Pääsykokeeseen lukemisen jälkeen minulla ei ole enää ohjelmassa kesätöitä eikä matkoja. Ryhdyn lukemaan kirjallisuuden klassikoita isäni kirjahyllystä. En kehtaa käydä Espoon kaupunginkirjastossa, koska minulla on vanha lasten lainauskortti, jota en ole saanut vielä aikaiseksi vaihtaa aikuisten kortiksi.
.
Soitan Länsi-Uudenmaan sotilaspiiriin ja sanon peruuttavani hakemukseni suorittamaan vapaaehtoisesti asevelvollisuutta lokakuun saapumiserässä.
.
- No, mä otan sen paperin pois pinosta! sieltä vastataan lyhyen rennosti.
.
Haluan alkaa kirjoittaa. Minulle on tullut vimma alkaa luoda jotakin: yleisönosastokirjoituksia, sarjakuvia, piirroksia, lehtiartikkeleita, kirjoja. Ostan halvan sinikansivihon kirjoittamishalun tyydyttämistä varten, ajatusvarastoksi tulevaisuutta - tulevia kirjoituksia varten. Aiempi päiväkirjani, satunnaisesti 12-16-vuotiaana pidetty, sisälsi vain hauskoja henkilökohtaisia muistoja ja kommelluksia arjen kuvausten joukossa, muistoihin käpertyen.
.
Uusi päiväkirjani saa nimen: "Tajuttua 1977" ja suuntaa tulevaisuuteen: ajatuksia eikä historiaa. Aloitan 19-vuotiaana näin:
.
- Jokainen lauseeni ymmärretään väärin! Sanat - ainakaan puhumani - eivät riitä kuvaamaan mitä tarkoitan. Asiat ovat monitahoisia, virkkeet yksipuolisia. Mutta kannanotto painottuu aina jollekin puolelle. Painotusten keinunta synnyttää energiaa! Olen enemmistön mielipidettä vastaan.
.
- Puoluekantani on keskusta-oikeisto. Kokoomusta kannatan tasapainottaakseni poliittista kenttää. Kokoomuksen pitäisi olla yhtä suuri kuin SDP ja SKDL yhteensä, jotta Keskustapuolue olisi keskellä. Kokoomuksen sisällä kannatan holkerilaista keskilinjaa, sillä kokoomusnuoria pidän aatteettomina pyrkyreinä. SDP on herrahissipuolue ja kommunismi näyttää selkeältä vain ylhäältä Castro-tasolta katsottuna, mutta vie ihmisoikeudet tavallisilta ihmisiltä. Kepu liittoutuu kovin helposti vasemmiston kanssa ja on Kekkosen ja pyrkyrien puolue, mutta merkitsee myös ekologiaa ja vihreää linjaa ja keskitietä, siis hyviäkin asioita.
.
- Vihreä on kaunis väri. Todistaa hyvää Jimmy Carterista, että hänkin pitää vihreästä. Koulun aamunavauksessa pappi kertoi tiedemiesten todenneen vihreän rauhoittavan ihmisiä ja siksi väriä käytetään koulujen liitutauluissakin. - Jumala loi tällaisen värin ihmisille, kehui pappi... Naurettavaa, ei nimi miestä pahenna tai paranna, vaan väri on saanut miellyttävyytensä vaistonvaraisesti sen mukaan missä esiintyy. Vihreä on merkinnyt metsää, turvapaikkaa, ja syötäviä kasveja.
.
- Keskimäärin joka toinen kerta onnistuu ja toinen kerta epäonnistuu. Vuorottelu johtuu ennakko-odotusten vaihtelusta. Hyvän tapaamisen jälkeen alkaa odottaa liikaa ja pettyy, mutta huonon kohtaamisen jälkeen odotukset madaltuvat ja voivat sitten taas helposti ylittyä.
.
- Jos opin jonkin uuden asian, törmään siihen pian uudelleen. Jos muistiini jää uusi sana, nimi tai tapaus, kuulen tai luen siitä pian lisää, sattumalta! Sillä nyt tunnistan asian! Minua kiinnostavat kaikki mahdolliset asiat, toiset toki enemmän kuin toiset.
.
- Erikoistarjous! Erikoistarjous! kaikuu kotonamme yhtenään. Äiti tuntee itsensä hyödylliseksi kaapatessaan perheelleen hyödykkeitä halvempaan hintaan. Elintarviketarjoukset saavat ihmiset tuhlaamaan aikaa kierrättämällä heitä ostoksilla monissa myymälöissä. Joka lauantai täytyy isäni kävellä Soukkaan hakemaan ruokakauppojen tarjoukset ja äitini käy kaupoissa lähes päivittäin, vaikka myös tilaa puhelimitse autolla kotiin kuljetettavan tavaralastin kahdesti viikossa (Iivisniemen Aholaa paremmalta kauppiaalta Timo T. Tuomirannalta).
.
- Tarjouksista ostaminen ei ole säästäväisyyttä vaan ahneutta. Säästäväisyyttä on tarpeiden minimointi, mihin minä pyrin.
.
- Kahvin litkiminen pitkin päivää on typerää. Kotona sitä näkee todella: aamukahvi, päiväkahvi, iltakahvi ja vielä monta kupillista kerrallaan. Ja koulussa: kun saimme keittolevyn omaan abi-luokkahuoneeseen muuttuivat puolet ihmisistä kahvitanteiksi. Rippikoulussa ja taloustietokilpailussa jouduin minäkin juomaan monta kupillista päivässä, mutta vapaaehtoisesti en ala koskaan kahvijuopoksi. Rockefellerin sanoin: "En koskaan kaivannut tupakkaa, kahvia tai teetä. En kaivannut mitään." En koskaan tuhlaa rahaa turhuuteen, vaikka syönkin joskus makeisia, jos niitä käsille osuu.
.
- Kulunut, yli 20 vuotta vanha mattomme on isän mielestä aikansa palvellut ja heitetään roskiin kuten jalkalamppukin. Tilalle ostetaan uusia. Ja jos ruokatavaraa on jäänyt vähän kaapin perälle, se on syötävä kiireesti pois, vaikka olisi säilyvääkin, että mahtuu tilalle uutta! Kylpyhuoneissa ajelehtii aerosolipurkkeja ja muuta inhaa kertakäyttötavaraa. Äh, kuinka tarpeeton roina ärsyttääkään minua ja tavaran kuljettaminen kaatopaikalle on vastenmielistä!
.
- Jaakko Okkerin pakinat ovat rautaisia ja vain paranevat uudelleen luettuina. Okker tekee puoluepampuista kuin sarjakuvahahmoja, jotka kaavamaisesti toistavat samoja töppäyksiään. Okker on kuin Gulliver, joka on koonnut lilliputit pahvilaatikkoon, ravistaa välillä ja avaa kannen näyttääkseen mitä laatikossa nyt puuhataan: kas vain, Väinö Vanhatalo on uutta itsenäisyyspäivää perustamassa. Kekkonen lukee taas Napoleonista ja Kaarle Napoleon Nordenstreng keskustelee uudesta tiedotusjärjestyksestä Idi Aminin kanssa. Ihmiset tekevät pilan itse, Okker vain näyttää.
.
- Matti Rossi ilmiantoi unkarilaisen runoilijan, joka oli leikillisesti kysäissyt: "Kumpi fasismi, itäinen vai läntinen?" Professori Antti Eskola yrittää sekoittaa asetelmaa muistuttamalla Suomenkin laissa esiintyvästä velvollisuudesta ilmiantaa valtion turvallisuutta vaarantavat henkilöt ja salaliitot. Eskola tekee mittakaavavirheen: entiset kansakoulunopettajatkin kielsivät kantelun, muttei se tarkoittanut, ettei vakavista asioista pitäisi kertoa. Matti Rossi oli kantelupukki.
.
- Lentokonekaapparit on palautettu Suomesta Neuvostoliittoon! Ikävää, muttei kaappaajien halu päästä oletettuun vapaampaan maailmaan ole panttivankien hengen vaarantamisen arvoinen. Ruoho usein näyttää vihreämmältä aidan yli, olematta sitä. Eivät kaikki neuvostoliittolaiset voi paeta länteen parempiin oloihin eikä länsi voi pakolla muuttaa Venäjää paremmaksi. Venäläisten on itse muutettava maataan, syövytettävä kommunismin kannatus ja vaikka väkivalloin kumottava systeemi. Asteittainen, rauhallinen reformi on tietysti paras. Andrei Amalrikin vuosiluku 'Kestääkö Neuvostoliitto vuoteen 1984?' on liian lähellä, mutta voidaan hyvin kysyä, säilyykö Neuvostoliitto vuoteen 2000? Lännen ja idän järjestelmät lähestyvät toisiaan. Hajasijoitus ja liberaalinen ideologia tulevat voittamaan.
.
- Kriittinen pitää olla! Hämmästyn, miten vaikkapa jokin lehtiartikkeli voi saada isäni tunteet kiihtymään. Kohujuttu syntyy, kun kirjoittaja kallistuu voimakkaasti ja tunteenomaisesti jonkin osallisen tai osatekijän kannalle. Tasapaino korjautuu vähitellen, kun asiasta saadaan lisätietoja. Minä yritän olla innostumatta liikaa.
.
- Leonardo vai Diderot, kumpi heistä oli suurempi? da Vinci maalasi tauluja seinille ja suunnitteli lentokoneita, mutta kanavia lukuun ottamatta suunnitelmat jäivät paperille ja olisi unohdettu, ellei olisi tullut Valistuksen aikakautta ja ellei porvaristo olisi ottanut valtaa aatelilta ja papeilta. Mikä levitti valistuksen porvarien pariin? Ranskan Suuri Ensyklopedia, päätoimittajinaan kaikkien alojen asiantuntija Denis Diderot ja matemaatikko Jean d'Alembert. Sanomalehtien ja toimittajatyön ihailijana pidän Diderotia historian jättihahmona.
.
- Naisasia pitäisi korvata ihmisasialla, ihmistasa-arvolla. Miehen ja naisen suhteen olisi oltava ensinnä toverillinen kahden ihmisen ystävyys ja vasta toiseksi sukupuolten suhde, jota Brigitte Bardot kuvaa: "Miehen on jumaloitava naista, mutta hallittava tätä!" (Suomen Kuvalehti 28/1975). Avioparilla tulisi olla paljon yhdistävää yhteistä, sama koulusivistys, harrasteet, mielipiteet, jopa työkin. Miehen ja naisen ansiotöiden tulisi olla saman tasoisia, elleivät he työskentele samassa työpaikassa. Kotityöt on jaettava ja rationalisoitava viemään mahdollisimman vähän aikaa. Yhteisistä asioista on keskusteltava ja päätettävä yhteisesti, ellei toinen nimenomaan halua toisen päättävän, kuten israelilainen Ruchama Hopeapeili-lehdessä 34/1970. Lapset olisi myös hoidettava yhteisesti, ja se onkin pulma ansiotöiden vuoksi. Jos molempien puolisoiden puolipäivätyö tai vuorottainen virkavapaus olisi utopistista, jokin kolmiperhepäivähoito voisi olla hyväksyttävä ratkaisu. Uskottomuuskaan ei olisi ongelma monin sitein yhdistyneessä avioliitossa. Kummallekin sukupuolelle voisivat syrjähypyt olla vapaita, koska ne eivät rikkoisi mitään ainoata liitonarkkia, vaan parin suhde olisi korkeammalla tasolla.
.
***
.
Yllättäen nostalgia saa minusta vallan katsoessani kansakouluaikani luokkakuvia Haagasta. - Alan pilata älylliseksi tarkoitettua intellektuellin päiväkirjaani tunteilla! Muistan unohtuneen ensirakkauteni Tennin, joka asui rivitalossa Orapihlajatiellä.
.
Joudun rakkauden pauloihin. Minun täytyy katsella vuorotellen ensimmäisen ja toisen luokan luokkakuvia, joissa Kristiina eli Tenni esiintyy, ennen kuin hän jo 9-vuotiaana vaihtoi tavallisen Haagan Kylänevan kansakoulun elitistiseen Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Sitten näin häntä enää joskus bussin 32 pysäkillä, koulumatkalla.
.
Joutuessani ensimmäisellä luokalla järjestäjäksi opettaja Eila Tuure käski minun valita toiseksi järjestäjäksi jonkun tytön. Päässäni humisi, tiesin kyllä heti, kenet valitsisin, mutta arvasin myös, että lausuttuani nimen luokasta alkaisi kuulua mölinää: "Aaa... Heikki tykkää Kristiinasta..."
.
Viivyttelin hetken vastaustani ja opettaja käski minut luokan eteen, jotta näkisin paremmin keitä muita on. Silloin sanoin: Kristiina! Ja samaan aikaan kun Kristiina tyynesti asteli luokan eteen kuului yhdestä yksittäisestä pulpetista ainoaksi jäävä välihuuto: "Aaa...! Heikki tykkää Kristiinasta!"
.
Älykkyys loistaa kuvassa otsatukkaisen, vaalean kuningatar Kristiinan kasvoilla, kuvittelen niin. Vaniljanmakuinen lumineito, kauneuspilkku poskellaan. Viereiset tytöt, kuten vilkas ruskeaverikkö Ursula Rytö, Tennin tyttökaveri, joka puhui aina itsekseen kun kohtasimme roskalaatikon äärellä kyniä teroittaessamme, olivat läpeensä naisellisia, mutta Tennillä oli kuin miehinen vivahde sielussaan. Tenni olisi mainio toveri jakamaan kaiken tasaveroisesti. Pelkään naisellisuutta enkä ole miehekäs.
.
Mietin, millainen täytyy olla naisen, jota rakastan? Älykäs enkeli? Rauhallinen, ettei hermostuta minua, kiltti ja söpö omalla tavallaan. Katson uudelleen luokkakuvia ja Tenniä: kypsää ymmärrystäkö hänessä näen? Kuvittelenkohan vain?
.
Oi luokkakuvan pieni tyttö, missä olet tänään, oletko yksin? Näyttää aivan kuin Kristiina katselisi valokuvassa minua, joka istun viistosti hänen edessään, vaikka katsomiseen tuskin voisi olla mitään tarkoituksellista syytä.
.
Tilaan ylioppilaskuvaston Spes Patriae 1977 hintaan 217 markkaa vain voidakseni nähdä täysi-ikäisen 19-vuotiaan Kristiinan kuvan. Löydän hänet kirjasta, mutta kovin muuttuneena, sulkeutuneena ja kovakasvoiseksi meikattuna? Lumous haihtuu. (Vuosia myöhemmin luen Kristiinan isän kuolinilmoituksesta myös tyttären aviomiehen ja neljän lapsen etunimet.)
.
***
.
- Sinä kuulemma käyt jotakin kauppakoulua? Sukulainen maaseudulta soittelee ja siten jurosti onnittelee. Isäni on tainnut liikaa hehkuttaa, mutta kuulostipa tuo äkkipäätä mitätöinniltä, vaikka onkin kaiketi kuivaa huumoria. Mitä vastata, en vastaa:
.
- Sinun poikasi on kuulemma ääriuskonlahkossa ja käy toista kertaa lukion toista neljän nelosen takia, ja sinä olet toisessa uskonlahkossa ja ääripuolueessa ja rautamyyjänä olet ollut "Speden rautakauppasketsin" esikuva.
.
Muistan toisen sukulaisen maalta, konkurssin kokeneen puuhakkaan kauppiaan ja monen hankkeen puuhamiehen, joka huomasi minut sukukokouksessa, sinä keväänä kun olin menestynyt taloustietokilpailussa, ja keskeytti muun juttunsa huudahtaen: "HEIKKI!"
.
Hän rynnisti muiden ohi luokseni puristamaan kättäni ja sanoi luonteenomaista innokkuuttaan leiskuen: "Sinä se oletkin nyt viime aikoina oikein kerta kaikkiaan kunnostautunut!" Hänen positiivinen, iki-innostunut hyväntahtoisuutensa on unohtumatonta. Innostunut näyttelijä Edvin Laine muistuttaa häntä.
.
Pääsyäni kauppikseen on siis kehuskeltu sukulaisille, kummeille ja kohta tuttavillekin. Mieleeni tulee Saul Bellowin romaani 'Tartu tilaisuuteen'. Lasten menestys on tärkeä ylpeydenaihe vanhemmille. Vaikka tekisin itsemurhan tai puhkeaisin hulluksi, olisin jo ehtinyt olla lahjakas. Eivät vanhempieni geenit aivan huonoja olleet.
.
Pohdin mikä oikein olen? Olenko tyhjäntoimittaja, joka ei ole vielä juuri ollut töissä, syrjään vetäytynyt yksinäinen epäonnistuja, hyödytön loinen? Luen ja kirjoitan ja tuhlaan aikaani näennäishyödyllisiin puuhiin. Vai olenko älykäs nuori ylioppilas ja akateeminen opiskelija. Olenko utelias, joka lukee parisataa kirjaa vuodessa, seuraa lehdistöä ja omaa laajan yleissivistyksen, ja jolla on mielipiteitä. Onko lukemalla ja ajattelemalla saatu tieto voinut korvata vielä puuttuvat kesätyöt, kokemukset ja ihmissuhteet.
.
- Hippiaate ilman huumeita kiinnostaa minua! Miksi tehdä liikaa töitä saadakseen turhaa kamaa. Haluan kuluttaa vain vähän ja ainoastaan mitä tarvitsen. En halua velttoillakaan, vaan oppia lisää, kartuttaa tietojani.
.
Lapsena halusin rahaa ja valtaa, rikastua miljonääriksi, verokalenterin ykköseksi. Ihmettelin, miksei Suomessa ole miljonäärejä, kunnes tajusin verotuksen, luontoisedut firman laskuun, kätketyn vallan ja liiketuttavien avuliaan mafian. Nyt rahalla ei ole samaa hohtoa, sillä en kaipaa saada koskaan väritelevisiota enkä pidä autonomistajista ja inhoan kaikkea kerskakulutusta.
.
Miljonäärinä aloittaisin Helsingin Sanomien Mirja Sassin ehdottaman "köyhäilyn" eli eläisin mahdollisimman vaatimattomasti. Rahoilla ostaisin ja rauhoittaisin luonnonsuojelualueita sekä restauroisin hienoja taloja. Pahin ongelma olisi miten tulla miljonääriksi. Onhan minulla monia ideoita, mutta onko minusta toteuttajaksi?
.
Tutustuttuani ekologiaan, nollakasvuun ja Rooman Klubiin on syntynyt myös moraalinen ongelma. Onko mikään rahan ansaitsemiskeino oikeutettu? Voinko yllyttää ihmisiä ostamaan tarpeetonta? Tarvitaanko enää uusia lehtiä, kuten "Uutisviikko" ja toinen iltapäivälehti "Ilta-Aika"? Määrää ei pitäisi lisätä, mutta laatua voisi parantaa! Ostajat pitäisi saada ainoastaan entiseltä, huonommalta tuotteelta. Kasvumahdollisuuksia olisi vain muutamilla aloilla, kuten jätteiden hyväksikäytössä.
.
Lehtityö on kiinnostanut minua alkaen Paatsama-lehdestä 9-10-vuotiaana sekä Tieto ja Taito -lehdestä 10-13-vuotiaana. Taiteellista luomistyötä haluaisin toteuttaa taittajana, tekemällä lehdestä kauniin ja houkuttelevan - ihanan lukea helposti ja nopeasti. Haluaisin lisätä ihmisten tietomäärää. Lehden ei tarvitsisi olla omani, kyllä Uusi Suomi tai jokin maaseutulehtikin kävisi. Helsingin Sanomia en osaisikaan parantaa, se on jo nyt vuonna 1977 pelottava tietotulvan mammutti.
.
- Olen siis taloustieteen ylioppilas. Neljä vuotta opiskelua ja mitähän sitten? Sanomalehteenkö talousmieheksi tai taloustoimittajaksi? Tilintarkastajaksiko vai laskentaekonomiksi? Voisinko auttaa laadukkaampaa tuotetta voittamaan huonomman. Kertakäyttöä en hyväksyisi ja mainosmiehenä tekisin pieniä, paperia säästäviä ja informatiivisia mainoksia.
.
Entäpä tiedeura, ekologian ja ekonomian yhteensovittaminen? Nollakasvuteoriat? Tutkimuksia, artikkeleita, kirjoja, luentoja, vierailuja yliopistoissa, kansainvälisyyttä... Voisin asua missä vain! Jos älyni riittäisi, voisin siirtyä Jan Tinbergenin ja Milton Friedmanin luokkaan ja saada Nobelin palkinnon...
.
Keskikoulun äidinkielenopettajani puoliso, tohtori Pertti Seiskari varoittaa luonnonvarojen loppumisesta ja kehottaa polttamaan puuta öljyn sijasta. Talousmiesten suunnitteluhorisontti on liian lyhyt, alle 10 vuotta, joten öljyn loppuminen tulee yllättäen ja tuo rajuja muutoksia. Olisi siirryttävä pehmeään teknologiaan, sillä luontoa voidaan suostutella muttei pakottaa. Kilpailun olisi jatkuttava, mutta ahneuden väistyttävä.
Olisi kilpailtava laadussa eikä määrässä. Isot yritykset olisi jaettava pieniksi. Olisi valmistauduttava niukkuuden aikakauteen. Taloudellista kasvua ja teknistä kehitystä olisi hillittävä, jotta ne eivät riistäydy käsistä. Ekologia on eksaktina luonnontieteenä epätarkan ja ihmisestä riippuvan ekonomian yläpuolella.
.
Äitini laskee päivittäin minun viimeisiä lomapäiviäni. Kaveritkin laskevat päiviä kaverillemme, joka on menossa armeijaan. Ikävää muistuttelua. Kyllä sen itsekin tietää miten vähän aikaa on enää jäljellä. En haluaisi surra katoavaa aikaa jatkuvasti.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti