttääkään minua ja tavaran kuljettaminen kaatopaikalle on vastenmielistä!
.
- Jaakko Okkerin pakinat ovat rautaisia ja vain paranevat uudelleen luettuina. Okker tekee puoluepampuista kuin sarjakuvahahmoja, jotka kaavamaisesti toistavat samoja töppäyksiään. Okker on kuin Gulliver, joka on koonnut lilliputit pahvilaatikkoon, ravistaa välillä ja avaa kannen näyttääkseen mitä laatikossa nyt puuhataan: kas vain, Väinö Vanhatalo on uutta itsenäisyyspäivää perustamassa. Kekkonen lukee taas Napoleonista ja Kaarle Napoleon Nordenstreng keskustelee uudesta tiedotusjärjestyksestä Idi Aminin kanssa. Ihmiset tekevät pilan itse, Okker vain näyttää.
.
- Matti Rossi ilmiantoi unkarilaisen runoilijan, joka oli leikillisesti kysäissyt: "Kumpi fasismi, itäinen vai läntinen?" Professori Antti Eskola yrittää sekoittaa asetelmaa muistuttamalla Suomenkin laissa esiintyvästä velvollisuudesta ilmiantaa valtion turvallisuutta vaarantavat henkilöt ja salaliitot. Eskola tekee mittakaavavirheen: entiset kansakoulunopettajatkin kielsivät kantelun, muttei se tarkoittanut, ettei vakavista asioista pitäisi kertoa. Matti Rossi oli kantelupukki.
.
- Lentokonekaapparit on palautettu Suomesta Neuvostoliittoon! Ikävää, muttei kaappaajien halu päästä oletettuun vapaampaan maailmaan ole panttivankien hengen vaarantamisen arvoinen. Ruoho usein näyttää vihreämmältä aidan yli, olematta sitä. Eivät kaikki neuvostoliittolaiset voi paeta länteen parempiin oloihin eikä länsi voi pakolla muuttaa Venäjää paremmaksi. Venäläisten on itse muutettava maataan, syövytettävä kommunismin kannatus ja vaikka väkivalloin kumottava systeemi. Asteittainen, rauhallinen reformi on tietysti paras. Andrei Amalrikin vuosiluku 'Kestääkö Neuvostoliitto vuoteen 1984?' on liian lähellä, mutta voidaan hyvin kysyä, säilyykö Neuvostoliitto vuoteen 2000? Lännen ja idän järjestelmät lähestyvät toisiaan. Hajasijoitus ja liberaalinen ideologia tulevat voittamaan.
.
- Kriittinen pitää olla! Hämmästyn, miten vaikkapa jokin lehtiartikkeli voi saada isäni tunteet kiihtymään. Kohujuttu syntyy, kun kirjoittaja kallistuu voimakkaasti ja tunteenomaisesti jonkin osallisen tai osatekijän kannalle. Tasapaino korjautuu vähitellen, kun asiasta saadaan lisätietoja. Minä yritän olla innostumatta liikaa.
.
- Leonardo vai Diderot, kumpi heistä oli suurempi? da Vinci maalasi tauluja seinille ja suunnitteli lentokoneita, mutta kanavia lukuun ottamatta suunnitelmat jäivät paperille ja olisi unohdettu, ellei olisi tullut Valistuksen aikakautta ja ellei porvaristo olisi ottanut valtaa aatelilta ja papeilta. Mikä levitti valistuksen porvarien pariin? Ranskan Suuri Ensyklopedia, päätoimittajinaan kaikkien alojen asiantuntija Denis Diderot ja matemaatikko Jean d'Alembert. Sanomalehtien ja toimittajatyön ihailijana pidän Diderotia historian jättihahmona.
.
- Naisasia pitäisi korvata ihmisasialla, ihmistasa-arvolla. Miehen ja naisen suhteen olisi oltava ensinnä toverillinen kahden ihmisen ystävyys ja vasta toiseksi sukupuolten suhde, jota Brigitte Bardot kuvaa: "Miehen on jumaloitava naista, mutta hallittava tätä!" (Suomen Kuvalehti 28/1975). Avioparilla tulisi olla paljon yhdistävää yhteistä, sama koulusivistys, harrasteet, mielipiteet, jopa työkin. Miehen ja naisen ansiotöiden tulisi olla saman tasoisia, elleivät he työskentele samassa työpaikassa. Kotityöt on jaettava ja rationalisoitava viemään mahdollisimman vähän aikaa. Yhteisistä asioista on keskusteltava ja päätettävä yhteisesti, ellei toinen nimenomaan halua toisen päättävän, kuten israelilainen Ruchama Hopeapeili-lehdessä 34/1970. Lapset olisi myös hoidettava yhteisesti, ja se onkin pulma ansiotöiden vuoksi. Jos molempien puolisoiden puolipäivätyö tai vuorottainen virkavapaus olisi utopistista, jokin kolmiperhepäivähoito voisi olla hyväksyttävä ratkaisu. Uskottomuuskaan ei olisi ongelma monin sitein yhdistyneessä avioliitossa. Kummallekin sukupuolelle voisivat syrjähypyt olla vapaita, koska ne eivät rikkoisi mitään ainoata liitonarkkia, vaan parin suhde olisi korkeammalla tasolla.
.
***
.
Yllättäen nostalgia saa minusta vallan katsoessani kansakouluaikani luokkakuvia Haagasta. - Alan pilata älylliseksi tarkoitettua intellektuellin päiväkirjaani tunteilla! Muistan unohtuneen ensirakkauteni Tennin, joka asui rivitalossa Orapihlajatiellä.
.
Joudun rakkauden pauloihin. Minun täytyy katsella vuorotellen ensimmäisen ja toisen luokan luokkakuvia, joissa Kristiina eli Tenni esiintyy, ennen kuin hän jo 9-vuotiaana vaihtoi tavallisen Haagan Kylänevan kansakoulun elitistiseen Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Sitten näin häntä enää joskus bussin 32 pysäkillä, koulumatkalla.
.
Joutuessani ensimmäisellä luokalla järjestäjäksi opettaja Eila Tuure käski minun valita toiseksi järjestäjäksi jonkun tytön. Päässäni humisi, tiesin kyllä heti, kenet valitsisin, mutta arvasin myös, että lausuttuani nimen luokasta alkaisi kuulua mölinää: "Aaa... Heikki tykkää Kristiinasta..."
.
Viivyttelin hetken vastaustani ja opettaja käski minut luokan eteen, jotta näkisin paremmin keitä muita on. Silloin sanoin: Kristiina! Ja samaan aikaan kun Kristiina tyynesti asteli luokan eteen kuului yhdestä yksittäisestä pulpetista ainoaksi jäävä välihuuto: "Aaa...! Heikki tykkää Kristiinasta!"
.
Älykkyys loistaa kuvassa otsatukkaisen, vaalean kuningatar Kristiinan kasvoilla, kuvittelen niin. Vaniljanmakuinen lumineito, kauneuspilkku poskellaan. Viereiset tytöt, kuten vilkas ruskeaverikkö Ursula Rytö, Tennin tyttökaveri, joka puhui aina itsekseen kun kohtasimme roskalaatikon äärellä kyniä teroittaessamme, olivat läpeensä naisellisia, mutta Tennillä oli kuin miehinen vivahde sielussaan. Tenni olisi mainio toveri jakamaan kaiken tasaveroisesti. Pelkään naisellisuutta enkä ole miehekäs.
.
Mietin, millainen täytyy olla naisen, jota rakastan? Älykäs enkeli? Rauhallinen, ettei hermostuta minua, kiltti ja söpö omalla tavallaan. Katson uudelleen luokkakuvia ja Tenniä: kypsää ymmärrystäkö hänessä näen? Kuvittelenkohan vain?
.
Oi luokkakuvan pieni tyttö, missä olet tänään, oletko yksin? Näyttää aivan kuin Kristiina katselisi valokuvassa minua, joka istun viistosti hänen edessään, vaikka katsomiseen tuskin voisi olla mitään tarkoituksellista syytä.
.
Tilaan ylioppilaskuvaston Spes Patriae 1977 hintaan 217 markkaa vain voidakseni nähdä täysi-ikäisen 19-vuotiaan Kristiinan kuvan. Löydän hänet kirjasta, mutta kovin muuttuneena, sulkeutuneena ja kovakasvoiseksi meikattuna? Lumous haihtuu. (Vuosia myöhemmin luen Kristiinan isän kuolinilmoituksesta myös tyttären aviomiehen ja neljän lapsen etunimet.)
.
***
.
- Sinä kuulemma käyt jotakin kauppakoulua? Sukulainen maaseudulta soittelee ja siten jurosti onnittelee. Isäni on tainnut liikaa hehkuttaa, mutta kuulostipa tuo äkkipäätä mitätöinniltä, vaikka onkin kaiketi kuivaa huumoria. Mitä vastata, en vastaa:
.
- Sinun poikasi on kuulemma ääriuskonlahkossa ja käy toista kertaa lukion toista neljän nelosen takia, ja sinä olet toisessa uskonlahkossa ja ääripuolueessa ja rautamyyjänä olet ollut "Speden rautakauppasketsin" esikuva.
.
Muistan toisen sukulaisen maalta, konkurssin kokeneen puuhakkaan kauppiaan ja monen hankkeen puuhamiehen, joka huomasi minut sukukokouksessa, sinä keväänä kun olin menestynyt taloustietokilpailussa, ja keskeytti muun juttunsa huudahtaen: "HEIKKI!"
.
Hän rynnisti muiden ohi luokseni puristamaan kättäni ja sanoi luonteenomaista innokkuuttaan leiskuen: "Sinä se oletkin nyt viime aikoina oikein kerta kaikkiaan kunnostautunut!" Hänen positiivinen, iki-innostunut hyväntahtoisuutensa on unohtumatonta. Innostunut näyttelijä Edvin Laine muistuttaa häntä.
.
Pääsyäni kauppikseen on siis kehuskeltu sukulaisille, kummeille ja kohta tuttavillekin. Mieleeni tulee Saul Bellowin romaani 'Tartu tilaisuuteen'. Lasten menestys on tärkeä ylpeydenaihe vanhemmille. Vaikka tekisin itsemurhan tai puhkeaisin hulluksi, olisin jo ehtinyt olla lahjakas. Eivät vanhempieni geenit aivan huonoja olleet.
.
Pohdin mikä oikein olen? Olenko tyhjäntoimittaja, joka ei ole vielä juuri ollut töissä, syrjään vetäytynyt yksinäinen epäonnistuja, hyödytön loinen? Luen ja kirjoitan ja tuhlaan aikaani näennäishyödyllisiin puuhiin. Vai olenko älykäs nuori ylioppilas ja akateeminen opiskelija. Olenko utelias, joka lukee parisataa kirjaa vuodessa, seuraa lehdistöä ja omaa laajan yleissivistyksen, ja jolla on mielipiteitä. Onko lukemalla ja ajattelemalla saatu tieto voinut korvata vielä puuttuvat kesätyöt, kokemukset ja ihmissuhteet.
.
- Hippiaate ilman huumeita kiinnostaa minua! Miksi tehdä liikaa töitä saadakseen turhaa kamaa. Haluan kuluttaa vain vähän ja ainoastaan mitä tarvitsen. En halua velttoillakaan, vaan oppia lisää, kartuttaa tietojani.
.
Lapsena halusin rahaa ja valtaa, rikastua miljonääriksi, verokalenterin ykköseksi. Ihmettelin, miksei Suomessa ole miljonäärejä, kunnes tajusin verotuksen, luontoisedut firman laskuun, kätketyn vallan ja liiketuttavien avuliaan mafian. Nyt rahalla ei ole samaa hohtoa, sillä en kaipaa saada koskaan väritelevisiota enkä pidä autonomistajista ja inhoan kaikkea kerskakulutusta.
.
Miljonäärinä aloittaisin Helsingin Sanomien Mirja Sassin ehdottaman "köyhäilyn" eli eläisin mahdollisimman vaatimattomasti. Rahoilla ostaisin ja rauhoittaisin luonnonsuojelualueita sekä restauroisin hienoja taloja. Pahin ongelma olisi miten tulla miljonääriksi. Onhan minulla monia ideoita, mutta onko minusta toteuttajaksi?
.
Tutustuttuani ekologiaan, nollakasvuun ja Rooman Klubiin on syntynyt myös moraalinen ongelma. Onko mikään rahan ansaitsemiskeino oikeutettu? Voinko yllyttää ihmisiä ostamaan tarpeetonta? Tarvitaanko enää uusia lehtiä, kuten "Uutisviikko" ja toinen iltapäivälehti "Ilta-Aika"? Määrää ei pitäisi lisätä, mutta laatua voisi parantaa! Ostajat pitäisi saada ainoastaan entiseltä, huonommalta tuotteelta. Kasvumahdollisuuksia olisi vain muutamilla aloilla, kuten jätteiden hyväksikäytössä.
.
Lehtityö on kiinnostanut minua alkaen Paatsama-lehdestä 9-10-vuotiaana sekä Tieto ja Taito -lehdestä 10-13-vuotiaana. Taiteellista luomistyötä haluaisin toteuttaa taittajana, tekemällä lehdestä kauniin ja houkuttelevan - ihanan lukea helposti ja nopeasti. Haluaisin lisätä ihmisten tietomäärää. Lehden ei tarvitsisi olla omani, kyllä Uusi Suomi tai jokin maaseutulehtikin kävisi. Helsingin Sanomia en osaisikaan parantaa, se on jo nyt vuonna 1977 pelottava tietotulvan mammutti.
.
- Olen siis taloustieteen ylioppilas. Neljä vuotta opiskelua ja mitähän sitten? Sanomalehteenkö talousmieheksi tai taloustoimittajaksi? Tilintarkastajaksiko vai laskentaekonomiksi? Voisinko auttaa laadukkaampaa tuotetta voittamaan huonomman. Kertakäyttöä en hyväksyisi ja mainosmiehenä tekisin pieniä, paperia säästäviä ja informatiivisia mainoksia.
.
Entäpä tiedeura, ekologian ja ekonomian yhteensovittaminen? Nollakasvuteoriat? Tutkimuksia, artikkeleita, kirjoja, luentoja, vierailuja yliopistoissa, kansainvälisyyttä... Voisin asua missä vain! Jos älyni riittäisi, voisin siirtyä Jan Tinbergenin ja Milton Friedmanin luokkaan ja saada Nobelin palkinnon...
.
Keskikoulun äidinkielenopettajani puoliso, tohtori Pertti Seiskari varoittaa luonnonvarojen loppumisesta ja kehottaa polttamaan puuta öljyn sijasta. Talousmiesten suunnitteluhorisontti on liian lyhyt, alle 10 vuotta, joten öljyn loppuminen tulee yllättäen ja tuo rajuja muutoksia. Olisi siirryttävä pehmeään teknologiaan, sillä luontoa voidaan suostutella muttei pakottaa. Kilpailun olisi jatkuttava, mutta ahneuden väistyttävä.
Olisi kilpailtava laadussa eikä määrässä. Isot yritykset olisi jaettava pieniksi. Olisi valmistauduttava niukkuuden aikakauteen. Taloudellista kasvua ja teknistä kehitystä olisi hillittävä, jotta ne eivät riistäydy käsistä. Ekologia on eksaktina luonnontieteenä epätarkan ja ihmisestä riippuvan ekonomian yläpuolella.
.
Äitini laskee päivittäin minun viimeisiä lomapäiviäni. Kaveritkin laskevat päiviä kaverillemme, joka on menossa armeijaan. Ikävää muistuttelua. Kyllä sen itsekin tietää miten vähän aikaa on enää jäljellä. En haluaisi surra katoavaa aikaa jatkuvasti.
.
Opiskelo-4: Pääsykoepäivä
Pyrin Kauppakorkeakouluun! On heinäkuun ensimmäinen aamu, ympärilläni Helsinki ja edessäni Arkadiankadun Runeberginkadun kulma, joka kihisee ja kuhisee tuhansista ihmisistä. Hakemuksensa on jättänyt 4000 nuorta. Ihan kaikki eivät jaksa tulla edes pakolliseen pääsykokeeseen, jossa opiskelupaikkoja on jaossa 400 kappaletta.
.
Aamuaurinko paistaa, ilma on vielä viileä, hengitykseni on tihentynyt jännityksestä. Tutunkin tulomatkan varrella olen huomannut pieniä, kiintoisia yksityiskohtia, kun jokaisen hetken olen elänyt kuin elämäni viimeisen minuutin, aistit paniikissa, terävimmillään, herkimmillään.
.
Pihalla on tuoreita ylioppilaita, nuoria yo-merkonomeja, kauppaopistossa talvehtineita edellisvuosien ylioppilaita, keskikoulu-merkonomeja, insinöörejä, superteekkareita ja oikeustieteilijöitä, jotka haluavat toisenkin tutkinnon. Naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Kaikista valmistuvista tulisi ekonomeja, kenestäkään ei enää kirjeenvaihtajia tai akateemisia sihteereitä, ainakaan nimellisesti.
.
- Jos Rautatientorilla viskaisi kiven ilmaan, niin seuraavan päivän lehdestä voisi lukea meteoriitin osuneen merkonomin päähän juna-aseman edessä! Kauppaopiston käyneitä on niin paljon! (Itseironisia juttuja naureskeltiin viereisessä pyrkijäryhmässä.)
.
- Kysyin kaverilta, joka pääsi kauppaopistoon, että olikos vaikea Pääsykoe? Hän sanoi, ettei pääsykoetta ollutkaan, vaan sisäänheittäjä muilutti kaikki siististi pukeutuneet ohikulkijat kadulta kansliaan ja ohjasi heidän kätensä piirtämään puumerkin oppilassitoumuksen alle.
.
Arkadiankadun varjoisammalla puolella on arkisen ruma, harmaanvaalea, vaatimaton ja huomaamaton betonirakennus, Runebergin katukuilun laidassa vailla isompaa pihaa ja nurmikenttää. Se on ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu Hanken, Svenska Handelshögskolan.
.
- Hankeniin pääsee paljon helpommalla opiskelemaan - riittää kun ajaa mersulla pihaan, naureskellaan pyrkijöiden ryhmissä.
.
Tungeksin siistissä joukossa, joka tuntuu tuoksuvan rahalle, yksityisautoille, surffaukselle, squashille, mainonnalle, kesälle, nuoruudelle, koulunkäynnille ja Amerikan-matkoille. Puolet tuoksusta lähtee tyttöjen muotivaatteista ja hajuvesistä. Paikalla lienevät 'Uuden Suomen ylioppilastyttö' perintöprinsessoineen, puolet missikisojen osallistujista, Seura-lehden aurinkotyttöjä ja Apu-lehden rantatyttöjä.
.
En näe ketään tuttujani, olen yksin ja vain kuuntelen muita. Joka puolella ympärilläni tuttavat tapaavat toisiaan ja kehuvat pyrkineensä kuka kaksi, kolme tai neljäkin kertaa aikaisemmin. Viime vuoden kärsimyksiä kerrataan ja edellisvuosien pettymyksiä verrataan. Montako pistettä kukin jäikään vaille, ettei 'mahtunut' sisälle. Vain yksi, kaksi, kolme tai puoli pistettä puuttui jokaiselta, useimmilta enintään puoli...
.
Minä tiedän pääseväni sisään heti. En edes pyri muualle. Olen lukenut pääsykoekirjat vain kolme kertaa, enkä ole pärjännyt harjoituskokeissa, mutta uskon ymmärtäväni mistä tehtävissä on kyse, jos tehtävät ovat järkeviä. Olen yleissivistynyt, en osaa ulkoa sivuseikkoja. Jotkut muut kehukoot lukeneensa kirjat 20 kertaa läpi.
.
Opastetaulut ohjaavat ihmiset sukunimen alkukirjaimen mukaan hakeutumaan eri suuntiin, vaikkapa O-alkuiset Hankenille Arkadiankadun toiselle puolelle ja T-alkuiset yliopiston Domukselle, korttelin päähän. N-kirjaimille on varattu paikka "raflasta", päärakennuksen opiskelijaruokalasta.
.
Menen sisälle siistiin aulaan, vahan ja rahan tuoksuiseen, vaaleankeltaisen puun väriseen 1950-luvun interiööriin. Kolme lasiovea tuulikaappeineen talon itäseinällä. Molemmilla puolilla etelässä ja pohjoisessa tyhjien vaatenaulakoiden edessä pitkät puupaneelitiskit. Oikealla on neuvonnan pyöreä lasipömpeli. Vain kolme porrasta nousee ylemmälle käytävätasolle, joka johtaa portaikkoon sekä etelässä että pohjoisessa, jossa on talon korkein siipi ja hissi. Heti eteisaulan peräseinän takana lännessä on juhlasali.
.
Kauppakorkeakoulun suunnittelukilpailu järjestettiin vuonna 1941. Voittajaksi selviytyivät arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Talo rakennettiin vuosina 1948-50. Pohjaltaan rengasmainen rakennuskokonaisuus kehystää sisäpihaa, jonne 772-paikkainen juhlasali työntyy omana siipenään. Pääsisäänkäynnin yllä olevan, korkokuvin elävöitetyn umpipinnan takana on kaikkein suurin, 600-paikkainen iso luentosali.
.
Olen käynyt koulussa vasta kerran, silloinkin vain aulassa, palauttamassa hakemukseni neuvontaan kesäkuun alussa. Isäni oli ohitse kulkiessaan, työmatkallaan Töölöön, noutanut hakupaperit minulle ja ostanut samalla kaikki pääsykoekirjat Kyriirin kirjakaupasta, jonka lasi-ikkunainen kioski on ensimmäisen kerroksen korotetulla käytävätasolla, miesten käymälän vieressä, mutta puoli kerrosta ylempänä.
.
Kun menen ensimmäistä kertaa vieraaseen paikkaan minun täytyy valmistautua. Tutkin tietosanakirjan liitekuva-arkin 'Kauppakorkeakouluja' oppiakseni, mistä mennään sisään. Kolmiosaisella rakennuksella (7-kerroksinen viipale, kolmikerroksinen lasilaatikko ja niiden välinen ikkunaton, korkokuvakoristettu möykky) onkin vain yksi pääsisäänkäynti, kolme lasi-ikkunaovea korkokuvien alla. Melko huomaamattomia sivuovia muilta ilmansuunnilta ei juuri käytetä?
.
Talon sisällä jatkuu ihmistungos, mutta löytyy lisää opasteitakin. Osaan Raflaan, kun nousen portaita vajaan puoli kerrosta, kävelen käytävätasoa etelään ja laskeudun taas portaita enemmän kuin puoli kerrosta alas - aivan maan tasoon, melkein kuin kellariin.
.
Raflaan on sijoitettu pääsykoevalvojaksi jonkinlainen ylivahtimestari tai sitten varaylivahtimestari, kuitenkin virkaintoinen iäkäs ukkonen, kuin tunkion kukkonen. Hän pullistelee toimenkuvansa tärkeydestä ja huutaa naamansa punaiseksi ja pullottavaksi ohjeita, vaikka vähempikin volyymi voisi riittää.
.
- Järjestäytykää! Kynät ja pyyhekumit esiin ottakaa! Salkut, laukut ja kapsäkit salin seinustalle jättäkää! Ja henkilöllisyystodistukset esiin kaivakaa! Pidän nyt nimenhuudon. Vastatkaa KUU-luvalla äänellä, kun huudan nimenne!
.
- Niemi, Niemi, Nieminen, Nieminen, Nieminen, Niemistö, Niironen... Nikkanen, Arja Johanna, Nikkanen, Mervi Tuuli...
.
Katselen nuoria tyttöjä, jotka astelevat vuoron perään vahtimestarin ja naispuolisen toisen valvojan eteen. Painan mieleeni kauniita kuvia vaaleista hiuksista ja kesäisistä mekoista, heidätkö tulen näkemään uudelleen syksyllä?
.
- Turha vaiva! Muistiini jäävistä naisista kukaan ei tule valituksi. Se neiti Nikkasista, joka aikanaan syksyllä jakaa yhteisen vaatekaapin kanssani, ei pääsykokeesta jää lainkaan mieleeni!
.
- Nikki! huudetaan. En voi huutaa olemassaoloani kovin kaukaa, vaan kiiruhdan ensin kohti valvojia. - NIKKI!! kuuluu uudestaan, vihaisemmin ja kireämmin. - On! kuiskaan pöydän äärellä ja ojennan henkilötodistukseni.
.
Sitten istumme ja odotamme nimenhuudon loppumista. Kysymyspaperit ovat kunkin osallistujan edessä pöydällä, suljetussa kirjekuoressa. Ylivahtimestarimme jakaa viimeisiä ohjeita:
.
- Ohjelmoitavat taskulaskimet ovat kiellettyjä. Nelilaskimia saa käyttää. Tänne tulee kohta kiertelemään eräs toinen, minua asiantuntevampi henkilö, joka osaa tunnistaa semmoisia apparaatteja!
.
Kirjekuoret sallitaan avata. Monivalintatehtäviä 40 kappaletta, joukossa useita laskutehtäviä. Vastausvaihtoehtoja kuhunkin kysymykseen on 5, abcde. Väärästä vastauksesta sakotetaan 0,25 pistettä ja oikeasta hyvitetään yksi kokonainen piste.
.
Vastailen hitaasti ja huolellisesti. Käytän annetun ajan lähes loppuun, vaikka sitten jäisin viimeiseksi paikalle. Jotkut lähtevät pois niin pian kuin mahdollista ja monet muut ainoastaan vähän myöhemmin.
.
Koekysymyksiin vastatessani maistelen ja haistelen ensin kutakin kysymystä varovasti. Luen kysymyksestä muutaman sanan kerrallaan ja mietin kaikki asiat, jotka jo vajaasta tekstistä pulpahtavat mieleeni. Maksimoin luovuuden, haravoin asiaa eri suunnilta. Kirjoitan vihjeitä muistiin suttupaperille. Sitten luen lisää ja täsmennän kysymystä. Käyn kurkistusneuvotteluja kysymyksen kanssa.
.
Monivalintatehtävässä en koskaan ala veikata. En katso vaihtoehtoja, ennen kuin jo tiedän oikean vastauksen ja olen kirjoittanut sen muistiin. Lasken huolellisesti kaikki laskutehtävät. Jos saamani laskutulos täsmää johonkin annetuista vaihtoehdoista, valitsen vasta sitten.
.
Tyytyväisenä lähden pääsykokeista 3-4 tunnin jälkeen pois. Tunnen sisimmässäni, että minulla on mennyt varsin hyvin! Kaiketi? Tuloksia pitää odottaa kuukausi, elokuun alkuun asti.
.
Isäni käy työmatkallaan lukemassa pisteeni korkeakoulun aulan ilmoitustaululta. Hän soittaa ja kertoo, että olin 169. paras! 400 hyväksyttiin, 4000 pyrki. Sain 34 pistettä, alin hyväksytty oli 31 pistettä.
.
Voitan pääsykoepisteilläni keskinkertaiset lähtökohtani yo-todistuksesta sekä puuttuvat työ- ja armeijakokemukset. Luokkatoverilleni Severinolle käy toisinpäin: hän hankkii pääsykokeista hämmästyttävät - 5 pistettä miinusta! Hän lähtee espoolaisen kauppaopiston yo-merkonomilinjalle ja yrittää toiste uudelleen.
.
Luokkatoveri esiintyy sittemmin nimitysuutisissa ja kansainvälisen suuryrityksen myyntijohtajana. Tapaan hänet 13 vuotta myöhemmin sairaalassa viereisestä petistä ja hän muistelee, että olisi pääsykoepisteillään päässyt Vaasan kauppakorkeakouluun, muttei viitsinyt lähteä niin kauas.
.
.
Aamuaurinko paistaa, ilma on vielä viileä, hengitykseni on tihentynyt jännityksestä. Tutunkin tulomatkan varrella olen huomannut pieniä, kiintoisia yksityiskohtia, kun jokaisen hetken olen elänyt kuin elämäni viimeisen minuutin, aistit paniikissa, terävimmillään, herkimmillään.
.
Pihalla on tuoreita ylioppilaita, nuoria yo-merkonomeja, kauppaopistossa talvehtineita edellisvuosien ylioppilaita, keskikoulu-merkonomeja, insinöörejä, superteekkareita ja oikeustieteilijöitä, jotka haluavat toisenkin tutkinnon. Naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Kaikista valmistuvista tulisi ekonomeja, kenestäkään ei enää kirjeenvaihtajia tai akateemisia sihteereitä, ainakaan nimellisesti.
.
- Jos Rautatientorilla viskaisi kiven ilmaan, niin seuraavan päivän lehdestä voisi lukea meteoriitin osuneen merkonomin päähän juna-aseman edessä! Kauppaopiston käyneitä on niin paljon! (Itseironisia juttuja naureskeltiin viereisessä pyrkijäryhmässä.)
.
- Kysyin kaverilta, joka pääsi kauppaopistoon, että olikos vaikea Pääsykoe? Hän sanoi, ettei pääsykoetta ollutkaan, vaan sisäänheittäjä muilutti kaikki siististi pukeutuneet ohikulkijat kadulta kansliaan ja ohjasi heidän kätensä piirtämään puumerkin oppilassitoumuksen alle.
.
Arkadiankadun varjoisammalla puolella on arkisen ruma, harmaanvaalea, vaatimaton ja huomaamaton betonirakennus, Runebergin katukuilun laidassa vailla isompaa pihaa ja nurmikenttää. Se on ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu Hanken, Svenska Handelshögskolan.
.
- Hankeniin pääsee paljon helpommalla opiskelemaan - riittää kun ajaa mersulla pihaan, naureskellaan pyrkijöiden ryhmissä.
.
Tungeksin siistissä joukossa, joka tuntuu tuoksuvan rahalle, yksityisautoille, surffaukselle, squashille, mainonnalle, kesälle, nuoruudelle, koulunkäynnille ja Amerikan-matkoille. Puolet tuoksusta lähtee tyttöjen muotivaatteista ja hajuvesistä. Paikalla lienevät 'Uuden Suomen ylioppilastyttö' perintöprinsessoineen, puolet missikisojen osallistujista, Seura-lehden aurinkotyttöjä ja Apu-lehden rantatyttöjä.
.
En näe ketään tuttujani, olen yksin ja vain kuuntelen muita. Joka puolella ympärilläni tuttavat tapaavat toisiaan ja kehuvat pyrkineensä kuka kaksi, kolme tai neljäkin kertaa aikaisemmin. Viime vuoden kärsimyksiä kerrataan ja edellisvuosien pettymyksiä verrataan. Montako pistettä kukin jäikään vaille, ettei 'mahtunut' sisälle. Vain yksi, kaksi, kolme tai puoli pistettä puuttui jokaiselta, useimmilta enintään puoli...
.
Minä tiedän pääseväni sisään heti. En edes pyri muualle. Olen lukenut pääsykoekirjat vain kolme kertaa, enkä ole pärjännyt harjoituskokeissa, mutta uskon ymmärtäväni mistä tehtävissä on kyse, jos tehtävät ovat järkeviä. Olen yleissivistynyt, en osaa ulkoa sivuseikkoja. Jotkut muut kehukoot lukeneensa kirjat 20 kertaa läpi.
.
Opastetaulut ohjaavat ihmiset sukunimen alkukirjaimen mukaan hakeutumaan eri suuntiin, vaikkapa O-alkuiset Hankenille Arkadiankadun toiselle puolelle ja T-alkuiset yliopiston Domukselle, korttelin päähän. N-kirjaimille on varattu paikka "raflasta", päärakennuksen opiskelijaruokalasta.
.
Menen sisälle siistiin aulaan, vahan ja rahan tuoksuiseen, vaaleankeltaisen puun väriseen 1950-luvun interiööriin. Kolme lasiovea tuulikaappeineen talon itäseinällä. Molemmilla puolilla etelässä ja pohjoisessa tyhjien vaatenaulakoiden edessä pitkät puupaneelitiskit. Oikealla on neuvonnan pyöreä lasipömpeli. Vain kolme porrasta nousee ylemmälle käytävätasolle, joka johtaa portaikkoon sekä etelässä että pohjoisessa, jossa on talon korkein siipi ja hissi. Heti eteisaulan peräseinän takana lännessä on juhlasali.
.
Kauppakorkeakoulun suunnittelukilpailu järjestettiin vuonna 1941. Voittajaksi selviytyivät arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Talo rakennettiin vuosina 1948-50. Pohjaltaan rengasmainen rakennuskokonaisuus kehystää sisäpihaa, jonne 772-paikkainen juhlasali työntyy omana siipenään. Pääsisäänkäynnin yllä olevan, korkokuvin elävöitetyn umpipinnan takana on kaikkein suurin, 600-paikkainen iso luentosali.
.
Olen käynyt koulussa vasta kerran, silloinkin vain aulassa, palauttamassa hakemukseni neuvontaan kesäkuun alussa. Isäni oli ohitse kulkiessaan, työmatkallaan Töölöön, noutanut hakupaperit minulle ja ostanut samalla kaikki pääsykoekirjat Kyriirin kirjakaupasta, jonka lasi-ikkunainen kioski on ensimmäisen kerroksen korotetulla käytävätasolla, miesten käymälän vieressä, mutta puoli kerrosta ylempänä.
.
Kun menen ensimmäistä kertaa vieraaseen paikkaan minun täytyy valmistautua. Tutkin tietosanakirjan liitekuva-arkin 'Kauppakorkeakouluja' oppiakseni, mistä mennään sisään. Kolmiosaisella rakennuksella (7-kerroksinen viipale, kolmikerroksinen lasilaatikko ja niiden välinen ikkunaton, korkokuvakoristettu möykky) onkin vain yksi pääsisäänkäynti, kolme lasi-ikkunaovea korkokuvien alla. Melko huomaamattomia sivuovia muilta ilmansuunnilta ei juuri käytetä?
.
Talon sisällä jatkuu ihmistungos, mutta löytyy lisää opasteitakin. Osaan Raflaan, kun nousen portaita vajaan puoli kerrosta, kävelen käytävätasoa etelään ja laskeudun taas portaita enemmän kuin puoli kerrosta alas - aivan maan tasoon, melkein kuin kellariin.
.
Raflaan on sijoitettu pääsykoevalvojaksi jonkinlainen ylivahtimestari tai sitten varaylivahtimestari, kuitenkin virkaintoinen iäkäs ukkonen, kuin tunkion kukkonen. Hän pullistelee toimenkuvansa tärkeydestä ja huutaa naamansa punaiseksi ja pullottavaksi ohjeita, vaikka vähempikin volyymi voisi riittää.
.
- Järjestäytykää! Kynät ja pyyhekumit esiin ottakaa! Salkut, laukut ja kapsäkit salin seinustalle jättäkää! Ja henkilöllisyystodistukset esiin kaivakaa! Pidän nyt nimenhuudon. Vastatkaa KUU-luvalla äänellä, kun huudan nimenne!
.
- Niemi, Niemi, Nieminen, Nieminen, Nieminen, Niemistö, Niironen... Nikkanen, Arja Johanna, Nikkanen, Mervi Tuuli...
.
Katselen nuoria tyttöjä, jotka astelevat vuoron perään vahtimestarin ja naispuolisen toisen valvojan eteen. Painan mieleeni kauniita kuvia vaaleista hiuksista ja kesäisistä mekoista, heidätkö tulen näkemään uudelleen syksyllä?
.
- Turha vaiva! Muistiini jäävistä naisista kukaan ei tule valituksi. Se neiti Nikkasista, joka aikanaan syksyllä jakaa yhteisen vaatekaapin kanssani, ei pääsykokeesta jää lainkaan mieleeni!
.
- Nikki! huudetaan. En voi huutaa olemassaoloani kovin kaukaa, vaan kiiruhdan ensin kohti valvojia. - NIKKI!! kuuluu uudestaan, vihaisemmin ja kireämmin. - On! kuiskaan pöydän äärellä ja ojennan henkilötodistukseni.
.
Sitten istumme ja odotamme nimenhuudon loppumista. Kysymyspaperit ovat kunkin osallistujan edessä pöydällä, suljetussa kirjekuoressa. Ylivahtimestarimme jakaa viimeisiä ohjeita:
.
- Ohjelmoitavat taskulaskimet ovat kiellettyjä. Nelilaskimia saa käyttää. Tänne tulee kohta kiertelemään eräs toinen, minua asiantuntevampi henkilö, joka osaa tunnistaa semmoisia apparaatteja!
.
Kirjekuoret sallitaan avata. Monivalintatehtäviä 40 kappaletta, joukossa useita laskutehtäviä. Vastausvaihtoehtoja kuhunkin kysymykseen on 5, abcde. Väärästä vastauksesta sakotetaan 0,25 pistettä ja oikeasta hyvitetään yksi kokonainen piste.
.
Vastailen hitaasti ja huolellisesti. Käytän annetun ajan lähes loppuun, vaikka sitten jäisin viimeiseksi paikalle. Jotkut lähtevät pois niin pian kuin mahdollista ja monet muut ainoastaan vähän myöhemmin.
.
Koekysymyksiin vastatessani maistelen ja haistelen ensin kutakin kysymystä varovasti. Luen kysymyksestä muutaman sanan kerrallaan ja mietin kaikki asiat, jotka jo vajaasta tekstistä pulpahtavat mieleeni. Maksimoin luovuuden, haravoin asiaa eri suunnilta. Kirjoitan vihjeitä muistiin suttupaperille. Sitten luen lisää ja täsmennän kysymystä. Käyn kurkistusneuvotteluja kysymyksen kanssa.
.
Monivalintatehtävässä en koskaan ala veikata. En katso vaihtoehtoja, ennen kuin jo tiedän oikean vastauksen ja olen kirjoittanut sen muistiin. Lasken huolellisesti kaikki laskutehtävät. Jos saamani laskutulos täsmää johonkin annetuista vaihtoehdoista, valitsen vasta sitten.
.
Tyytyväisenä lähden pääsykokeista 3-4 tunnin jälkeen pois. Tunnen sisimmässäni, että minulla on mennyt varsin hyvin! Kaiketi? Tuloksia pitää odottaa kuukausi, elokuun alkuun asti.
.
Isäni käy työmatkallaan lukemassa pisteeni korkeakoulun aulan ilmoitustaululta. Hän soittaa ja kertoo, että olin 169. paras! 400 hyväksyttiin, 4000 pyrki. Sain 34 pistettä, alin hyväksytty oli 31 pistettä.
.
Voitan pääsykoepisteilläni keskinkertaiset lähtökohtani yo-todistuksesta sekä puuttuvat työ- ja armeijakokemukset. Luokkatoverilleni Severinolle käy toisinpäin: hän hankkii pääsykokeista hämmästyttävät - 5 pistettä miinusta! Hän lähtee espoolaisen kauppaopiston yo-merkonomilinjalle ja yrittää toiste uudelleen.
.
Luokkatoveri esiintyy sittemmin nimitysuutisissa ja kansainvälisen suuryrityksen myyntijohtajana. Tapaan hänet 13 vuotta myöhemmin sairaalassa viereisestä petistä ja hän muistelee, että olisi pääsykoepisteillään päässyt Vaasan kauppakorkeakouluun, muttei viitsinyt lähteä niin kauas.
.
Opiskelo-3: Valmennuskurssi
Lukio- ja abiturientti-ajat kuluivat, entäpä sitten? Olin pudonnut luokan parhaan pojan asemasta (pari tyttöä aina kärjessä) melkein keskinkertaiseksi. Yritin opetella uudestaan kirjoittamaan hyviä ainekirjoituksia, jotta saisin edes yhden laudaturin ylioppilastodistukseen.
.
- Jos pyrkisit Kauppakorkeaan, niin siitä saisit yhden pisteen, kun isäsi on ekonomi, muisteli äitini entisten feodaaliaikojen karsintoja. Hän ei kovin usein päivittänyt tietojaan uusiksi vuosien ja aikakausien vaihtuessa.
.
Isäni ehdotti minulle biologian opintoja, koska luin koululaisena ekologian ja ympäristönsuojelun kirjoja sekä kalastaja Pentti Linkolan kirjoituksia. Mutta kun lukion biologianopettajani Heikki Nikka ei antanut minulle koskaan kahdeksaista parempaa...
.
Rakastin sanomalehtiä, oikeastaan halusin lehtimieheksi tai kirjoittamaan asia-artikkeleita. Taloustoimittajaksi? - Se oli isän mielestä hyvä ajatus! Helsingin Sanomien toimittajakouluun? Mutta ensin akateeminen maisterin-tutkinto. Entäpä tilintarkastajaksi, isän mielestä hyvä ajatus.
.
Näin sanomalehdessä toiminimi Eko-Opin mainoksen "Pääsykoeohjeita ja 400 harjoitustehtävää Kauppakorkeaan pyrkiville" ja tilasin monisteen (49,50 markkaa). Isäni oli nähnyt isomman ja kalliimman mainoksen Ylioppilaskunnan järjestämistä valmennuskursseista ja sanoi maksavansa sellaisen.
.
En lukenut lainkaan ylioppilaskirjoituksiin, kun luin jo pääsykokeeseen. Olin lukaissut edellisvuosien pääsykoekirjoja, kuten vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonin Kaj-isän 'Markkinoinnin', ja sitten, kun uudet pääsykoekirjat julkistettiin ja isäni oli käynyt heti ostamassa ne, luin kaikki neljä kirjaa kolmeen kertaan. Edgar H. Scheinin 'Organisaatiopsykologia' oli ensimmäinen ja kiehtovin!
.
Lakkiaispäivänä uudet ylioppilaat kokoontuivat Arkadian puistoon, Eduskuntatalon ja Pikku Parlamentin kulmille. Esiin nostetut Suomen sinivalkoliput kiukuttivat Pohjoisen Rautatienkadun ratatunnelista noussutta rappioalkoholistia ja hän alkoi huudella ja rähistä jankuttaen:
.
- Neuvosto-Liiton Lipun, Sosia-lis-tis-ten Neuvosto-tasa-valtojen Liiton Punaisen sirppih- ja vasarah-lipun pitäisi liehua täälläkin!!
.
Kukaan ei väittänyt Arskalle vastaan, elettiin suomettuneen kyyristelyn aikaa. Ylioppilaat olivat hiljaisia. Moskovan ja ulkopolitiikan ylivaltaa ei ollut sopivaa ääneen kyseenalaistaa.
.
Marssimme ylioppilasjoukossa Arkadiankatua Hietaniemen hautausmaalle. Luokaltani osallistuivat kulkueeseen vain keskikouluajan priimus Silvennoinen, tuleva teekkari Ulla Koljonen ja tuleva taideteollisen korkeakoulun opiskelija Tattari, joka muotoili myöhemmin Nokian klassisen tiiliskivikännykän, jollainen lykättiin Suomen-vierailulla Neuvostoliiton Mihail Gorbatshovinkin käteen.
.
- Kyllä on EPÄ-isänmaallista porukkaa! voihki Silvennoinen, puusepän ja oppikoulun johtokunnan puheenjohtajan poika poissaolevia luokkatovereitamme. Ohitimme kävelymatkallamme Kauppakorkeakoulun. Osoitin taloa Jokelle ja kerroin minne aioin pyrkiä.
.
***
.
Ilmoittauduin kirjeitse ylioppilaskunnan valmennuskurssille, mutten saanut vastausta. Vielä opetuksen alkamispäivänä odotin turhaan postia, ennen kuin lähdin suoraan kurssipaikalle, Rakennusmestarien talolle, Fredrikinkadulle.
.
Tarkkailin ensin kuin sivullisena muiden ilmoittautumista, oppiakseni oikean menettelytavan. - Ajattele ennen kuin alat toimia, katso ympärillesi, höristä korvasi, analysoi tilanne, opi muiden sohelluksista sähläämättä itse!
.
Kuuntelin toisten repliikit, kuulostelin heidän mahdollisia epäselvyyksiään ja sanojen sekaantumisia, ja sitten olin itse valmis samaan. Selitin, etten ole saanut vahvistusta pääsystäni kurssille enkä pankkisiirtolomaketta enkä...
.
- Onko sulla RAHAT? oli ainoa kysymys ja samalla vastaus jonka sain pöydän takana istuvalta opiskelijapojalta. Maksoin heti ja sain kuitin osallistumisestani kurssille, jota pidettiin pari viikkoa iltaisin muutama tunti kerrallaan Rakennusmestarien talon kokoussalissa.
.
Kohoavien penkkirivien luentosali tuli täyteen puhetta sorisevia ihmisiä - ainakin ensimmäisenä iltana. Sitten seurasi osallistujakato! Ihmiset olivat maksaneet (kaiketi), mutta monet eivät enää ehtineet tai viitsineet tulla kurssille. Osallistujia jäi silti yhä kymmenittäinen ihmismassa. Kehenkään minun ei tarvinnut tutustua, ulkonäöltään jotkut jäivät mieleeni. Mietin, olinko ensimmäistä kertaa aikuisten opiskelijoiden joukossa?
.
Luennoitsijoina oli neljä opiskelijapoikaa, yksi kutakin pääsykoekirjaa kohti. Heikki Hailin risuparta jäi mieleen. Kirjoja käytiin läpi sivu sivulta, painovirheitä korjaillen, sanoja alleviivaten, luettelokohtia numeroiden sekä lisäyksiä marginaaliin kirjoitellen, alkeellisimmalla luennoinnin tavalla.
.
Opiskelijat osoittautuivat mielestäni melko avuttomiksi opettajiksi. He painottivat alaviitteiden ja sivuseikkojen oppimista, varoitellen, että niitä kaikkia Voidaan kysyä... Todellisuudessa mitään epäolennaisuuksia ei kysytty pääsykokeessa - vain opiskelijoiden laatimissa harjoituskokeissa kylläkin.
.
Markkinointia opettanut Esa Mälkönen irrotteli ainoana kirjan tankkaamisesta ja piti aluksi oman show'nsa kahden colajuoma-yhtiön kilpailusta. Esitys teki minuun suuren vaikutuksen, kunnes myöhemmin näin oppikirjan, josta 'keissi' oli kopioitu! Mälkönen oli ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja odotin hänestä tulevan vielä jotakin suurta, enemmän kuin Kauppalehden markkinointipäällikkö - vuosikymmeniksi.
.
Luennoitsija "Hönö" väänsi useasti rautalangasta ihmisten tarpeita kuvailuihinsa, "tekeekö jokin asia sulle höpöä", ja irrotti yleisön joukosta tirskahduksia.
.
- "Lei-la, Leila, Lei-laa, lempi-ystäväin..." kuulimme joka ilta laulettavan Georg Malmstenia. Rakennusmestarien luentosalin seinän takana oli ravintola Vanha Maestro, jonka orkesterin soitto säesti oppitunteja päivästä päivään. Kerran menin väärästä ovesta sisään ja kohtasin Maestron vahtimestarit, mutta peräydyin ulos ennen kuin käännytettiin.
.
Viimeisen luennon lopussa eräs vanha, kovia kokenut pyrkijä lupasi paljastaa edellisvuosien kysymyksiä - "mutta tytöille vain!" Kaikki paikallaolijat sukupuolesta riippumatta tungeksivat nälkäisinä susina miekkosen ympärille ja hän korjasi sanansa - "tai no siis kaikille." Hän kertoili sitä vähää ja turhaa mitä tiesi tai muisti vuosien takaa.
.
Luettuani pääsykoekirjat läpi kolmeen kertaan tein toiveikkaana valmennuskurssien harjoituskokeet. Mikä hätkähdys! Sain kauhistuttavan ja toivottoman alhaiset pisteet! Eikä minulla ollut enää lukuaikaa jäljellä. Naapurinpoika Super-Hessu Immonenkin rivitalon toisesta päästä oli siihen mennessä kahlannut kirjat jo kymmenesti läpi.
.
.
- Jos pyrkisit Kauppakorkeaan, niin siitä saisit yhden pisteen, kun isäsi on ekonomi, muisteli äitini entisten feodaaliaikojen karsintoja. Hän ei kovin usein päivittänyt tietojaan uusiksi vuosien ja aikakausien vaihtuessa.
.
Isäni ehdotti minulle biologian opintoja, koska luin koululaisena ekologian ja ympäristönsuojelun kirjoja sekä kalastaja Pentti Linkolan kirjoituksia. Mutta kun lukion biologianopettajani Heikki Nikka ei antanut minulle koskaan kahdeksaista parempaa...
.
Rakastin sanomalehtiä, oikeastaan halusin lehtimieheksi tai kirjoittamaan asia-artikkeleita. Taloustoimittajaksi? - Se oli isän mielestä hyvä ajatus! Helsingin Sanomien toimittajakouluun? Mutta ensin akateeminen maisterin-tutkinto. Entäpä tilintarkastajaksi, isän mielestä hyvä ajatus.
.
Näin sanomalehdessä toiminimi Eko-Opin mainoksen "Pääsykoeohjeita ja 400 harjoitustehtävää Kauppakorkeaan pyrkiville" ja tilasin monisteen (49,50 markkaa). Isäni oli nähnyt isomman ja kalliimman mainoksen Ylioppilaskunnan järjestämistä valmennuskursseista ja sanoi maksavansa sellaisen.
.
En lukenut lainkaan ylioppilaskirjoituksiin, kun luin jo pääsykokeeseen. Olin lukaissut edellisvuosien pääsykoekirjoja, kuten vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonin Kaj-isän 'Markkinoinnin', ja sitten, kun uudet pääsykoekirjat julkistettiin ja isäni oli käynyt heti ostamassa ne, luin kaikki neljä kirjaa kolmeen kertaan. Edgar H. Scheinin 'Organisaatiopsykologia' oli ensimmäinen ja kiehtovin!
.
Lakkiaispäivänä uudet ylioppilaat kokoontuivat Arkadian puistoon, Eduskuntatalon ja Pikku Parlamentin kulmille. Esiin nostetut Suomen sinivalkoliput kiukuttivat Pohjoisen Rautatienkadun ratatunnelista noussutta rappioalkoholistia ja hän alkoi huudella ja rähistä jankuttaen:
.
- Neuvosto-Liiton Lipun, Sosia-lis-tis-ten Neuvosto-tasa-valtojen Liiton Punaisen sirppih- ja vasarah-lipun pitäisi liehua täälläkin!!
.
Kukaan ei väittänyt Arskalle vastaan, elettiin suomettuneen kyyristelyn aikaa. Ylioppilaat olivat hiljaisia. Moskovan ja ulkopolitiikan ylivaltaa ei ollut sopivaa ääneen kyseenalaistaa.
.
Marssimme ylioppilasjoukossa Arkadiankatua Hietaniemen hautausmaalle. Luokaltani osallistuivat kulkueeseen vain keskikouluajan priimus Silvennoinen, tuleva teekkari Ulla Koljonen ja tuleva taideteollisen korkeakoulun opiskelija Tattari, joka muotoili myöhemmin Nokian klassisen tiiliskivikännykän, jollainen lykättiin Suomen-vierailulla Neuvostoliiton Mihail Gorbatshovinkin käteen.
.
- Kyllä on EPÄ-isänmaallista porukkaa! voihki Silvennoinen, puusepän ja oppikoulun johtokunnan puheenjohtajan poika poissaolevia luokkatovereitamme. Ohitimme kävelymatkallamme Kauppakorkeakoulun. Osoitin taloa Jokelle ja kerroin minne aioin pyrkiä.
.
***
.
Ilmoittauduin kirjeitse ylioppilaskunnan valmennuskurssille, mutten saanut vastausta. Vielä opetuksen alkamispäivänä odotin turhaan postia, ennen kuin lähdin suoraan kurssipaikalle, Rakennusmestarien talolle, Fredrikinkadulle.
.
Tarkkailin ensin kuin sivullisena muiden ilmoittautumista, oppiakseni oikean menettelytavan. - Ajattele ennen kuin alat toimia, katso ympärillesi, höristä korvasi, analysoi tilanne, opi muiden sohelluksista sähläämättä itse!
.
Kuuntelin toisten repliikit, kuulostelin heidän mahdollisia epäselvyyksiään ja sanojen sekaantumisia, ja sitten olin itse valmis samaan. Selitin, etten ole saanut vahvistusta pääsystäni kurssille enkä pankkisiirtolomaketta enkä...
.
- Onko sulla RAHAT? oli ainoa kysymys ja samalla vastaus jonka sain pöydän takana istuvalta opiskelijapojalta. Maksoin heti ja sain kuitin osallistumisestani kurssille, jota pidettiin pari viikkoa iltaisin muutama tunti kerrallaan Rakennusmestarien talon kokoussalissa.
.
Kohoavien penkkirivien luentosali tuli täyteen puhetta sorisevia ihmisiä - ainakin ensimmäisenä iltana. Sitten seurasi osallistujakato! Ihmiset olivat maksaneet (kaiketi), mutta monet eivät enää ehtineet tai viitsineet tulla kurssille. Osallistujia jäi silti yhä kymmenittäinen ihmismassa. Kehenkään minun ei tarvinnut tutustua, ulkonäöltään jotkut jäivät mieleeni. Mietin, olinko ensimmäistä kertaa aikuisten opiskelijoiden joukossa?
.
Luennoitsijoina oli neljä opiskelijapoikaa, yksi kutakin pääsykoekirjaa kohti. Heikki Hailin risuparta jäi mieleen. Kirjoja käytiin läpi sivu sivulta, painovirheitä korjaillen, sanoja alleviivaten, luettelokohtia numeroiden sekä lisäyksiä marginaaliin kirjoitellen, alkeellisimmalla luennoinnin tavalla.
.
Opiskelijat osoittautuivat mielestäni melko avuttomiksi opettajiksi. He painottivat alaviitteiden ja sivuseikkojen oppimista, varoitellen, että niitä kaikkia Voidaan kysyä... Todellisuudessa mitään epäolennaisuuksia ei kysytty pääsykokeessa - vain opiskelijoiden laatimissa harjoituskokeissa kylläkin.
.
Markkinointia opettanut Esa Mälkönen irrotteli ainoana kirjan tankkaamisesta ja piti aluksi oman show'nsa kahden colajuoma-yhtiön kilpailusta. Esitys teki minuun suuren vaikutuksen, kunnes myöhemmin näin oppikirjan, josta 'keissi' oli kopioitu! Mälkönen oli ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja odotin hänestä tulevan vielä jotakin suurta, enemmän kuin Kauppalehden markkinointipäällikkö - vuosikymmeniksi.
.
Luennoitsija "Hönö" väänsi useasti rautalangasta ihmisten tarpeita kuvailuihinsa, "tekeekö jokin asia sulle höpöä", ja irrotti yleisön joukosta tirskahduksia.
.
- "Lei-la, Leila, Lei-laa, lempi-ystäväin..." kuulimme joka ilta laulettavan Georg Malmstenia. Rakennusmestarien luentosalin seinän takana oli ravintola Vanha Maestro, jonka orkesterin soitto säesti oppitunteja päivästä päivään. Kerran menin väärästä ovesta sisään ja kohtasin Maestron vahtimestarit, mutta peräydyin ulos ennen kuin käännytettiin.
.
Viimeisen luennon lopussa eräs vanha, kovia kokenut pyrkijä lupasi paljastaa edellisvuosien kysymyksiä - "mutta tytöille vain!" Kaikki paikallaolijat sukupuolesta riippumatta tungeksivat nälkäisinä susina miekkosen ympärille ja hän korjasi sanansa - "tai no siis kaikille." Hän kertoili sitä vähää ja turhaa mitä tiesi tai muisti vuosien takaa.
.
Luettuani pääsykoekirjat läpi kolmeen kertaan tein toiveikkaana valmennuskurssien harjoituskokeet. Mikä hätkähdys! Sain kauhistuttavan ja toivottoman alhaiset pisteet! Eikä minulla ollut enää lukuaikaa jäljellä. Naapurinpoika Super-Hessu Immonenkin rivitalon toisesta päästä oli siihen mennessä kahlannut kirjat jo kymmenesti läpi.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)