Lukio- ja abiturientti-ajat kuluivat, entäpä sitten? Olin pudonnut luokan parhaan pojan asemasta (pari tyttöä aina kärjessä) melkein keskinkertaiseksi. Yritin opetella uudestaan kirjoittamaan hyviä ainekirjoituksia, jotta saisin edes yhden laudaturin ylioppilastodistukseen.
.
- Jos pyrkisit Kauppakorkeaan, niin siitä saisit yhden pisteen, kun isäsi on ekonomi, muisteli äitini entisten feodaaliaikojen karsintoja. Hän ei kovin usein päivittänyt tietojaan uusiksi vuosien ja aikakausien vaihtuessa.
.
Isäni ehdotti minulle biologian opintoja, koska luin koululaisena ekologian ja ympäristönsuojelun kirjoja sekä kalastaja Pentti Linkolan kirjoituksia. Mutta kun lukion biologianopettajani Heikki Nikka ei antanut minulle koskaan kahdeksaista parempaa...
.
Rakastin sanomalehtiä, oikeastaan halusin lehtimieheksi tai kirjoittamaan asia-artikkeleita. Taloustoimittajaksi? - Se oli isän mielestä hyvä ajatus! Helsingin Sanomien toimittajakouluun? Mutta ensin akateeminen maisterin-tutkinto. Entäpä tilintarkastajaksi, isän mielestä hyvä ajatus.
.
Näin sanomalehdessä toiminimi Eko-Opin mainoksen "Pääsykoeohjeita ja 400 harjoitustehtävää Kauppakorkeaan pyrkiville" ja tilasin monisteen (49,50 markkaa). Isäni oli nähnyt isomman ja kalliimman mainoksen Ylioppilaskunnan järjestämistä valmennuskursseista ja sanoi maksavansa sellaisen.
.
En lukenut lainkaan ylioppilaskirjoituksiin, kun luin jo pääsykokeeseen. Olin lukaissut edellisvuosien pääsykoekirjoja, kuten vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonin Kaj-isän 'Markkinoinnin', ja sitten, kun uudet pääsykoekirjat julkistettiin ja isäni oli käynyt heti ostamassa ne, luin kaikki neljä kirjaa kolmeen kertaan. Edgar H. Scheinin 'Organisaatiopsykologia' oli ensimmäinen ja kiehtovin!
.
Lakkiaispäivänä uudet ylioppilaat kokoontuivat Arkadian puistoon, Eduskuntatalon ja Pikku Parlamentin kulmille. Esiin nostetut Suomen sinivalkoliput kiukuttivat Pohjoisen Rautatienkadun ratatunnelista noussutta rappioalkoholistia ja hän alkoi huudella ja rähistä jankuttaen:
.
- Neuvosto-Liiton Lipun, Sosia-lis-tis-ten Neuvosto-tasa-valtojen Liiton Punaisen sirppih- ja vasarah-lipun pitäisi liehua täälläkin!!
.
Kukaan ei väittänyt Arskalle vastaan, elettiin suomettuneen kyyristelyn aikaa. Ylioppilaat olivat hiljaisia. Moskovan ja ulkopolitiikan ylivaltaa ei ollut sopivaa ääneen kyseenalaistaa.
.
Marssimme ylioppilasjoukossa Arkadiankatua Hietaniemen hautausmaalle. Luokaltani osallistuivat kulkueeseen vain keskikouluajan priimus Silvennoinen, tuleva teekkari Ulla Koljonen ja tuleva taideteollisen korkeakoulun opiskelija Tattari, joka muotoili myöhemmin Nokian klassisen tiiliskivikännykän, jollainen lykättiin Suomen-vierailulla Neuvostoliiton Mihail Gorbatshovinkin käteen.
.
- Kyllä on EPÄ-isänmaallista porukkaa! voihki Silvennoinen, puusepän ja oppikoulun johtokunnan puheenjohtajan poika poissaolevia luokkatovereitamme. Ohitimme kävelymatkallamme Kauppakorkeakoulun. Osoitin taloa Jokelle ja kerroin minne aioin pyrkiä.
.
***
.
Ilmoittauduin kirjeitse ylioppilaskunnan valmennuskurssille, mutten saanut vastausta. Vielä opetuksen alkamispäivänä odotin turhaan postia, ennen kuin lähdin suoraan kurssipaikalle, Rakennusmestarien talolle, Fredrikinkadulle.
.
Tarkkailin ensin kuin sivullisena muiden ilmoittautumista, oppiakseni oikean menettelytavan. - Ajattele ennen kuin alat toimia, katso ympärillesi, höristä korvasi, analysoi tilanne, opi muiden sohelluksista sähläämättä itse!
.
Kuuntelin toisten repliikit, kuulostelin heidän mahdollisia epäselvyyksiään ja sanojen sekaantumisia, ja sitten olin itse valmis samaan. Selitin, etten ole saanut vahvistusta pääsystäni kurssille enkä pankkisiirtolomaketta enkä...
.
- Onko sulla RAHAT? oli ainoa kysymys ja samalla vastaus jonka sain pöydän takana istuvalta opiskelijapojalta. Maksoin heti ja sain kuitin osallistumisestani kurssille, jota pidettiin pari viikkoa iltaisin muutama tunti kerrallaan Rakennusmestarien talon kokoussalissa.
.
Kohoavien penkkirivien luentosali tuli täyteen puhetta sorisevia ihmisiä - ainakin ensimmäisenä iltana. Sitten seurasi osallistujakato! Ihmiset olivat maksaneet (kaiketi), mutta monet eivät enää ehtineet tai viitsineet tulla kurssille. Osallistujia jäi silti yhä kymmenittäinen ihmismassa. Kehenkään minun ei tarvinnut tutustua, ulkonäöltään jotkut jäivät mieleeni. Mietin, olinko ensimmäistä kertaa aikuisten opiskelijoiden joukossa?
.
Luennoitsijoina oli neljä opiskelijapoikaa, yksi kutakin pääsykoekirjaa kohti. Heikki Hailin risuparta jäi mieleen. Kirjoja käytiin läpi sivu sivulta, painovirheitä korjaillen, sanoja alleviivaten, luettelokohtia numeroiden sekä lisäyksiä marginaaliin kirjoitellen, alkeellisimmalla luennoinnin tavalla.
.
Opiskelijat osoittautuivat mielestäni melko avuttomiksi opettajiksi. He painottivat alaviitteiden ja sivuseikkojen oppimista, varoitellen, että niitä kaikkia Voidaan kysyä... Todellisuudessa mitään epäolennaisuuksia ei kysytty pääsykokeessa - vain opiskelijoiden laatimissa harjoituskokeissa kylläkin.
.
Markkinointia opettanut Esa Mälkönen irrotteli ainoana kirjan tankkaamisesta ja piti aluksi oman show'nsa kahden colajuoma-yhtiön kilpailusta. Esitys teki minuun suuren vaikutuksen, kunnes myöhemmin näin oppikirjan, josta 'keissi' oli kopioitu! Mälkönen oli ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja odotin hänestä tulevan vielä jotakin suurta, enemmän kuin Kauppalehden markkinointipäällikkö - vuosikymmeniksi.
.
Luennoitsija "Hönö" väänsi useasti rautalangasta ihmisten tarpeita kuvailuihinsa, "tekeekö jokin asia sulle höpöä", ja irrotti yleisön joukosta tirskahduksia.
.
- "Lei-la, Leila, Lei-laa, lempi-ystäväin..." kuulimme joka ilta laulettavan Georg Malmstenia. Rakennusmestarien luentosalin seinän takana oli ravintola Vanha Maestro, jonka orkesterin soitto säesti oppitunteja päivästä päivään. Kerran menin väärästä ovesta sisään ja kohtasin Maestron vahtimestarit, mutta peräydyin ulos ennen kuin käännytettiin.
.
Viimeisen luennon lopussa eräs vanha, kovia kokenut pyrkijä lupasi paljastaa edellisvuosien kysymyksiä - "mutta tytöille vain!" Kaikki paikallaolijat sukupuolesta riippumatta tungeksivat nälkäisinä susina miekkosen ympärille ja hän korjasi sanansa - "tai no siis kaikille." Hän kertoili sitä vähää ja turhaa mitä tiesi tai muisti vuosien takaa.
.
Luettuani pääsykoekirjat läpi kolmeen kertaan tein toiveikkaana valmennuskurssien harjoituskokeet. Mikä hätkähdys! Sain kauhistuttavan ja toivottoman alhaiset pisteet! Eikä minulla ollut enää lukuaikaa jäljellä. Naapurinpoika Super-Hessu Immonenkin rivitalon toisesta päästä oli siihen mennessä kahlannut kirjat jo kymmenesti läpi.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti