Espoosta tuli koululaisena harvoin käytyä Helsingissä. Kiersin vain kehää koulu, koti, kaverien kodit, kirjasto, kirjakauppa, kirjastoauto, ruokakaupat, Kaitaa, Soukka ja Iivisniemi. Helsingistä tutuinta oli Tennispalatsin Anttila, Stockmann, Suomalainen kirjakauppa, Aleksin Instrumentarium... ja jotkin museot koulutehtävinä. Kesäisin Seurasaari ja Linnanmäki.
.
Nyt kävelen neljänä päivänä viikosta Runeberginkatua. Torstaina ei ole luentoja eikä harjoituksia, muina päivinä sitäkin enemmän. Haen raitista ilmaa Sammon kentältä tai kierrän koulun ympäri, en ehdi tai osaa lähteä kauemmas, en edes tutustumaan Vainion kirjakauppaan kadun toisella puolella. Olen hyvin yksinäinen enkä tunne ketään.
.
Ensimmäisinä päivinä minua moikkailee luentosalin samalla penkkirivillä tutor-ryhmäni nimettömäksi unohtuva jäsen, jota kutsun mielessäni Elvikseksi hänen kasvojensa ja leveän virnistyksensä perusteella. Suuntaudumme eri aineisiin, hän markkinointiin, emmekä siis paljon hyödy kyselemällä neuvoja toisiltamme.
.
Paastottuani muutaman päivän alan käydä Raflassa. Joka päivä voin valita ruokatiskillä mieluisimman ainakin kolmesta vaihtoehdosta. Jauhelihaspagetti on höyryävän makoisaa, puna-ahven tai seiti maistuvat, keittoja en maista koskaan, metsästäjänleikkeet opettavat rakastamaan sieniä. Joka päivä herkuttelen kuin ravintolassa. Miten valtava ero lukion ruokiin!
.
Tutor-ryhmästäni Niemi yhyttää minut raflassa ja haluaa istuutua syömään samaan pöytään kanssani, ottaakseen selvää kuka olen. Hän on määrätietoinen tumma pieni viiksiniekka, kolme vuotta minua vanhempi, eikä meillä riitä juteltavaa useammaksi kerraksi. Tai minä en osaa mennä juttelemaan. Hän suuntautuu osuuskauppojen johtajakoulutukseen päätyäkseen varapääjohtajaksi. Luennoilla hän näkyy uskaltavan vastata luennoitsijan esittämiin kysymyksiin - tosin usein väärin.
.
Filmitähti Gerald Depardieuta muistuttava Niironen juttelee kanssani useammankin kerran. Hän on merkonomi, joka ottaa pääaineekseen kansantaloustieteen. Kielistä hän haluaa kokeilla nyt ranskaa. Näen hänet seuraavana kesänä kauppatorilla, hän on ilman töitä - entä minä? - Suhteilla sain töitä, tunnustan.
.
Niirosella on paheensa - tupakointi vie hänet sisäpihalle - ja kihlasormus. Kaikki tapaamani ihmiset tuntuvat aikuisilta, kaikki kolme vuotta minua vanhemmilta. Tilastojen mukaan minun ikäisiäkin on, en vain kohtaa heitä.
.
Opiskelijakortin kuvaukseen menen Ylioppilaskuntamme KY:n talolle Pohjoiselle Rautatienkadulle. Käyn siellä vain sen kerran, näen kerhotilat, enkä palaa. Nousen portaat ja perässäni tulee Leppänen, Pulteri-sarjakuvan Kutrin (tai myöhemmän Simpsonit-sarjakuvan baarimikko-Moen) näköinen. Pysähdyn juttelemaan hänelle ovella, mutta hän kysyy vain soitinko jo ovikelloa, soittaa itse, painuu sisään, emmekä koskaan puhu enempää.
.
Terveystarkastusta varten kävelen Runeberginkatua pohjoiseen ohi Töölön torin, Ruusulankadulle, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön talolle. YTHS:ssä käydään läpi etukäteen täyttämäni kaavake. Ei ole mitään, ei niin mitään ongelmia, paitsi... hoitaja huomaa minun ruksineen yhden sellaisen. Saan varata ajan lääkärille tutkimusta varten. Verenpaineenikin on aika korkea. - Nousin portaat, selitän. Pelkään vähän outoja hissejä.
.
Mursujaiset ovat tulossa erään viikon torstaina. Torstaisin ei ole luentoja, enkä haluaisi turhaan maksaa bussimatkaa, mutta pitäisikö? Vanhempani huolestuvat fuksiaisten menoista ja varoittelevat, ja se täyttää astiani, en mene lainkaan!
.
Perjantaina jälkeenpäin näen vaatekaappini oveen läimäistyn ison mursutarran, mikä tuntuu melkeinpä uhkaavalta. Revin pois. Olenkohan ollut ainoa, joka ei ole tullut koulutettavaksi, pesemään Kolmen Sepän Patsasta, päässään Kauppalehdestä taiteltu paperihattu? Myöhemmin tulen jättämään väliin todistustenjaon ja maisteripromootionkin, kurssijuhlista puhumattakaan. En osallistu.
.
Eräänä iltana rehtori Jaakko Honko lupaa jakaa mursuille henkilökohtaisesti heidän opintokirjansa. Juhlasali kuhisee ja kihisee täydempänä kuin koskaan - selvästikään kaikki eivät käy luennoilla! Teekkari Niemenlehdonkin näkee Töölössä vain erikoisina päivinä, ei luentojen arjessa.
.
Rehtori saapuu, pitää puheensa ja poistuu. Opintokirjat jäävät opintotoimiston Leena Peltosen jaettaviksi.
.
Syön syyskuussa 41 markan edestä Raflassa ja ostan Kyriirin kirjakaupan kioskista kirjoja 159 markalla, siinä rahankulutukseni. Lokakuun alussa lähden keskikaupungille asti ja ostan Stockmannilta ruotsinkielisen sarjakuvalehden Svenska Mad, hintaan 5,50 markkaa. Lokakuussa syön Raflassa 90 markalla. Marraskuussa syön 102 markalla ja ostan kirjoja 91 markalla.
.
***
.
Katseltuani luokkakuviani tajusin, miten vieraantunut olen. Elämäni jakaantuu kahteen osaa: onnelliseen(?) lapsuuteen Haagassa 10-vuotiaaksi ja sitten puolitietoiseen olemiseen siroteltujen betonimöykkylähiöiden kolkossa Espoossa.
.
Olihan Haagan aikanakin kurjia asioita: uinti, pyöräily, jengin vieroksunta, inhottava koululääkäri Läskimöttönen jne. mutta siellä olin kotonani tuntien pihan nurkatkin ja lähimetsän jokaisen kiven, puun ja kallionkolon. Olin onnellinen lapsena kouriessani multaa ja rakentaessani leikisti autoteitä. Espoossa en enää leikkinyt eikä minulla ollut kosketusta luontoon. Tai ehkä rajana on vasta murrosikä, jolloin lopullisesti aloin tuntea itseni erilaiseksi, sillä sopeuduin vielä Vapaaniemen kansakoulun neljänteen luokkaan, jolloin pelasin jalkapalloa ja juttelin monien luokkatoverien kanssa.
.
Torstaina lokakuun 20. päivä 1977 lähden vihdoin retkelle Haagaan, jossa en ole käynyt yhdeksään vuoteen, Espooseen muutettuani. Bussilippu maksaa 2,50 markkaa, autolinjan numero on yhä 32. Riistavuoren vanhainkodin päätepysäkiltä lähden kävelemään. Valinta Linden, jonka kauppias pelkäsi valtavan Eka-marketin rakentamista Kannelmäkeen, onkin nyt Valinta Auvinen. Heikin Valintakin vastapäätä on muuttanut nimensä ja sen talon keltaoranssit pienet tiilet häikäisevät minut räikeydellään. Angervotiellä on yhä lapsuuteni parturi ja kemikalio.
.
Rautatien tasoristeys on muutettu jalankulkutunneliksi. Enää eivät Miettilän pojat leikkisi kuka uskaltaa kauimmin odottaa radalla junaa, joka lähestyy pilli ulvoen ja lämmittäjä nyrkkiään raivoisasti puiden. Radan alittaa myös Eliel Saarisen tietä varten kaivettu kuoppa, joka ruohottuu vuosikausien toimettomuudessa, keskeneräisenä.
.
Ohitan Kahan varaston eli entisen Coca-Colan varaston kotini vieressä. Näen kotini ikkunat tuttuine vihreine säleverhoineen. Katson Iskun varaston Pohjois-Haagan rajalla. Palaan Tolarintieltä ja Ohjaajantieltä hyppyrimäen ja Pyynikin varaston ohi kotimetsääni, Jyrkännelaitoksen ensimmäisen maailmansodan varustuksille ja lapsuuteni metsän leikkipaikoille.
.
Veneleikkieni ojaa on täytetty pihalta haravoiduilla aineksilla. Välimatkat ovat lyhentyneet ja pihametsän pinnanvaihtelut pienentyneet. Metsään on vedetty pyykkinaruja ja naulattu lauta puiden väliin. Naapuritontin omakotitalo lännessä on purettu ja sen tilalla on rivitalo.
.
C-porras on tuttu ja vieras: paikoillaan asuvat Pelkolin ja Miettilä. Kotiovessani lukee Tikkanen, ei enää Dahlström, jolle asunto myytiin. Pihalla on tyly läpikulkukielto, jota rikon.
.
Kävelen Elannon ohi Laajasuontielle. Mormonikirkko, Ammattikoulu, Ilkantie, Thalian tori, Aino Ackten tie taas. Eräät lapsuudesta tutut talot näyttävät nyt ummehtuneen vanhoilta, varsinkin Pohjois-Haagassa.
.
Palaan Paatsamatien ja Orapihlajantien uuden puiston kautta radan varteen pohjoispuolelle Asemaa vastapäätä. Näen radan alittavan tunnelikuopan, joka on kaivettu tulevaa Eliel Saarisen joukkoliikennetietä varten! Aseman jalankulkutunneli on uusittu. Aseman vieressä on edelleen R-kioski.
.
Kylätie, Urheilutie, Palokaivonaukio, Steniuksentie Ahjokujalle, Ristolantie, Isonnevantie, Vihdintietä poliisiasemalle. Takaisin Isonnevantietä SYK:in ja Kylänevan koulun ja ruotsinkielisen oppikoulun ohi bussipysäkille. Kello 14:50 aloitan paluumatkan bussilla 32.
.
***
.
Haaga-päivänäni ostan Suomalaisesta kirjakaupasta ensimmäisen kerran ulkomaisen sanomalehden, Herald-Tribunen (2,50 markkaa), jonka pääuutinen on Andreas Baaderin ja Baader-Meinhof-ryhmän terroristikumppanien itsemurha vankilapakoa valmistelleen lentokonekaappauksen epäonnistuttua. Lehteä julkaisevat Pariisissa New York Times ja Washington Post ja jotkut pitävät sitä maailman parhaana sanomalehtenä.
.
Alan ostaa lisää sanomalehtiä: Die Weltin (3 mk) ja norjalaisen Aftenpostenin (3,50 mk) Yleisestä Sanomalehtitoimistosta Pohjois-Esplanadilta sekä Sunday Timesin (5 mk) Akateemisesta kirjakaupasta, joissa käyn ensimmäistä kertaa. Kaikki lehtiostokset vain puolen viikon välein.
.
Ostan Kauko Kareen ja kumppanien pamfletin 'Varo vallankumousta' (25 mk), sekä englanninkielisen Tintti-sarjakuvakirjan (9 mk). Löydän Fredrikinkadun Rakennusmestarien talosta Punaisen Ristin poistokirjamyynnin, josta saan isälle lahjaksi Tammen Keltaisen Kirjaston romaanin, ghanalaisen Ayi Kwei Armahin (s.1939) 'Pirstaleita' sekä muitakin joululahjoja, ja Invalidiliiton kirjamyynnistä (elokuvateatterin aulasta) lisää luettavaa. Harrastan Afrikkaa.
.
'Suomen talouselämän rakenne ja kehitystekijät' on kansantaloustieteen kurssikirja jota luen. Siinä on tiiviitä tilastoja ja numeroita mm. metsätaloudesta, Merasta ja ojituksesta. Kullervo Kuusela on näillä sivuilla auktoriteetti ja taloudellinen kasvu ja tehokkuus pyrkimys.
.
Tällaiseenko roskaan hukun kauppasurkeassa, luettuani ennen Pentti Linkolaa, Henry Thoreauta, Scott ja Helen Nearingia ja ekologiaa. Tilastoilla valehdellaan. Jos kaupungin ilma on nokista ja vaatteet pestään entistä useammin, kansantulo kasvaa. Kun tavaroita rahdataan paikasta toiseen talouselämä kehittyy. Miten paljon valheellista näennäistä toimintaa teknosysteemiin kätkeytyykään. Asioista tehdään monimutkaisia kun pitäisi yksinkertaistaa.
.
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Opiskelo-7: Ensimmäiset luennot
Bussimatkat kaupunkiin alkavat haaskata energiaani. Tunti tai pari päivässä, miten sen laskeekaan, kuluu hukkaan. Huomaan, että stressiä on kahdenlaista. Hyvää stressiä on kokeiden ja tenttien paine, joka saa ahkeroimaan ja tuo jälkikäteen ilon saavutuksesta tai selviytymisestä. Huonoa stressiä on ympäristön paine, jota vastaan en voi taistella, jota en voi voittaa, joka ainoastaan rasittaa.
.
Soukasta kello 7:35 lähtevällä P. Tyllilän bussilla ehdin Helsinkiin Runeberginkadun pysäkille kello 8:05 mennessä. Kävelen viisi minuuttia Runeberginkatua pohjoiseen ohi talon, jonka ulkoseinässä en koskaan voi olla huomaamatta Maiju Lassilan muistolaattaa, ja jonka ensimmäisen kerroksen ikkunoista tulvii leipomon leipämyymälän kuuma ja jauhonpölyä keuhkoihin pölläyttelevä tuoksu.
.
Ohitan Hankenin ruman harmaan talon, kuin kasarmin. Sen juhlasaliin vievän sivuoven ikkunasta luen ruotsinkielisen Lilla Teaternin mainoksia. Pääoven lasien takaa näen vastaanottotiskin ja sen takana salaperäisesti kulloisenkin päivystäjän pään. Portaikon ikkunoissa näkyy yleensä joitakuita kerrosten välejä kiipeileviä opiskelijahahmoja.
.
Arkadiankadun kulmassa on pysähdyttävä liikennevaloihin. Viimeinen vapaa hetki ennen astumista koulun pihan avosyliin. Valojen vaihtumista odottamaan kerääntyy monia kauppakorkeakouluun menijöitä. Jotkut saattavat jutella tuttujensa kanssa, mutta useimmiten odotetaan hiljaa. Minä vaikenen. Linja-autot Turkuun ja Poriin asti ajavat ohi.
.
Katujen ja koulutontin kulmassa on karamellikioski avoinna lokakuuhun asti. Muutama opiskelija pysähtyy ostoksille, minä en koskaan. Mutta sitten, kun ikkunaluukut suljetaan ja lukitaan kevääseen asti, tuntuu kuin heti iskisi talven viima.
.
Astelen kouluun sisään. Sivuutan naulakonvartijanaisten rivistöt ja neuvonnan pyöreäkulmaisen pömpelin, nousen kolme porrasta ylemmäs käytävälle, kuljen oikealle ohi Kyriirin kirjakauppakioskin ja laskeudun pohjoispäässä ohi suuren, haiskahtavan miesten käymälän oven, kellarin käytävälle, jossa ovat vaatekaappien pitkät, melkein loppumattomat sarjat.
.
Vien päällystakkini kaappiin. Aamulla täytyy pujotella mursuruuhkassa läpi pitkän käytävän ja poikkikäytävän, perimmäisimmälle paikalle, ikkunan pieleen. Nikkanenkin on monesti silloin yhtäaikaa paikalla ja ojentaa minulle, itse edemmäksi ehtineenä, umpiperäpaikaltaan vaatepuun.
.
Suuressa luentosalissa täyttyy kaksi paikkaa kolmesta, 400/600, akateemisen vartin aikana. Klo 8:15 aloittaa väritön, nuorekas alle viisikymppinen professori Reijo Helle parituntisen luennon aluetaloudesta. Opin, että kuivat alueet ovat aridisia ja niiden humiditeetti on alhainen.
.
Liiketaloustieteen johdantokurssia luennoi professori Jouko Lehtovuori. Hän saapuu suklaanruskeassa puvussa, otsaltaan vähän kaljuuntuvana, lievästi keski-ikäisen pyöreänä, katse muualla kuin ihmisissä, joita hän vain satunnaisesti vilkaisee. Aluksi professori puhkuu ja puhaltelee posket lommolla kokeeksi mikrofoniinsa, hermostuneen tuntuisesti, jokaisena luentokertana aivan samalla tavalla, neuroottisestikohan. Hän tuijottaa piirtoheittimellä pyörittämiään valmiiksi kirjoitettuja kalvoja ja puhua jaarittelee. Sitten jaaritus tempaa hänet monille sivupoluille, joilta hän anteeksi pyydellen palaa käsiteltävänä olevaan asiaan, hieman hermostuneesti.
.
Lehtovuoresta tulee esikuvani: kaikista professoreista samaistun eniten häneen, voisin kuvitella olevani hän. Pidän hänen filosofoinneistaan ja pohdinnoistaan. Mikä tahansa asia voi johtaa ajatuksen mihin tahansa, mikä tuntuu maailmoja syleilevän kokonaisvaltaiselta! Kaikki asiat saavat kokonaismerkityksen. Liikekirjanpito onkin kokonainen maailmanselitys!
.
Lehtovuoren artikkeli oli suosikkejani jo pääsykoekirjassa, jonka kirjoittajat olivat seitsemän 'laskentamiestä'. Joka vuosi koulun opettajat tappelevat, kenen kirjasta tulee pääsykoekirja. Sellainen tietää tuhansien kappaleiden myyntituloja. Laskentamiehet olivat yhdistäneet voimansa.
.
- Siis ku mä ajattelin pääsykokeisiin lukiessa, että sen haluun vielä kerran nähdä mimmoinen hullu kirjoittaa niin sekopäisen artikkelin kuin se! kommentoi isoääninen kurssitoverini Heli Reichtum, täyteläisen tumma, vyötäröltään hoikka ja omenaposkiltaan hymykuoppainen lääkäriperheen kuopus Helsingin Eirasta.
.
Eräs Vaasan kauppakorkeakoulun professori (oma lehmänsäkö ojassa), ihmettelee julkisuudessa, miten Helsingin kauppakorkeakoulussa laskennan professuuria hallussaan pitävä henkilö ei ole virkansa saatuaan enää julkaissut yhtään omaa tutkimustyötään moneen vuoteen.
.
Lehtovuori kuolee muutaman vuoden kuluttua. Professorin kuollessa soivat kellot myös oppilaalle. Mietin olenko oppinut, onko opettajani siirtänyt oppinsa minuun? Ainakin osaan hyvin johdantokurssin tentissä, saan yli 90 pistettä sadasta ja olen parhaiden joukossa. Tapani mukaan en ole juurikaan lukenut tenttiin. Muistan vain samat asiat jotka osasin jo pääsykokeissa, ja niillä pärjäänkin koko ensimmäisen opiskeluvuoteni. Elämäni on tänä vuonna helpompaa kuin koskaan.
.
Kolmas professori on kansantaloutta opettava Fedi Vaivio, harmaantunut ja hauraan vanhuksen oloinen mies, jolla on hyvin hiljainen ääni, jota hän vahvistaa mikrofonin ja kaiuttimien avulla. Joskus tekniikka ei hetkellisesti toimi, jolloin vain eturivillä voi kuulla professorin puhetta.
.
Vaivio kuiskailee vaatimattomasti olevansa hallitusten ministerien neuvonantaja. Harmaa eminenssi? Hän rupattelee rohkeasti kenties pinnallisen arkisiakin mielipiteitä, kuten että autotehdas Saabilla ei ole varaa tehdä vuosimalleihinsa muita muutoksia kuin vähän rypistää peltiä sieltä täältä eri tavoin. Näinköhän, mietin. Saab aloittaa pian mainoskampanjan, jossa kertoo valtavista teknisistä muutoksista automalleihinsa. Kriittisyyteni herää, alan etsiä professorin puheista hataria väitteitä.
.
Kirjanpidon harjoitukset alkavat salissa KPS, eteläsiiven länsipäässä. Olen vähän eksyksissä ja kysyn tietä samalla käytävällä kulkevalta pukumieheltä, nallekarhumaisen pyylevähköltä Jorma Nummensuulta.
.
- Jaa, kyl se vissiin kait tää on, hän vastaa keski-ikäisen lauhkeasti. Tilastojen mukaan opintonsa aloittaneiden ikähaarukka on tänä syksynä 19-34 vuotta. Me taidamme olla ääripäistä. Mielestäni 34-vuotiaalla ei ole enää kovin paljon elettävää elämää jäljellä.
.
Asiallinen, kuivan tyylikäs Ritva Lahtinen opettaa selkeän tehokkaasti amerikkalaista kirjanpitoa. Jaamme kirjanpitovihon sivut lukuisiin eri tilisarakkeisiin. Vihdoinkin saan oppia jotakin aivan uutta ja salaperäistä, mistä oppikoulu ei ole antanut pienintäkään vihjettä.
.
Kirjanpidon harjoitustehtävät on laatinut Juha Nissilä. Hän on jättänyt harjoitusryhmien vetämisen, mutta vierailee kerran opintosalissa ja sen kateederilla. Hän on huvittavalla tavalla tahattomasti kömpelön pökkelö hoikka nuori pukumies. Hän kertoo myös vitsin, jonka vastaanotto jää laimeaksi.
.
- Hih hih-hii! Hih hih! kuulen ja huomaan yhden ainoan ihmisen hiljakseen tirskuvan vitsille. Hän on yleisön keskuuteen tällä kertaa piiloutunut Ritva Lahtinen, opettaja. Muutaman kuukauden päästä hän avioituu ja ottaa nimen Ritva Nissilä.
.
Markkinointia luennoi lehtori Jorma Pasanen, iäkkään näköinen, kuin eläkkeeltä töihin takaisin kiskottu. Hän tiivistää markkinoinnin opit englanninkielisten sanojen alkukirjainyhdistelmien avulla muistisäännöiksi.
.
- Tulkaa alas piippuhyllyltä, josta ette näe ettekä kuule! vanha lehtori markkinoi puolityhjiä etualan rivejä.
.
Olen jo teini-iässä lukenut Jorma Pasasen kirjoja numismatiikasta (rahojen keräilystä) sekä pamfletin "Ystävyyden kanava", uuden Saimaan kanavan rakennustöistä, Kankkulan kaivosta.
.
Pienryhmäharjoitukset täydentävät markkinoinnin luentoja. Minulta jää ilmoittautumatta ja osallistumatta ensimmäiseen ryhmätilaisuuteen. Mikä nyt eteen, Pinneberg? Elämä on ongelmien ratkaisemista, minun on pelastettava tilanteeni.
.
Lähden Chydenian yläkerroksiin etsimään harjoitusten vetäjää, jotakuta assistenttia työhuoneestaan, hänen lyhyenä vastaanottoaikanaan. Hänen ovellaan jonottaa jo rivistö vanhempia tieteenharjoittajia eli ylemmän vuosikurssin opiskelijoita opintokirjat kourissaan.
.
Yritän ohittaa muut - luen heille ilmoitustaululta ohjeen:
.
- Kaikki muut aiheet hoidetaan ennen opintokirjamerkintöjä!
.
Mutta minua kymmenen vuotta vanhempi opiskelijatäti alkaa nurista matalalla tupakkaäänellään:
.
- Kuulehan, jos tota sääntöä noudatettaisiin, opintokirjamerkintöjä ei ehtisi saada ikinä!
.
Jään odottamaan vuoroani jonon päähän, keskusteltuani ensimmäisen kerran vanhemman tieteenharjoittajan kanssa. Vuoroni tullessa assistentilla on kiire ja aika on jo lopussa.
.
- Ryhmät ovat kovin täysiä. Markkinoinnin harjoitukset eivät ole sinänsä pakollisia, mutta osallistuminen vaikuttaa kyllä tenttiarvosanaan 30 prosenttia, nainen narisee.
.
Helpottuneena luovun menemästä harjoituksiin. Pelkään pienryhmiä ja niiden ihmisiin tutustumista.
.
.
Soukasta kello 7:35 lähtevällä P. Tyllilän bussilla ehdin Helsinkiin Runeberginkadun pysäkille kello 8:05 mennessä. Kävelen viisi minuuttia Runeberginkatua pohjoiseen ohi talon, jonka ulkoseinässä en koskaan voi olla huomaamatta Maiju Lassilan muistolaattaa, ja jonka ensimmäisen kerroksen ikkunoista tulvii leipomon leipämyymälän kuuma ja jauhonpölyä keuhkoihin pölläyttelevä tuoksu.
.
Ohitan Hankenin ruman harmaan talon, kuin kasarmin. Sen juhlasaliin vievän sivuoven ikkunasta luen ruotsinkielisen Lilla Teaternin mainoksia. Pääoven lasien takaa näen vastaanottotiskin ja sen takana salaperäisesti kulloisenkin päivystäjän pään. Portaikon ikkunoissa näkyy yleensä joitakuita kerrosten välejä kiipeileviä opiskelijahahmoja.
.
Arkadiankadun kulmassa on pysähdyttävä liikennevaloihin. Viimeinen vapaa hetki ennen astumista koulun pihan avosyliin. Valojen vaihtumista odottamaan kerääntyy monia kauppakorkeakouluun menijöitä. Jotkut saattavat jutella tuttujensa kanssa, mutta useimmiten odotetaan hiljaa. Minä vaikenen. Linja-autot Turkuun ja Poriin asti ajavat ohi.
.
Katujen ja koulutontin kulmassa on karamellikioski avoinna lokakuuhun asti. Muutama opiskelija pysähtyy ostoksille, minä en koskaan. Mutta sitten, kun ikkunaluukut suljetaan ja lukitaan kevääseen asti, tuntuu kuin heti iskisi talven viima.
.
Astelen kouluun sisään. Sivuutan naulakonvartijanaisten rivistöt ja neuvonnan pyöreäkulmaisen pömpelin, nousen kolme porrasta ylemmäs käytävälle, kuljen oikealle ohi Kyriirin kirjakauppakioskin ja laskeudun pohjoispäässä ohi suuren, haiskahtavan miesten käymälän oven, kellarin käytävälle, jossa ovat vaatekaappien pitkät, melkein loppumattomat sarjat.
.
Vien päällystakkini kaappiin. Aamulla täytyy pujotella mursuruuhkassa läpi pitkän käytävän ja poikkikäytävän, perimmäisimmälle paikalle, ikkunan pieleen. Nikkanenkin on monesti silloin yhtäaikaa paikalla ja ojentaa minulle, itse edemmäksi ehtineenä, umpiperäpaikaltaan vaatepuun.
.
Suuressa luentosalissa täyttyy kaksi paikkaa kolmesta, 400/600, akateemisen vartin aikana. Klo 8:15 aloittaa väritön, nuorekas alle viisikymppinen professori Reijo Helle parituntisen luennon aluetaloudesta. Opin, että kuivat alueet ovat aridisia ja niiden humiditeetti on alhainen.
.
Liiketaloustieteen johdantokurssia luennoi professori Jouko Lehtovuori. Hän saapuu suklaanruskeassa puvussa, otsaltaan vähän kaljuuntuvana, lievästi keski-ikäisen pyöreänä, katse muualla kuin ihmisissä, joita hän vain satunnaisesti vilkaisee. Aluksi professori puhkuu ja puhaltelee posket lommolla kokeeksi mikrofoniinsa, hermostuneen tuntuisesti, jokaisena luentokertana aivan samalla tavalla, neuroottisestikohan. Hän tuijottaa piirtoheittimellä pyörittämiään valmiiksi kirjoitettuja kalvoja ja puhua jaarittelee. Sitten jaaritus tempaa hänet monille sivupoluille, joilta hän anteeksi pyydellen palaa käsiteltävänä olevaan asiaan, hieman hermostuneesti.
.
Lehtovuoresta tulee esikuvani: kaikista professoreista samaistun eniten häneen, voisin kuvitella olevani hän. Pidän hänen filosofoinneistaan ja pohdinnoistaan. Mikä tahansa asia voi johtaa ajatuksen mihin tahansa, mikä tuntuu maailmoja syleilevän kokonaisvaltaiselta! Kaikki asiat saavat kokonaismerkityksen. Liikekirjanpito onkin kokonainen maailmanselitys!
.
Lehtovuoren artikkeli oli suosikkejani jo pääsykoekirjassa, jonka kirjoittajat olivat seitsemän 'laskentamiestä'. Joka vuosi koulun opettajat tappelevat, kenen kirjasta tulee pääsykoekirja. Sellainen tietää tuhansien kappaleiden myyntituloja. Laskentamiehet olivat yhdistäneet voimansa.
.
- Siis ku mä ajattelin pääsykokeisiin lukiessa, että sen haluun vielä kerran nähdä mimmoinen hullu kirjoittaa niin sekopäisen artikkelin kuin se! kommentoi isoääninen kurssitoverini Heli Reichtum, täyteläisen tumma, vyötäröltään hoikka ja omenaposkiltaan hymykuoppainen lääkäriperheen kuopus Helsingin Eirasta.
.
Eräs Vaasan kauppakorkeakoulun professori (oma lehmänsäkö ojassa), ihmettelee julkisuudessa, miten Helsingin kauppakorkeakoulussa laskennan professuuria hallussaan pitävä henkilö ei ole virkansa saatuaan enää julkaissut yhtään omaa tutkimustyötään moneen vuoteen.
.
Lehtovuori kuolee muutaman vuoden kuluttua. Professorin kuollessa soivat kellot myös oppilaalle. Mietin olenko oppinut, onko opettajani siirtänyt oppinsa minuun? Ainakin osaan hyvin johdantokurssin tentissä, saan yli 90 pistettä sadasta ja olen parhaiden joukossa. Tapani mukaan en ole juurikaan lukenut tenttiin. Muistan vain samat asiat jotka osasin jo pääsykokeissa, ja niillä pärjäänkin koko ensimmäisen opiskeluvuoteni. Elämäni on tänä vuonna helpompaa kuin koskaan.
.
Kolmas professori on kansantaloutta opettava Fedi Vaivio, harmaantunut ja hauraan vanhuksen oloinen mies, jolla on hyvin hiljainen ääni, jota hän vahvistaa mikrofonin ja kaiuttimien avulla. Joskus tekniikka ei hetkellisesti toimi, jolloin vain eturivillä voi kuulla professorin puhetta.
.
Vaivio kuiskailee vaatimattomasti olevansa hallitusten ministerien neuvonantaja. Harmaa eminenssi? Hän rupattelee rohkeasti kenties pinnallisen arkisiakin mielipiteitä, kuten että autotehdas Saabilla ei ole varaa tehdä vuosimalleihinsa muita muutoksia kuin vähän rypistää peltiä sieltä täältä eri tavoin. Näinköhän, mietin. Saab aloittaa pian mainoskampanjan, jossa kertoo valtavista teknisistä muutoksista automalleihinsa. Kriittisyyteni herää, alan etsiä professorin puheista hataria väitteitä.
.
Kirjanpidon harjoitukset alkavat salissa KPS, eteläsiiven länsipäässä. Olen vähän eksyksissä ja kysyn tietä samalla käytävällä kulkevalta pukumieheltä, nallekarhumaisen pyylevähköltä Jorma Nummensuulta.
.
- Jaa, kyl se vissiin kait tää on, hän vastaa keski-ikäisen lauhkeasti. Tilastojen mukaan opintonsa aloittaneiden ikähaarukka on tänä syksynä 19-34 vuotta. Me taidamme olla ääripäistä. Mielestäni 34-vuotiaalla ei ole enää kovin paljon elettävää elämää jäljellä.
.
Asiallinen, kuivan tyylikäs Ritva Lahtinen opettaa selkeän tehokkaasti amerikkalaista kirjanpitoa. Jaamme kirjanpitovihon sivut lukuisiin eri tilisarakkeisiin. Vihdoinkin saan oppia jotakin aivan uutta ja salaperäistä, mistä oppikoulu ei ole antanut pienintäkään vihjettä.
.
Kirjanpidon harjoitustehtävät on laatinut Juha Nissilä. Hän on jättänyt harjoitusryhmien vetämisen, mutta vierailee kerran opintosalissa ja sen kateederilla. Hän on huvittavalla tavalla tahattomasti kömpelön pökkelö hoikka nuori pukumies. Hän kertoo myös vitsin, jonka vastaanotto jää laimeaksi.
.
- Hih hih-hii! Hih hih! kuulen ja huomaan yhden ainoan ihmisen hiljakseen tirskuvan vitsille. Hän on yleisön keskuuteen tällä kertaa piiloutunut Ritva Lahtinen, opettaja. Muutaman kuukauden päästä hän avioituu ja ottaa nimen Ritva Nissilä.
.
Markkinointia luennoi lehtori Jorma Pasanen, iäkkään näköinen, kuin eläkkeeltä töihin takaisin kiskottu. Hän tiivistää markkinoinnin opit englanninkielisten sanojen alkukirjainyhdistelmien avulla muistisäännöiksi.
.
- Tulkaa alas piippuhyllyltä, josta ette näe ettekä kuule! vanha lehtori markkinoi puolityhjiä etualan rivejä.
.
Olen jo teini-iässä lukenut Jorma Pasasen kirjoja numismatiikasta (rahojen keräilystä) sekä pamfletin "Ystävyyden kanava", uuden Saimaan kanavan rakennustöistä, Kankkulan kaivosta.
.
Pienryhmäharjoitukset täydentävät markkinoinnin luentoja. Minulta jää ilmoittautumatta ja osallistumatta ensimmäiseen ryhmätilaisuuteen. Mikä nyt eteen, Pinneberg? Elämä on ongelmien ratkaisemista, minun on pelastettava tilanteeni.
.
Lähden Chydenian yläkerroksiin etsimään harjoitusten vetäjää, jotakuta assistenttia työhuoneestaan, hänen lyhyenä vastaanottoaikanaan. Hänen ovellaan jonottaa jo rivistö vanhempia tieteenharjoittajia eli ylemmän vuosikurssin opiskelijoita opintokirjat kourissaan.
.
Yritän ohittaa muut - luen heille ilmoitustaululta ohjeen:
.
- Kaikki muut aiheet hoidetaan ennen opintokirjamerkintöjä!
.
Mutta minua kymmenen vuotta vanhempi opiskelijatäti alkaa nurista matalalla tupakkaäänellään:
.
- Kuulehan, jos tota sääntöä noudatettaisiin, opintokirjamerkintöjä ei ehtisi saada ikinä!
.
Jään odottamaan vuoroani jonon päähän, keskusteltuani ensimmäisen kerran vanhemman tieteenharjoittajan kanssa. Vuoroni tullessa assistentilla on kiire ja aika on jo lopussa.
.
- Ryhmät ovat kovin täysiä. Markkinoinnin harjoitukset eivät ole sinänsä pakollisia, mutta osallistuminen vaikuttaa kyllä tenttiarvosanaan 30 prosenttia, nainen narisee.
.
Helpottuneena luovun menemästä harjoituksiin. Pelkään pienryhmiä ja niiden ihmisiin tutustumista.
.
Opiskelo-6: Kerran tutor-ryhmään
Ensimmäisen vuosikurssin 'mursut' kutsutaan aloittamaan opiskelu elokuun 30. päivänä, viikkoa ennen vanhoja tieteenharjoittajia. Toisen kerroksen suureen massaluentosaliin numero 200 mahtuvat kaikki 400 tulokasta yli 600:lle istumapaikalle, jotka kohoavat kahtenakymmenenä penkkirivinä kohti viimeisiä piippuhyllypaikkoja kolmannen kerroksen korkeudella.
.
Häkellyttävän suureen saliin aukeavat puunväriset pariovet takaoikealta ja takavasemmalta. Peräseinällä ylimpien rivien takana on vielä kolmannen kerroksen ovi, jonka takana ei ole kuin portaikko toisesta kerroksesta.
.
Omaksun aluksi uteliaan jännittyneenä vakiopaikan oikealta, rivien 7 tai 8 reunoilta. Riveille kymmenestä ylöspäin täytyisi nousta portaita ovikäytävien yläpuolelle (päätä huimaavaa!), eturiveille taas laskeutua muutama porrasaskelma. Keskikäytävä puolittaa salin ja jakaa penkkirivit kahteen osaan, yli tusinan istuinpaikan riveiksi ylös ja alas kääntyviä istuimia.
.
Opintotoimiston toimistopäällikkö Kalevi Sarvikivi kehuu puheessaan, miten vaikean seulan läpi läsnäolijat ovat opiskelemaan päässeet! Hän epäilee, olisiko itse näin kovatasoisesta karsinnasta enää kouluun selviytynytkään.
.
Opintosihteeri Leena Peltonen kertoo käytännön asiat. Opiskelijat on jaettu aakkosjärjestyksessä tusinan ihmisen tutor-ryhmiin. Saamme monistenipun, jonka kannessa on koulutalon pohjapiirroskartta ja viimeisillä sivuilla ohjeita tenttilukemiseen.
.
Kellarissa on uusille opiskelijoille tarjolla kapea päällysvaatekaappi, yksi kahta opiskelijaa kohti. Nikkanen ja Nikki jakavat kaapin, ahtaan kujan perällä, mutta ikkunan vieressä. Valo tulee ulkoa Sammon urheilukentältä.
.
Jommankumman kaapin käyttäjistä tulee ostaa riippulukko ja jättää toinen avain toista varten kirjekuoressa ala-aulan vaatenaulakonhoitajille. Odottelen pari päivää, kunnes Nikkanen on ehtinyt ostaa lukon, ja haen avaimeni naulakolta.
.
"Uusi ekonomin tutkinto" on nelivuotinen koulutusputki, joka korvaa entiset ekonomin (3 vuotta) ja kauppatieteiden maisterin (5 vuotta) tutkinnot. Ensimmäinen opintovuosi täyttyy kaikille yhteisistä, pakollisista yleisopinnoista. Sen jälkeen voi valita yhden haluamansa koulutusputken seitsemästä: hallinto, laskenta, markkinointi, kansantalous, systeemit, talousmaantiede, julkinen talous.
.
Ensimmäisen lukujärjestyksen saamme valmiiksi tehtynä, suurimmaksi osaksi samanlaisena kaikille 400 ihmiselle. Tulemme istumaan paljon suurimmassa massaluentosalissa n:o 200.
.
Harjoitusryhmät ovat pienempiä, jolloin jakaudumme eri aikoina kokoontuviin ryhmiin. Kieliopinnoissa on paljon valinnanvaraa ja pienet oppikoululuokan kokoiset ryhmät, joihin tulee jokaisen itse varata paikkansa kirjoittamalla nimensä 4. kerroksen kielistudiokäytävällä oleviin listoihin.
.
Liikuntasihteeri Martti Kyykoski mainostaa voimistelusalia ja kuntosalia, joissa en tule koskaan käymään - "syystä tai kolmannesta", kuten Maralla on tapana sanoa. Talon saunat lämpiävät joka arkipäivä klo 15-21.
.
Harrastuskerhoja esittelee 'Boston Promenaden' jazzmies Matti-Jussi Pollari rennossa asussa, jonka hän sanoo osoittavan keskittymistä koulun sijasta harrastuksiin - ja työuraankin musiikin parissa.
.
Opiskelijoiden aineyhdistykset ovat kommunistien haltuunsa junttaamia. Niiden puheenjohtajat ovat iät ajat kirjoilla olleita taistolaisia. Kansantaloustieteen kerhoa 'Pääomaa' johtava Hilkka Salo mainitsee matematiikka-inhon viivyttävän hänen opintojaan. Laskentatoimen 'Verokertoimen' Juha Rautiainen vaikuttaa leppoisan laiskan-sutjakalta tyypiltä. Hän on nähtävissä koululla varmimmin vaalien alla, kun keskittyy oikeustieteeseen yliopistossa, tullakseen tuomariksi.
.
Ylioppilaskunnan kansainvälistä toimintaa kuvaavat jäsenyydet seuroissa Suomi-Neuvostoliitto, Suomi-Chile, Suomi-Vietnam, Suomen Pakolaisapu ja Rauhanpuolustajat. Kahdenkeskisiä suhteita on Moskovan Plehanovin instituutin Komsomol-komiteaan, Budapestin Karl Marx -kauppakorkean yo-kuntaan KMUE/KISZ, sekä Varsovaan, Prahaan - ja yllättäen Tokion Keioon.
.
Suomi-Neuvostoliitto-seuran HKKK:n osasto on perustettu edellisenä keväänä ja sen päätehtävänä on syksyn aikana jäsenmäärän kasvattaminen sekä kansojen välisen ystävyyden kehittäminen myös "kauppatieteellisellä" tasolla.
.
Ylioppilaskunnan jäsenmaksua täytyy maksaa 60 mk ja terveydenhoitomaksua 70 mk. Maksan vapaaehtoisena kehitysyhteistyömaksuna 5 mk ja pankkikuluina markan, käydessäni Runeberginkadulla koulua vastapäätä sijaitsevassa Suomen Yhdyspankin pienessä konttorissa.
.
Ylioppilaskunnan tarjoamista palveluista mieleeni jää sosiaalisihteerin hoitama vippirahasto, josta voi lainata 400 markkaa 2 kuukaudeksi 10 prosentin korolla. Kaksi takaajaa tarvitaan. Kirjanvälityksessä, huoneessa 504a, voi ostaa tai asettaa myyntiin käytettyjä kurssikirjoja ja opiskelumonisteita. Ylioppilaskunnan lakimies pitää neuvontavastaanottoa kerran viikossa.
.
Opintotuen ehdot kuulostavat ikäviltä enkä paneudu niihin toista kertaa. Jos opiskelija on alle 20-vuotias tai asuu kotonaan, hänen vanhempiensa tulot pienentävät lainan (enintään 6800 markkaa/lukuvuosi) määrää. Perusopintoraha on 750 markkaa, mutta sen voi saada vain, jos vanhempien ansiotulot ovat korkeintaan 30'000 mk ja omaisuus enintään 80'000 mk.
.
Opiskelijan tulee ensimmäisenä opintovuotena ja sen jälkeen joka kolmas vuosi käydä keuhkokuvauksessa, josta hän saa leiman opintokirjaansa. Opintokirjat tulee rehtori Jaakko Honko jakamaan uusille opiskelijoille henkilökohtaisesti lähiaikoina.
.
Päivän lopuksi etsimme ilmoitustaululta omat pienryhmämme. Tutor-ryhmäni kokoontuu toisen vuoden opiskelijan Jukka Nurmi-Kajavan johdolla eräässä 3. kerroksen pienessä opintosalissa, jossa on kiinteät puiset penkit ja koulun haju vuosikymmenten takaa. Kuvitelmiini tulevat vanhat historialliset oppikoulut, norssit ja ressut. Puu narisee ja natkuu, penkit ja kirjoitusalustat kääntyvät vinkuen. Vanhat ikkunanpuitteet kehystävät maisemaksi Töölön taivaan.
.
Paikalla ovat ainakin teekkari Niemenlehdon Jorma sekä merkonomit Niemisen Jorma, Nummensuun Jorma ja Niirosen Martti; ylioppilaat Niemen Matti Olavi (isänikin etunimet!), Niemisen Aino Kaarina (äitinikin etunimet!), Niemisen Raimo, Nikkasen Mervi, Nisulan Juha ja Nummisen Irja. Sanomalehti 'Uusi Suomi' on julkaissut nimilistan kauppakorkeaan hyväksytyistä 4.8.1977, mikä helpottaa nimien muistamista.
.
Kukin esittäytyy vuorollaan. Kenestäkään toisesta ei jää muistiini mitään, ennen kuin kerron itse opiskelleeni Vapaaniemen Yhteiskoulussa. Silloin saman koulun aiemman kevään ylioppilas Irja, valokuvamalli ja Apu-lehden 'Vuoden Rantatyttö' parin kesän takaa, hämmästyy ja käännähtää silmät selällään vilkaisemaan taakseen!
-
Tutor Nurmi-Kajava ihmettelee, ettei ole koskaan ennen kuullut Vapaaniemen yhteiskoulusta. Voisin kertoa, että kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan istuvan hallituksen puheenjohtaja Riku Joki on Vapiksen entisiä oppilaita, samoin kuin hallituksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja ja yo-kunnan seuraava pääsihteeri Nils Yrjö Tuominen, kuten myös yo-kunnan tiedotus- ja ulkoasiainsihteeri Leena Raineranta. KY:n reserviläiskerhon Kyresin aktivisti Inko Jansson oli Vapaaniemen yhteiskoulun ensimmäinen laudatur-ylioppilas.
.
Yllätysvieraaksi ryhmäämme tulee toisen vuoden opiskelija neiti Nupponen. Haukkana hän ottaa ensimmäiseksi puheenvuoron tultuaan vain kysymään informaatiota tutkinnonuudistuksesta tutorilta, joka alkajaisiksi on vasta siirtelemässä aurinkolasejaan silmiltä otsalleen.
.
- Minä tulin tänne, koska en tiedä yhtään mitään mistään! Haluan tietoja, miten opiskelujeni käy jatkossa?
.
Nupponen on suorittamassa vanhaa kolmivuotista ekonomin tutkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa, ja sitä hän saa suorittaa edelleenkin. Hänen ei ole pakko tehdä pro gradua, tutkielmaa, siinä on suurin ero uusiin. Tutor Nurmi-Kajava keskustelee neiti Nupposen kanssa ivallisen kohteliaasti ellei flirttailevasti.
.
Tapaamisen lopuksi tutor Nurmi-Kajava lähtee opastamaan uusia talossa. Kapuamme portaita pari kerrosta ylös ja tutor näyttää suljettua ovea, jonka takana on kurssikirjasto. Emme käy sisään, ettemme häiritsisi, vaan kipitämme viisi kerrosta alas ja ulos. Kävelemme urheilukentän ohitse Chydenia-taloon, entiseen Tyttönormaalilyseoon. Tutor näyttää meille kauppakorkeakoulun varsinaisen tieteellisen kirjaston oven, mutta emme kurkista sisään, ettemme häiritsisi.
.
Laskeudumme vielä Chydenia-rakennuksen kellariin, jonka tiiliholvien suojissa sijaitsee Cafe Lydia, tiloiltaan ja tunnelmaltaan ahdas opiskelijakahvila, joka on saanut nimensä tyttönorssin pitkäaikaisen rehtorin Lydia Almilan mukaan. Kahvila toimii jo elokuussa, kun taas päärakennuksen iso kellariruokala Rafla avautuu vasta syyskuussa. En tule käyneeksi kahvilassa toista kertaa, enkä syö ruokatunnilla ennen kuin Rafla-ravintola aukeaa.
.
Päärakennuksen eteläsiiven välitasanteelle on pystytetty tutor-ryhmien ilmoitustaulu, jossa tiedotetaan tulevista kokoontumisista ryhmien lentopalloturnauksen merkeissä. En ole keskikoulun jälkeen pelannut lentopalloa enkä aiokaan pelata. En koskaan enää mene tutor-ryhmäni tapaamisiin.
.
.
Häkellyttävän suureen saliin aukeavat puunväriset pariovet takaoikealta ja takavasemmalta. Peräseinällä ylimpien rivien takana on vielä kolmannen kerroksen ovi, jonka takana ei ole kuin portaikko toisesta kerroksesta.
.
Omaksun aluksi uteliaan jännittyneenä vakiopaikan oikealta, rivien 7 tai 8 reunoilta. Riveille kymmenestä ylöspäin täytyisi nousta portaita ovikäytävien yläpuolelle (päätä huimaavaa!), eturiveille taas laskeutua muutama porrasaskelma. Keskikäytävä puolittaa salin ja jakaa penkkirivit kahteen osaan, yli tusinan istuinpaikan riveiksi ylös ja alas kääntyviä istuimia.
.
Opintotoimiston toimistopäällikkö Kalevi Sarvikivi kehuu puheessaan, miten vaikean seulan läpi läsnäolijat ovat opiskelemaan päässeet! Hän epäilee, olisiko itse näin kovatasoisesta karsinnasta enää kouluun selviytynytkään.
.
Opintosihteeri Leena Peltonen kertoo käytännön asiat. Opiskelijat on jaettu aakkosjärjestyksessä tusinan ihmisen tutor-ryhmiin. Saamme monistenipun, jonka kannessa on koulutalon pohjapiirroskartta ja viimeisillä sivuilla ohjeita tenttilukemiseen.
.
Kellarissa on uusille opiskelijoille tarjolla kapea päällysvaatekaappi, yksi kahta opiskelijaa kohti. Nikkanen ja Nikki jakavat kaapin, ahtaan kujan perällä, mutta ikkunan vieressä. Valo tulee ulkoa Sammon urheilukentältä.
.
Jommankumman kaapin käyttäjistä tulee ostaa riippulukko ja jättää toinen avain toista varten kirjekuoressa ala-aulan vaatenaulakonhoitajille. Odottelen pari päivää, kunnes Nikkanen on ehtinyt ostaa lukon, ja haen avaimeni naulakolta.
.
"Uusi ekonomin tutkinto" on nelivuotinen koulutusputki, joka korvaa entiset ekonomin (3 vuotta) ja kauppatieteiden maisterin (5 vuotta) tutkinnot. Ensimmäinen opintovuosi täyttyy kaikille yhteisistä, pakollisista yleisopinnoista. Sen jälkeen voi valita yhden haluamansa koulutusputken seitsemästä: hallinto, laskenta, markkinointi, kansantalous, systeemit, talousmaantiede, julkinen talous.
.
Ensimmäisen lukujärjestyksen saamme valmiiksi tehtynä, suurimmaksi osaksi samanlaisena kaikille 400 ihmiselle. Tulemme istumaan paljon suurimmassa massaluentosalissa n:o 200.
.
Harjoitusryhmät ovat pienempiä, jolloin jakaudumme eri aikoina kokoontuviin ryhmiin. Kieliopinnoissa on paljon valinnanvaraa ja pienet oppikoululuokan kokoiset ryhmät, joihin tulee jokaisen itse varata paikkansa kirjoittamalla nimensä 4. kerroksen kielistudiokäytävällä oleviin listoihin.
.
Liikuntasihteeri Martti Kyykoski mainostaa voimistelusalia ja kuntosalia, joissa en tule koskaan käymään - "syystä tai kolmannesta", kuten Maralla on tapana sanoa. Talon saunat lämpiävät joka arkipäivä klo 15-21.
.
Harrastuskerhoja esittelee 'Boston Promenaden' jazzmies Matti-Jussi Pollari rennossa asussa, jonka hän sanoo osoittavan keskittymistä koulun sijasta harrastuksiin - ja työuraankin musiikin parissa.
.
Opiskelijoiden aineyhdistykset ovat kommunistien haltuunsa junttaamia. Niiden puheenjohtajat ovat iät ajat kirjoilla olleita taistolaisia. Kansantaloustieteen kerhoa 'Pääomaa' johtava Hilkka Salo mainitsee matematiikka-inhon viivyttävän hänen opintojaan. Laskentatoimen 'Verokertoimen' Juha Rautiainen vaikuttaa leppoisan laiskan-sutjakalta tyypiltä. Hän on nähtävissä koululla varmimmin vaalien alla, kun keskittyy oikeustieteeseen yliopistossa, tullakseen tuomariksi.
.
Ylioppilaskunnan kansainvälistä toimintaa kuvaavat jäsenyydet seuroissa Suomi-Neuvostoliitto, Suomi-Chile, Suomi-Vietnam, Suomen Pakolaisapu ja Rauhanpuolustajat. Kahdenkeskisiä suhteita on Moskovan Plehanovin instituutin Komsomol-komiteaan, Budapestin Karl Marx -kauppakorkean yo-kuntaan KMUE/KISZ, sekä Varsovaan, Prahaan - ja yllättäen Tokion Keioon.
.
Suomi-Neuvostoliitto-seuran HKKK:n osasto on perustettu edellisenä keväänä ja sen päätehtävänä on syksyn aikana jäsenmäärän kasvattaminen sekä kansojen välisen ystävyyden kehittäminen myös "kauppatieteellisellä" tasolla.
.
Ylioppilaskunnan jäsenmaksua täytyy maksaa 60 mk ja terveydenhoitomaksua 70 mk. Maksan vapaaehtoisena kehitysyhteistyömaksuna 5 mk ja pankkikuluina markan, käydessäni Runeberginkadulla koulua vastapäätä sijaitsevassa Suomen Yhdyspankin pienessä konttorissa.
.
Ylioppilaskunnan tarjoamista palveluista mieleeni jää sosiaalisihteerin hoitama vippirahasto, josta voi lainata 400 markkaa 2 kuukaudeksi 10 prosentin korolla. Kaksi takaajaa tarvitaan. Kirjanvälityksessä, huoneessa 504a, voi ostaa tai asettaa myyntiin käytettyjä kurssikirjoja ja opiskelumonisteita. Ylioppilaskunnan lakimies pitää neuvontavastaanottoa kerran viikossa.
.
Opintotuen ehdot kuulostavat ikäviltä enkä paneudu niihin toista kertaa. Jos opiskelija on alle 20-vuotias tai asuu kotonaan, hänen vanhempiensa tulot pienentävät lainan (enintään 6800 markkaa/lukuvuosi) määrää. Perusopintoraha on 750 markkaa, mutta sen voi saada vain, jos vanhempien ansiotulot ovat korkeintaan 30'000 mk ja omaisuus enintään 80'000 mk.
.
Opiskelijan tulee ensimmäisenä opintovuotena ja sen jälkeen joka kolmas vuosi käydä keuhkokuvauksessa, josta hän saa leiman opintokirjaansa. Opintokirjat tulee rehtori Jaakko Honko jakamaan uusille opiskelijoille henkilökohtaisesti lähiaikoina.
.
Päivän lopuksi etsimme ilmoitustaululta omat pienryhmämme. Tutor-ryhmäni kokoontuu toisen vuoden opiskelijan Jukka Nurmi-Kajavan johdolla eräässä 3. kerroksen pienessä opintosalissa, jossa on kiinteät puiset penkit ja koulun haju vuosikymmenten takaa. Kuvitelmiini tulevat vanhat historialliset oppikoulut, norssit ja ressut. Puu narisee ja natkuu, penkit ja kirjoitusalustat kääntyvät vinkuen. Vanhat ikkunanpuitteet kehystävät maisemaksi Töölön taivaan.
.
Paikalla ovat ainakin teekkari Niemenlehdon Jorma sekä merkonomit Niemisen Jorma, Nummensuun Jorma ja Niirosen Martti; ylioppilaat Niemen Matti Olavi (isänikin etunimet!), Niemisen Aino Kaarina (äitinikin etunimet!), Niemisen Raimo, Nikkasen Mervi, Nisulan Juha ja Nummisen Irja. Sanomalehti 'Uusi Suomi' on julkaissut nimilistan kauppakorkeaan hyväksytyistä 4.8.1977, mikä helpottaa nimien muistamista.
.
Kukin esittäytyy vuorollaan. Kenestäkään toisesta ei jää muistiini mitään, ennen kuin kerron itse opiskelleeni Vapaaniemen Yhteiskoulussa. Silloin saman koulun aiemman kevään ylioppilas Irja, valokuvamalli ja Apu-lehden 'Vuoden Rantatyttö' parin kesän takaa, hämmästyy ja käännähtää silmät selällään vilkaisemaan taakseen!
-
Tutor Nurmi-Kajava ihmettelee, ettei ole koskaan ennen kuullut Vapaaniemen yhteiskoulusta. Voisin kertoa, että kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan istuvan hallituksen puheenjohtaja Riku Joki on Vapiksen entisiä oppilaita, samoin kuin hallituksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja ja yo-kunnan seuraava pääsihteeri Nils Yrjö Tuominen, kuten myös yo-kunnan tiedotus- ja ulkoasiainsihteeri Leena Raineranta. KY:n reserviläiskerhon Kyresin aktivisti Inko Jansson oli Vapaaniemen yhteiskoulun ensimmäinen laudatur-ylioppilas.
.
Yllätysvieraaksi ryhmäämme tulee toisen vuoden opiskelija neiti Nupponen. Haukkana hän ottaa ensimmäiseksi puheenvuoron tultuaan vain kysymään informaatiota tutkinnonuudistuksesta tutorilta, joka alkajaisiksi on vasta siirtelemässä aurinkolasejaan silmiltä otsalleen.
.
- Minä tulin tänne, koska en tiedä yhtään mitään mistään! Haluan tietoja, miten opiskelujeni käy jatkossa?
.
Nupponen on suorittamassa vanhaa kolmivuotista ekonomin tutkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa, ja sitä hän saa suorittaa edelleenkin. Hänen ei ole pakko tehdä pro gradua, tutkielmaa, siinä on suurin ero uusiin. Tutor Nurmi-Kajava keskustelee neiti Nupposen kanssa ivallisen kohteliaasti ellei flirttailevasti.
.
Tapaamisen lopuksi tutor Nurmi-Kajava lähtee opastamaan uusia talossa. Kapuamme portaita pari kerrosta ylös ja tutor näyttää suljettua ovea, jonka takana on kurssikirjasto. Emme käy sisään, ettemme häiritsisi, vaan kipitämme viisi kerrosta alas ja ulos. Kävelemme urheilukentän ohitse Chydenia-taloon, entiseen Tyttönormaalilyseoon. Tutor näyttää meille kauppakorkeakoulun varsinaisen tieteellisen kirjaston oven, mutta emme kurkista sisään, ettemme häiritsisi.
.
Laskeudumme vielä Chydenia-rakennuksen kellariin, jonka tiiliholvien suojissa sijaitsee Cafe Lydia, tiloiltaan ja tunnelmaltaan ahdas opiskelijakahvila, joka on saanut nimensä tyttönorssin pitkäaikaisen rehtorin Lydia Almilan mukaan. Kahvila toimii jo elokuussa, kun taas päärakennuksen iso kellariruokala Rafla avautuu vasta syyskuussa. En tule käyneeksi kahvilassa toista kertaa, enkä syö ruokatunnilla ennen kuin Rafla-ravintola aukeaa.
.
Päärakennuksen eteläsiiven välitasanteelle on pystytetty tutor-ryhmien ilmoitustaulu, jossa tiedotetaan tulevista kokoontumisista ryhmien lentopalloturnauksen merkeissä. En ole keskikoulun jälkeen pelannut lentopalloa enkä aiokaan pelata. En koskaan enää mene tutor-ryhmäni tapaamisiin.
.
Opiskelo-5: Aloitan 19-vuotiaan päiväkirjan
Pääsykokeeseen lukemisen jälkeen minulla ei ole enää ohjelmassa kesätöitä eikä matkoja. Ryhdyn lukemaan kirjallisuuden klassikoita isäni kirjahyllystä. En kehtaa käydä Espoon kaupunginkirjastossa, koska minulla on vanha lasten lainauskortti, jota en ole saanut vielä aikaiseksi vaihtaa aikuisten kortiksi.
.
Soitan Länsi-Uudenmaan sotilaspiiriin ja sanon peruuttavani hakemukseni suorittamaan vapaaehtoisesti asevelvollisuutta lokakuun saapumiserässä.
.
- No, mä otan sen paperin pois pinosta! sieltä vastataan lyhyen rennosti.
.
Haluan alkaa kirjoittaa. Minulle on tullut vimma alkaa luoda jotakin: yleisönosastokirjoituksia, sarjakuvia, piirroksia, lehtiartikkeleita, kirjoja. Ostan halvan sinikansivihon kirjoittamishalun tyydyttämistä varten, ajatusvarastoksi tulevaisuutta - tulevia kirjoituksia varten. Aiempi päiväkirjani, satunnaisesti 12-16-vuotiaana pidetty, sisälsi vain hauskoja henkilökohtaisia muistoja ja kommelluksia arjen kuvausten joukossa, muistoihin käpertyen.
.
Uusi päiväkirjani saa nimen: "Tajuttua 1977" ja suuntaa tulevaisuuteen: ajatuksia eikä historiaa. Aloitan 19-vuotiaana näin:
.
- Jokainen lauseeni ymmärretään väärin! Sanat - ainakaan puhumani - eivät riitä kuvaamaan mitä tarkoitan. Asiat ovat monitahoisia, virkkeet yksipuolisia. Mutta kannanotto painottuu aina jollekin puolelle. Painotusten keinunta synnyttää energiaa! Olen enemmistön mielipidettä vastaan.
.
- Puoluekantani on keskusta-oikeisto. Kokoomusta kannatan tasapainottaakseni poliittista kenttää. Kokoomuksen pitäisi olla yhtä suuri kuin SDP ja SKDL yhteensä, jotta Keskustapuolue olisi keskellä. Kokoomuksen sisällä kannatan holkerilaista keskilinjaa, sillä kokoomusnuoria pidän aatteettomina pyrkyreinä. SDP on herrahissipuolue ja kommunismi näyttää selkeältä vain ylhäältä Castro-tasolta katsottuna, mutta vie ihmisoikeudet tavallisilta ihmisiltä. Kepu liittoutuu kovin helposti vasemmiston kanssa ja on Kekkosen ja pyrkyrien puolue, mutta merkitsee myös ekologiaa ja vihreää linjaa ja keskitietä, siis hyviäkin asioita.
.
- Vihreä on kaunis väri. Todistaa hyvää Jimmy Carterista, että hänkin pitää vihreästä. Koulun aamunavauksessa pappi kertoi tiedemiesten todenneen vihreän rauhoittavan ihmisiä ja siksi väriä käytetään koulujen liitutauluissakin. - Jumala loi tällaisen värin ihmisille, kehui pappi... Naurettavaa, ei nimi miestä pahenna tai paranna, vaan väri on saanut miellyttävyytensä vaistonvaraisesti sen mukaan missä esiintyy. Vihreä on merkinnyt metsää, turvapaikkaa, ja syötäviä kasveja.
.
- Keskimäärin joka toinen kerta onnistuu ja toinen kerta epäonnistuu. Vuorottelu johtuu ennakko-odotusten vaihtelusta. Hyvän tapaamisen jälkeen alkaa odottaa liikaa ja pettyy, mutta huonon kohtaamisen jälkeen odotukset madaltuvat ja voivat sitten taas helposti ylittyä.
.
- Jos opin jonkin uuden asian, törmään siihen pian uudelleen. Jos muistiini jää uusi sana, nimi tai tapaus, kuulen tai luen siitä pian lisää, sattumalta! Sillä nyt tunnistan asian! Minua kiinnostavat kaikki mahdolliset asiat, toiset toki enemmän kuin toiset.
.
- Erikoistarjous! Erikoistarjous! kaikuu kotonamme yhtenään. Äiti tuntee itsensä hyödylliseksi kaapatessaan perheelleen hyödykkeitä halvempaan hintaan. Elintarviketarjoukset saavat ihmiset tuhlaamaan aikaa kierrättämällä heitä ostoksilla monissa myymälöissä. Joka lauantai täytyy isäni kävellä Soukkaan hakemaan ruokakauppojen tarjoukset ja äitini käy kaupoissa lähes päivittäin, vaikka myös tilaa puhelimitse autolla kotiin kuljetettavan tavaralastin kahdesti viikossa (Iivisniemen Aholaa paremmalta kauppiaalta Timo T. Tuomirannalta).
.
- Tarjouksista ostaminen ei ole säästäväisyyttä vaan ahneutta. Säästäväisyyttä on tarpeiden minimointi, mihin minä pyrin.
.
- Kahvin litkiminen pitkin päivää on typerää. Kotona sitä näkee todella: aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi ja vielä monta kupillista kerrallaan. Ja koulussa: kun saimme keittolevyn omaan abi-luokkahuoneeseen muuttuivat puolet ihmisistä kahvitanteiksi. Rippikoulussa ja taloustietokilpailussa jouduin minäkin juomaan monta kupillista päivässä, mutta vapaaehtoisesti en ala koskaan kahvijuopoksi. Rockefellerin sanoin: "En koskaan kaivannut tupakkaa, kahvia tai teetä. En kaivannut mitään." En koskaan tuhlaa rahaa turhuuteen, vaikka syönkin joskus makeisia, jos niitä käsille osuu.
.
- Kulunut, yli 20 vuotta vanha mattomme on isän mielestä aikansa palvellut ja heitetään roskiin kuten jalkalamppukin. Tilalle ostetaan uusia. Ja jos ruokatavaraa on jäänyt vähän kaapin perälle, se on syötävä kiireesti pois, vaikka olisi säilyvääkin, että mahtuu tilalle uutta! Kylpyhuoneissa ajelehtii aerosolipurkkeja ja muuta inhaa kertakäyttötavaraa. Äh, kuinka tarpeeton roina ärsyttääkään minua ja tavaran kuljettaminen kaatopaikalle on vastenmielistä!
.
- Jaakko Okkerin pakinat ovat rautaisia ja vain paranevat uudelleen luettuina. Okker tekee puoluepampuista kuin sarjakuvahahmoja, jotka kaavamaisesti toistavat samoja töppäyksiään. Okker on kuin Gulliver, joka on koonnut lilliputit pahvilaatikkoon, ravistaa välillä ja avaa kannen näyttääkseen mitä laatikossa nyt puuhataan: kas vain, Väinö Vanhatalo on uutta itsenäisyyspäivää perustamassa. Kekkonen lukee taas Napoleonista ja Kaarle Napoleon Nordenstreng keskustelee uudesta tiedotusjärjestyksestä Idi Aminin kanssa. Ihmiset tekevät pilan itse, Okker vain näyttää.
.
- Matti Rossi ilmiantoi unkarilaisen runoilijan, joka oli leikillisesti kysäissyt: "Kumpi fasismi, itäinen vai läntinen?" Professori Antti Eskola yrittää sekoittaa asetelmaa muistuttamalla Suomenkin laissa esiintyvästä velvollisuudesta ilmiantaa valtion turvallisuutta vaarantavat henkilöt ja salaliitot. Eskola tekee mittakaavavirheen: entiset kansakoulunopettajatkin kielsivät kantelun, muttei se tarkoittanut, ettei vakavista asioista pitäisi kertoa. Matti Rossi oli kantelupukki.
.
- Lentokonekaapparit on palautettu Suomesta Neuvostoliittoon! Ikävää, muttei kaappaajien halu päästä oletettuun vapaampaan maailmaan ole panttivankien hengen vaarantamisen arvoinen. Ruoho usein näyttää vihreämmältä aidan yli, olematta sitä. Eivät kaikki neuvostoliittolaiset voi paeta länteen parempiin oloihin eikä länsi voi pakolla muuttaa Venäjää paremmaksi. Venäläisten on itse muutettava maataan, syövytettävä kommunismin kannatus ja vaikka väkivalloin kumottava systeemi. Asteittainen, rauhallinen reformi on tietysti paras. Andrei Amalrikin vuosiluku 'Kestääkö Neuvostoliitto vuoteen 1984?' on liian lähellä, mutta voidaan hyvin kysyä, säilyykö Neuvostoliitto vuoteen 2000? Lännen ja idän järjestelmät lähestyvät toisiaan. Hajasijoitus ja liberaalinen ideologia tulevat voittamaan.
.
- Kriittinen pitää olla! Hämmästyn, miten vaikkapa jokin lehtiartikkeli voi saada isäni tunteet kiihtymään. Kohujuttu syntyy, kun kirjoittaja kallistuu voimakkaasti ja tunteenomaisesti jonkin osallisen tai osatekijän kannalle. Tasapaino korjautuu vähitellen, kun asiasta saadaan lisätietoja. Minä yritän olla innostumatta liikaa.
.
- Leonardo vai Diderot, kumpi heistä oli suurempi? da Vinci maalasi tauluja seinille ja suunnitteli lentokoneita, mutta kanavia lukuun ottamatta suunnitelmat jäivät paperille ja olisi unohdettu, ellei olisi tullut Valistuksen aikakautta ja ellei porvaristo olisi ottanut valtaa aatelilta ja papeilta. Mikä levitti valistuksen porvarien pariin? Ranskan Suuri Ensyklopedia, päätoimittajinaan kaikkien alojen asiantuntija Denis Diderot ja matemaatikko Jean d'Alembert. Sanomalehtien ja toimittajatyön ihailijana pidän Diderotia historian jättihahmona.
.
- Naisasia pitäisi korvata ihmisasialla, ihmistasa-arvolla. Miehen ja naisen suhteen olisi oltava ensinnä toverillinen kahden ihmisen ystävyys ja vasta toiseksi sukupuolten suhde, jota Brigitte Bardot kuvaa: "Miehen on jumaloitava naista, mutta hallittava tätä!" (Suomen Kuvalehti 28/1975). Avioparilla tulisi olla paljon yhdistävää yhteistä, sama koulusivistys, harrasteet, mielipiteet, jopa työkin. Miehen ja naisen ansiotöiden tulisi olla saman tasoisia, elleivät he työskentele samassa työpaikassa. Kotityöt on jaettava ja rationalisoitava viemään mahdollisimman vähän aikaa. Yhteisistä asioista on keskusteltava ja päätettävä yhteisesti, ellei toinen nimenomaan halua toisen päättävän, kuten israelilainen Ruchama Hopeapeili-lehdessä 34/1970. Lapset olisi myös hoidettava yhteisesti, ja se onkin pulma ansiotöiden vuoksi. Jos molempien puolisoiden puolipäivätyö tai vuorottainen virkavapaus olisi utopistista, jokin kolmiperhepäivähoito voisi olla hyväksyttävä ratkaisu. Uskottomuuskaan ei olisi ongelma monin sitein yhdistyneessä avioliitossa. Kummallekin sukupuolelle voisivat syrjähypyt olla vapaita, koska ne eivät rikkoisi mitään ainoata liitonarkkia, vaan parin suhde olisi korkeammalla tasolla.
.
***
.
Yllättäen nostalgia saa minusta vallan katsoessani kansakouluaikani luokkakuvia Haagasta. - Alan pilata älylliseksi tarkoitettua intellektuellin päiväkirjaani tunteilla! Muistan unohtuneen ensirakkauteni Tennin, joka asui rivitalossa Orapihlajatiellä.
.
Joudun rakkauden pauloihin. Minun täytyy katsella vuorotellen ensimmäisen ja toisen luokan luokkakuvia, joissa Kristiina eli Tenni esiintyy, ennen kuin hän jo 9-vuotiaana vaihtoi tavallisen Haagan Kylänevan kansakoulun elitistiseen Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Sitten näin häntä enää joskus bussin 32 pysäkillä, koulumatkalla.
.
Joutuessani ensimmäisellä luokalla järjestäjäksi opettaja Eila Tuure käski minun valita toiseksi järjestäjäksi jonkun tytön. Päässäni humisi, tiesin kyllä heti, kenet valitsisin, mutta arvasin myös, että lausuttuani nimen luokasta alkaisi kuulua mölinää: "Aaa... Heikki tykkää Kristiinasta..."
.
Viivyttelin hetken vastaustani ja opettaja käski minut luokan eteen, jotta näkisin paremmin keitä muita on. Silloin sanoin: Kristiina! Ja samaan aikaan kun Kristiina tyynesti asteli luokan eteen kuului yhdestä yksittäisestä pulpetista ainoaksi jäävä välihuuto: "Aaa...! Heikki tykkää Kristiinasta!"
.
Älykkyys loistaa kuvassa otsatukkaisen, vaalean kuningatar Kristiinan kasvoilla, kuvittelen niin. Vaniljanmakuinen lumineito, kauneuspilkku poskellaan. Viereiset tytöt, kuten vilkas ruskeaverikkö Ursula Rytö, Tennin tyttökaveri, joka puhui aina itsekseen kun kohtasimme roskalaatikon äärellä kyniä teroittaessamme, olivat läpeensä naisellisia, mutta Tennillä oli kuin miehinen vivahde sielussaan. Tenni olisi mainio toveri jakamaan kaiken tasaveroisesti. Pelkään naisellisuutta enkä ole miehekäs.
.
Mietin, millainen täytyy olla naisen, jota rakastan? Älykäs enkeli? Rauhallinen, ettei hermostuta minua, kiltti ja söpö omalla tavallaan. Katson uudelleen luokkakuvia ja Tenniä: kypsää ymmärrystäkö hänessä näen? Kuvittelenkohan vain?
.
Oi luokkakuvan pieni tyttö, missä olet tänään, oletko yksin? Näyttää aivan kuin Kristiina katselisi valokuvassa minua, joka istun viistosti hänen edessään, vaikka katsomiseen tuskin voisi olla mitään tarkoituksellista syytä.
.
Tilaan ylioppilaskuvaston Spes Patriae 1977 hintaan 217 markkaa vain voidakseni nähdä täysi-ikäisen 19-vuotiaan Kristiinan kuvan. Löydän hänet kirjasta, mutta kovin muuttuneena, sulkeutuneena ja kovakasvoiseksi meikattuna? Lumous haihtuu. (Vuosia myöhemmin luen Kristiinan isän kuolinilmoituksesta myös tyttären aviomiehen ja neljän lapsen etunimet.)
.
***
.
- Sinä kuulemma käyt jotakin kauppakoulua? Sukulainen maaseudulta soittelee ja siten jurosti onnittelee. Isäni on tainnut liikaa hehkuttaa, mutta kuulostipa tuo äkkipäätä mitätöinniltä, vaikka onkin kaiketi kuivaa huumoria. Mitä vastata, en vastaa:
.
- Sinun poikasi on kuulemma ääriuskonlahkossa ja käy toista kertaa lukion toista neljän nelosen takia, ja sinä olet toisessa uskonlahkossa ja ääripuolueessa ja rautamyyjänä olet ollut "Speden rautakauppasketsin" esikuva.
.
Muistan toisen sukulaisen maalta, konkurssin kokeneen puuhakkaan kauppiaan ja monen hankkeen puuhamiehen, joka huomasi minut sukukokouksessa, sinä keväänä kun olin menestynyt taloustietokilpailussa, ja keskeytti muun juttunsa huudahtaen: "HEIKKI!"
.
Hän rynnisti muiden ohi luokseni puristamaan kättäni ja sanoi luonteenomaista innokkuuttaan leiskuen: "Sinä se oletkin nyt viime aikoina oikein kerta kaikkiaan kunnostautunut!" Hänen positiivinen, iki-innostunut hyväntahtoisuutensa on unohtumatonta. Innostunut näyttelijä Edvin Laine muistuttaa häntä.
.
Pääsyäni kauppikseen on siis kehuskeltu sukulaisille, kummeille ja kohta tuttavillekin. Mieleeni tulee Saul Bellowin romaani 'Tartu tilaisuuteen'. Lasten menestys on tärkeä ylpeydenaihe vanhemmille. Vaikka tekisin itsemurhan tai puhkeaisin hulluksi, olisin jo ehtinyt olla lahjakas. Eivät vanhempieni geenit aivan huonoja olleet.
.
Pohdin mikä oikein olen? Olenko tyhjäntoimittaja, joka ei ole vielä juuri ollut töissä, syrjään vetäytynyt yksinäinen epäonnistuja, hyödytön loinen? Luen ja kirjoitan ja tuhlaan aikaani näennäishyödyllisiin puuhiin. Vai olenko älykäs nuori ylioppilas ja akateeminen opiskelija. Olenko utelias, joka lukee parisataa kirjaa vuodessa, seuraa lehdistöä ja omaa laajan yleissivistyksen, ja jolla on mielipiteitä. Onko lukemalla ja ajattelemalla saatu tieto voinut korvata vielä puuttuvat kesätyöt, kokemukset ja ihmissuhteet.
.
- Hippiaate ilman huumeita kiinnostaa minua! Miksi tehdä liikaa töitä saadakseen turhaa kamaa. Haluan kuluttaa vain vähän ja ainoastaan mitä tarvitsen. En halua velttoillakaan, vaan oppia lisää, kartuttaa tietojani.
.
Lapsena halusin rahaa ja valtaa, rikastua miljonääriksi, verokalenterin ykköseksi. Ihmettelin, miksei Suomessa ole miljonäärejä, kunnes tajusin verotuksen, luontoisedut firman laskuun, kätketyn vallan ja liiketuttavien avuliaan mafian. Nyt rahalla ei ole samaa hohtoa, sillä en kaipaa saada koskaan väritelevisiota enkä pidä autonomistajista ja inhoan kaikkea kerskakulutusta.
.
Miljonäärinä aloittaisin Helsingin Sanomien Mirja Sassin ehdottaman "köyhäilyn" eli eläisin mahdollisimman vaatimattomasti. Rahoilla ostaisin ja rauhoittaisin luonnonsuojelualueita sekä restauroisin hienoja taloja. Pahin ongelma olisi miten tulla miljonääriksi. Onhan minulla monia ideoita, mutta onko minusta toteuttajaksi?
.
Tutustuttuani ekologiaan, nollakasvuun ja Rooman Klubiin on syntynyt myös moraalinen ongelma. Onko mikään rahan ansaitsemiskeino oikeutettu? Voinko yllyttää ihmisiä ostamaan tarpeetonta? Tarvitaanko enää uusia lehtiä, kuten "Uutisviikko" ja toinen iltapäivälehti "Ilta-Aika"? Määrää ei pitäisi lisätä, mutta laatua voisi parantaa! Ostajat pitäisi saada ainoastaan entiseltä, huonommalta tuotteelta. Kasvumahdollisuuksia olisi vain muutamilla aloilla, kuten jätteiden hyväksikäytössä.
.
Lehtityö on kiinnostanut minua alkaen Paatsama-lehdestä 9-10-vuotiaana sekä Tieto ja Taito -lehdestä 10-13-vuotiaana. Taiteellista luomistyötä haluaisin toteuttaa taittajana, tekemällä lehdestä kauniin ja houkuttelevan - ihanan lukea helposti ja nopeasti. Haluaisin lisätä ihmisten tietomäärää. Lehden ei tarvitsisi olla omani, kyllä Uusi Suomi tai jokin maaseutulehtikin kävisi. Helsingin Sanomia en osaisikaan parantaa, se on jo nyt vuonna 1977 pelottava tietotulvan mammutti.
.
- Olen siis taloustieteen ylioppilas. Neljä vuotta opiskelua ja mitähän sitten? Sanomalehteenkö talousmieheksi tai taloustoimittajaksi? Tilintarkastajaksiko vai laskentaekonomiksi? Voisinko auttaa laadukkaampaa tuotetta voittamaan huonomman. Kertakäyttöä en hyväksyisi ja mainosmiehenä tekisin pieniä, paperia säästäviä ja informatiivisia mainoksia.
.
Entäpä tiedeura, ekologian ja ekonomian yhteensovittaminen? Nollakasvuteoriat? Tutkimuksia, artikkeleita, kirjoja, luentoja, vierailuja yliopistoissa, kansainvälisyyttä... Voisin asua missä vain! Jos älyni riittäisi, voisin siirtyä Jan Tinbergenin ja Milton Friedmanin luokkaan ja saada Nobelin palkinnon...
.
Keskikoulun äidinkielenopettajani puoliso, tohtori Pertti Seiskari varoittaa luonnonvarojen loppumisesta ja kehottaa polttamaan puuta öljyn sijasta. Talousmiesten suunnitteluhorisontti on liian lyhyt, alle 10 vuotta, joten öljyn loppuminen tulee yllättäen ja tuo rajuja muutoksia. Olisi siirryttävä pehmeään teknologiaan, sillä luontoa voidaan suostutella muttei pakottaa. Kilpailun olisi jatkuttava, mutta ahneuden väistyttävä.
Olisi kilpailtava laadussa eikä määrässä. Isot yritykset olisi jaettava pieniksi. Olisi valmistauduttava niukkuuden aikakauteen. Taloudellista kasvua ja teknistä kehitystä olisi hillittävä, jotta ne eivät riistäydy käsistä. Ekologia on eksaktina luonnontieteenä epätarkan ja ihmisestä riippuvan ekonomian yläpuolella.
.
Äitini laskee päivittäin minun viimeisiä lomapäiviäni. Kaveritkin laskevat päiviä kaverillemme, joka on menossa armeijaan. Ikävää muistuttelua. Kyllä sen itsekin tietää miten vähän aikaa on enää jäljellä. En haluaisi surra katoavaa aikaa jatkuvasti.
.
.
Soitan Länsi-Uudenmaan sotilaspiiriin ja sanon peruuttavani hakemukseni suorittamaan vapaaehtoisesti asevelvollisuutta lokakuun saapumiserässä.
.
- No, mä otan sen paperin pois pinosta! sieltä vastataan lyhyen rennosti.
.
Haluan alkaa kirjoittaa. Minulle on tullut vimma alkaa luoda jotakin: yleisönosastokirjoituksia, sarjakuvia, piirroksia, lehtiartikkeleita, kirjoja. Ostan halvan sinikansivihon kirjoittamishalun tyydyttämistä varten, ajatusvarastoksi tulevaisuutta - tulevia kirjoituksia varten. Aiempi päiväkirjani, satunnaisesti 12-16-vuotiaana pidetty, sisälsi vain hauskoja henkilökohtaisia muistoja ja kommelluksia arjen kuvausten joukossa, muistoihin käpertyen.
.
Uusi päiväkirjani saa nimen: "Tajuttua 1977" ja suuntaa tulevaisuuteen: ajatuksia eikä historiaa. Aloitan 19-vuotiaana näin:
.
- Jokainen lauseeni ymmärretään väärin! Sanat - ainakaan puhumani - eivät riitä kuvaamaan mitä tarkoitan. Asiat ovat monitahoisia, virkkeet yksipuolisia. Mutta kannanotto painottuu aina jollekin puolelle. Painotusten keinunta synnyttää energiaa! Olen enemmistön mielipidettä vastaan.
.
- Puoluekantani on keskusta-oikeisto. Kokoomusta kannatan tasapainottaakseni poliittista kenttää. Kokoomuksen pitäisi olla yhtä suuri kuin SDP ja SKDL yhteensä, jotta Keskustapuolue olisi keskellä. Kokoomuksen sisällä kannatan holkerilaista keskilinjaa, sillä kokoomusnuoria pidän aatteettomina pyrkyreinä. SDP on herrahissipuolue ja kommunismi näyttää selkeältä vain ylhäältä Castro-tasolta katsottuna, mutta vie ihmisoikeudet tavallisilta ihmisiltä. Kepu liittoutuu kovin helposti vasemmiston kanssa ja on Kekkosen ja pyrkyrien puolue, mutta merkitsee myös ekologiaa ja vihreää linjaa ja keskitietä, siis hyviäkin asioita.
.
- Vihreä on kaunis väri. Todistaa hyvää Jimmy Carterista, että hänkin pitää vihreästä. Koulun aamunavauksessa pappi kertoi tiedemiesten todenneen vihreän rauhoittavan ihmisiä ja siksi väriä käytetään koulujen liitutauluissakin. - Jumala loi tällaisen värin ihmisille, kehui pappi... Naurettavaa, ei nimi miestä pahenna tai paranna, vaan väri on saanut miellyttävyytensä vaistonvaraisesti sen mukaan missä esiintyy. Vihreä on merkinnyt metsää, turvapaikkaa, ja syötäviä kasveja.
.
- Keskimäärin joka toinen kerta onnistuu ja toinen kerta epäonnistuu. Vuorottelu johtuu ennakko-odotusten vaihtelusta. Hyvän tapaamisen jälkeen alkaa odottaa liikaa ja pettyy, mutta huonon kohtaamisen jälkeen odotukset madaltuvat ja voivat sitten taas helposti ylittyä.
.
- Jos opin jonkin uuden asian, törmään siihen pian uudelleen. Jos muistiini jää uusi sana, nimi tai tapaus, kuulen tai luen siitä pian lisää, sattumalta! Sillä nyt tunnistan asian! Minua kiinnostavat kaikki mahdolliset asiat, toiset toki enemmän kuin toiset.
.
- Erikoistarjous! Erikoistarjous! kaikuu kotonamme yhtenään. Äiti tuntee itsensä hyödylliseksi kaapatessaan perheelleen hyödykkeitä halvempaan hintaan. Elintarviketarjoukset saavat ihmiset tuhlaamaan aikaa kierrättämällä heitä ostoksilla monissa myymälöissä. Joka lauantai täytyy isäni kävellä Soukkaan hakemaan ruokakauppojen tarjoukset ja äitini käy kaupoissa lähes päivittäin, vaikka myös tilaa puhelimitse autolla kotiin kuljetettavan tavaralastin kahdesti viikossa (Iivisniemen Aholaa paremmalta kauppiaalta Timo T. Tuomirannalta).
.
- Tarjouksista ostaminen ei ole säästäväisyyttä vaan ahneutta. Säästäväisyyttä on tarpeiden minimointi, mihin minä pyrin.
.
- Kahvin litkiminen pitkin päivää on typerää. Kotona sitä näkee todella: aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi ja vielä monta kupillista kerrallaan. Ja koulussa: kun saimme keittolevyn omaan abi-luokkahuoneeseen muuttuivat puolet ihmisistä kahvitanteiksi. Rippikoulussa ja taloustietokilpailussa jouduin minäkin juomaan monta kupillista päivässä, mutta vapaaehtoisesti en ala koskaan kahvijuopoksi. Rockefellerin sanoin: "En koskaan kaivannut tupakkaa, kahvia tai teetä. En kaivannut mitään." En koskaan tuhlaa rahaa turhuuteen, vaikka syönkin joskus makeisia, jos niitä käsille osuu.
.
- Kulunut, yli 20 vuotta vanha mattomme on isän mielestä aikansa palvellut ja heitetään roskiin kuten jalkalamppukin. Tilalle ostetaan uusia. Ja jos ruokatavaraa on jäänyt vähän kaapin perälle, se on syötävä kiireesti pois, vaikka olisi säilyvääkin, että mahtuu tilalle uutta! Kylpyhuoneissa ajelehtii aerosolipurkkeja ja muuta inhaa kertakäyttötavaraa. Äh, kuinka tarpeeton roina ärsyttääkään minua ja tavaran kuljettaminen kaatopaikalle on vastenmielistä!
.
- Jaakko Okkerin pakinat ovat rautaisia ja vain paranevat uudelleen luettuina. Okker tekee puoluepampuista kuin sarjakuvahahmoja, jotka kaavamaisesti toistavat samoja töppäyksiään. Okker on kuin Gulliver, joka on koonnut lilliputit pahvilaatikkoon, ravistaa välillä ja avaa kannen näyttääkseen mitä laatikossa nyt puuhataan: kas vain, Väinö Vanhatalo on uutta itsenäisyyspäivää perustamassa. Kekkonen lukee taas Napoleonista ja Kaarle Napoleon Nordenstreng keskustelee uudesta tiedotusjärjestyksestä Idi Aminin kanssa. Ihmiset tekevät pilan itse, Okker vain näyttää.
.
- Matti Rossi ilmiantoi unkarilaisen runoilijan, joka oli leikillisesti kysäissyt: "Kumpi fasismi, itäinen vai läntinen?" Professori Antti Eskola yrittää sekoittaa asetelmaa muistuttamalla Suomenkin laissa esiintyvästä velvollisuudesta ilmiantaa valtion turvallisuutta vaarantavat henkilöt ja salaliitot. Eskola tekee mittakaavavirheen: entiset kansakoulunopettajatkin kielsivät kantelun, muttei se tarkoittanut, ettei vakavista asioista pitäisi kertoa. Matti Rossi oli kantelupukki.
.
- Lentokonekaapparit on palautettu Suomesta Neuvostoliittoon! Ikävää, muttei kaappaajien halu päästä oletettuun vapaampaan maailmaan ole panttivankien hengen vaarantamisen arvoinen. Ruoho usein näyttää vihreämmältä aidan yli, olematta sitä. Eivät kaikki neuvostoliittolaiset voi paeta länteen parempiin oloihin eikä länsi voi pakolla muuttaa Venäjää paremmaksi. Venäläisten on itse muutettava maataan, syövytettävä kommunismin kannatus ja vaikka väkivalloin kumottava systeemi. Asteittainen, rauhallinen reformi on tietysti paras. Andrei Amalrikin vuosiluku 'Kestääkö Neuvostoliitto vuoteen 1984?' on liian lähellä, mutta voidaan hyvin kysyä, säilyykö Neuvostoliitto vuoteen 2000? Lännen ja idän järjestelmät lähestyvät toisiaan. Hajasijoitus ja liberaalinen ideologia tulevat voittamaan.
.
- Kriittinen pitää olla! Hämmästyn, miten vaikkapa jokin lehtiartikkeli voi saada isäni tunteet kiihtymään. Kohujuttu syntyy, kun kirjoittaja kallistuu voimakkaasti ja tunteenomaisesti jonkin osallisen tai osatekijän kannalle. Tasapaino korjautuu vähitellen, kun asiasta saadaan lisätietoja. Minä yritän olla innostumatta liikaa.
.
- Leonardo vai Diderot, kumpi heistä oli suurempi? da Vinci maalasi tauluja seinille ja suunnitteli lentokoneita, mutta kanavia lukuun ottamatta suunnitelmat jäivät paperille ja olisi unohdettu, ellei olisi tullut Valistuksen aikakautta ja ellei porvaristo olisi ottanut valtaa aatelilta ja papeilta. Mikä levitti valistuksen porvarien pariin? Ranskan Suuri Ensyklopedia, päätoimittajinaan kaikkien alojen asiantuntija Denis Diderot ja matemaatikko Jean d'Alembert. Sanomalehtien ja toimittajatyön ihailijana pidän Diderotia historian jättihahmona.
.
- Naisasia pitäisi korvata ihmisasialla, ihmistasa-arvolla. Miehen ja naisen suhteen olisi oltava ensinnä toverillinen kahden ihmisen ystävyys ja vasta toiseksi sukupuolten suhde, jota Brigitte Bardot kuvaa: "Miehen on jumaloitava naista, mutta hallittava tätä!" (Suomen Kuvalehti 28/1975). Avioparilla tulisi olla paljon yhdistävää yhteistä, sama koulusivistys, harrasteet, mielipiteet, jopa työkin. Miehen ja naisen ansiotöiden tulisi olla saman tasoisia, elleivät he työskentele samassa työpaikassa. Kotityöt on jaettava ja rationalisoitava viemään mahdollisimman vähän aikaa. Yhteisistä asioista on keskusteltava ja päätettävä yhteisesti, ellei toinen nimenomaan halua toisen päättävän, kuten israelilainen Ruchama Hopeapeili-lehdessä 34/1970. Lapset olisi myös hoidettava yhteisesti, ja se onkin pulma ansiotöiden vuoksi. Jos molempien puolisoiden puolipäivätyö tai vuorottainen virkavapaus olisi utopistista, jokin kolmiperhepäivähoito voisi olla hyväksyttävä ratkaisu. Uskottomuuskaan ei olisi ongelma monin sitein yhdistyneessä avioliitossa. Kummallekin sukupuolelle voisivat syrjähypyt olla vapaita, koska ne eivät rikkoisi mitään ainoata liitonarkkia, vaan parin suhde olisi korkeammalla tasolla.
.
***
.
Yllättäen nostalgia saa minusta vallan katsoessani kansakouluaikani luokkakuvia Haagasta. - Alan pilata älylliseksi tarkoitettua intellektuellin päiväkirjaani tunteilla! Muistan unohtuneen ensirakkauteni Tennin, joka asui rivitalossa Orapihlajatiellä.
.
Joudun rakkauden pauloihin. Minun täytyy katsella vuorotellen ensimmäisen ja toisen luokan luokkakuvia, joissa Kristiina eli Tenni esiintyy, ennen kuin hän jo 9-vuotiaana vaihtoi tavallisen Haagan Kylänevan kansakoulun elitistiseen Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Sitten näin häntä enää joskus bussin 32 pysäkillä, koulumatkalla.
.
Joutuessani ensimmäisellä luokalla järjestäjäksi opettaja Eila Tuure käski minun valita toiseksi järjestäjäksi jonkun tytön. Päässäni humisi, tiesin kyllä heti, kenet valitsisin, mutta arvasin myös, että lausuttuani nimen luokasta alkaisi kuulua mölinää: "Aaa... Heikki tykkää Kristiinasta..."
.
Viivyttelin hetken vastaustani ja opettaja käski minut luokan eteen, jotta näkisin paremmin keitä muita on. Silloin sanoin: Kristiina! Ja samaan aikaan kun Kristiina tyynesti asteli luokan eteen kuului yhdestä yksittäisestä pulpetista ainoaksi jäävä välihuuto: "Aaa...! Heikki tykkää Kristiinasta!"
.
Älykkyys loistaa kuvassa otsatukkaisen, vaalean kuningatar Kristiinan kasvoilla, kuvittelen niin. Vaniljanmakuinen lumineito, kauneuspilkku poskellaan. Viereiset tytöt, kuten vilkas ruskeaverikkö Ursula Rytö, Tennin tyttökaveri, joka puhui aina itsekseen kun kohtasimme roskalaatikon äärellä kyniä teroittaessamme, olivat läpeensä naisellisia, mutta Tennillä oli kuin miehinen vivahde sielussaan. Tenni olisi mainio toveri jakamaan kaiken tasaveroisesti. Pelkään naisellisuutta enkä ole miehekäs.
.
Mietin, millainen täytyy olla naisen, jota rakastan? Älykäs enkeli? Rauhallinen, ettei hermostuta minua, kiltti ja söpö omalla tavallaan. Katson uudelleen luokkakuvia ja Tenniä: kypsää ymmärrystäkö hänessä näen? Kuvittelenkohan vain?
.
Oi luokkakuvan pieni tyttö, missä olet tänään, oletko yksin? Näyttää aivan kuin Kristiina katselisi valokuvassa minua, joka istun viistosti hänen edessään, vaikka katsomiseen tuskin voisi olla mitään tarkoituksellista syytä.
.
Tilaan ylioppilaskuvaston Spes Patriae 1977 hintaan 217 markkaa vain voidakseni nähdä täysi-ikäisen 19-vuotiaan Kristiinan kuvan. Löydän hänet kirjasta, mutta kovin muuttuneena, sulkeutuneena ja kovakasvoiseksi meikattuna? Lumous haihtuu. (Vuosia myöhemmin luen Kristiinan isän kuolinilmoituksesta myös tyttären aviomiehen ja neljän lapsen etunimet.)
.
***
.
- Sinä kuulemma käyt jotakin kauppakoulua? Sukulainen maaseudulta soittelee ja siten jurosti onnittelee. Isäni on tainnut liikaa hehkuttaa, mutta kuulostipa tuo äkkipäätä mitätöinniltä, vaikka onkin kaiketi kuivaa huumoria. Mitä vastata, en vastaa:
.
- Sinun poikasi on kuulemma ääriuskonlahkossa ja käy toista kertaa lukion toista neljän nelosen takia, ja sinä olet toisessa uskonlahkossa ja ääripuolueessa ja rautamyyjänä olet ollut "Speden rautakauppasketsin" esikuva.
.
Muistan toisen sukulaisen maalta, konkurssin kokeneen puuhakkaan kauppiaan ja monen hankkeen puuhamiehen, joka huomasi minut sukukokouksessa, sinä keväänä kun olin menestynyt taloustietokilpailussa, ja keskeytti muun juttunsa huudahtaen: "HEIKKI!"
.
Hän rynnisti muiden ohi luokseni puristamaan kättäni ja sanoi luonteenomaista innokkuuttaan leiskuen: "Sinä se oletkin nyt viime aikoina oikein kerta kaikkiaan kunnostautunut!" Hänen positiivinen, iki-innostunut hyväntahtoisuutensa on unohtumatonta. Innostunut näyttelijä Edvin Laine muistuttaa häntä.
.
Pääsyäni kauppikseen on siis kehuskeltu sukulaisille, kummeille ja kohta tuttavillekin. Mieleeni tulee Saul Bellowin romaani 'Tartu tilaisuuteen'. Lasten menestys on tärkeä ylpeydenaihe vanhemmille. Vaikka tekisin itsemurhan tai puhkeaisin hulluksi, olisin jo ehtinyt olla lahjakas. Eivät vanhempieni geenit aivan huonoja olleet.
.
Pohdin mikä oikein olen? Olenko tyhjäntoimittaja, joka ei ole vielä juuri ollut töissä, syrjään vetäytynyt yksinäinen epäonnistuja, hyödytön loinen? Luen ja kirjoitan ja tuhlaan aikaani näennäishyödyllisiin puuhiin. Vai olenko älykäs nuori ylioppilas ja akateeminen opiskelija. Olenko utelias, joka lukee parisataa kirjaa vuodessa, seuraa lehdistöä ja omaa laajan yleissivistyksen, ja jolla on mielipiteitä. Onko lukemalla ja ajattelemalla saatu tieto voinut korvata vielä puuttuvat kesätyöt, kokemukset ja ihmissuhteet.
.
- Hippiaate ilman huumeita kiinnostaa minua! Miksi tehdä liikaa töitä saadakseen turhaa kamaa. Haluan kuluttaa vain vähän ja ainoastaan mitä tarvitsen. En halua velttoillakaan, vaan oppia lisää, kartuttaa tietojani.
.
Lapsena halusin rahaa ja valtaa, rikastua miljonääriksi, verokalenterin ykköseksi. Ihmettelin, miksei Suomessa ole miljonäärejä, kunnes tajusin verotuksen, luontoisedut firman laskuun, kätketyn vallan ja liiketuttavien avuliaan mafian. Nyt rahalla ei ole samaa hohtoa, sillä en kaipaa saada koskaan väritelevisiota enkä pidä autonomistajista ja inhoan kaikkea kerskakulutusta.
.
Miljonäärinä aloittaisin Helsingin Sanomien Mirja Sassin ehdottaman "köyhäilyn" eli eläisin mahdollisimman vaatimattomasti. Rahoilla ostaisin ja rauhoittaisin luonnonsuojelualueita sekä restauroisin hienoja taloja. Pahin ongelma olisi miten tulla miljonääriksi. Onhan minulla monia ideoita, mutta onko minusta toteuttajaksi?
.
Tutustuttuani ekologiaan, nollakasvuun ja Rooman Klubiin on syntynyt myös moraalinen ongelma. Onko mikään rahan ansaitsemiskeino oikeutettu? Voinko yllyttää ihmisiä ostamaan tarpeetonta? Tarvitaanko enää uusia lehtiä, kuten "Uutisviikko" ja toinen iltapäivälehti "Ilta-Aika"? Määrää ei pitäisi lisätä, mutta laatua voisi parantaa! Ostajat pitäisi saada ainoastaan entiseltä, huonommalta tuotteelta. Kasvumahdollisuuksia olisi vain muutamilla aloilla, kuten jätteiden hyväksikäytössä.
.
Lehtityö on kiinnostanut minua alkaen Paatsama-lehdestä 9-10-vuotiaana sekä Tieto ja Taito -lehdestä 10-13-vuotiaana. Taiteellista luomistyötä haluaisin toteuttaa taittajana, tekemällä lehdestä kauniin ja houkuttelevan - ihanan lukea helposti ja nopeasti. Haluaisin lisätä ihmisten tietomäärää. Lehden ei tarvitsisi olla omani, kyllä Uusi Suomi tai jokin maaseutulehtikin kävisi. Helsingin Sanomia en osaisikaan parantaa, se on jo nyt vuonna 1977 pelottava tietotulvan mammutti.
.
- Olen siis taloustieteen ylioppilas. Neljä vuotta opiskelua ja mitähän sitten? Sanomalehteenkö talousmieheksi tai taloustoimittajaksi? Tilintarkastajaksiko vai laskentaekonomiksi? Voisinko auttaa laadukkaampaa tuotetta voittamaan huonomman. Kertakäyttöä en hyväksyisi ja mainosmiehenä tekisin pieniä, paperia säästäviä ja informatiivisia mainoksia.
.
Entäpä tiedeura, ekologian ja ekonomian yhteensovittaminen? Nollakasvuteoriat? Tutkimuksia, artikkeleita, kirjoja, luentoja, vierailuja yliopistoissa, kansainvälisyyttä... Voisin asua missä vain! Jos älyni riittäisi, voisin siirtyä Jan Tinbergenin ja Milton Friedmanin luokkaan ja saada Nobelin palkinnon...
.
Keskikoulun äidinkielenopettajani puoliso, tohtori Pertti Seiskari varoittaa luonnonvarojen loppumisesta ja kehottaa polttamaan puuta öljyn sijasta. Talousmiesten suunnitteluhorisontti on liian lyhyt, alle 10 vuotta, joten öljyn loppuminen tulee yllättäen ja tuo rajuja muutoksia. Olisi siirryttävä pehmeään teknologiaan, sillä luontoa voidaan suostutella muttei pakottaa. Kilpailun olisi jatkuttava, mutta ahneuden väistyttävä.
Olisi kilpailtava laadussa eikä määrässä. Isot yritykset olisi jaettava pieniksi. Olisi valmistauduttava niukkuuden aikakauteen. Taloudellista kasvua ja teknistä kehitystä olisi hillittävä, jotta ne eivät riistäydy käsistä. Ekologia on eksaktina luonnontieteenä epätarkan ja ihmisestä riippuvan ekonomian yläpuolella.
.
Äitini laskee päivittäin minun viimeisiä lomapäiviäni. Kaveritkin laskevat päiviä kaverillemme, joka on menossa armeijaan. Ikävää muistuttelua. Kyllä sen itsekin tietää miten vähän aikaa on enää jäljellä. En haluaisi surra katoavaa aikaa jatkuvasti.
.
Opiskelo-4: Pääsykoepäivä
Pyrin Kauppakorkeakouluun! On heinäkuun ensimmäinen aamu, ympärilläni Helsinki ja edessäni Arkadiankadun Runeberginkadun kulma, joka kihisee ja kuhisee tuhansista ihmisistä. Hakemuksensa on jättänyt 4000 nuorta. Ihan kaikki eivät jaksa tulla edes pakolliseen pääsykokeeseen, jossa opiskelupaikkoja on jaossa 400 kappaletta.
.
Aamuaurinko paistaa, ilma on vielä viileä, hengitykseni on tihentynyt jännityksestä. Tutunkin tulomatkan varrella olen huomannut pieniä, kiintoisia yksityiskohtia, kun jokaisen hetken olen elänyt kuin elämäni viimeisen minuutin, aistit paniikissa, terävimmillään, herkimmillään.
.
Pihalla on tuoreita ylioppilaita, nuoria yo-merkonomeja, kauppaopistossa talvehtineita edellisvuosien ylioppilaita, keskikoulu-merkonomeja, insinöörejä, superteekkareita ja oikeustieteilijöitä, jotka haluavat toisenkin tutkinnon. Naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Kaikista valmistuvista tulisi ekonomeja, kenestäkään ei enää kirjeenvaihtajia tai akateemisia sihteereitä, ainakaan nimellisesti.
.
- Jos Rautatientorilla viskaisi kiven ilmaan, niin seuraavan päivän lehdestä voisi lukea meteoriitin osuneen merkonomin päähän juna-aseman edessä! Kauppaopiston käyneitä on niin paljon! (Itseironisia juttuja naureskeltiin viereisessä pyrkijäryhmässä.)
.
- Kysyin kaverilta, joka pääsi kauppaopistoon, että olikos vaikea Pääsykoe? Hän sanoi, ettei pääsykoetta ollutkaan, vaan sisäänheittäjä muilutti kaikki siististi pukeutuneet ohikulkijat kadulta kansliaan ja ohjasi heidän kätensä piirtämään puumerkin oppilassitoumuksen alle.
.
Arkadiankadun varjoisammalla puolella on arkisen ruma, harmaanvaalea, vaatimaton ja huomaamaton betonirakennus, Runebergin katukuilun laidassa vailla isompaa pihaa ja nurmikenttää. Se on ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu Hanken, Svenska Handelshögskolan.
.
- Hankeniin pääsee paljon helpommalla opiskelemaan - riittää kun ajaa mersulla pihaan, naureskellaan pyrkijöiden ryhmissä.
.
Tungeksin siistissä joukossa, joka tuntuu tuoksuvan rahalle, yksityisautoille, surffaukselle, squashille, mainonnalle, kesälle, nuoruudelle, koulunkäynnille ja Amerikan-matkoille. Puolet tuoksusta lähtee tyttöjen muotivaatteista ja hajuvesistä. Paikalla lienevät 'Uuden Suomen ylioppilastyttö' perintöprinsessoineen, puolet missikisojen osallistujista, Seura-lehden aurinkotyttöjä ja Apu-lehden rantatyttöjä.
.
En näe ketään tuttujani, olen yksin ja vain kuuntelen muita. Joka puolella ympärilläni tuttavat tapaavat toisiaan ja kehuvat pyrkineensä kuka kaksi, kolme tai neljäkin kertaa aikaisemmin. Viime vuoden kärsimyksiä kerrataan ja edellisvuosien pettymyksiä verrataan. Montako pistettä kukin jäikään vaille, ettei 'mahtunut' sisälle. Vain yksi, kaksi, kolme tai puoli pistettä puuttui jokaiselta, useimmilta enintään puoli...
.
Minä tiedän pääseväni sisään heti. En edes pyri muualle. Olen lukenut pääsykoekirjat vain kolme kertaa, enkä ole pärjännyt harjoituskokeissa, mutta uskon ymmärtäväni mistä tehtävissä on kyse, jos tehtävät ovat järkeviä. Olen yleissivistynyt, en osaa ulkoa sivuseikkoja. Jotkut muut kehukoot lukeneensa kirjat 20 kertaa läpi.
.
Opastetaulut ohjaavat ihmiset sukunimen alkukirjaimen mukaan hakeutumaan eri suuntiin, vaikkapa O-alkuiset Hankenille Arkadiankadun toiselle puolelle ja T-alkuiset yliopiston Domukselle, korttelin päähän. N-kirjaimille on varattu paikka "raflasta", päärakennuksen opiskelijaruokalasta.
.
Menen sisälle siistiin aulaan, vahan ja rahan tuoksuiseen, vaaleankeltaisen puun väriseen 1950-luvun interiööriin. Kolme lasiovea tuulikaappeineen talon itäseinällä. Molemmilla puolilla etelässä ja pohjoisessa tyhjien vaatenaulakoiden edessä pitkät puupaneelitiskit. Oikealla on neuvonnan pyöreä lasipömpeli. Vain kolme porrasta nousee ylemmälle käytävätasolle, joka johtaa portaikkoon sekä etelässä että pohjoisessa, jossa on talon korkein siipi ja hissi. Heti eteisaulan peräseinän takana lännessä on juhlasali.
.
Kauppakorkeakoulun suunnittelukilpailu järjestettiin vuonna 1941. Voittajaksi selviytyivät arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Talo rakennettiin vuosina 1948-50. Pohjaltaan rengasmainen rakennuskokonaisuus kehystää sisäpihaa, jonne 772-paikkainen juhlasali työntyy omana siipenään. Pääsisäänkäynnin yllä olevan, korkokuvin elävöitetyn umpipinnan takana on kaikkein suurin, 600-paikkainen iso luentosali.
.
Olen käynyt koulussa vasta kerran, silloinkin vain aulassa, palauttamassa hakemukseni neuvontaan kesäkuun alussa. Isäni oli ohitse kulkiessaan, työmatkallaan Töölöön, noutanut hakupaperit minulle ja ostanut samalla kaikki pääsykoekirjat Kyriirin kirjakaupasta, jonka lasi-ikkunainen kioski on ensimmäisen kerroksen korotetulla käytävätasolla, miesten käymälän vieressä, mutta puoli kerrosta ylempänä.
.
Kun menen ensimmäistä kertaa vieraaseen paikkaan minun täytyy valmistautua. Tutkin tietosanakirjan liitekuva-arkin 'Kauppakorkeakouluja' oppiakseni, mistä mennään sisään. Kolmiosaisella rakennuksella (7-kerroksinen viipale, kolmikerroksinen lasilaatikko ja niiden välinen ikkunaton, korkokuvakoristettu möykky) onkin vain yksi pääsisäänkäynti, kolme lasi-ikkunaovea korkokuvien alla. Melko huomaamattomia sivuovia muilta ilmansuunnilta ei juuri käytetä?
.
Talon sisällä jatkuu ihmistungos, mutta löytyy lisää opasteitakin. Osaan Raflaan, kun nousen portaita vajaan puoli kerrosta, kävelen käytävätasoa etelään ja laskeudun taas portaita enemmän kuin puoli kerrosta alas - aivan maan tasoon, melkein kuin kellariin.
.
Raflaan on sijoitettu pääsykoevalvojaksi jonkinlainen ylivahtimestari tai sitten varaylivahtimestari, kuitenkin virkaintoinen iäkäs ukkonen, kuin tunkion kukkonen. Hän pullistelee toimenkuvansa tärkeydestä ja huutaa naamansa punaiseksi ja pullottavaksi ohjeita, vaikka vähempikin volyymi voisi riittää.
.
- Järjestäytykää! Kynät ja pyyhekumit esiin ottakaa! Salkut, laukut ja kapsäkit salin seinustalle jättäkää! Ja henkilöllisyystodistukset esiin kaivakaa! Pidän nyt nimenhuudon. Vastatkaa KUU-luvalla äänellä, kun huudan nimenne!
.
- Niemi, Niemi, Nieminen, Nieminen, Nieminen, Niemistö, Niironen... Nikkanen, Arja Johanna, Nikkanen, Mervi Tuuli...
.
Katselen nuoria tyttöjä, jotka astelevat vuoron perään vahtimestarin ja naispuolisen toisen valvojan eteen. Painan mieleeni kauniita kuvia vaaleista hiuksista ja kesäisistä mekoista, heidätkö tulen näkemään uudelleen syksyllä?
.
- Turha vaiva! Muistiini jäävistä naisista kukaan ei tule valituksi. Se neiti Nikkasista, joka aikanaan syksyllä jakaa yhteisen vaatekaapin kanssani, ei pääsykokeesta jää lainkaan mieleeni!
.
- Nikki! huudetaan. En voi huutaa olemassaoloani kovin kaukaa, vaan kiiruhdan ensin kohti valvojia. - NIKKI!! kuuluu uudestaan, vihaisemmin ja kireämmin. - On! kuiskaan pöydän äärellä ja ojennan henkilötodistukseni.
.
Sitten istumme ja odotamme nimenhuudon loppumista. Kysymyspaperit ovat kunkin osallistujan edessä pöydällä, suljetussa kirjekuoressa. Ylivahtimestarimme jakaa viimeisiä ohjeita:
.
- Ohjelmoitavat taskulaskimet ovat kiellettyjä. Nelilaskimia saa käyttää. Tänne tulee kohta kiertelemään eräs toinen, minua asiantuntevampi henkilö, joka osaa tunnistaa semmoisia apparaatteja!
.
Kirjekuoret sallitaan avata. Monivalintatehtäviä 40 kappaletta, joukossa useita laskutehtäviä. Vastausvaihtoehtoja kuhunkin kysymykseen on 5, abcde. Väärästä vastauksesta sakotetaan 0,25 pistettä ja oikeasta hyvitetään yksi kokonainen piste.
.
Vastailen hitaasti ja huolellisesti. Käytän annetun ajan lähes loppuun, vaikka sitten jäisin viimeiseksi paikalle. Jotkut lähtevät pois niin pian kuin mahdollista ja monet muut ainoastaan vähän myöhemmin.
.
Koekysymyksiin vastatessani maistelen ja haistelen ensin kutakin kysymystä varovasti. Luen kysymyksestä muutaman sanan kerrallaan ja mietin kaikki asiat, jotka jo vajaasta tekstistä pulpahtavat mieleeni. Maksimoin luovuuden, haravoin asiaa eri suunnilta. Kirjoitan vihjeitä muistiin suttupaperille. Sitten luen lisää ja täsmennän kysymystä. Käyn kurkistusneuvotteluja kysymyksen kanssa.
.
Monivalintatehtävässä en koskaan ala veikata. En katso vaihtoehtoja, ennen kuin jo tiedän oikean vastauksen ja olen kirjoittanut sen muistiin. Lasken huolellisesti kaikki laskutehtävät. Jos saamani laskutulos täsmää johonkin annetuista vaihtoehdoista, valitsen vasta sitten.
.
Tyytyväisenä lähden pääsykokeista 3-4 tunnin jälkeen pois. Tunnen sisimmässäni, että minulla on mennyt varsin hyvin! Kaiketi? Tuloksia pitää odottaa kuukausi, elokuun alkuun asti.
.
Isäni käy työmatkallaan lukemassa pisteeni korkeakoulun aulan ilmoitustaululta. Hän soittaa ja kertoo, että olin 169. paras! 400 hyväksyttiin, 4000 pyrki. Sain 34 pistettä, alin hyväksytty oli 31 pistettä.
.
Voitan pääsykoepisteilläni keskinkertaiset lähtökohtani yo-todistuksesta sekä puuttuvat työ- ja armeijakokemukset. Luokkatoverilleni Severinolle käy toisinpäin: hän hankkii pääsykokeista hämmästyttävät - 5 pistettä miinusta! Hän lähtee espoolaisen kauppaopiston yo-merkonomilinjalle ja yrittää toiste uudelleen.
.
Luokkatoveri esiintyy sittemmin nimitysuutisissa ja kansainvälisen suuryrityksen myyntijohtajana. Tapaan hänet 13 vuotta myöhemmin sairaalassa viereisestä petistä ja hän muistelee, että olisi pääsykoepisteillään päässyt Vaasan kauppakorkeakouluun, muttei viitsinyt lähteä niin kauas.
.
.
Aamuaurinko paistaa, ilma on vielä viileä, hengitykseni on tihentynyt jännityksestä. Tutunkin tulomatkan varrella olen huomannut pieniä, kiintoisia yksityiskohtia, kun jokaisen hetken olen elänyt kuin elämäni viimeisen minuutin, aistit paniikissa, terävimmillään, herkimmillään.
.
Pihalla on tuoreita ylioppilaita, nuoria yo-merkonomeja, kauppaopistossa talvehtineita edellisvuosien ylioppilaita, keskikoulu-merkonomeja, insinöörejä, superteekkareita ja oikeustieteilijöitä, jotka haluavat toisenkin tutkinnon. Naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Kaikista valmistuvista tulisi ekonomeja, kenestäkään ei enää kirjeenvaihtajia tai akateemisia sihteereitä, ainakaan nimellisesti.
.
- Jos Rautatientorilla viskaisi kiven ilmaan, niin seuraavan päivän lehdestä voisi lukea meteoriitin osuneen merkonomin päähän juna-aseman edessä! Kauppaopiston käyneitä on niin paljon! (Itseironisia juttuja naureskeltiin viereisessä pyrkijäryhmässä.)
.
- Kysyin kaverilta, joka pääsi kauppaopistoon, että olikos vaikea Pääsykoe? Hän sanoi, ettei pääsykoetta ollutkaan, vaan sisäänheittäjä muilutti kaikki siististi pukeutuneet ohikulkijat kadulta kansliaan ja ohjasi heidän kätensä piirtämään puumerkin oppilassitoumuksen alle.
.
Arkadiankadun varjoisammalla puolella on arkisen ruma, harmaanvaalea, vaatimaton ja huomaamaton betonirakennus, Runebergin katukuilun laidassa vailla isompaa pihaa ja nurmikenttää. Se on ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu Hanken, Svenska Handelshögskolan.
.
- Hankeniin pääsee paljon helpommalla opiskelemaan - riittää kun ajaa mersulla pihaan, naureskellaan pyrkijöiden ryhmissä.
.
Tungeksin siistissä joukossa, joka tuntuu tuoksuvan rahalle, yksityisautoille, surffaukselle, squashille, mainonnalle, kesälle, nuoruudelle, koulunkäynnille ja Amerikan-matkoille. Puolet tuoksusta lähtee tyttöjen muotivaatteista ja hajuvesistä. Paikalla lienevät 'Uuden Suomen ylioppilastyttö' perintöprinsessoineen, puolet missikisojen osallistujista, Seura-lehden aurinkotyttöjä ja Apu-lehden rantatyttöjä.
.
En näe ketään tuttujani, olen yksin ja vain kuuntelen muita. Joka puolella ympärilläni tuttavat tapaavat toisiaan ja kehuvat pyrkineensä kuka kaksi, kolme tai neljäkin kertaa aikaisemmin. Viime vuoden kärsimyksiä kerrataan ja edellisvuosien pettymyksiä verrataan. Montako pistettä kukin jäikään vaille, ettei 'mahtunut' sisälle. Vain yksi, kaksi, kolme tai puoli pistettä puuttui jokaiselta, useimmilta enintään puoli...
.
Minä tiedän pääseväni sisään heti. En edes pyri muualle. Olen lukenut pääsykoekirjat vain kolme kertaa, enkä ole pärjännyt harjoituskokeissa, mutta uskon ymmärtäväni mistä tehtävissä on kyse, jos tehtävät ovat järkeviä. Olen yleissivistynyt, en osaa ulkoa sivuseikkoja. Jotkut muut kehukoot lukeneensa kirjat 20 kertaa läpi.
.
Opastetaulut ohjaavat ihmiset sukunimen alkukirjaimen mukaan hakeutumaan eri suuntiin, vaikkapa O-alkuiset Hankenille Arkadiankadun toiselle puolelle ja T-alkuiset yliopiston Domukselle, korttelin päähän. N-kirjaimille on varattu paikka "raflasta", päärakennuksen opiskelijaruokalasta.
.
Menen sisälle siistiin aulaan, vahan ja rahan tuoksuiseen, vaaleankeltaisen puun väriseen 1950-luvun interiööriin. Kolme lasiovea tuulikaappeineen talon itäseinällä. Molemmilla puolilla etelässä ja pohjoisessa tyhjien vaatenaulakoiden edessä pitkät puupaneelitiskit. Oikealla on neuvonnan pyöreä lasipömpeli. Vain kolme porrasta nousee ylemmälle käytävätasolle, joka johtaa portaikkoon sekä etelässä että pohjoisessa, jossa on talon korkein siipi ja hissi. Heti eteisaulan peräseinän takana lännessä on juhlasali.
.
Kauppakorkeakoulun suunnittelukilpailu järjestettiin vuonna 1941. Voittajaksi selviytyivät arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Talo rakennettiin vuosina 1948-50. Pohjaltaan rengasmainen rakennuskokonaisuus kehystää sisäpihaa, jonne 772-paikkainen juhlasali työntyy omana siipenään. Pääsisäänkäynnin yllä olevan, korkokuvin elävöitetyn umpipinnan takana on kaikkein suurin, 600-paikkainen iso luentosali.
.
Olen käynyt koulussa vasta kerran, silloinkin vain aulassa, palauttamassa hakemukseni neuvontaan kesäkuun alussa. Isäni oli ohitse kulkiessaan, työmatkallaan Töölöön, noutanut hakupaperit minulle ja ostanut samalla kaikki pääsykoekirjat Kyriirin kirjakaupasta, jonka lasi-ikkunainen kioski on ensimmäisen kerroksen korotetulla käytävätasolla, miesten käymälän vieressä, mutta puoli kerrosta ylempänä.
.
Kun menen ensimmäistä kertaa vieraaseen paikkaan minun täytyy valmistautua. Tutkin tietosanakirjan liitekuva-arkin 'Kauppakorkeakouluja' oppiakseni, mistä mennään sisään. Kolmiosaisella rakennuksella (7-kerroksinen viipale, kolmikerroksinen lasilaatikko ja niiden välinen ikkunaton, korkokuvakoristettu möykky) onkin vain yksi pääsisäänkäynti, kolme lasi-ikkunaovea korkokuvien alla. Melko huomaamattomia sivuovia muilta ilmansuunnilta ei juuri käytetä?
.
Talon sisällä jatkuu ihmistungos, mutta löytyy lisää opasteitakin. Osaan Raflaan, kun nousen portaita vajaan puoli kerrosta, kävelen käytävätasoa etelään ja laskeudun taas portaita enemmän kuin puoli kerrosta alas - aivan maan tasoon, melkein kuin kellariin.
.
Raflaan on sijoitettu pääsykoevalvojaksi jonkinlainen ylivahtimestari tai sitten varaylivahtimestari, kuitenkin virkaintoinen iäkäs ukkonen, kuin tunkion kukkonen. Hän pullistelee toimenkuvansa tärkeydestä ja huutaa naamansa punaiseksi ja pullottavaksi ohjeita, vaikka vähempikin volyymi voisi riittää.
.
- Järjestäytykää! Kynät ja pyyhekumit esiin ottakaa! Salkut, laukut ja kapsäkit salin seinustalle jättäkää! Ja henkilöllisyystodistukset esiin kaivakaa! Pidän nyt nimenhuudon. Vastatkaa KUU-luvalla äänellä, kun huudan nimenne!
.
- Niemi, Niemi, Nieminen, Nieminen, Nieminen, Niemistö, Niironen... Nikkanen, Arja Johanna, Nikkanen, Mervi Tuuli...
.
Katselen nuoria tyttöjä, jotka astelevat vuoron perään vahtimestarin ja naispuolisen toisen valvojan eteen. Painan mieleeni kauniita kuvia vaaleista hiuksista ja kesäisistä mekoista, heidätkö tulen näkemään uudelleen syksyllä?
.
- Turha vaiva! Muistiini jäävistä naisista kukaan ei tule valituksi. Se neiti Nikkasista, joka aikanaan syksyllä jakaa yhteisen vaatekaapin kanssani, ei pääsykokeesta jää lainkaan mieleeni!
.
- Nikki! huudetaan. En voi huutaa olemassaoloani kovin kaukaa, vaan kiiruhdan ensin kohti valvojia. - NIKKI!! kuuluu uudestaan, vihaisemmin ja kireämmin. - On! kuiskaan pöydän äärellä ja ojennan henkilötodistukseni.
.
Sitten istumme ja odotamme nimenhuudon loppumista. Kysymyspaperit ovat kunkin osallistujan edessä pöydällä, suljetussa kirjekuoressa. Ylivahtimestarimme jakaa viimeisiä ohjeita:
.
- Ohjelmoitavat taskulaskimet ovat kiellettyjä. Nelilaskimia saa käyttää. Tänne tulee kohta kiertelemään eräs toinen, minua asiantuntevampi henkilö, joka osaa tunnistaa semmoisia apparaatteja!
.
Kirjekuoret sallitaan avata. Monivalintatehtäviä 40 kappaletta, joukossa useita laskutehtäviä. Vastausvaihtoehtoja kuhunkin kysymykseen on 5, abcde. Väärästä vastauksesta sakotetaan 0,25 pistettä ja oikeasta hyvitetään yksi kokonainen piste.
.
Vastailen hitaasti ja huolellisesti. Käytän annetun ajan lähes loppuun, vaikka sitten jäisin viimeiseksi paikalle. Jotkut lähtevät pois niin pian kuin mahdollista ja monet muut ainoastaan vähän myöhemmin.
.
Koekysymyksiin vastatessani maistelen ja haistelen ensin kutakin kysymystä varovasti. Luen kysymyksestä muutaman sanan kerrallaan ja mietin kaikki asiat, jotka jo vajaasta tekstistä pulpahtavat mieleeni. Maksimoin luovuuden, haravoin asiaa eri suunnilta. Kirjoitan vihjeitä muistiin suttupaperille. Sitten luen lisää ja täsmennän kysymystä. Käyn kurkistusneuvotteluja kysymyksen kanssa.
.
Monivalintatehtävässä en koskaan ala veikata. En katso vaihtoehtoja, ennen kuin jo tiedän oikean vastauksen ja olen kirjoittanut sen muistiin. Lasken huolellisesti kaikki laskutehtävät. Jos saamani laskutulos täsmää johonkin annetuista vaihtoehdoista, valitsen vasta sitten.
.
Tyytyväisenä lähden pääsykokeista 3-4 tunnin jälkeen pois. Tunnen sisimmässäni, että minulla on mennyt varsin hyvin! Kaiketi? Tuloksia pitää odottaa kuukausi, elokuun alkuun asti.
.
Isäni käy työmatkallaan lukemassa pisteeni korkeakoulun aulan ilmoitustaululta. Hän soittaa ja kertoo, että olin 169. paras! 400 hyväksyttiin, 4000 pyrki. Sain 34 pistettä, alin hyväksytty oli 31 pistettä.
.
Voitan pääsykoepisteilläni keskinkertaiset lähtökohtani yo-todistuksesta sekä puuttuvat työ- ja armeijakokemukset. Luokkatoverilleni Severinolle käy toisinpäin: hän hankkii pääsykokeista hämmästyttävät - 5 pistettä miinusta! Hän lähtee espoolaisen kauppaopiston yo-merkonomilinjalle ja yrittää toiste uudelleen.
.
Luokkatoveri esiintyy sittemmin nimitysuutisissa ja kansainvälisen suuryrityksen myyntijohtajana. Tapaan hänet 13 vuotta myöhemmin sairaalassa viereisestä petistä ja hän muistelee, että olisi pääsykoepisteillään päässyt Vaasan kauppakorkeakouluun, muttei viitsinyt lähteä niin kauas.
.
Opiskelo-3: Valmennuskurssi
Lukio- ja abiturientti-ajat kuluivat, entäpä sitten? Olin pudonnut luokan parhaan pojan asemasta (pari tyttöä aina kärjessä) melkein keskinkertaiseksi. Yritin opetella uudestaan kirjoittamaan hyviä ainekirjoituksia, jotta saisin edes yhden laudaturin ylioppilastodistukseen.
.
- Jos pyrkisit Kauppakorkeaan, niin siitä saisit yhden pisteen, kun isäsi on ekonomi, muisteli äitini entisten feodaaliaikojen karsintoja. Hän ei kovin usein päivittänyt tietojaan uusiksi vuosien ja aikakausien vaihtuessa.
.
Isäni ehdotti minulle biologian opintoja, koska luin koululaisena ekologian ja ympäristönsuojelun kirjoja sekä kalastaja Pentti Linkolan kirjoituksia. Mutta kun lukion biologianopettajani Heikki Nikka ei antanut minulle koskaan kahdeksaista parempaa...
.
Rakastin sanomalehtiä, oikeastaan halusin lehtimieheksi tai kirjoittamaan asia-artikkeleita. Taloustoimittajaksi? - Se oli isän mielestä hyvä ajatus! Helsingin Sanomien toimittajakouluun? Mutta ensin akateeminen maisterin-tutkinto. Entäpä tilintarkastajaksi, isän mielestä hyvä ajatus.
.
Näin sanomalehdessä toiminimi Eko-Opin mainoksen "Pääsykoeohjeita ja 400 harjoitustehtävää Kauppakorkeaan pyrkiville" ja tilasin monisteen (49,50 markkaa). Isäni oli nähnyt isomman ja kalliimman mainoksen Ylioppilaskunnan järjestämistä valmennuskursseista ja sanoi maksavansa sellaisen.
.
En lukenut lainkaan ylioppilaskirjoituksiin, kun luin jo pääsykokeeseen. Olin lukaissut edellisvuosien pääsykoekirjoja, kuten vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonin Kaj-isän 'Markkinoinnin', ja sitten, kun uudet pääsykoekirjat julkistettiin ja isäni oli käynyt heti ostamassa ne, luin kaikki neljä kirjaa kolmeen kertaan. Edgar H. Scheinin 'Organisaatiopsykologia' oli ensimmäinen ja kiehtovin!
.
Lakkiaispäivänä uudet ylioppilaat kokoontuivat Arkadian puistoon, Eduskuntatalon ja Pikku Parlamentin kulmille. Esiin nostetut Suomen sinivalkoliput kiukuttivat Pohjoisen Rautatienkadun ratatunnelista noussutta rappioalkoholistia ja hän alkoi huudella ja rähistä jankuttaen:
.
- Neuvosto-Liiton Lipun, Sosia-lis-tis-ten Neuvosto-tasa-valtojen Liiton Punaisen sirppih- ja vasarah-lipun pitäisi liehua täälläkin!!
.
Kukaan ei väittänyt Arskalle vastaan, elettiin suomettuneen kyyristelyn aikaa. Ylioppilaat olivat hiljaisia. Moskovan ja ulkopolitiikan ylivaltaa ei ollut sopivaa ääneen kyseenalaistaa.
.
Marssimme ylioppilasjoukossa Arkadiankatua Hietaniemen hautausmaalle. Luokaltani osallistuivat kulkueeseen vain keskikouluajan priimus Silvennoinen, tuleva teekkari Ulla Koljonen ja tuleva taideteollisen korkeakoulun opiskelija Tattari, joka muotoili myöhemmin Nokian klassisen tiiliskivikännykän, jollainen lykättiin Suomen-vierailulla Neuvostoliiton Mihail Gorbatshovinkin käteen.
.
- Kyllä on EPÄ-isänmaallista porukkaa! voihki Silvennoinen, puusepän ja oppikoulun johtokunnan puheenjohtajan poika poissaolevia luokkatovereitamme. Ohitimme kävelymatkallamme Kauppakorkeakoulun. Osoitin taloa Jokelle ja kerroin minne aioin pyrkiä.
.
***
.
Ilmoittauduin kirjeitse ylioppilaskunnan valmennuskurssille, mutten saanut vastausta. Vielä opetuksen alkamispäivänä odotin turhaan postia, ennen kuin lähdin suoraan kurssipaikalle, Rakennusmestarien talolle, Fredrikinkadulle.
.
Tarkkailin ensin kuin sivullisena muiden ilmoittautumista, oppiakseni oikean menettelytavan. - Ajattele ennen kuin alat toimia, katso ympärillesi, höristä korvasi, analysoi tilanne, opi muiden sohelluksista sähläämättä itse!
.
Kuuntelin toisten repliikit, kuulostelin heidän mahdollisia epäselvyyksiään ja sanojen sekaantumisia, ja sitten olin itse valmis samaan. Selitin, etten ole saanut vahvistusta pääsystäni kurssille enkä pankkisiirtolomaketta enkä...
.
- Onko sulla RAHAT? oli ainoa kysymys ja samalla vastaus jonka sain pöydän takana istuvalta opiskelijapojalta. Maksoin heti ja sain kuitin osallistumisestani kurssille, jota pidettiin pari viikkoa iltaisin muutama tunti kerrallaan Rakennusmestarien talon kokoussalissa.
.
Kohoavien penkkirivien luentosali tuli täyteen puhetta sorisevia ihmisiä - ainakin ensimmäisenä iltana. Sitten seurasi osallistujakato! Ihmiset olivat maksaneet (kaiketi), mutta monet eivät enää ehtineet tai viitsineet tulla kurssille. Osallistujia jäi silti yhä kymmenittäinen ihmismassa. Kehenkään minun ei tarvinnut tutustua, ulkonäöltään jotkut jäivät mieleeni. Mietin, olinko ensimmäistä kertaa aikuisten opiskelijoiden joukossa?
.
Luennoitsijoina oli neljä opiskelijapoikaa, yksi kutakin pääsykoekirjaa kohti. Heikki Hailin risuparta jäi mieleen. Kirjoja käytiin läpi sivu sivulta, painovirheitä korjaillen, sanoja alleviivaten, luettelokohtia numeroiden sekä lisäyksiä marginaaliin kirjoitellen, alkeellisimmalla luennoinnin tavalla.
.
Opiskelijat osoittautuivat mielestäni melko avuttomiksi opettajiksi. He painottivat alaviitteiden ja sivuseikkojen oppimista, varoitellen, että niitä kaikkia Voidaan kysyä... Todellisuudessa mitään epäolennaisuuksia ei kysytty pääsykokeessa - vain opiskelijoiden laatimissa harjoituskokeissa kylläkin.
.
Markkinointia opettanut Esa Mälkönen irrotteli ainoana kirjan tankkaamisesta ja piti aluksi oman show'nsa kahden colajuoma-yhtiön kilpailusta. Esitys teki minuun suuren vaikutuksen, kunnes myöhemmin näin oppikirjan, josta 'keissi' oli kopioitu! Mälkönen oli ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja odotin hänestä tulevan vielä jotakin suurta, enemmän kuin Kauppalehden markkinointipäällikkö - vuosikymmeniksi.
.
Luennoitsija "Hönö" väänsi useasti rautalangasta ihmisten tarpeita kuvailuihinsa, "tekeekö jokin asia sulle höpöä", ja irrotti yleisön joukosta tirskahduksia.
.
- "Lei-la, Leila, Lei-laa, lempi-ystäväin..." kuulimme joka ilta laulettavan Georg Malmstenia. Rakennusmestarien luentosalin seinän takana oli ravintola Vanha Maestro, jonka orkesterin soitto säesti oppitunteja päivästä päivään. Kerran menin väärästä ovesta sisään ja kohtasin Maestron vahtimestarit, mutta peräydyin ulos ennen kuin käännytettiin.
.
Viimeisen luennon lopussa eräs vanha, kovia kokenut pyrkijä lupasi paljastaa edellisvuosien kysymyksiä - "mutta tytöille vain!" Kaikki paikallaolijat sukupuolesta riippumatta tungeksivat nälkäisinä susina miekkosen ympärille ja hän korjasi sanansa - "tai no siis kaikille." Hän kertoili sitä vähää ja turhaa mitä tiesi tai muisti vuosien takaa.
.
Luettuani pääsykoekirjat läpi kolmeen kertaan tein toiveikkaana valmennuskurssien harjoituskokeet. Mikä hätkähdys! Sain kauhistuttavan ja toivottoman alhaiset pisteet! Eikä minulla ollut enää lukuaikaa jäljellä. Naapurinpoika Super-Hessu Immonenkin rivitalon toisesta päästä oli siihen mennessä kahlannut kirjat jo kymmenesti läpi.
.
.
- Jos pyrkisit Kauppakorkeaan, niin siitä saisit yhden pisteen, kun isäsi on ekonomi, muisteli äitini entisten feodaaliaikojen karsintoja. Hän ei kovin usein päivittänyt tietojaan uusiksi vuosien ja aikakausien vaihtuessa.
.
Isäni ehdotti minulle biologian opintoja, koska luin koululaisena ekologian ja ympäristönsuojelun kirjoja sekä kalastaja Pentti Linkolan kirjoituksia. Mutta kun lukion biologianopettajani Heikki Nikka ei antanut minulle koskaan kahdeksaista parempaa...
.
Rakastin sanomalehtiä, oikeastaan halusin lehtimieheksi tai kirjoittamaan asia-artikkeleita. Taloustoimittajaksi? - Se oli isän mielestä hyvä ajatus! Helsingin Sanomien toimittajakouluun? Mutta ensin akateeminen maisterin-tutkinto. Entäpä tilintarkastajaksi, isän mielestä hyvä ajatus.
.
Näin sanomalehdessä toiminimi Eko-Opin mainoksen "Pääsykoeohjeita ja 400 harjoitustehtävää Kauppakorkeaan pyrkiville" ja tilasin monisteen (49,50 markkaa). Isäni oli nähnyt isomman ja kalliimman mainoksen Ylioppilaskunnan järjestämistä valmennuskursseista ja sanoi maksavansa sellaisen.
.
En lukenut lainkaan ylioppilaskirjoituksiin, kun luin jo pääsykokeeseen. Olin lukaissut edellisvuosien pääsykoekirjoja, kuten vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonin Kaj-isän 'Markkinoinnin', ja sitten, kun uudet pääsykoekirjat julkistettiin ja isäni oli käynyt heti ostamassa ne, luin kaikki neljä kirjaa kolmeen kertaan. Edgar H. Scheinin 'Organisaatiopsykologia' oli ensimmäinen ja kiehtovin!
.
Lakkiaispäivänä uudet ylioppilaat kokoontuivat Arkadian puistoon, Eduskuntatalon ja Pikku Parlamentin kulmille. Esiin nostetut Suomen sinivalkoliput kiukuttivat Pohjoisen Rautatienkadun ratatunnelista noussutta rappioalkoholistia ja hän alkoi huudella ja rähistä jankuttaen:
.
- Neuvosto-Liiton Lipun, Sosia-lis-tis-ten Neuvosto-tasa-valtojen Liiton Punaisen sirppih- ja vasarah-lipun pitäisi liehua täälläkin!!
.
Kukaan ei väittänyt Arskalle vastaan, elettiin suomettuneen kyyristelyn aikaa. Ylioppilaat olivat hiljaisia. Moskovan ja ulkopolitiikan ylivaltaa ei ollut sopivaa ääneen kyseenalaistaa.
.
Marssimme ylioppilasjoukossa Arkadiankatua Hietaniemen hautausmaalle. Luokaltani osallistuivat kulkueeseen vain keskikouluajan priimus Silvennoinen, tuleva teekkari Ulla Koljonen ja tuleva taideteollisen korkeakoulun opiskelija Tattari, joka muotoili myöhemmin Nokian klassisen tiiliskivikännykän, jollainen lykättiin Suomen-vierailulla Neuvostoliiton Mihail Gorbatshovinkin käteen.
.
- Kyllä on EPÄ-isänmaallista porukkaa! voihki Silvennoinen, puusepän ja oppikoulun johtokunnan puheenjohtajan poika poissaolevia luokkatovereitamme. Ohitimme kävelymatkallamme Kauppakorkeakoulun. Osoitin taloa Jokelle ja kerroin minne aioin pyrkiä.
.
***
.
Ilmoittauduin kirjeitse ylioppilaskunnan valmennuskurssille, mutten saanut vastausta. Vielä opetuksen alkamispäivänä odotin turhaan postia, ennen kuin lähdin suoraan kurssipaikalle, Rakennusmestarien talolle, Fredrikinkadulle.
.
Tarkkailin ensin kuin sivullisena muiden ilmoittautumista, oppiakseni oikean menettelytavan. - Ajattele ennen kuin alat toimia, katso ympärillesi, höristä korvasi, analysoi tilanne, opi muiden sohelluksista sähläämättä itse!
.
Kuuntelin toisten repliikit, kuulostelin heidän mahdollisia epäselvyyksiään ja sanojen sekaantumisia, ja sitten olin itse valmis samaan. Selitin, etten ole saanut vahvistusta pääsystäni kurssille enkä pankkisiirtolomaketta enkä...
.
- Onko sulla RAHAT? oli ainoa kysymys ja samalla vastaus jonka sain pöydän takana istuvalta opiskelijapojalta. Maksoin heti ja sain kuitin osallistumisestani kurssille, jota pidettiin pari viikkoa iltaisin muutama tunti kerrallaan Rakennusmestarien talon kokoussalissa.
.
Kohoavien penkkirivien luentosali tuli täyteen puhetta sorisevia ihmisiä - ainakin ensimmäisenä iltana. Sitten seurasi osallistujakato! Ihmiset olivat maksaneet (kaiketi), mutta monet eivät enää ehtineet tai viitsineet tulla kurssille. Osallistujia jäi silti yhä kymmenittäinen ihmismassa. Kehenkään minun ei tarvinnut tutustua, ulkonäöltään jotkut jäivät mieleeni. Mietin, olinko ensimmäistä kertaa aikuisten opiskelijoiden joukossa?
.
Luennoitsijoina oli neljä opiskelijapoikaa, yksi kutakin pääsykoekirjaa kohti. Heikki Hailin risuparta jäi mieleen. Kirjoja käytiin läpi sivu sivulta, painovirheitä korjaillen, sanoja alleviivaten, luettelokohtia numeroiden sekä lisäyksiä marginaaliin kirjoitellen, alkeellisimmalla luennoinnin tavalla.
.
Opiskelijat osoittautuivat mielestäni melko avuttomiksi opettajiksi. He painottivat alaviitteiden ja sivuseikkojen oppimista, varoitellen, että niitä kaikkia Voidaan kysyä... Todellisuudessa mitään epäolennaisuuksia ei kysytty pääsykokeessa - vain opiskelijoiden laatimissa harjoituskokeissa kylläkin.
.
Markkinointia opettanut Esa Mälkönen irrotteli ainoana kirjan tankkaamisesta ja piti aluksi oman show'nsa kahden colajuoma-yhtiön kilpailusta. Esitys teki minuun suuren vaikutuksen, kunnes myöhemmin näin oppikirjan, josta 'keissi' oli kopioitu! Mälkönen oli ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja odotin hänestä tulevan vielä jotakin suurta, enemmän kuin Kauppalehden markkinointipäällikkö - vuosikymmeniksi.
.
Luennoitsija "Hönö" väänsi useasti rautalangasta ihmisten tarpeita kuvailuihinsa, "tekeekö jokin asia sulle höpöä", ja irrotti yleisön joukosta tirskahduksia.
.
- "Lei-la, Leila, Lei-laa, lempi-ystäväin..." kuulimme joka ilta laulettavan Georg Malmstenia. Rakennusmestarien luentosalin seinän takana oli ravintola Vanha Maestro, jonka orkesterin soitto säesti oppitunteja päivästä päivään. Kerran menin väärästä ovesta sisään ja kohtasin Maestron vahtimestarit, mutta peräydyin ulos ennen kuin käännytettiin.
.
Viimeisen luennon lopussa eräs vanha, kovia kokenut pyrkijä lupasi paljastaa edellisvuosien kysymyksiä - "mutta tytöille vain!" Kaikki paikallaolijat sukupuolesta riippumatta tungeksivat nälkäisinä susina miekkosen ympärille ja hän korjasi sanansa - "tai no siis kaikille." Hän kertoili sitä vähää ja turhaa mitä tiesi tai muisti vuosien takaa.
.
Luettuani pääsykoekirjat läpi kolmeen kertaan tein toiveikkaana valmennuskurssien harjoituskokeet. Mikä hätkähdys! Sain kauhistuttavan ja toivottoman alhaiset pisteet! Eikä minulla ollut enää lukuaikaa jäljellä. Naapurinpoika Super-Hessu Immonenkin rivitalon toisesta päästä oli siihen mennessä kahlannut kirjat jo kymmenesti läpi.
.
Opiskelo-2: Taloustietokilvan voitto
Muutin Haagasta Espooseen, pääsin oppikouluun ja voitin Taloustietokilpailun keskikoulun viimeisellä luokalla. Voitin muutenkin ikäisteni tietokilpailut koulussa, ellei tullut urheilukysymyksiä.
.
Kun keskikoulun neljännellä kuulin ensimmäisen kerran Kansallis-Osake-Pankin ja Historianopettajien yhdistyksen Taloustietokilpailusta, uskoin heti voittavani sen vuoden päästä. Kilpailu tuntui kuin minua varten keksityltä! Kun luin edellisen vuoden kysymykset mainosesitteestä, osasin heti vastata kaikkiin. Olin edellä ikäisiäni. Päässäni alkoi humista ja tuntui kuin olisi noussut kuume: pelkäsin tulevani kuuluisaksi. Mietin jopa, pitäisikö tahallaan vastata väärin välttääkseen julkisuuden?
.
Tilasin Helsingin Sanomain takasivuilla mainostaneelta pieneltä porilaiselta kirjankustantajalta Emile Couen oppikirjan 'Itsesuggestio' (postiennakolla 20 markkaa). En ollut keksinyt etsiä tekijää Otavan Isosta Tietosanakirjasta, jossa edesmenneen ranskalaisen apteekkarin humpuukioppi kerrottiin lyhyesti, mutta kattavasti. Pitää mukamas hokea alituisesti:
.
- Päivä päivältä ja joka suhteessa tulen paremmaksi ja paremmaksi! Lakkaamatta, päivä päivältä, tulen paremmaksi ja paremmaksi!
.
Noudatettuani neuvoa vältyin koko talven sairastumasta flunssaan! Lopetin hokemisen, kun sairastuin sittenkin, tosin vasta toukokuussa, loppukilpailun jälkeen. Vilustuin sateessa kävellessäni aamulla kouluun. Olin viikon poissa ja luokkatoverit puhuivat "Jyväskylän jälkitaudista".
.
En yrittänyt tehdä voittoni varmistamiseksi mitään ylimääräistä. Luin sanomalehtiä ja kirjoja, kuten tapanani oli, mutta koululäksyjä melko vähän. Luin yleensä kokeisiin vasta viimeisenä iltana (joskus puoli viiteen aamulla), mutta en lukenut taloustietokilpailua varten ollenkaan.
.
Alkukilpailupäivänä vastasin kysymyksiin niin kiihkeän kuumeisesti, etten enää muistanut ajatella, tekisinkö tahallani muutamia virheitä.
.
Joitakin päiviä myöhemmin historianopettajamme, hum.kand. Haarniska toi tulostiedot luokkaan. Oppikouluni johtokunnan jäsenen ja kansakouluni johtajaopettajan Revon poika Juha kulki historianopettajan mukana ja julisti ääneen nähneensä sellaista unta, että Heikki voitti kaikki! Haarniska ensin vain myhäili, ryki sitten kurkkuaan ja avautui:
.
- Kilpailun tuloksista... Ei Juhan uni ollut aivan väärässä... Heikki oli koulun paras! Mutta kaksi vastauksista oli väärin, joten tulos ei aivan riittänyt Jyväskylän loppukilpailuun!
.
Helpotus ja pettymys! En ollut tiennyt, että lottovoitoista maksetaan arpajaisveroa. Voittosummia mainostettiin televisiossa äänekkäästi "puhtaana käteen", mutta veikkausyhtiö maksoikin veron voittajan puolesta.
.
Muutamaa päivää myöhemmin, historiantunnin päätteeksi, kuivakurkkuinen, kiharapäinen Haarniska, 35-vuotias keskustalainen maalaispoika Ilmajoelta, ryiskeli uudelleen:
.
- Minulla on nyt hyvin liikuttavia uutisia...
.
Ajatukset viuhahtelivat päässäni: mitähän nyt sitten? Olisiko joku koulussa kuollut, tai sairastunut vakavasti, kuten Kuronen vuosia sitten sokeritautiin, mistä Haarniska oli kertonut luokalle hyvin huolestuneena.
.
Vaiko...? Salamannopeasti päässäni vilahti mahdollisuus: - voitt...? taloustietok...? minäk...???
.
- Minulle soitettiin eilen illalla... Heikki ON päässyt Taloustietokilpailun loppukilpailuun... Uudenmaan läänin parhaana... hänen pistetuloksensa oli jaetulla sijalla koko Suomen paras!
.
Luokassa raikuivat taputukset. "Hyvä Heikki!" Ensimmäisen kerran kuulin tällaista, en ollut koskaan menestynyt urheilussa. Haarniska kätteli onnitellen:
.
- Voimme nyt lähteä siitä, että voitat myös loppukilpailun! Ja tästähän voi tulla sinulle meriittiä loppuelämäksi! Lue myös Helsingin Sanomien taloussivuja... tai niinhän varmaan jo teetkin? Isäsi taitaa myös olla talousmies?
.
En tiennyt mitä tarkoitti meriitti? Luin kyllä 'Talouselämä' -nimistä viikkolehteä, jota isälläni oli tapana kehua Suomen parhaaksi aikakauslehdeksi.
.
***
.
Valtakunnallinen loppukilpailu oli järjestetty Suomen Ateenaan toukokuun ensimmäiseksi maanantaiksi ja tiistaiksi. Kansallispankin Espoon Iivisniemen sivukonttorin johtaja, nuori merkonomi Harry Sjöberg kyyditsi minut henkilöautollaan Vantaan lentoasemalle, jossa tapasin toisen voittajan, tyylikkään ruotsinkielisen pitkähiuksisen hoikan vaalean koulutytön Birgitta Lindströmin, Lohjan Virkkalan Virkby Gymnasiumista. Mietin tulisimmeko jakamaan hotellihuoneen?
.
Pankki oli tarjonnut aterian voittajan historianopettajalle. Sjöberg vitsaili ajomatkan aikana, että Haarniska otti mielellään kunnian voitosta opetukselleen, "mutta taisi se voitto olla enemmän sinun omaa ansiotasi?" (Pankinjohtaja muutti pian Kaitamäkeen kotitaloni viereiseen rivitaloon ja sitten moikkailimme monta vuotta pihoilla ohikulkiessamme.)
.
Jyväskylän lentoasemalta oli kaupunkiin pitkä bussimatka, joka piti näköjään maksaa itse. Päivärahani 20 markkaa saisin vasta myöhemmin. Istuin etupenkillä, en ollut varautunut maksamaan. Rahastaja sivuutti minut ensikierroksellaan, mutta sanoi palaavansa... Kaivelin lompakostani 3 markkaa 50 penniä.
.
Jyväskylän Laajavuoressa kirjoittauduimme hotelliin. Vastoin toiveajatteluani huonetoverikseni sijoitettiin Uudenmaan läänin kakkonen, Virtanen Tapiolan yhteiskoulusta. Hän väitti olevansa ulkomainen salainen agentti ja ottaneensa tavallisen nimen "Virtanen" hämäyksen vuoksi... Hän oli aikuisen näköinen, kokoinen ja paksuinen, täysi-ikäisen siisteissä ruutuhousuissa ja metallisissa silmälasinkehyksissä, ja sössötti aikuismaisen asiallista puhetta, jänis-mallisten jyrsijän etuhampaitten takaa, kuin Jerry Lewis.
.
Virtasen matkalaukussa painoi sarja viime vuosien Mitä-Missä-Milloin-kirjoja, joita hän pänttäsi päähänsä sängyllä lojuen. Ensin meidän oli jaettava parivuode optimaalisesti, jotta kyljellään nukuttaessa kummankin kasvot suuntautuisivat 180 astetta poispäin toisesta. Tästä ajatuksesta huolehti Virtanen, joka opiskeli myöhemmin seksologiksi ja alkoi esiintyä joskus televisiossakin seksi-asiantuntijan roolissa.
.
Kilpailupaikalla valitsin salin keskeltä valoisimman pöydän, koska seinänvierukset, jonne kaikki muut pyrkivät lymyilemään, näyttivät pimeiltä. Keskityin kynällä kirjoittaen ratkaisemaan maamme ajankohtaiset talousongelmat markan revalvaation avulla, enkä huomannut lehtikuvaajaa. Seuraavana päivänä 'Keskisuomalaisessa' julkaistiin suuri valokuva teksteineen:
.
- Rehtori Jouko Haavisto valvoo Heikki Nikin ja Jukka Virtasen työskentelyä taloustietokilpailussa.
.
Minun kasvoistani ei näkynyt kuin roikkuva pitkä tukka, mutta muut kilpailijat jäivät hämäriksi varjoiksi seinustoille.
.
(Munkkivuoren Yhteiskoulun liberaalin rehtorin Jouko Haaviston Pekka-poika tuli 40 vuotta myöhemmin kahdesti toiseksi Suomen presidentinvaaleissa.)
.
Pitkin päivää järjestettiin ruokailutilaisuuksia, joihin oli katettu pitkiä pöytiä. En kehdannut liittyä mukaan pöytiin, joissa istui jo valmiiksi muita, pari tyttöäkin, vaan menin aivan omaan, vielä täysin tyhjään pöytään. Vasta minun jälkeeni pöytään asettuivat kaikki aikuiset huoltajamme, pankkilaiset ja historianopettajat. Joku myöhässä tullut pankin pukumies kiersi vielä pöydän ympäri kättelemässä aikuiset. Koin olevani väärässä paikassa ja tuijottelin lautaseeni, enkä kohottautunut ojentamaan kättäni. Tulija taputti olalleni ohittaessaan minut.
.
Toisella kertaa aikuisten pöytään istui kilpailijoista Ruosteenoja, pitkä, laiha, sarvisankainen, kiharahiuksinen tuuheatukka. Hän puhui koko ajan suuna-päänä kaiken maailman asioista, halliten puhetulvallaan aikuisten keskustelua: joka toinen puheenvuoro hänen, loput aikuisten. Hän näytti Pelle Pelottomalta ja kuulosti Taavi Ankalta.
.
Aikuiset luulivat meitä kaikkia kilpailijoita kouluneroiksi, jotka keräävät todistuksiinsa pelkkiä kymppejä aineesta kuin aineesta. Miten he meille sanoivatkaan:
- Teidän on hyvä, ehkäpä nyt ensimmäistä kertaa, tavata toisia yhtä lahjakkaita nuoria eri puolilta Suomea, koska omilla paikkakunnillanne olette ehkä suvereenisti tottuneet omaan ylivoimaisuuteenne, vertaistanne vastusta juurikaan kohtaamatta...
.
Lapin edustaja, Pertti Lakkasuo Sodankylästä, ryhtyi kaverinsa kanssa lyömään vetoa kilpailun tulevasta voittajasta. Hän veikkasi minua, koska olin sellaisen näköinen (siis kaikista kummallisin?).
.
Olin kuullut oman kouluni käytävillä itselleni tuntemattomien, eri luokkien tavisten valituksia. En ollut aiemmin tiennytkään kuuluisuuteni määrää koulussani, sitä että nuoremmat oppilaat tunnistivat minut? Sanotaan, että kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään.
.
- Meidän koulun ja Iivisniemen ja koko Espoon maine Tuhoutuu pian! Kun, arvaa kuka, menee edustamaan meitä valtakunnallisesti!! Vuoden floppi.
.
***
.
Kävimme Jyväskylässä yritysvierailulla Keskisuomalaisessa, joka kehui uuden painokoneen avulla julkaisevansa seuraavan päivän sanomalehdessä yhden värikuvan! Koe epäonnistui ja lehti jäi yhtä mustavalkoiseksi kuin Helsingin Sanomatkin.
.
Illalla menimme Jyväskylän Huoneteatteriin katsomaan 'Vanja-enon'. Huonetoverini Virtanen voihki, sillä hän oli jo nähnyt näytelmän.
.
Toisena kilpailupäivänä tehtiin ryhmätöitä neljässä porukassa. Näiden piti yrittää kehittää keksityn maalaiskunnan elinkeinoelämää hankkimalla pitäjään joko matkailuyritys, metallipaja tai - suursikala! Meidän ryhmästämme erottui ja erkani helsinkiläinen Vallden, joka ratsasti tuolillaan jatkuvasti yhä kauemmas pöydästä. Helsinkiläinen Tavastila tyrkytti kaikille puolueen jäsenkirjoja. Hänen isänsä oli Kokoomuksen puoluesihteeri.
.
Äänestin metallipajan puolesta, mutta kaikki muut pöydässämme hotellia! Kilpailun voittajaksi päätyi luonnollisesti se ainoa ryhmä, joka oli valinnut metallin. Häviäjistä kaksi tiimiä oli luottanut matkailuun ja yksi - maalaisten porukka - suursikalaan! Voittajaryhmän jäsenet palkittiin Rooman Klubin uunituoreella ja suomeksikin käännetyllä tutkimuksella 'Kasvun rajat'.
.
Lopulta julkistettiin yksilökilpailun voittajat. Ensimmäinen oli Pihlaja, luullakseni tuleva professori, toinen Ruosteenoja, tuleva tohtori ja meteorologi, ja kolmas helsinkiläinen Vallden. Viides oli ruotsinkielinen Birgitta ja minä olin vihdoin kuudes, 26 loppukilpailijasta, joita kertyi kaksi jokaisesta läänistä, sekä kaksi Helsingistä ja kaksi ruotsinkielisistä kouluista, toinen lähes ummikko poika, joka huhun mukaan palasi ruotsinkieliselle Pohjanmaalle jo kesken kilpailun, ensimmäisenä päivänä.
.
- Minun olisi pitänyt suositella Suomelle devalvaatiota, niin olisin ehkä voittanut, harmittelin itsekseni. Olin liian omapäinen ja naiivisti innostunut Mauno Koiviston kerettiläisistä ajatuksista, revalvaatiosta. Devalvaatiosta devalvaatioon oli tuohon aikaan vakiintunut talousoppi.
.
Toisen kilpailupäivän lopuksi osallistujille jäi vapaa-aikaa, jolloin kiertelin yksin tuntematonta Suomen Ateenaa, johon olin halunnutkin tutustua. Kaikkialla rakennettiin uusia taloja ja kaivettiin auki katuja. Olin käynyt aiemmin Kreikan Jyväskylässä.
.
Olimme lentäneet Jyväskylään Finnairin suihkukoneella, mutta paluumatka tapahtuisi Convair Metropolitan -potkurikoneella, tiesin etukäteen aikataulukirjasta katsottuani ja kerroin myös Virtaselle.
.
- Voi ei - ei kai vain ikivanha potkurikone! kauhistui Virtanen.
.
Pidin ilmakuopissa pomppimisesta! Perillä Vantaan lentoasemalla valitsin jonon keskeltä ulko-ovea lähimpänä seisoneen taksin, jonka kuljettaja murisi, koska ei ollut ollut jonon ensimmäinen. Pyysin häneltä taksikuitin matkan maksajaa, Kansallis-Osake-Pankkia varten.
.
Espoossa sain esikilpailuvoitosta palkinnoksi yhteensä 200 markan arvoiset kolme pankkiosaketta, joiden arvo romahti pian muutamaan kymppiin. Olin siihen mennessä ehtinyt merkitä osakeannissa lisää osakkeita, ja kun sitten vähensin osakkeitteni yhteisestä arvosta osakeannissa maksamani summan, palkintoni arvo putosi lähelle nollaa.
.
Lehtori Haarniska antoi minulle kympin kevättodistukseen ja koulu 40 markan stipendin. Luokkatoverini Helmioja, myöhempi varatuomari-toimitusjohtaja, pihisi harmista. Hän oli jäänyt toiseksi, vaikka oli puolisalaa pingottanut voittaakseen. Hän oli mm. kaikkina välitunteina lukenut yhteiskuntaopin kirjaa.
.
Käytyämme rehtorin kansliassa noutamassa kahdelle parhaalle myönnetyt palkinnot, hän pokkaamassa, minä en, Ironia-Helmioja kysäisi viattomasti:
.
- Kiititkö sä muuten ollenkaan, kun sait palkintos?
.
Olin tainnut unohtaa! Mutta enhän ollut saanut palkintoani lahjaksi tai suosionosoituksena, vaan olin voittanut sen objektiivisten sääntöjen perusteella. Itseäni minun oli kiittäminen eikä muita. Näin on perustellut akateemikko Paavo Haavikko.
.
.
Kun keskikoulun neljännellä kuulin ensimmäisen kerran Kansallis-Osake-Pankin ja Historianopettajien yhdistyksen Taloustietokilpailusta, uskoin heti voittavani sen vuoden päästä. Kilpailu tuntui kuin minua varten keksityltä! Kun luin edellisen vuoden kysymykset mainosesitteestä, osasin heti vastata kaikkiin. Olin edellä ikäisiäni. Päässäni alkoi humista ja tuntui kuin olisi noussut kuume: pelkäsin tulevani kuuluisaksi. Mietin jopa, pitäisikö tahallaan vastata väärin välttääkseen julkisuuden?
.
Tilasin Helsingin Sanomain takasivuilla mainostaneelta pieneltä porilaiselta kirjankustantajalta Emile Couen oppikirjan 'Itsesuggestio' (postiennakolla 20 markkaa). En ollut keksinyt etsiä tekijää Otavan Isosta Tietosanakirjasta, jossa edesmenneen ranskalaisen apteekkarin humpuukioppi kerrottiin lyhyesti, mutta kattavasti. Pitää mukamas hokea alituisesti:
.
- Päivä päivältä ja joka suhteessa tulen paremmaksi ja paremmaksi! Lakkaamatta, päivä päivältä, tulen paremmaksi ja paremmaksi!
.
Noudatettuani neuvoa vältyin koko talven sairastumasta flunssaan! Lopetin hokemisen, kun sairastuin sittenkin, tosin vasta toukokuussa, loppukilpailun jälkeen. Vilustuin sateessa kävellessäni aamulla kouluun. Olin viikon poissa ja luokkatoverit puhuivat "Jyväskylän jälkitaudista".
.
En yrittänyt tehdä voittoni varmistamiseksi mitään ylimääräistä. Luin sanomalehtiä ja kirjoja, kuten tapanani oli, mutta koululäksyjä melko vähän. Luin yleensä kokeisiin vasta viimeisenä iltana (joskus puoli viiteen aamulla), mutta en lukenut taloustietokilpailua varten ollenkaan.
.
Alkukilpailupäivänä vastasin kysymyksiin niin kiihkeän kuumeisesti, etten enää muistanut ajatella, tekisinkö tahallani muutamia virheitä.
.
Joitakin päiviä myöhemmin historianopettajamme, hum.kand. Haarniska toi tulostiedot luokkaan. Oppikouluni johtokunnan jäsenen ja kansakouluni johtajaopettajan Revon poika Juha kulki historianopettajan mukana ja julisti ääneen nähneensä sellaista unta, että Heikki voitti kaikki! Haarniska ensin vain myhäili, ryki sitten kurkkuaan ja avautui:
.
- Kilpailun tuloksista... Ei Juhan uni ollut aivan väärässä... Heikki oli koulun paras! Mutta kaksi vastauksista oli väärin, joten tulos ei aivan riittänyt Jyväskylän loppukilpailuun!
.
Helpotus ja pettymys! En ollut tiennyt, että lottovoitoista maksetaan arpajaisveroa. Voittosummia mainostettiin televisiossa äänekkäästi "puhtaana käteen", mutta veikkausyhtiö maksoikin veron voittajan puolesta.
.
Muutamaa päivää myöhemmin, historiantunnin päätteeksi, kuivakurkkuinen, kiharapäinen Haarniska, 35-vuotias keskustalainen maalaispoika Ilmajoelta, ryiskeli uudelleen:
.
- Minulla on nyt hyvin liikuttavia uutisia...
.
Ajatukset viuhahtelivat päässäni: mitähän nyt sitten? Olisiko joku koulussa kuollut, tai sairastunut vakavasti, kuten Kuronen vuosia sitten sokeritautiin, mistä Haarniska oli kertonut luokalle hyvin huolestuneena.
.
Vaiko...? Salamannopeasti päässäni vilahti mahdollisuus: - voitt...? taloustietok...? minäk...???
.
- Minulle soitettiin eilen illalla... Heikki ON päässyt Taloustietokilpailun loppukilpailuun... Uudenmaan läänin parhaana... hänen pistetuloksensa oli jaetulla sijalla koko Suomen paras!
.
Luokassa raikuivat taputukset. "Hyvä Heikki!" Ensimmäisen kerran kuulin tällaista, en ollut koskaan menestynyt urheilussa. Haarniska kätteli onnitellen:
.
- Voimme nyt lähteä siitä, että voitat myös loppukilpailun! Ja tästähän voi tulla sinulle meriittiä loppuelämäksi! Lue myös Helsingin Sanomien taloussivuja... tai niinhän varmaan jo teetkin? Isäsi taitaa myös olla talousmies?
.
En tiennyt mitä tarkoitti meriitti? Luin kyllä 'Talouselämä' -nimistä viikkolehteä, jota isälläni oli tapana kehua Suomen parhaaksi aikakauslehdeksi.
.
***
.
Valtakunnallinen loppukilpailu oli järjestetty Suomen Ateenaan toukokuun ensimmäiseksi maanantaiksi ja tiistaiksi. Kansallispankin Espoon Iivisniemen sivukonttorin johtaja, nuori merkonomi Harry Sjöberg kyyditsi minut henkilöautollaan Vantaan lentoasemalle, jossa tapasin toisen voittajan, tyylikkään ruotsinkielisen pitkähiuksisen hoikan vaalean koulutytön Birgitta Lindströmin, Lohjan Virkkalan Virkby Gymnasiumista. Mietin tulisimmeko jakamaan hotellihuoneen?
.
Pankki oli tarjonnut aterian voittajan historianopettajalle. Sjöberg vitsaili ajomatkan aikana, että Haarniska otti mielellään kunnian voitosta opetukselleen, "mutta taisi se voitto olla enemmän sinun omaa ansiotasi?" (Pankinjohtaja muutti pian Kaitamäkeen kotitaloni viereiseen rivitaloon ja sitten moikkailimme monta vuotta pihoilla ohikulkiessamme.)
.
Jyväskylän lentoasemalta oli kaupunkiin pitkä bussimatka, joka piti näköjään maksaa itse. Päivärahani 20 markkaa saisin vasta myöhemmin. Istuin etupenkillä, en ollut varautunut maksamaan. Rahastaja sivuutti minut ensikierroksellaan, mutta sanoi palaavansa... Kaivelin lompakostani 3 markkaa 50 penniä.
.
Jyväskylän Laajavuoressa kirjoittauduimme hotelliin. Vastoin toiveajatteluani huonetoverikseni sijoitettiin Uudenmaan läänin kakkonen, Virtanen Tapiolan yhteiskoulusta. Hän väitti olevansa ulkomainen salainen agentti ja ottaneensa tavallisen nimen "Virtanen" hämäyksen vuoksi... Hän oli aikuisen näköinen, kokoinen ja paksuinen, täysi-ikäisen siisteissä ruutuhousuissa ja metallisissa silmälasinkehyksissä, ja sössötti aikuismaisen asiallista puhetta, jänis-mallisten jyrsijän etuhampaitten takaa, kuin Jerry Lewis.
.
Virtasen matkalaukussa painoi sarja viime vuosien Mitä-Missä-Milloin-kirjoja, joita hän pänttäsi päähänsä sängyllä lojuen. Ensin meidän oli jaettava parivuode optimaalisesti, jotta kyljellään nukuttaessa kummankin kasvot suuntautuisivat 180 astetta poispäin toisesta. Tästä ajatuksesta huolehti Virtanen, joka opiskeli myöhemmin seksologiksi ja alkoi esiintyä joskus televisiossakin seksi-asiantuntijan roolissa.
.
Kilpailupaikalla valitsin salin keskeltä valoisimman pöydän, koska seinänvierukset, jonne kaikki muut pyrkivät lymyilemään, näyttivät pimeiltä. Keskityin kynällä kirjoittaen ratkaisemaan maamme ajankohtaiset talousongelmat markan revalvaation avulla, enkä huomannut lehtikuvaajaa. Seuraavana päivänä 'Keskisuomalaisessa' julkaistiin suuri valokuva teksteineen:
.
- Rehtori Jouko Haavisto valvoo Heikki Nikin ja Jukka Virtasen työskentelyä taloustietokilpailussa.
.
Minun kasvoistani ei näkynyt kuin roikkuva pitkä tukka, mutta muut kilpailijat jäivät hämäriksi varjoiksi seinustoille.
.
(Munkkivuoren Yhteiskoulun liberaalin rehtorin Jouko Haaviston Pekka-poika tuli 40 vuotta myöhemmin kahdesti toiseksi Suomen presidentinvaaleissa.)
.
Pitkin päivää järjestettiin ruokailutilaisuuksia, joihin oli katettu pitkiä pöytiä. En kehdannut liittyä mukaan pöytiin, joissa istui jo valmiiksi muita, pari tyttöäkin, vaan menin aivan omaan, vielä täysin tyhjään pöytään. Vasta minun jälkeeni pöytään asettuivat kaikki aikuiset huoltajamme, pankkilaiset ja historianopettajat. Joku myöhässä tullut pankin pukumies kiersi vielä pöydän ympäri kättelemässä aikuiset. Koin olevani väärässä paikassa ja tuijottelin lautaseeni, enkä kohottautunut ojentamaan kättäni. Tulija taputti olalleni ohittaessaan minut.
.
Toisella kertaa aikuisten pöytään istui kilpailijoista Ruosteenoja, pitkä, laiha, sarvisankainen, kiharahiuksinen tuuheatukka. Hän puhui koko ajan suuna-päänä kaiken maailman asioista, halliten puhetulvallaan aikuisten keskustelua: joka toinen puheenvuoro hänen, loput aikuisten. Hän näytti Pelle Pelottomalta ja kuulosti Taavi Ankalta.
.
Aikuiset luulivat meitä kaikkia kilpailijoita kouluneroiksi, jotka keräävät todistuksiinsa pelkkiä kymppejä aineesta kuin aineesta. Miten he meille sanoivatkaan:
- Teidän on hyvä, ehkäpä nyt ensimmäistä kertaa, tavata toisia yhtä lahjakkaita nuoria eri puolilta Suomea, koska omilla paikkakunnillanne olette ehkä suvereenisti tottuneet omaan ylivoimaisuuteenne, vertaistanne vastusta juurikaan kohtaamatta...
.
Lapin edustaja, Pertti Lakkasuo Sodankylästä, ryhtyi kaverinsa kanssa lyömään vetoa kilpailun tulevasta voittajasta. Hän veikkasi minua, koska olin sellaisen näköinen (siis kaikista kummallisin?).
.
Olin kuullut oman kouluni käytävillä itselleni tuntemattomien, eri luokkien tavisten valituksia. En ollut aiemmin tiennytkään kuuluisuuteni määrää koulussani, sitä että nuoremmat oppilaat tunnistivat minut? Sanotaan, että kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään.
.
- Meidän koulun ja Iivisniemen ja koko Espoon maine Tuhoutuu pian! Kun, arvaa kuka, menee edustamaan meitä valtakunnallisesti!! Vuoden floppi.
.
***
.
Kävimme Jyväskylässä yritysvierailulla Keskisuomalaisessa, joka kehui uuden painokoneen avulla julkaisevansa seuraavan päivän sanomalehdessä yhden värikuvan! Koe epäonnistui ja lehti jäi yhtä mustavalkoiseksi kuin Helsingin Sanomatkin.
.
Illalla menimme Jyväskylän Huoneteatteriin katsomaan 'Vanja-enon'. Huonetoverini Virtanen voihki, sillä hän oli jo nähnyt näytelmän.
.
Toisena kilpailupäivänä tehtiin ryhmätöitä neljässä porukassa. Näiden piti yrittää kehittää keksityn maalaiskunnan elinkeinoelämää hankkimalla pitäjään joko matkailuyritys, metallipaja tai - suursikala! Meidän ryhmästämme erottui ja erkani helsinkiläinen Vallden, joka ratsasti tuolillaan jatkuvasti yhä kauemmas pöydästä. Helsinkiläinen Tavastila tyrkytti kaikille puolueen jäsenkirjoja. Hänen isänsä oli Kokoomuksen puoluesihteeri.
.
Äänestin metallipajan puolesta, mutta kaikki muut pöydässämme hotellia! Kilpailun voittajaksi päätyi luonnollisesti se ainoa ryhmä, joka oli valinnut metallin. Häviäjistä kaksi tiimiä oli luottanut matkailuun ja yksi - maalaisten porukka - suursikalaan! Voittajaryhmän jäsenet palkittiin Rooman Klubin uunituoreella ja suomeksikin käännetyllä tutkimuksella 'Kasvun rajat'.
.
Lopulta julkistettiin yksilökilpailun voittajat. Ensimmäinen oli Pihlaja, luullakseni tuleva professori, toinen Ruosteenoja, tuleva tohtori ja meteorologi, ja kolmas helsinkiläinen Vallden. Viides oli ruotsinkielinen Birgitta ja minä olin vihdoin kuudes, 26 loppukilpailijasta, joita kertyi kaksi jokaisesta läänistä, sekä kaksi Helsingistä ja kaksi ruotsinkielisistä kouluista, toinen lähes ummikko poika, joka huhun mukaan palasi ruotsinkieliselle Pohjanmaalle jo kesken kilpailun, ensimmäisenä päivänä.
.
- Minun olisi pitänyt suositella Suomelle devalvaatiota, niin olisin ehkä voittanut, harmittelin itsekseni. Olin liian omapäinen ja naiivisti innostunut Mauno Koiviston kerettiläisistä ajatuksista, revalvaatiosta. Devalvaatiosta devalvaatioon oli tuohon aikaan vakiintunut talousoppi.
.
Toisen kilpailupäivän lopuksi osallistujille jäi vapaa-aikaa, jolloin kiertelin yksin tuntematonta Suomen Ateenaa, johon olin halunnutkin tutustua. Kaikkialla rakennettiin uusia taloja ja kaivettiin auki katuja. Olin käynyt aiemmin Kreikan Jyväskylässä.
.
Olimme lentäneet Jyväskylään Finnairin suihkukoneella, mutta paluumatka tapahtuisi Convair Metropolitan -potkurikoneella, tiesin etukäteen aikataulukirjasta katsottuani ja kerroin myös Virtaselle.
.
- Voi ei - ei kai vain ikivanha potkurikone! kauhistui Virtanen.
.
Pidin ilmakuopissa pomppimisesta! Perillä Vantaan lentoasemalla valitsin jonon keskeltä ulko-ovea lähimpänä seisoneen taksin, jonka kuljettaja murisi, koska ei ollut ollut jonon ensimmäinen. Pyysin häneltä taksikuitin matkan maksajaa, Kansallis-Osake-Pankkia varten.
.
Espoossa sain esikilpailuvoitosta palkinnoksi yhteensä 200 markan arvoiset kolme pankkiosaketta, joiden arvo romahti pian muutamaan kymppiin. Olin siihen mennessä ehtinyt merkitä osakeannissa lisää osakkeita, ja kun sitten vähensin osakkeitteni yhteisestä arvosta osakeannissa maksamani summan, palkintoni arvo putosi lähelle nollaa.
.
Lehtori Haarniska antoi minulle kympin kevättodistukseen ja koulu 40 markan stipendin. Luokkatoverini Helmioja, myöhempi varatuomari-toimitusjohtaja, pihisi harmista. Hän oli jäänyt toiseksi, vaikka oli puolisalaa pingottanut voittaakseen. Hän oli mm. kaikkina välitunteina lukenut yhteiskuntaopin kirjaa.
.
Käytyämme rehtorin kansliassa noutamassa kahdelle parhaalle myönnetyt palkinnot, hän pokkaamassa, minä en, Ironia-Helmioja kysäisi viattomasti:
.
- Kiititkö sä muuten ollenkaan, kun sait palkintos?
.
Olin tainnut unohtaa! Mutta enhän ollut saanut palkintoani lahjaksi tai suosionosoituksena, vaan olin voittanut sen objektiivisten sääntöjen perusteella. Itseäni minun oli kiittäminen eikä muita. Näin on perustellut akateemikko Paavo Haavikko.
.
Opiskelo-1: Taloustielle Haagasta
Näin sinisen bussin ikkunasta Helsingin Kauppakorkeakoulun kauniin rakennuksen Töölössä, kun liikennelaitoksen linja 22 ajoi Haagan Seljatieltä Vanhankirkonpuiston laitaan 1960-luvulla. Minullakin oli kotona iso metallinen (punainen) leikkibussi, jonka keulan otsassa oli linjan numero 22.
.
Lapsuuteni Aku Ankkojen takakanteen liimattujen osoitelappujen mukaan kotiosoitteeni oli Paatsamatie 8 C 38, Helsinki 8, mutta vuoden 1966 alussa kaupunginosan numeroksi muutettiin Helsinki 30 ja maaliskuussa 1966 Helsinki 32. Bussilinjan numeroksikin tuli 32 ja uusiksi päätepysäkeiksi Riistavuorenkuja Haagassa ja Simonkenttä Kampissa.
.
Lähdin toisinaan äitini kanssa ostoksille kauppatorille. Bussi ajoi Haagan Kauppalantietä ja kääntyi punatiilisen Elannon luona Vanhalle Turun maantielle, kaartaen alamäkeen hiekkatien pätkää kapealle Mätäojan puusillalle, jatkaakseen nykyiselle Lapinmäentielle ja 6 km pitkän Mannerheimintien pohjoispäähän.
.
Ruskeasuon kohdalla aloin kerran voida pahoin, mutta tuhti rahastaja-rouva ojensi ruskean oksennuspussin, jonka täytettyäni hän avasi takaoven ja viskasi vauhdissa pussin ulos tien sivuun, auton pysähtymättä. Mannerheimintien länsipuolta reunusti metsä Ruskeasuolla, jossa raitiovaunut kulkivat tien itäpuolella erotettuina autoista, mielestäni sitten kuin junanrataa.
.
Kivikaupunki alkoi Kuusitien kulmasta. Pilvenpiirtäjät idässä Keskuspuiston laidalla. Korkeat umpikorttelit lännessä. Raitiovaunukiskot nurmipenkereineen Meilahdessa jo keskellä katua.
.
Tullinpuomin ja elokuvateatteri Sinisen Kuun kohdalla bussi kääntyi Topeliuksenkadulle ylittääkseen kohta leveän Tukholmankadun. Vasemmalla kohosi valkea valtava Aura-talo kuin legopalikoista sommiteltuna ainakin 12 kerroksen korkeuteen.
.
Isäni työpaikka oli Topeliuksenkadulla, Eino Leinon kadun kulmassa. Suomen Markkinatiedot - Finnish Marketing Facts Ltd, asuinrakennuksen pohjakerroksen konttorihuoneistossa. Sisäänkäynti molemmista porraskäytävistä, kahdelta puolelta. Kävin joskus toimiston tomuisissa nurkissa, virallisten papereiden ja konttorikalusteiden keskellä, kun isäni poikkesi lomapäivänään työasialle.
.
Töölöntorilla bussi sivusi liikenneympyrää, jatkoi Runeberginkatua etelään ja ylitti Hesperian puistokadut. Tarkkailin maamerkkejä, kaupunki oli iso ja matka pitkä.
.
Arkadiankadun kulmassa loisti arkkitehtuurin kohokohta: Kauppakorkeakoulun rakennuskompleksi. Talokolossin eriluonteiset osat hahmottuivat selkeästi itäpuolen etupihalle. Lämpöisen auringonhehkuiset ulkoseinät olivat vaaleankellertävää klinkkeritiiltä. Pohjoisessa, avaran urheilukentän laidalla, kohosi jylhä seitsenkerroksinen rakennusviipale umpinaisen pieni-ikkunaisena keltatiilimuurina. Arkadian ja Runebergin kulmaan päin levitteli isoja ikkunoitaan lasilaatikkomainen kolmikerroksinen eteläsiipi.
.
Huomiota herättävintä olivat ainutlaatuiset sarjakuvamaiset korkokuvat umpiseinässä. Pääovien lasirivistön yllä oli parin kerroksen korkuinen umpimöhkäle suuren luentosalin ulkoseinää, joka oli koristeltu hauskoilla hieroglyfeillä: piirissä tanssivat ihmiset siirsivät kauppatavaroita kädestä käteen. Egyptiläinen mieshahmo punnitsi tavaraa alkeellisella vaa'alla. Pyhä Raha esiintyi valtavan kokoisena kolikkona.
.
Seinään oli kuvattu jättikoossa nykyaikainen, jämerä, paasikivimäisen jenkkitukkainen, sarvisankainen toimitusjohtaja-liikemies pikkutakissa ja leveälahkeisissa suorissa housuissa. Hänen kätensä alla valmisti pieni orja tai lapsityöläinen saviruukkua. Ihmetteleviä turisteja ja ohikulkijoita varten oli seinään kirjoitettu yksisanainen selitysteksti: PANKKI.
.
Pankkiko? Neuvostoliiton vakoilijat olivat uskoneet ja merkinneet talon salaiseen karttaansa pankiksi, mutta minä tiesin jo lapsena paremmin: Kauppakorkeakoulu. Sinnekö menisin opiskelemaan? Oppiakseniko tekemään rahaa?
.
Roope Ankasta oli tullut idolini, halusin kai miljonääriksi verokalenteriin, olihan minulla Kansallispankin Roope-säästölipas. Omaksuin kalvinistisen säästäväisyyden. En tuhlannut kulutukseen, jossa raha katoaisi, vaan halusin rahan muuttuvan esineinä pysyväksi omaisuudeksi, vaikkapa vanhoiksi sarjakuvalehdiksi, joita säilytin aarteenani.
.
- Laihialainen! minua haukuttiin kotona tapojeni vuoksi. Isoisäni Aleksanteri oli syntynyt Laihialla ja karannut kotoaan voidakseen mennä kauppakouluun kaupunkiin, Tampereelle. Konservatiivinen, jääräpäinen isoisoisäni, talollinen Matti Jaakonpoika (1855-1942) ei hyväksynyt koulunkäyntiä tarpeelliseksi, vaan katsoi maanviljelyn riittävän Laihian Isossakylässä, Santeri Alkion naapurissa.
.
Ensimmäisen kerran pääsin tenavana Kauppakorkeaan, lastenjuhlaan isäni kanssa. Penkkirivi riviltä kohoavassa suuressa luentosalissa lauloimme: 'Porsaita äidin oomme kaikki'. Setämiehet olivat vitsikkäitä ja heittelivät yleisön joukkoon lakritsipatukoita, joista sain poimittua yhden. Aikuiset olivat kaiketi ekonomeja, kuten isänikin, joka oli opiskellut ensimmäisen kolmivuotisen tutkinnon (kaksivuotisen sijaan) heti sotavuosien jälkeen, vähän ennen uuden koulutalon valmistumista vuonna 1950.
.
.
Lapsuuteni Aku Ankkojen takakanteen liimattujen osoitelappujen mukaan kotiosoitteeni oli Paatsamatie 8 C 38, Helsinki 8, mutta vuoden 1966 alussa kaupunginosan numeroksi muutettiin Helsinki 30 ja maaliskuussa 1966 Helsinki 32. Bussilinjan numeroksikin tuli 32 ja uusiksi päätepysäkeiksi Riistavuorenkuja Haagassa ja Simonkenttä Kampissa.
.
Lähdin toisinaan äitini kanssa ostoksille kauppatorille. Bussi ajoi Haagan Kauppalantietä ja kääntyi punatiilisen Elannon luona Vanhalle Turun maantielle, kaartaen alamäkeen hiekkatien pätkää kapealle Mätäojan puusillalle, jatkaakseen nykyiselle Lapinmäentielle ja 6 km pitkän Mannerheimintien pohjoispäähän.
.
Ruskeasuon kohdalla aloin kerran voida pahoin, mutta tuhti rahastaja-rouva ojensi ruskean oksennuspussin, jonka täytettyäni hän avasi takaoven ja viskasi vauhdissa pussin ulos tien sivuun, auton pysähtymättä. Mannerheimintien länsipuolta reunusti metsä Ruskeasuolla, jossa raitiovaunut kulkivat tien itäpuolella erotettuina autoista, mielestäni sitten kuin junanrataa.
.
Kivikaupunki alkoi Kuusitien kulmasta. Pilvenpiirtäjät idässä Keskuspuiston laidalla. Korkeat umpikorttelit lännessä. Raitiovaunukiskot nurmipenkereineen Meilahdessa jo keskellä katua.
.
Tullinpuomin ja elokuvateatteri Sinisen Kuun kohdalla bussi kääntyi Topeliuksenkadulle ylittääkseen kohta leveän Tukholmankadun. Vasemmalla kohosi valkea valtava Aura-talo kuin legopalikoista sommiteltuna ainakin 12 kerroksen korkeuteen.
.
Isäni työpaikka oli Topeliuksenkadulla, Eino Leinon kadun kulmassa. Suomen Markkinatiedot - Finnish Marketing Facts Ltd, asuinrakennuksen pohjakerroksen konttorihuoneistossa. Sisäänkäynti molemmista porraskäytävistä, kahdelta puolelta. Kävin joskus toimiston tomuisissa nurkissa, virallisten papereiden ja konttorikalusteiden keskellä, kun isäni poikkesi lomapäivänään työasialle.
.
Töölöntorilla bussi sivusi liikenneympyrää, jatkoi Runeberginkatua etelään ja ylitti Hesperian puistokadut. Tarkkailin maamerkkejä, kaupunki oli iso ja matka pitkä.
.
Arkadiankadun kulmassa loisti arkkitehtuurin kohokohta: Kauppakorkeakoulun rakennuskompleksi. Talokolossin eriluonteiset osat hahmottuivat selkeästi itäpuolen etupihalle. Lämpöisen auringonhehkuiset ulkoseinät olivat vaaleankellertävää klinkkeritiiltä. Pohjoisessa, avaran urheilukentän laidalla, kohosi jylhä seitsenkerroksinen rakennusviipale umpinaisen pieni-ikkunaisena keltatiilimuurina. Arkadian ja Runebergin kulmaan päin levitteli isoja ikkunoitaan lasilaatikkomainen kolmikerroksinen eteläsiipi.
.
Huomiota herättävintä olivat ainutlaatuiset sarjakuvamaiset korkokuvat umpiseinässä. Pääovien lasirivistön yllä oli parin kerroksen korkuinen umpimöhkäle suuren luentosalin ulkoseinää, joka oli koristeltu hauskoilla hieroglyfeillä: piirissä tanssivat ihmiset siirsivät kauppatavaroita kädestä käteen. Egyptiläinen mieshahmo punnitsi tavaraa alkeellisella vaa'alla. Pyhä Raha esiintyi valtavan kokoisena kolikkona.
.
Seinään oli kuvattu jättikoossa nykyaikainen, jämerä, paasikivimäisen jenkkitukkainen, sarvisankainen toimitusjohtaja-liikemies pikkutakissa ja leveälahkeisissa suorissa housuissa. Hänen kätensä alla valmisti pieni orja tai lapsityöläinen saviruukkua. Ihmetteleviä turisteja ja ohikulkijoita varten oli seinään kirjoitettu yksisanainen selitysteksti: PANKKI.
.
Pankkiko? Neuvostoliiton vakoilijat olivat uskoneet ja merkinneet talon salaiseen karttaansa pankiksi, mutta minä tiesin jo lapsena paremmin: Kauppakorkeakoulu. Sinnekö menisin opiskelemaan? Oppiakseniko tekemään rahaa?
.
Roope Ankasta oli tullut idolini, halusin kai miljonääriksi verokalenteriin, olihan minulla Kansallispankin Roope-säästölipas. Omaksuin kalvinistisen säästäväisyyden. En tuhlannut kulutukseen, jossa raha katoaisi, vaan halusin rahan muuttuvan esineinä pysyväksi omaisuudeksi, vaikkapa vanhoiksi sarjakuvalehdiksi, joita säilytin aarteenani.
.
- Laihialainen! minua haukuttiin kotona tapojeni vuoksi. Isoisäni Aleksanteri oli syntynyt Laihialla ja karannut kotoaan voidakseen mennä kauppakouluun kaupunkiin, Tampereelle. Konservatiivinen, jääräpäinen isoisoisäni, talollinen Matti Jaakonpoika (1855-1942) ei hyväksynyt koulunkäyntiä tarpeelliseksi, vaan katsoi maanviljelyn riittävän Laihian Isossakylässä, Santeri Alkion naapurissa.
.
Ensimmäisen kerran pääsin tenavana Kauppakorkeaan, lastenjuhlaan isäni kanssa. Penkkirivi riviltä kohoavassa suuressa luentosalissa lauloimme: 'Porsaita äidin oomme kaikki'. Setämiehet olivat vitsikkäitä ja heittelivät yleisön joukkoon lakritsipatukoita, joista sain poimittua yhden. Aikuiset olivat kaiketi ekonomeja, kuten isänikin, joka oli opiskellut ensimmäisen kolmivuotisen tutkinnon (kaksivuotisen sijaan) heti sotavuosien jälkeen, vähän ennen uuden koulutalon valmistumista vuonna 1950.
.
Opiskelo-0: Sisällysluettelo
OPISKELO: Opiskelijaelämää 19-vuotiaan päiväkirjasta.
.
Opiskelo-1: Taloustielle Haagasta
Opiskelo-2: Taloustietokilvan voitto
Opiskelo-3: Valmennuskurssi
Opiskelo-4: Pääsykoepäivä
Opiskelo-5: Aloitan 19-vuotiaan päiväkirjan
Opiskelo-6: Kerran tutor-ryhmään
Opiskelo-7: Ensimmäiset luennot
Opiskelo-8: Tutustun ihmisiin, paikkoihin
.
jatkuu...
.
.
Opiskelo-1: Taloustielle Haagasta
Opiskelo-2: Taloustietokilvan voitto
Opiskelo-3: Valmennuskurssi
Opiskelo-4: Pääsykoepäivä
Opiskelo-5: Aloitan 19-vuotiaan päiväkirjan
Opiskelo-6: Kerran tutor-ryhmään
Opiskelo-7: Ensimmäiset luennot
Opiskelo-8: Tutustun ihmisiin, paikkoihin
.
jatkuu...
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)