Punatiilinen ja valkoraitainen siro kovan rahan kerrostalo on vuodelta 1980. Vuonna 1981 radanvarren kasvavaan asumalähiöön ensi kertaa tuleva vieras on saanut asukkaalta tarkat ohjeet karttoineen, reitteineen ja bussiaikatauluineen. Kello näyttää olevan 19:30 toukokuisena tiistaina.
.
Hissitön kapuaminen ahtaassa porraskäytävässä jyrkkiä kierreportaita ylimpään kerrokseen tuntuu tulijasta työläältä. Jokaisella neljällä siistillä kerrostasanteella kohtaavat kolmen asunnon ovet postiluukkuineen, osa vielä nimettöminä, tyhjinä ja myymättöminä, edelleen myynnissä.
.
"Pollyanna" kuuntelee kotonaan Iltatähteä, mutta hiljentää radion, kun ovikello soi... soi... soi... ja soi... Pysähtynyt hiljaisuus tuntuu laskeutuvan. Pollyanna onkin ehkä poissa, vessassa, kylvyssä, keittiössä, parvekkeella, kellarissa, ulkona, siivoaa, ei kuule, tai on kuuro? Pollyanna itse miettii: tulija ei voi tietää, onko hän? Kuka tulija?
.
Vieras painuu portaita alas ja ulos, katsellakseen talon seiniä ja ikkunoita ylös. Pihalla ei ole lapsia eikä kissaakaan. Alakerran ikkunasta tuijotetaan outoa vierasta.
.
Talon piha on toukokuussa jo vehreänä pensaista ja puista, koko asuinalue on puutarhakaupunkimainen, mutta paljon uudempi kuin Tapiola. Pienehköt kerrostalot ja rivitalot on rakennettu vanhojen ja uusien omakotitalojen sekaan matalan tasaiselle nummelle. Ympärillä riittää avaruutta, on sininen taivas ja aurinko, vain meri puuttuu, mutta joki on.
.
Vieras kiertää talon ympäri yleensä lukitulle takaovelle ja poistaa oven väliin asettamansa Iltalehden, joten hän pääsee sitä kautta uudelleen sisään. Silloin yläkerrasta kuuluvat äkkiä hätäiset juoksuaskeleet ja oven vetäisy kiinni.
.
Talon yksiöistä ei ole näköalaa takapihalle, mutta porraskäytävästä on ikkuna. ja Utelias ja varovainen Pollyanna lienee käväissyt juuri tiedusteluretkellä asuntonsa ulkopuolella.
.
Ovikello soi, enää vain kerran, uudelleen
.
"Hei, kuka siellä oikein on?" kysyy Pollyannan kaunissointinen hiljainen ujo ääni ja aloittaa kuiskailun postiluukun raosta, josta parhaimmillaan näkyy rappuun kaistale ruskeaa minimittaista nahkahametta, kyykistyneitä hoikkia naisen sääriä, kesäisen paljaita polvia ja varpaita sekä sandaalien remmejä.
.
"Ai joo, Pekka, mä muistan kyllä, mutta en ehdikään tavata, kun... no, kirjoitan juuri erästä työhöni liittyvää juttua. Vähän niin kuin liikekirjettä. -- No niin, pääasiassa olen opiskelija, itseopiskelija... -- Mutta kuule soitellaan ja sovitaan uusi tapaaminen ihan lähiajoiksi. Hei hei!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti