1. Merihiiden loppupäivä

Pönäkkä ja punakka miekkonen sinisessä puvussa puhisi hikisenä ulos hissistä. Ankaraa jäätalvea seurannut aurinkoinen leväkesä oli kohottanut meriveden pintalämpötilan jopa 18 asteeseen, ilman kuumuudesta Vedentutkimuslaitoksessa puhumattakaan.
.
Miekkonen oli tuskaisen ärtyisä kuin pääministeri Sorsa tupakkalakkonsa aikaan. Hän väänsi avaimellaan sumean panssarilasisen oven auki, huitaisi refleksinomaisesti kättään vastaukseksi punatukkaisen puhelinkeskuksen Päivin tervehdykseen, ja kiersi U-muotoisen mutkan naulakkoaulan kautta päästäkseen eteläkäytävältä pohjoiskäytävälle omaan kulmahuoneeseensa.
- Samperin turha mutka, kun menin vahingossa väärän puolen ovesta sisään!
.
Hän oli Vedentutkimuslaitoksen 60-vuotias ylijohtaja Ilmo MERIHIISI saapumassa työpaikalleen Itäkeskuksessa sijaitsevan punatiilisen toimitalon neljänteen kerrokseen. Hänen yli kolmikymmenvuotista uraansa vedentutkijana kuvitettiin laitoksen käytäväseinillä. Näytteillä oli kehystetty mustavalkoinen valokuva: Ilmo Merihiisi arktisella Jäämerellä 1950-luvulla, nojaamassa viileänä laivan reelinkiin, tähystellen tutkivasti horisonttiin kuin jokin Jules Vernen ajan tiedemieshahmo.
.
Siihen aikaan Merihiisi oli ollutkin ulkonäöltään kuin keskenkasvuinen Mika Waltari golfhousuissa tai Hergen sarjakuvasankari Tintti. Tosin hän oli talvipalttoossa, kaulahuiviin kääriytyneenä ja lämpöisessä talvilippalakissa. Nuori, pyöreäpiirteinen tumppi. Tällä hetkellä tai nykyisin kuin grillattu sorsa.
.
Professori Merihiiden torstaiaamu oli kulunut tiiviisti neuvotteluissa Merenkulkuhallituksessa. Yhteistyö kahden läheisen laitoksen välillä oli lisääntymässä. Merenkulkuhallituksen ylijohtaja Kyösti NUUTILAINEN ja Vedentutkimuslaitoksen ylijohtaja Merihiisi tapaisivat jatkossa entistä useammin.
.
Vedentutkimuslaitoksen johto-organisaatiota oltiin nimittäin Ilmo Merihiiden toimesta muuttamassa. Perinteinen "laitoksen istunto", jonka olivat vuosikymmenten ajan muodostaneet ylijohtaja, kolme osastonjohtajaa sekä toimistopäällikkö, korvattaisiin nykyaikaisemmalla johtokunnalla.
.
Uudessa johtokunnassa olisi laitoksen sidosryhmien edustajia. Pari osastonjohtajaa ja toimistopäällikkö pudotettaisin päätöksentekoelimestä pois. Tilalle tulisi Merenkulkuhallituksen ylijohtaja Kyösti Nuutilainen.
.
Ylijohtaja Merihiisi tunsi henkisiä paineita, koska vaikutusvaltaansa hallinnossa menettävät osastonjohtajat ja toimistopäällikkö saattoivat olla näreissään. Mutta hän oli päättäväinen! Hallintoa olisi tehostettava! Vastuuta ja valtaa olisi kohdistettava laitoksen terävimpään kärkeen!
.
Kun Nuutilainen tulisi Merihiiden Vedentutkimuslaitoksen johtokuntaan, niin vastaavasti Merihiisi pääsisi mukaan Nuutilaisen johtokuntaan Merenkulkuhallituksessa. Tuppurainen ja Tappurainen tulisivat toistensa takuumiehiksi. Oikea suunta tulevaisuuteen.
.
- Vielä kun luomme samanlaista yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen ja Vesihallituksen ylimpien johtajien kanssa... haaveili Merihiisi. - MINÄ raivaan heille tilaa tänne, ja he antavat MINULLE paikan omissa johtokunnissaan. Se olisi parasta kaikkien kannalta, taloudellisestikin.
.
Professori Merihiisi purki kiivaasti salkkunsa sisältöä pinoiksi pöydälleen. Hallinnolliset paperit olivat melkein menneet sekaisin esitelmäpapereiden kanssa, joita hän aikoi viimeistellä. - "Recent trends in the chemical & biological properties of the Baltic Sea", luki otsikossa.
.
Ensi viikolla olisi kansainvälinen tieteellinen kokous "XIII Conference of the Baltic Oceanographers", Hampurissa. Merihiisi oli menossa, ja myös esitelmöisi tutkimustuloksistaan. Hänellähän oli työssään kaksi roolia: toisaalta hallinnoijan, ylijohtajan asema, toisaalta myös vanha ja edelleen rakas tutkijantyö... Kolmanneksi hän voisi halutessaan opettaa dosenttina yliopistolla.
.
Ylijohtaja-professorilla oli tutkijan-innostuksensa ajoittain. Onneksi juuri niihin aikoihin Vedentutkimuslaitos, mitä sivistynein asiantuntija-organisaatio, toimi hämmästyttävän hyvin ilman ylijohtajansa käsiohjaustakin!
.
Mutta toisinaan saattoi tulla tukos tieteelliseen luovuuteen, jolloin Merihiiden tutkimustyö ei sujunut eikä edistynyt, kun mikään ei inspiroinut häntä. Tällöin hänen hermonsa kiristyivät. Hän saattoi tarttua pulloon. Siinä samassa hän kohta huomasikin koko laitoksen kelvottoman tilan:
.
- Tutkijathan eivät saa nykyään mitään aikaan! Heidät on potkittava hereille! Itsekö hänen pitäisi kaikki tehdä?
.
Silloin Merihiisi ryhtyi kiivaasti hallinnoimaan laitostaan - ja nyt oli taas sellainen kausi! Tavallista pahempi tai pahin tähän mennessä Merihiiden parikymmenvuotisella ylijohtajanuralla.
.
- Organisaatiouudistuksia! Osastojen nimiä on muutettava! Tutkijoita on siirrettävä osastolta toiselle!
.
Myllerrykset hermostuttivat työntekijöitä. Ilmapiiri laitoksella kiristyi kiristymistään.
.
Ilmo Merihiisi setvi paperinippujaan äreästi, mutta hetkeksi huvittuenkin sekaisin olevista pinkoista:
.
- Hiivatti, jos mukaan Hampurin reissulle tulisivatkin erehdyksessä väärät paperit. Heijastelisin valkokankaalle kalvoja, joilla toistuisivat luonnokset hierarkian pyramideista suomalaisissa tieteellisissä laitoksissa... Kärjessä joko Merihiisi tai Nuutilainen, jommassa kummassa järjestyksessä kummatkin, ja Ilmo Merihiiden nimi punaisella kehystettynä... Heh!
.
Noh, tuskastuttava "Recent trends in..." oli nyt esillä ja melko pitkälle valmis. Laitoksen tutkija Klaus SYVÄNNE oli tehnyt hyvää työtä avuksi kirjoittamalla neljän viidenneksen verran esitelmää ja Ilmo itse loput 5-15 prosenttia. Merihiisi paneutui esitelmänsä muokkaukseen, kaivaen mappeja esille papereita hyllyvästä hyllyköstään.
.
Ylijohtajan tuore sihteeri, Anu VÄISÄNEN, keskeytti tässä välissä Merihiiden työn tuomalla esimiehelle lentolipun Hampuriin sekä kupillisen kahvia ja kakunpalan. Kakkutarjoilu selittyi sillä, että entinen sihteeri, Tipi SUND, vietti nimipäiväänsä.
.
Suklaanappisilmäinen ruskeaverikkö Anu Väisänen oli miellyttävin häiritsijä mitä Merihiisi laitoksellaan sieti. Muutoin Merihiiden kasvoilta loisti punainen liikennevalo tänään: häiritseminen ei olisi suotavaa! Kokousjärjestelyt Hampurissa täytyi selvittää, mutta enempää ylijohtajan vaivaamista varottaisiin tänään, tekemällä johtopäätöksiä miehen ulkonäöstä.
.
Tipi Sund ja Anu Väisänen olivat osa välttämätöntä organisaation myllerrystä. Viileän-vaalean sievältä ja hennolta Tipi-neidolta olivat kertakaikkiaan hermot menneet Merihiiden sihteerinä parin viimeisen kuukauden aikana. Hän oli alkanut sairastella, oli loppuunpalanut. Kun Tipi Sund palasi lyhyeltä sairaslomaltaan, hän löysi työpöytänsä muutettuna uuteen huoneeseen yleisessä toimistossa. Hän olisi jatkossa osastosihteeri, konttoristi konttoristien joukossa.
.
Tarvittiin uusi ylijohtajan sihteeri. Merihiisi oli iskenyt katseensa laitoksen kirjaston viehättävään Anu Väisäseen, joka oli hiljaisesti herttainen, pitkähiuksinen ruskeatukka - ja itse rauhallisuus... Väisänen suhtautui hangoittelemattoman tyynesti toimenkuvansa muutokseen kirjastosihteeristä ylijohtajan sihteeriksi. Vaikka kirjat olisivat hyvinkin näyttäneet hänen idyllimaailmaltaan. Tipi Sund sitävastoin vaikutti vähän myrtyneeltä.
.
Merihiisi joi kahvikupillisensa ja alkoi miettiä, miten paljon laitoksessa saattaisi olla katkeria ja vihamielisiä ihmisiä? Ainaisia valittajia, uudistusten torpedoijia, riidankylväjiä, vastarannan kiiskiä, taikka vain kuolleita ajopuita.
.
- Sellaisista pitäisi päästä eroon! Mitä pikemmin, sen parempi! Ja he puolestaan varmaankin haluaisivat eroon ylijohtaja Merihiidestä, arvaahan sen, mutta kuka on kuka, se nähdään!
.
"Recent trends" -esitelmän laatimisessa avustanut Klaus Syvännekin palasi Merihiiden mieleen. - Siinä varsinainen tutkijatyyppi, kaikesta kiinnostunut ja älyllisesti utelias pohtija, tekee hyviä selvityksiä asiasta kuin asiasta.
.
- Mutta eipä ole miehessä ollut sen vertaa pitkäjänteisyyttä, että olisi saanut lisensiaatintyötä saati väitöskirjaa aikaiseksi!
.
- Ylöspäin organisaatiossa ja erikoistutkijaksi kyllä mielisi tutkija Klaus Syvännekin, mutta ei ole ponnistellut täyttääkseen kriteerit. Ikuinen maisteri... Haluaisi ylittää aidan matalimmasta kohdasta. Odottaisi omenan putoamista. Mitäkö? Ylijohtajan vaihtumista, kukaties? Että jospa vaihdos muuttaisi käytäntöjä ja helpottaisi etenemistä? Toistaiseksi kehtaa marista ja näyttää tympääntynyttä naamaa laitoksella!
.
Ei käy, professori Merihiiden mielestä. - Kautta aikojen on Vedentutkimuslaitoksessa pidetty kriteerit kirkkaina ja piin kovina: erikoistutkijaksi voidaan nimittää ainoastaan tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö! Siitä ei tingittäisi! Ei ainakaan Merihiiden aikana, jota kestäisi vielä seitsemän vuotta. Muuten ihmiset veltostuisivat opinnoissaan. Viettäisivät vapaa-aikansa kapakoissa tai torvesta blues-säveliä puhallellen, kuten tuo Klaus Syvänne tekee, katkeruuttaankohan siten purkaen?
.
Harmikseen Merihiiden mieleen tuli samassa ikävä poikkeus tohtorin tutkintoa koskevasta säännöstä: Aleksi KAJANUS! - Ilmo Merihiisi näki hetken punaista... Se surullisen kuuluisan äkkiväärän poliitikkoisän "Kakannuksen" (niin tätä oli painovirhepaholainen kutsunut vastapuolen lehdessä) luonnontieteistä kiinnostunut ja politiikkaa kaihtanut poika. Vedentutkija ja "sisäisten aaltojen" asiantuntija oli älykkäästä pojasta kehkeytynyt, kun hän vedentutkimukseen erikoistui, filosofian lisensiaatti.
.
Mutta pelkkä lisensiaatti. Väitöskirja antoi yhä odottaa itseään, siitä ei ollut tietoakaan, vaikka Kajanus oli jo saanut erikoistutkijan paikan! Tässäpä nähtiin, millainen virhe oli joustaa etukäteisvaatimuksissa! Vedentutkimuslaitosta säätelevä asetus nimittäin vaati erikoistutkijalta vain vähintään lisensiaatin tutkinnon, ja Kajanus, kukapa muu, oli osannut taktikoida ja juntata itselleen paikan.
.
Ylijohtaja Merihiisi oli kuitenkin tarmonpuuskassaan ryhtynyt toimeen tämänkin virheen korjaamiseksi: hän luonnosteli asetuksen muutosta, jonka jälkeen erikoistutkijan pätevyysvaatimukseksi säädettäisiin yksiselitteisesti tohtorin tutkinto eikä vähempää. Merihiiden ja hänen uuden johtokuntansa ajamana muutos menisi kyllä läpi lopulta valtioneuvostossakin. Kajanukselle ei jäisi pelivaraa. Vasta tehtyään väitöskirjansa hän voisi hakea erikoistutkijan virkaansa takaisin.
.
Kajanus itse oli tietysti kiivaasti tätä uudistusta vastaan! Kuinkas muuten. Niin kuin hän oli aina ja yleensäkin Merihiittä vastaan, muissakin kuin henkilökohtaisissa asioissaan. Kajanukselle olivat langenneet luonnostaan laitoksen ammattiyhdistysasiat, hän oli henkilökunnan luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu. Joka ikisessä henkilökunnan kokouksessa Aleksi Kajanus esitti narisevalla äänellään tusinan verran valituksia laitoksen oloista.
.
Aleksi Kajanus oli aina suuna päänä kysymässä perusteluita ja väittämässä vastaan asiassa kuin asiassa. Hän käyttäytyi Merihiiden mielestä kuin henkilökohtainen vihollinen! Jos vain pidettiin henkilökunnan informaatiotilaisuus, niin Merihiisi puhui ensin, ja kellään ei yleensä ollut kysyttävää. Hyvä niin.
.
Paitsi: Kajanuksella tietenkin oli kysyttävää! Ja sitten Kajanus kysyi jotakin muuta asiaa... Merihiiden vastattua Kajanus narisi jotakin lisää. Kun kokous oli lopulta päättymässä hyväksyvään hyrinään kahvitarjoilun merkeissä, niin eikös Aleksi Kajanuksen käsi ja kynä sormenpäissä yhä ojentunut - vieläkin oli jokin vihoviimeinen valituksenaihe: "Nniinn... Palatakseni vielä yhteenn asiaann..."
.
Jostakin Ilmo Merihiiden mieleen putkahti myös Lasse LAINEEN synkkä ilme, kuin syytös sekin. Laine ei kylläkään käyttänyt puheenvuoroja kokouksissa. Hän oli vain ikuinen apulaistutkija, ikuinen luonnontieteiden kandidaatti! - Todellakaan ei Vedentutkimuslaitoksessa koskaan tulla pääsemään alemmalla korkeakoulututkinnolla apulaistutkijan virkaa pitemmälle! Merihiisi puuskahti mielessään. - Minua siitäkin taidetaan syyttää? Olisiko kaikki toisin ilman minua?
.
- Muistavatkohan minulle nyreät ja vihamieliset ihmiset ollenkaan, kuka täällä mahtaisi olla ylijohtajana, jos minä en olisi? ajatteli Merihiisi. - Noh, tohtori Iiro MOIKIPÄÄ! Fysiikan osaston johtaja ja ylijohtajan varamies. Isosuinen, äänekäs, hapan ynsimys, joka joskus ajoi partansa, liian usein ei.
.
- Kukahan Moikipäästä haluaisi ylijohtajaa? Eiköhän hänen ikävä maineensa ollut levinnyt hänen omaa kolmannen kerroksen Fysiikan luolamaailmaa pitemmälle? nurisi Merihiisi mielessään. - Paitsi varmaankin Iiro Moikipää itse tuskin malttoi odottaa, että pääsisi ylijohtajaksi ylijohtajan paikalle!
.
Moikipää oli jo kerran saanut hetken maistaa ylijohtajan asemaa viransijaisena, Merihiiden ollessa poissa määräajan kutsuttuna kansainvälisen Itämerikomission pääsihteeriksi. Moikipään ylijohtajakauden muistona siihen aikaan rakennetussa Itäkeskuksen uudessa punatiilisessä toimitalossa oli joitakin Moikipäälle ominaisia mittakaavavirheitä, toisin sanoen suuruudenhulluuden ilmentymiä!
.
Esimerkiksi Moikipään mitoilla suunniteltu suuri kokoushuone ei ikinä tulisi täyteen omista eikä vieraista. Vedentutkimuslaitoksessa oli vain noin 80 työntekijää. Vastaavasti ylisuuret naulakot neljännen kerroksen kahden pitkän käytävän yhdysaulassa ammottivat aina tyhjyyttään. Ehkä Moikipää olisi liian iso johtaja näin pienelle porukalle...
.
- Mutta onhan Moikipäälläkin ystävänsä? Ainakin suosikkinsa Lassi SÄLLINEN, 30-vuotias matematiikan tohtori, Fysiikan osaston eli "jääkentän" teoreettisten kaavojen vääntäjä. Tämä oli saanut tuhansin työtunnein valmiiksi 21-sivuisen väitöskirjansa matematiikasta, sinä aikana kun oli Vedentutkimuslaitoksessa ollut. Olikohan hän mitään muuta täällä koskaan tehnytkään?
.
Sällinen ei paljon muiden kanssa ollutkaan tekemisissä kuin Moikipään. Tämän mielestä hän oli keskeisen tärkeä mies Fysiikan osastolle. Muille hän oli jäänyt melko tuntemattomaksi, oltuaan vieläpä välillä vuoden poissa siviilipalveluksessa jossakin toisessa laitoksessa.
.
Moikipään vuoro päästä ylijohtajaksi tulisi aikanaan, jos hän malttaisi odottaa... Hän oli 12 vuotta Merihiittä nuorempi, vaikka näyttikin vain 6 vuotta nuoremmalta. Mutta meriittejä hän oli kyynärpäätaktikkona hankkinut enemmän kuin 6 vuotta vanhempi Biologian osaston johtaja Veikko HAUKINEN, joka oli kohtelias ja huomaamaton ja hillitty tiedemies, josta kaikki pitivät.
.
***
.
Seurasi keskeytys Merihiiden ajatuksiin: käytävältä huoneen ulkopuolelta alkoi yllättäen kuulua sellaista hälinää, jolle tässä laitoksessa saattoi olla vain yksi syy...
.
Ei, täällä tutkimuslaitoksen sivistyneessä ilmapiirissä ei hälisty liikoja ruokatunnin alkamisen tai kahvitaukojen vuoksi, ei intoiltu olympialaisten ja urheilukilpailujen radioselostuksista, eikä kailoteltu typeriä vitsejä tai jonninjoutavia juorupuheita pitkin käytäviä.
.
Mutta ajoittain, kerran tai pari kertaa kuukaudessa, laitoksen arki häiriintyi erityisesta kohokohdasta. Mikä semmoinen saattoi olla Vedentutkimuslaitoksessa? - Noh, Oman Laivan, tutkimusalus r/v Afroditen paluu pitkältä tutkimusmatkalta kotisatamaansa Helsingin Jätkäsaareen.
.
Kenties laitoksen aulaan oltaisiin voitu Lloydsin vakuutusyhtiön tapaan ripustaa suuri, juhlava soittokello, jota oltaisiin kumauteltu laivaan liittyvän tapahtuman - Afroditen saapumisen - kunniaksi. Mutta huomattava kohina syntyi jo ihmisten äänistä, laivalla olleen tutkijaporukan palatessa takaisin maallisiin töihin, vielä toistaiseksi täynnänsä innostavia merikokemuksiaan.
.
- Oliko hyvä sää? Tuuliko kovasti? Keinuttiko? kyselivät Yleisen toimiston konttoristit uteliaina mereltä tulijoilta. Heidän työnsä oli arkisempaa ja paperinmakuista, maissa tiilitalossa vain.
.
Kaikki laitoksessa työskentelevät kuitenkin pääsivät ja useimmat lähtivätkin joskus Afroditen-matkoille, yhdelle tai useammalle urallaan. Niinpä kaikilla oli omat laivaan liittyvät muistonsa. Varsinaiset tutkijat pääsivät verestämään tai merestämään kokemuksiaan usein, vähintään vuosittain.
.
Merihiisi muisti laivan saapumisen tuovan hänelle pikapuoliin ainakin sen rasitteen, että laivalta palaava Kemian osaston johtaja Vesa RISTOLA työntyisi hänen puheilleen. Ristola toisi muassaan kaksi laivalla mukanaan ollutta kiinalaista kollegaa, joita ei voisi välttää tapaamasta.
.
Vastenmielisempi seikka oli, että Afroditen kapteeni, Antti KYRMYHARJU, jäisi taas vapaavuorolle maihin. Hän saattaisi pistäytyä laitokselle Merihiittä tapaamaan. Aihe ei olisi miellyttävä: Kyrmyharju yrittäisi taas kerran kiirehtiä ja painostaa Merihiittä rakenteilla olevan uuden tutkimusaluksen kapteenin valitsemisessa.
.
Uudella laivalla, vanhan ja pienemmän Afroditen seuraajalla, lähdettäisiin lähivuosina tutkimusmatkalle suorastaan Etelänapamantereelle asti! Ei siis ollut ihme, että Antti Kyrmyharju halusi laivan päälliköksi!
.
Kyrmyharju oli halunnut aina ennenkin kaikkein uusimpien laivojen kapteeniksi. Itämeren uusimmalla super-jäänmurtajallakin oli Kyrmyharju ollut päällikkönä... mutta vain Itämeren rapakossa. Uusi laiva olisi myös suomalaisen laivanrakennustekniikan huippusaavutusten kansainvälinen näytekappale, mikä kaikki hienous houkutteli kapteenia.
.
Kyrmyharju "lobbaili" Merenkulkuhallituksessa minkä vain ehti vapaa-aikanaan maissa ollessaan. Hän vieraili Vedentutkimuslaitoksen tulevan johtokunnan jäsenten luona, saadakseen haluamansa paikan. Tukea hän olikin saanut Merenkulkuhallituksesta. Mutta Merihiisi oli vastaan ja kannatti nuoremman ja miellyttävämmän kapteenin Jukka HAAPION valintaa.
.
Valinnan lopputulos oli toistaiseksi epäselvä, mutta Merihiisi tekisi parhaansa Haapion puolesta. Hän käännyttäisi vielä Merenkulkuhallituksen ylijohtajan Kyösti Nuutilaisen pään.
.
Antti Kyrmyharjulle oli kuitenkin vähän vaikeata sanoa ei. Mies oli raamikas jenkkitukkainen karju, 130 kilon keijukainen, Sulkavan Soutujen monivuotinen sankari. Häntä oli ikävä katsella tai kuunnella, vaikkapa vain omatekoisia väännöksiä nimestä saunan ja liikojen oluiden jälkeen.
.
- Pysyisi Kyrmyharju vanhassa Afroditessa, minne laiva sitten muuttaakin ja millä nimellä, kaiketi Kotkaan merimiesten koulutusalukseksi? Tai siirtäisi taitonsa ja kokemuksensa taas jäänmurtajaan, tai vaikka sillitroolariin. Uuteen Afroditeen Anttia ei tarvittaisi!
.
***.
.
Aivan kuten Merihiisi oli arvannut odottaakin, pian hänen luokseen saapui vieraita, kun dosentti Vesa Ristola, Kemian osaston päällikkö, ilmestyi ovelle kahden hymyilevän kiinalaisen merentutkijan, WANG Hon ja WU Reishun kanssa. Koska lounasaika oli juuri alkanut, päätettiin lähteä joukolla syömään viereisessä Pääkaupunkiseudun Tietokeskuksen rakennuksessa sijaitsevaan Valtion Ravitsemiskeskuksen ruokalaan. - Kiinalaiset saattavat pitää valtiollisen ruokapaikan valitsemista kohteliaisuutena, samanlaista meillä kuin heillä, hymähti Merihiisi mielessään.
.
Dosentti Vesa Ristola puhui sujuvasti kuutta kieltä (vaikkei tosin kiinaa), hallitsi hyvin tieteenalansa ja käyttäytyi aina korrektisti. Hän oli 41-vuotiaana ulkonäöltään jonkinlainen älykkään tietotyöntekijän väritön prototyyppi. Hän oli keskipituinen ja keskihoikka, yllään metallikehyksiset silmälasit ja siisti puku, siisti tukka ja siistit viikset, kaikki sointuvasti harmaan-ruskeaan sävyyn.
.
Ristolalle oli osunut, kuten monesti miehistä mainioimmille, jokseenkin arkisen näköinen Vuokko-vaimo, ja hänen pikkupoikansa taisi olla varsin tavallinen pikku typerys. Niinpä miehen intohimo keskittyi työhön, vedentutkimukseen. Merihiiden organisaatiouudistus pudottaisi kuitenkin kunnianhimoisen, menestymään tottuneen Ristolan johtokunnasta. Mitä tämä siitä mahtoi ajatella, sen hän kätki kylmänviileän ulkokuorensa alle.
.
- Minä olen täällä vain töissä... kuului lyhytpuheisen Ristolan motto, joidenkin toisten kuohuessa organisaation uudistusten johdosta, ja vaahdotessa, miten kaikki menee pieleen.
.
Kiinalaiset vedentutkijavieraat Wang Ho ja Wu Reishu olivat kohteliaita. Mitä he halusivat, oli aina jotakin pientä ja vähäistä. Hiukan tietoja, pieniä tiedostoja, yksi kerrallaan, vähin erin, kuin huomaamattomasti. Kukin tiedosto, pienikin, omalla disketillään. Kiinalaiset toivoivat saavansa nämä tietolevykkeet mukaansa Kiinaan. Heillä oli kyllä kotona laitoksessaan mikrotietokone, mutta liian vähän diskettejä. Merihiisi tarjosi mieluummin kohteliaasti valmiiksi paperille tulostettuja yhteenvetoja tutkimustuloksista.
.
Ristolalle sattui ruokalassa pieni kömmähdys. Kun kiinalaiset ja Merihiisi ottivat ruoakseen kevyesti keittoa, Ristola valitsi lihamurekkeen. Mutta aikoessaan leikata ensimmäisen suupalan, Ristola huomasi 'Metsästäjän murekkeen' päällä sienikastikkeen. Hän laski välittömästi puhtaat ruokailuvälineet käsistään, eikä koskenutkaan ruokaansa. Hän ei kommentoinut käytöstään, mutta harkitsi kai vaihtavansa sieniruoan tilalle jotain muuta tai jättävänsä syömättä.
.
Merihiisikään ei ollut hänkään vielä koskenut keittoonsa. Häntä alkoi houkuttaa ruoho aidan toisella puolella. Hän kysyi Ristolalta, vaihtaisiko tämä koskematonta ruoka-annosta hänen kanssaan?
.
- Niin, kyllä oikein mielelläni, ...heh! Jos siis haluat.... vastasi Ristola niukasti, ja he söivät Merihiiden kanssa toistensa annokset.
.
Afroditen viimeisimmän tutkimusretken tärkeimmät havainnot tulivat käydyiksi suullisesti läpi. Vesi- ja pohjanäytteitä oli taas tuotu astioissakin laitoksessa myöhemmin tutkittaviksi. Kiinalaiset kehuivat retkeä ja ilmaisivat kohteliaasti kiinnostustaan pienen Baltian meren ja Suomenlahden tilaan.
.
Aterian jälkeen kiinalaiset lähtivät laitoksen kirjastoon, Ristola puolestaan Kemian osastolleen ylimpään, viidenteen kerrokseen, ja Merihiisi palasi huoneeseensa neljännessä kerroksessa.
.
Merihiiden työvire oli kadonnut. Hän katseli hetken ikkunastaan ihmisten liikkumista metroasemalle vievällä, Itäväylän ylittävällä jalankulkusillalla, ennen kuin istuutui taas papereittensa ääreen. Ei, hän kasasikin paperit siistiksi nipuksi, laittoi pöytälaatikkoon, ja järjesti työpöytänsä siistiin kuntoon. Kaikki oli paikallaan.
.
Merihiiden alkoi vähitellen tehdä mieli erästä pulloa. Hänellä ei ollut sitä kaapissaan huoneessaan, se olisi ollut liian lähellä. Mutta hänellä oli viskipullo piilossa kellarissa. Hän voisi helposti käydä laitoksen kellariarkistossa, eikä siellä koskaan törmännyt muihin ihmisiin. Sinne haudattiin vain tarpeettomiksi vanhentuneita papereita.
.
Mielihalu kasvoi kasvamistaan. Merihiisi luikahti omasta ovestaan ja aivan sen viereisestä sumeasta panssarilasisesta ovesta porraskäytävään. Nyt hän ei siis kiertänyt yhdistetyn neuvonnan ja puhelinkeskuksen Päivin (Isabelle Huppertin näköisen) kautta, eikä kukaan ehtinyt nähdä häntä.
.
Kukaan toinen ei liikkunut käytävällä eikä rapussakaan. Merihiisi laskeutui kaikessa rauhassa hissillä pohjakerrokseen ja avasi avaimellaan oven kellariin, joka sijaitsi maanpinnan tasolla, mutta muodosti talon sisäosissa pimeitä ja karuja varastokäytäviä.
.
Pohjakerroksen ulkosivut oli varattu kävelykadun, Lyypekinkujan, ja torin, Tallinnanaukion, puolelta postikonttorille ja pikkuputiikeille. Talossa oli vaatekauppoja, baari ja peliautomaattiluola. Tavarapihan puolella etelässä taas oli Vedentutkimuslaitoksen "työpaja" sekä varastohuone lastauslaitureineen, jolta voitiin kuormata ja purkaa pakettiautoa, vaikkapa kuljetettaessa tarvikkeita Afroditelle tai tuotaessa laivalta laitokseen näytteitä tai laitteita.
.
Vedentutkimuslaitoksen pajassa huollettiin ja korjattiin tarvittavia teknillisiä välineitä. Pari-kolme teknikkoa oli joskus töissä, mikäli eivät olleetkin työmatkoilla laivalla tai "kentällä" maakunnissa: esimerkiksi huoltamassa mareografeja eli kiinteitä vedenpinnan korkeuden vaihtelua rannikoilla mittaavia automaatteja. Lastausvarastossa taas oli Afroditelta viimeksi tuotuja tai sinne seuraavaksi vietäviksi aiottuja laitteita.
.
Talon sisäosiin jäi kätköön tiloja, jotka olivat ikkunattomina keinovalaistuja, vailla luonnonvaloa. Ne olivat käytössä arkistona, seinillään hyllyjä ja kaappeja täynnä arkistoituja papereita, mappeja, mikrofilmejä ja vanhentunutta aineistoa. Tänne Merihiisi hiipi yksinään pullokätkölleen.
.
- Hetkinen! Yllätyksekseen Merihiisi kuuli pientä rahinaa ja rapinaa toisen käytävän perältä. Mitäs nyt oli tekeillä? Ääni ei ollut sentään sellaista, kuin jos joku yrittäisi keskellä päivää murtautua peräseinän läpi viereiseen postikonttoriin, mutta odottamatonta kuitenkin. Merihiisi hiipi lähemmäs ja näki takaapäin: joku nuorukainen liikutteli ja penkoi vuorotellen joka ikistä hyllyltä irti lähtevää laatikkoa ja mappia!
.
- Mitä ihmettä Kemian laboratorion kesäapulainen täällä tekee, Merihiisi hämmästeli mielessään? - Ei kun olikohan tämä sittenkin se siviilimies, melkein ilmaiseksi saatu työntekijä, mikä sen nimi nyt olikaan, Nevalainen tai Niemeläinen vai Nieminen?
.
Niin, koska töitä riitti aina enemmän kuin tekijöiden aikaa, oli otettu yleiseen toimistoon kaikkein halvimmaksi tuleva työntekijä, jota työvoimaministeriö oli tyrkyttänyt toimistopäällikölle, Pertti PUHTOSELLE.
.
- Kunhan sillä kaverilla on riittävä akateeminen loppututkinto, oli Merihiisi asettanut minimiehdoksi. Kriteerit oli täytettävä, tasosta pidettiin kiinni, sillä ketä tahansa kadunmiestä ei oteta sotkemaan paikkoja tutkimuslaitokseen.
.
Merihiisi ei ollut Hannu Niemistä paljon nähnytkään. Hyvä vain, ettei ollut tarpeellista. Kamreeri Sinikka TAIVAINEN oli kai Niemisen nopeasti esitellyt jonkin kiireen keskellä. Varkin ruokalaan oli joskus osuttu samaan aikaan, jopa samaan pöytään ja vastakkain. Kuitenkin vasta toisen tullessa ja toisen ollessa jo lähdössä.
.
- Ai niin, olihan Niemeläisestä ollut jotakin puhetta vast'ikään. Kun Tipi Sundille oli tarvittu huone, kirjasto-Anun saadessa Sundin huoneen, ja kun ei Tipiä voitu kirjastoon sijoittaa, niin piti löytää jostakin tilaa. Huoneita ei ollut ylimääräisiä tyhjinä.
.
Niinpä huone Tipille oli otettu Nevalaiselta pois yleisessä toimistossa, keneltä muultakaan? Sivarille huone oli kuitenkin tarpeettomin. Se oli vain aluksi tyhjyyttään hänelle osoitettu, kun silloin oli ollut vapaa huone.
.
- Jaa, taisihan Maila NYMAN juoruilla sivarista. Että se nukkui huoneessaan työajalla, suljetun oven takana. Se oli kuulemma liimannut oveensa tarralapun: "Olen yläkerrassa", mutta kun etsittiin, se löytyikin oman ovensa takaa. Sattumalta seuraavana päivänä sillä ei sitä huonetta enää ollutkaan, sai muuttaa yläkertaan, viidenteen, Kemian osaston PC-huoneeseen.
.
Niemistä huonompaan maineeseen oli kuitenkin joutunut Kemian osaston kesäapulainen Harri VIRTA. Ainakin erikoistutkija Kristiina HELLE oli nostanut hirveän metelin jostakin "laboratoriokäytävän seinältä roikkumasta löydetystä pornokuvasta". Merihiisi ei ollut ollut kiinnostunut todistetta näkemään. - No ota se pois ja laita roskiin! hän kehotti Kristiinaa.
.
Helle oli kuitenkin ryhtynyt omin päin toimiin juttua selvittämään kuin Neiti Etsivä. Hän oli järjestänyt kuulustelut osastollaan, että kuka on syyllinen? Ensimmäiseksi hän oli epäillyt Klaus Syvännettä, sitä torvea soittavaa tutkijaa, tämän "vanhojen taipumusten" tähden, jotka olivat tuttuja erityisesti Afroditen matkoilta.
.
Mutta sitten yllättäen kesäapulainen Harri Virta oli tunnustanut: olevansa "osasyyllinen", kuten hän asian ilmaisi. Kukaan muu ei myöntänyt tietävänsä asiasta yhtään mitään. Kristiinan mukaan Harri kieltäytyi paljastamasta "muita".
.
Tämän jälkeen erikoistutkija Helle oli löytänyt opiskelija Virrassa muitakin vikoja, joista hän valitti, huonoista työsuorituksista huonoon käytökseen, kypsymättömyyteen ja lapsellisuuteen. Helle vaati, että ensi kesänä Virralla ei saisi olla asiaa kesätöihin Vedentutkimuslaitokseen. Lisäksi hän oli painostanut Merihiittä pitämään nuhtelun Harrille, kuten tämä oli lopulta Kristiinan mieliksi vastahakoisesti tehnyt.
.
Mutta kellarissa oli sittenkin Hannu Nieminen, ja mitä tekemässä? Tämä näytti lyövän leimoja laatikkoihin ja mappeihin, joita hyllyillä oli. Leimoja leimojen perään, kymmeniä tai tuhansia? Mikä hullutus tämä oli? Ellei se sitten ollut jokin hallinnollinen toimenpide, josta Merihiisi ei tiennyt mitään. Siitähän voisi kysyä yleisen toimiston toimistopäälliköltä Pertti Puhtoselta.
.
Keskinkertaista pätevämpi yhteiskuntatieteiden maisterihan Vedentutkimus-laitoksessa oli toimistopäällikkönä, nimittäin korkeakouluissa luetun Ekonomia-sarjan kurssikirjan, Palsa - Paloaho - Puhtonen - Puuro: "Julkishallinnon taloudellinen hallinnointi", yksi kirjoittaja.
.
Merihiisi hiiviskeli pois tarvitsemaansa käytävää pitkin. Nieminen ei ollut tainnut häntä huomatakaan. Mutkan takaa löytyi pullon kätköpaikka, kaapista vanhentuneiden venäjänkielisten monisteiden takaa, joita ei kukaan tonkisi, kunhan ne vain oli arkistoitu tänne.
.
Merihiisi nautti muutaman kaipaamansa kulauksen, kunnes tahdonvoimalla malttoi jättää pullon, piilottaakseen sen uudelleen. Siitä melkein riittäisi vielä toiseksikin kerraksi.
.
Sukeltautuminen kellarin uumeniin oli ollut antoisa retki. Merihiisi oli jo valmis palaamaan ylös ihmisten ilmoille. Mutta äkkiä hänelle tuli todella huono olo, pahempi kuin aiemmin koko päivänä. Hän kiroili mielessään, ja hapuili hyllyihin tukeutuen eteenpäin, lastaushuoneen avarampaan ilmatilaan, odottaen vaivojensa hetken päästä hellittävän.
.
Sitten Merihiidellä hämärsi päässä, ja käsienkin otteen herpaantuessa, toisen seinästä ja toisen tavaralaatikosta, hän nuukahti varaston lattialle makuulle pitkin lyhyyttään.
.
- Kohta nousen ylös, hän uskoi viimeisenä välähtävänä ajatuksenaan. Kävellä hoipertelevat juopot kellistyvät usein maantielle, lojuvat hetken elottomina, ja kömpivät pian pystyyn hoippuakseen taas matkaa eteenpäin. Mutta Merihiidelle koitti pimeä tajuttomuuden hetki.
.
*****