10. Moikipää tarmokkaana

Kesäinen torstai-aamu alkoi Vedentutkimuslaitoksen neljännessä kerroksessa. Valkotukkainen iki-kemisti Puranen oli tullut pirteänä jo aamutuimaan kirjastoon tutkimaan meritieteellisiä lehtiä. Toisella lukupaikalla istui nuori tutkija Hanna Kosonen vilpoisassa kesäleningissä, kuin raskaana oleva helteestä läkähtymäisillään, tekemässä muistiinpanoja lisensiaatintyötään varten. Muita työhöntulijoita kertyi vähitellen keittiöhuoneen kahvinkeittimen liepeille, portaiden ja käytävän välisen oven kolahdellessa ja puheen hiljalleen soristessa.
.
- Hei, miks' tääll' ei oo valoa! valitti konekirjoittaja Merja tullessaan sisään ovesta ja nähdessään muut.
.
- Se on kaikki kotiinpäin, mikä sähkössä säästyy, vastasi fyysikko Ville Alho tosissaan pohdiskellen. Hän oli etsiytynyt aamusella Yleisen vesitieteen osastolle jutellakseen ystävänsä Aleksi Kajanuksen kanssa.
.
Puhelin alkoi soida jossakin kauempana.
- Hei, miks' ei kukaan VASTAA PUHELIMEEN? huolehti Merja taas.
- Ei heti ehdi... koetti Ville taas antaa järkevän selityksen asialliseen kysymykseen, kun muut eivät kiirehtineet sitä tekemään.
.
Käytävällä menninkäisen näköinen biologinainen kokeili siirtää mikrotietokonetta kuljetuskärryihin, aikoen ottaa sen mukaansa Afroditelle. Osa kahviporukasta harmistui tämän nähdessään.
.
- Meillä Fysiikan osastolla ei ole kuin kaksi mikroa! puuskahti Ville.
.
- Kemistit on taktikoineet, niillä on puolinaisessa käytössä vaikka kuinka monta, Veli-Markulla on yksi ja sivarin käytössä yksi ja labrassa kaksi ja Ristolalla yksi ja...
.
- Kerrankin kun niiden piti saada vain yksi kannettava mikro, niin Veli-Markku sai vaihdettua sen kahdeksi tavalliseksi...
.
Pieni, hassunkurisen näköinen villakoira kurkisti kahvihuoneen ovesta.
.
- Fifi, Fifi, koiraseni, ei sinnepäin, ei päin sinne, mennään omaan huoneeseen, käväistään ensin kirjastossa, sitten omaan yläkertaan! Veli-Markku oli ilmestynyt käytävälle ja nyki nauhasta hiljaista, uteliasta koiraa, joka lähtikin iloisesti juoksahdellen isäntänsä edellä kirjaston suuntaan.
.
Kahvinjuojien keskustelu oli katkennut hetkeksi. Veli-Markku toi aina joskus koiransa mukanaan töihin. Muita työntekijöiden omaisia täällä ei juuri käynyt, paitsi Ristolan leikki-ikäinen pikkupoika oli joinakin iltapäivinä nähty pelaamassa PC-huoneen tietokoneella, odotellessaan isäänsä kotiinlähteväksi.
.
- Kaikki johtuu siitä, että Moikipään ja Merihiiden kanssa ei voi keskustella, kun taas Ristolan ja Haukisen kanssa voi! jatkui aiempi keskustelu.
.
- Kun Moikipäällä on säästökampanjansa, mitään ei hankita, paitsi sitten kun se keksii itse ostaa jotain älytöntä oman päänsä mukaan!
.
- Hitsi, kun mä toivoisin, että se sais työpaikan jostain muualta ja ikuisen porttikiellon Vedentutkimuslaitokseen! puuskahti Aleksi Kajanus.
.
Toimistopäällikkö Puhtonenkin saapui töihin minuuttia ennen yhdeksää ja kiiruhti ensimmäiseksi kirjastoon penkomaan uusien lehtien hyllyä.
.
- Onko Tietoviikko-lehteä näkynyt? hän kysyi toiveikkaana.
.
- Se taitaa olla jollakin huoneessaan, arveli kirjastoapulainen.
.
Aleksi Kajanus ja Ville Alho vetäytyivät Kajanuksen huoneeseen. Ville levitteli virnuillen auki nyrkissään pitämäänsä lehtikääröä:
.
- Oletkos sinä vielä nähnyt kovan luokan kundin haastattelua?
.
Tutunnäköinen mies oli saanut ison kuvansa  Tietoviikon sisäsivuille ja otsikon: "Tietokannat olisi siivottava, kehottaa toimistopäällikkö Pertti Puhtonen".
.
- Tuota lehteähän se etsiskelikin koko eilisen... naureskeli Kajanus.
.
Aleksi Kajanus oli itse kirjoittanut hiljattain yleistajuisen artikkelin meren sisäisistä aalloista populaariin koko kansan tiedelehteen.
.
Hetkellisestä hilpeydestään huolimatta Ville oli melko masentunut. Hän oli piirrellyt pitkään monimutkaisia systeemikaavioita, joita pitikin nyt hyödyttöminä. - Ei ne kelpaa Merihiidelle koskaan!
.
Kajanus kyllä kehui Alhon töitä ja yritti rohkaista tätä.
.
- Mä olen yrittänyt ja yritän narista täällä järjen puolesta, ja narista noiden sun kaavioittesi puolesta, jotka olis selvästi edistysaskel!
.
- Homot vois vaikka tappaa, mun puolesta, kuului käytävältä möreä ääni yllättäen.
.
- Ketäs siellä nyt murhataan, kyseli Kajanus.
.
- Kolmen pojan isän ääni, kolmannesta kerroksesta, ATK-tilojen vierestä, tunnisti Ville.
.
- Onkos Elielkin tullut tänään kahville tänne? Se on kanssa niitä, jotka on lopettaneet kahvituokion tarjoaman keskustelumahdollisuuden, kuten jotkut.
.
- Sulkeudutaan vain kuin simpukat! Niin kuin Sällinenkin, jonka näin sen ekan vuoden aikana vain kaksi kertaa! Toisilla ei ole mitään tietoa siitä, mitä toisilla on tekeillä. Ei saa apua toisilta, ei ole tiedonvaihtoa, jokainen vain linnoittautuu huoneeseensa. Kuka täällä tietää, mitä toiset tekevät? Merihiidellekö ne raportoivat? Tai Moikipäälle? Hämähäkeille verkoissaan. Missä on avoin tiedeyhteisö ja kollegiaalisuus yhteisessä veneessämme? julisti Kajanus. - Vaan tällaista täällä on ikuisesti, ainakin Merihiiden johtaessa.
.
- Ja mitähän ihmeen käyttöä ja haastetta Sällisellekin on täällä, huippumatemaatikolle, meidän tietokone-valmisohjelmiemme parissa? ... Vaikka mikäs siinä, jos kerran viihtyy... Välillä pääsee merimatkoille, onhan sekin kivaa...
.
Samassa puhelin soi ja Kajanus vastasi siihen.
.
- Täällä Moikipää. Sinä puhuit siitä pyörivän vesialtaan rakentamisesta biologian laboratorioon. Kuinka raskas siitä tulee, paljonko tarvitaan betonia?
.
Kajanus repi hermostuneesti paperia pöydälleen ja hapuili kynää:
.
- Voinhan minä sen laskea, mutta en vielä tähän hätään tiedä sitä...
.
- PITÄÄ TIETÄÄ HETI PAIKALLA! VIELÄ TÄMÄN PUHELUN AIKANA! MINÄ TILASIN JO VALUMIEHET PAIKALLE! huusi Moikipää puhelimeen, niin että ääni kuului Villenkin korviin eikä vain lankapuhelimen luurissa olleen Aleksin.
.
Kajanus hahmotteli karkeaa mallikuvaa paperille ja teki kiivaita laskutoimituksia. Ville yritti auttaa. Kolmen minuutin päästä Moikipää saikin sitten tarvitsemansa summittaisen arvion tarvittavasta betonimäärästä.
.
- Huh! Aina se osaa säikäyttää! Miten se nyt alkaa allasta rakennuttaa, viime kuussa se ei halunnut kuullakaan siitä, ja miten se on ottanut homman hoitaakseen Merihiideltä ja Haukiselta, joille se kuuluisi paremminkin? Kajanus ihmetteli.
.
- Aikoinaan se pakotti mut oppimaan ATK:takin pikavauhtia... Olin lukenut sitä vain kesäyliopistossa alkeet, biologiaa varsinaisesti, kunnes Moikipää yhtenä päivänä paukautti: - TEE heti tällainen ohjelma!
.
- Mä yritin selittää, etten osaa... - NYTHÄN OPIT! se sanoi. - Kysy Räpylältä neuvoja! Sitten Räpylä antoi ihan tolkuttomat ohjeet, ja mä vain yritin selittää: - Mutta kun mä en osaa YHTÄÄN! Vaikka eihän se lopulta vaikea ohjelma ollut, jotain suolaisuuden laskemiseksi vain, ja oppihan sen sentään, kun oli pakko selvittää se ongelma, Kajanus jatkoi.
.
- Meillä oli toissapäivänä kokous Räpylän ja Moikipään kanssa Fysiikan osastolla. Järjestettiin se Räpylän kanssa tarkoituksella muualle kuin Moikipään huoneeseen, ettei tarvitsisi hengittää Iiron tupakansavuja, kun Räpylällä on astma. Mutta se on niin piittaamaton! Se oli ottanut tupakat mukaansa ja pani heti palamaan. - KUN MINÄ OLEN OLLUT KOKO PÄIVÄN POLTTAMATTA! se perusteli, eikä Räpyläkään uskaltanut sanoa mitään, muisteli Ville synkkänä.
.
- On se niin sika, niin piittaamaton ja itsekäs! Miten siitä pääsisi eroon? Ja Merihiidestä, joka ei myöskään tee kuin haittaa kaikille! Kajanus kähisi.
.
***
.
Hannu Nieminen piipahti myös viidennestä kerroksesta neljänteen. Hänestä oli tylsää availla lukittuja ovia kerrosta vaihtaessaan. Se vaikutti myös voimakkaasti kerroksia erottavasti, kun jokainen niistä oli kuin erillinen bunkkeri. Entä jos kerrosten välillä olisi ollut avoin portaikko, jopa avoin aula, olisiko koko yhteisö ollut avoimempi ja osastot eivät olisi eristyneet?
.
Hannulla oli asiaa "Afroditen toimistoksi" nimettyyn huoneeseen. Hän oli etsimässä eräiden Itämeren tutkimuspisteiden koordinaatteja, joita hän tarvitsi muokkaamaansa tiedostoon, josta hän edelleen piirsi kuvia Itämeren veden suolapitoisuudesta eri alueilla.
.
Afroditen toimisto oli omalla tavallaan merihenkisen tunnelmallinen huone. Sen kalusteet olivat vanhanaikaisempia kuin muissa huoneissa ja se oli melko täynnä tavaraa. Se oli kuin täyteenahdettu kajuutta... Merikartat sekä ajan patinoimat, puiset kalusteet ja merelliset tavarat pehmensivät paikan hengen erilaiseksi kuin muissa kivitalon huoneissa Siellä ei työskennellyt vakituisesti kukaan, siellä vain käytiin satunnaisesti.
.
Antti Kyrmyharjun Hannu oli nähnyt ja kuullut joskus istuvan Afroditen toimistossa juttelemassa kovaäänisesti, kun Kyrmyharju oli ollut käymässä laitoksessa. Muistikuva ei ollut Hannusta mukava, eikä hän toivonut Kyrmyniskan varjon ilmestyvän ovelle, kun hän olisi sisällä. Niinpä hän otti hyvissä ajoin tarvitsemansa mapit, kirjat ja kartat, ja siirtyi omaan huoneeseensa, joka oli lähellä, vain kahden oven päässä samalla käytävällä. Sielläkin olisi tarvittavia viivaimia, harppeja, kyniä ja paperia.
.
Niemisen ovessa roikkui hänen tuttu tarralappunsa: "Olen yläkerrassa, PC-huoneessa", ikään kuin viestinä häneltä muille, että hänkin olisi kovassa työntouhussa... Että hän oli tärkeä kerrosten välinen sukkuloija, tieteenalojen rajanylittäjä, eikä mikään omaan kerrokseensa fakkiutunut yleistoimistolainen.
.
Hannu ei enää juuri viitsinyt siirrellä lappua pois. Hän oli ollut viime aikoina niin paljon yläkerrassa, harvoina päivinä ehtinyt huoneessaan käydäkään. Niinpä hän antoi nytkin lapun olla, vaikka istuutuikin sulkemansa oven taakse, kirjoituspöytänsä ääreen, etsimään listoista ja kartoista pituus- ja leveyspiirejä.
.
Kummallista kyllä, oven takaa kuului jonkin ajan kuluttua pysähtyviä askeleita. Joku kirjaston työntekijöistä kuului tavailevan lappua ääneen: - "Olen yläkerrassa"... - ei hän sitten taida ollakaan täällä...
.
Samassa kuului vuorostaan laivareissulta hyvin tuttu Maila Nymanin ääni käytävältä: - Ai Nieminenko?... Juu, ei häntä ole näkynyt täällä koko päivänä... liekö eilenkään...
.
Nieminen epäröi, mitä tehdä. Hassua, jos joku tulisi sisään, ja hän olisikin siellä oven takana, ääneti. Tai ikävää, jos häntä lähdettäisiin turhan takia etsimään yläkerrasta. Sitten Hannu teki, niin kuin hänen ei olisi kannattanut tehdä...
.
Viisainta Hannun olisi ollut odottaa muutama hetki, ja poistaa sitten lappu vaivihkaa ovesta. Mutta Hannu teki tyhmästi, ja kurkisti ovestaan: - Oliko jotakin asiaa minulle?
.
Kirjastovirkailija hämmästyi hieman, eikä hänellä ollut kuin jokin viestilappu luovutettavana. Hannullekin kierrätettiin tunnollisesti kirjaston uutuus- ja lehtikiertolistoja, jopa kokouskutsujakin, siinä kuin meritieteen tutkijoille, vaikkei Hannu viitsinyt tehdä listoihin varauksia. Hänellä ei ollut kiirettä saada käsiinsä tuoreimpia Oceanography-lehtiä, hän olisi tyytynyt kirjaston vanhoihinkin numeroihin, jos olisi ehtinyt lukea.
.
Maila Nyman hämmästyi silmänsä pyöreiksi Hannun ilmestymistä, kun oli juuri ehtinyt sanoa, ettei Hannu ollut täällä. Eipä Nieminenkaan ollut nähnyt Mailaa tänään, harvoin muutenkaan. Hannu ei viitsinyt selitellä mitään, vaikka arvelikin huhujen taas leviävän. Varmaan ne olisivat levinneet kuitenkin, jos tarina olisi hauskempi kuin totuus. Nieminen harmitteli vain mielessään lappuaan ja poisti sen. Oliko siitä lie koskaan ollut hyötyä, vai haittaako lopulta vain?
.
***
.
Yläkerrassa laitoksen toistaiseksi ainoa naispuolinen erikoistutkija Kristiina Helle oli tuohduksissaan! Hän oli löytänyt ja repinyt pois kemian laboratorion käytävän seinältä iltapäivälehden vanhan mainosjulisteen, jonka tekstiä söpön tytönkuvan alla joku oli korjaillut suttaamalla pois muutamia kirjaimia, ja koristellut symbolisilla lisäkuvilla: "Valokuvamalli Tiina Sarvi: Pidän el*imistä ja **humalasta.
.
- Kuka menee laittamaan tällaista työpaikan seinälle? Vihaisena Helle asteli suorinta tietä Klaus Syvänteen työhuoneelle, mutta Klaus kiisti innottomasti tietävänsä mitään asiasta.
.
Seuraava arvaus syyllisestä oli vaikeampi. Kristiina täytyi esitellä julistetta julkisesti missä vain näki ihmisiä kemian osastollaan. Lopulta osaston pitkänhuiskea kesäapulainen Harri Virta myönsi "tehneensä sen erään toisen kanssa", jonka nimeä ei kuitenkaan suostunut sanomaan.
.
Helle oli vihainen: - Kyllä alkeellisimpaankin käytökseen pitäisi kuulua, ettei liimaile mitä vain työpaikkansa seinille! On tuollainen varsin kypsymätöntä. Tästä asiasta on kyllä puhuttava myös ylijohtaja Merihiiden kanssa, enkä tiedä hänen reaktiotaan, mutta ei hän tällaisesta pidä!
.
Helle lähti siitä paikasta Merihiiden luo, joka ei nyt onnistunut torjumaan päättäväistä vierailua, vaikkei siitä pitänytkään. Helle selosti asiaa vuolaasti:
.
- Luulin tätä taideluomusta tietysti ensin Klaus Syvänteen aikaansaannokseksi, mutta pienen kuulustelun jälkeen Harri Virta tunnusti ainakin osasyyllisyytensä, eikä suostu sanomaan muita! Kyllä tämä hyvin kielteisen vaikutelman antaa, vaikka hän työnsä onkin reippaasti hoitanut. Täytyisi melkein valmiilta kemistiltä voida odottaa suurempaa kypsyyttä!
.
Merihiisi murahteli vihaisesti Hellettä myötäillen ja kiirehtien, päästäkseen asiasta nopeammin eroon: - Muistetaan asia ensi keväänä, kun kesäharjoittelijoita valitaan. Pannaan korvan taakse, mutta nyt minulla on hieman kiire.
.
***
.
Biologian laboratoriosta kuului kolinaa, ähellystä ja ärinää. Joukko ihmisiä kerääntyi sinne vähitellen lähihuoneista katsomaan mitä oikein oli tekeillä. Dosentti Iiro Moikipää siellä siirteli omakätisesti kolistellen kalusteita, kaikkea minkä sai lähtemään sijoiltaan irti, ja mittaili paikkaa pyörivälle vesialtaalle. Hän näytti päättäväisesti innostuneen tarmokkaaseen toimintaan - eihän hänen mielestään täällä kukaan muu saanut mitään aikaan!
.
Moikipää mittasi altaalle tilaa huoneen koillisnurkkaan. Joku biologinainen katsojajoukosta ehdotti, että pyöreä allas olisi parempi keskempänä seinustaa, jolloin nurkkaan ei muodostuisi luoksepääsemätöntä hukkatilaa. Moikipää kirosi harmistuneena huomautuksesta.
.
- Nurkkaus altaan takana muurataan aivan umpeen! Lujuuslaskelmat edellyttävät tarpeeksi tukevaa rakennetta. Ei niin isoa vesikulhoa voi mihin vain rakentaa, ei sitä voi ikkunalaudalle nostaa, eikä ripustaa katosta roikkumaan kuin himmeliä!
.
- Jaaha, Aleksikin se vielä tänne maleksi... Moikipää huomasi paikalle saapuneen Kajanuksen. - Minä muuten lisäsin betonitilaukseen 50 prosenttia sen sinun laskemasi päälle, oli se kyllä niin pieleen alimitoitettu arvio, että heti sen huomasin. Rakennusmiehet tulevat kohta tänne paikan päälle katsomaan ja valmistelemaan hommaa, ja ensi viikolla aloittavat varsinaiset työt, Moikipää selosti kyykistellen lattiannurkassa mittanauhan kanssa naama punertavana pienestä ponnistelusta.
.
Samassa mittanauha lipsahti Moikipään kädestä, hän horjahti kömpelösti kyykystä istuvilleen takapuolelleen ja löi käsivartensa jakkaraan, joka kaatui rymisten. Moikipää kirosi kahdesti istualtaan lattialta ja suuntasi raivostuneen katseen silmät pyöreinä häntä katselevaan yleisöönsä.
.
- JA MITÄ HITTOA TE OIKEASTAAN OLETTE SIINÄ TÖLLISTELEMÄSSÄ?... MITÄ TEKEMISTÄ TEILLÄ KAIKILLA ON TÄÄLLÄ?... EIKÖ TEILLÄ OLE OMIA TÖITÄ - RUVETKAA TÖIHINNE!! Moikipää ärähti sitten.
.
Dosentin sanat tehosivat heti kaikkiin läsnäolijoihin. Laboratorioon vailla asiaa tulleet ihmiset kaikkosivat kiireesti ulos, ja he, joilla oli jotakin keskeneräistä tekemistä laboratoriossa, ryhtyivät kiireen vilkkaa jatkamaan sitä, kuin Moikipäätä ei olisikaan.
.
Kaiken huipuksi iäkäs professori Simojärvikin, joka oli ollut jo kauan eläkkeellä yliopistosta, ja oli vain vierailukäynnillä Vedentutkimus-laitoksessa tapaamassa vanhaa ystäväänsä Purasta, säikähti Moikipään komennusyta niin paljon, että ryhtyi kiireesti tiskaamaan altaassa pesua odottaneita käytettyjä koeputkia. Puranen rauhoitteli häntä: - Ei sinun, Simo, tarvitse tehdä mitään... Dosentti Moikipää ei tarkoittanut sinua...
.
Poistuvat ihmiset muistelivat Afroditen kuuluisaa ulkolämpömittaria, jonka sijoituskohtaa kaikilla ensikertalaisilla Afroditen kävijöillä oli tapana ihmetellä: - Miten se on tuollaisessa paikassa?
.
Vastaus kuului, että dosentti Moikipää oli sen itse omakätisesti naulannut juuri siihen paikkaan, ja sanonut, että paikka on siinä. Kukaan ei ole sen jälkeen uskaltanut siirtää sitä. Samalla tavalla Moikipää näytti saavan vesialtaankin juuri haluamaansa paikkaan, mikä hänen syynsä sitten olikin.
.
Joku huoneesta poistujista haaveili mennessään, miten mukavaa olisi, jos Moikipää, matkustettuaan uudella Afroditella Etelänapamantereelle, jäisikin sinne lopullisesti! Tai sitten joku muu olisi lentänyt Etelänavalle ja olisikin siellä laivaa ja Moikipäätä vastassa: - Terve! Terve!
.
Miten Moikipää harmistuisikaan siitä: - MITÄ HITTOA SINÄ OLET TÄÄLLÄ? PAINU HETI TAKAISIN LAITOKSELLE, HÄIRITSEMÄSTÄ TÄÄLLÄ!
.
Moikipään suurin haave oli johtaa Etelänaparetkikuntaa. Antarktikseen lähdettäisiin puoleksi vuodeksi niin pian kuin uusi laiva valmistuisi, ja Moikipää olisi retken itseoikeutettu johtaja, omalla päätöksellään. ellei sitten itse Ilmo Merihiisi innostuisi yrittämään ylittää 1950-luvun huikean Huippuvuorten matkansa seikkailua...
.
***************************