keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Opiskelo-7: Ensimmäiset luennot

Bussimatkat kaupunkiin alkavat haaskata energiaani. Tunti tai pari päivässä, miten sen laskeekaan, kuluu hukkaan. Huomaan, että stressiä on kahdenlaista. Hyvää stressiä on kokeiden ja tenttien paine, joka saa ahkeroimaan ja tuo jälkikäteen ilon saavutuksesta tai selviytymisestä. Huonoa stressiä on ympäristön paine, jota vastaan en voi taistella, jota en voi voittaa, joka ainoastaan rasittaa.
.
Soukasta kello 7:35 lähtevällä P. Tyllilän bussilla ehdin Helsinkiin Runeberginkadun pysäkille kello 8:05 mennessä. Kävelen viisi minuuttia Runeberginkatua pohjoiseen ohi talon, jonka ulkoseinässä en koskaan voi olla huomaamatta Maiju Lassilan muistolaattaa, ja jonka ensimmäisen kerroksen ikkunoista tulvii leipomon leipämyymälän kuuma ja jauhonpölyä keuhkoihin pölläyttelevä tuoksu.
.
Ohitan Hankenin ruman harmaan talon, kuin kasarmin. Sen juhlasaliin vievän sivuoven ikkunasta luen ruotsinkielisen Lilla Teaternin mainoksia. Pääoven lasien takaa näen vastaanottotiskin ja sen takana salaperäisesti kulloisenkin päivystäjän pään. Portaikon ikkunoissa näkyy yleensä joitakuita kerrosten välejä kiipeileviä opiskelijahahmoja.
.
Arkadiankadun kulmassa on pysähdyttävä liikennevaloihin. Viimeinen vapaa hetki ennen astumista koulun pihan avosyliin. Valojen vaihtumista odottamaan kerääntyy monia kauppakorkeakouluun menijöitä. Jotkut saattavat jutella tuttujensa kanssa, mutta useimmiten odotetaan hiljaa. Minä vaikenen. Linja-autot Turkuun ja Poriin asti ajavat ohi.
.
Katujen ja koulutontin kulmassa on karamellikioski avoinna lokakuuhun asti. Muutama opiskelija pysähtyy ostoksille, minä en koskaan. Mutta sitten, kun ikkunaluukut suljetaan ja lukitaan kevääseen asti, tuntuu kuin heti iskisi talven viima.
.
Astelen kouluun sisään. Sivuutan naulakonvartijanaisten rivistöt ja neuvonnan pyöreäkulmaisen pömpelin, nousen kolme porrasta ylemmäs käytävälle, kuljen oikealle ohi Kyriirin kirjakauppakioskin ja laskeudun pohjoispäässä ohi suuren, haiskahtavan miesten käymälän oven, kellarin käytävälle, jossa ovat vaatekaappien pitkät, melkein loppumattomat sarjat.
.
Vien päällystakkini kaappiin. Aamulla täytyy pujotella mursuruuhkassa läpi pitkän käytävän ja poikkikäytävän, perimmäisimmälle paikalle, ikkunan pieleen. Nikkanenkin on monesti silloin yhtäaikaa paikalla ja ojentaa minulle, itse edemmäksi ehtineenä, umpiperäpaikaltaan vaatepuun.
.
Suuressa luentosalissa täyttyy kaksi paikkaa kolmesta, 400/600, akateemisen vartin aikana. Klo 8:15 aloittaa väritön, nuorekas alle viisikymppinen professori Reijo Helle parituntisen luennon aluetaloudesta. Opin, että kuivat alueet ovat aridisia ja niiden humiditeetti on alhainen.
.
Liiketaloustieteen johdantokurssia luennoi professori Jouko Lehtovuori. Hän saapuu suklaanruskeassa puvussa, otsaltaan vähän kaljuuntuvana, lievästi keski-ikäisen pyöreänä, katse muualla kuin ihmisissä, joita hän vain satunnaisesti vilkaisee. Aluksi professori puhkuu ja puhaltelee posket lommolla kokeeksi mikrofoniinsa, hermostuneen tuntuisesti, jokaisena luentokertana aivan samalla tavalla, neuroottisestikohan. Hän tuijottaa piirtoheittimellä pyörittämiään valmiiksi kirjoitettuja kalvoja ja puhua jaarittelee. Sitten jaaritus tempaa hänet monille sivupoluille, joilta hän anteeksi pyydellen palaa käsiteltävänä olevaan asiaan, hieman hermostuneesti.
.
Lehtovuoresta tulee esikuvani: kaikista professoreista samaistun eniten häneen, voisin kuvitella olevani hän. Pidän hänen filosofoinneistaan ja pohdinnoistaan. Mikä tahansa asia voi johtaa ajatuksen mihin tahansa, mikä tuntuu maailmoja syleilevän kokonaisvaltaiselta! Kaikki asiat saavat kokonaismerkityksen. Liikekirjanpito onkin kokonainen maailmanselitys!
.
Lehtovuoren artikkeli oli suosikkejani jo pääsykoekirjassa, jonka kirjoittajat olivat seitsemän 'laskentamiestä'. Joka vuosi koulun opettajat tappelevat, kenen kirjasta tulee pääsykoekirja. Sellainen tietää tuhansien kappaleiden myyntituloja. Laskentamiehet olivat yhdistäneet voimansa.
.
- Siis ku mä ajattelin pääsykokeisiin lukiessa, että sen haluun vielä kerran nähdä mimmoinen hullu kirjoittaa niin sekopäisen artikkelin kuin se! kommentoi isoääninen kurssitoverini Heli Reichtum, täyteläisen tumma, vyötäröltään hoikka ja omenaposkiltaan hymykuoppainen lääkäriperheen kuopus Helsingin Eirasta.
.
Eräs Vaasan kauppakorkeakoulun professori (oma lehmänsäkö ojassa), ihmettelee julkisuudessa, miten Helsingin kauppakorkeakoulussa laskennan professuuria hallussaan pitävä henkilö ei ole virkansa saatuaan enää julkaissut yhtään omaa tutkimustyötään moneen vuoteen.
.
Lehtovuori kuolee muutaman vuoden kuluttua. Professorin kuollessa soivat kellot myös oppilaalle. Mietin olenko oppinut, onko opettajani siirtänyt oppinsa minuun? Ainakin osaan hyvin johdantokurssin tentissä, saan yli 90 pistettä sadasta ja olen parhaiden joukossa. Tapani mukaan en ole juurikaan lukenut tenttiin. Muistan vain samat asiat jotka osasin jo pääsykokeissa, ja niillä pärjäänkin koko ensimmäisen opiskeluvuoteni. Elämäni on tänä vuonna helpompaa kuin koskaan.
.
Kolmas professori on kansantaloutta opettava Fedi Vaivio, harmaantunut ja hauraan vanhuksen oloinen mies, jolla on hyvin hiljainen ääni, jota hän vahvistaa mikrofonin ja kaiuttimien avulla. Joskus tekniikka ei hetkellisesti toimi, jolloin vain eturivillä voi kuulla professorin puhetta.
.
Vaivio kuiskailee vaatimattomasti olevansa hallitusten ministerien neuvonantaja. Harmaa eminenssi? Hän rupattelee rohkeasti kenties pinnallisen arkisiakin mielipiteitä, kuten että autotehdas Saabilla ei ole varaa tehdä vuosimalleihinsa muita muutoksia kuin vähän rypistää peltiä sieltä täältä eri tavoin. Näinköhän, mietin. Saab aloittaa pian mainoskampanjan, jossa kertoo valtavista teknisistä muutoksista automalleihinsa. Kriittisyyteni herää, alan etsiä professorin puheista hataria väitteitä.
.
Kirjanpidon harjoitukset alkavat salissa KPS, eteläsiiven länsipäässä. Olen vähän eksyksissä ja kysyn tietä samalla käytävällä kulkevalta pukumieheltä, nallekarhumaisen pyylevähköltä Jorma Nummensuulta.
.
- Jaa, kyl se vissiin kait tää on, hän vastaa keski-ikäisen lauhkeasti. Tilastojen mukaan opintonsa aloittaneiden ikähaarukka on tänä syksynä 19-34 vuotta. Me taidamme olla ääripäistä. Mielestäni 34-vuotiaalla ei ole enää kovin paljon elettävää elämää jäljellä.
.
Asiallinen, kuivan tyylikäs Ritva Lahtinen opettaa selkeän tehokkaasti amerikkalaista kirjanpitoa. Jaamme kirjanpitovihon sivut lukuisiin eri tilisarakkeisiin. Vihdoinkin saan oppia jotakin aivan uutta ja salaperäistä, mistä oppikoulu ei ole antanut pienintäkään vihjettä.
.
Kirjanpidon harjoitustehtävät on laatinut Juha Nissilä. Hän on jättänyt harjoitusryhmien vetämisen, mutta vierailee kerran opintosalissa ja sen kateederilla. Hän on huvittavalla tavalla tahattomasti kömpelön pökkelö hoikka nuori pukumies. Hän kertoo myös vitsin, jonka vastaanotto jää laimeaksi.
.
- Hih hih-hii! Hih hih! kuulen ja huomaan yhden ainoan ihmisen hiljakseen tirskuvan vitsille. Hän on yleisön keskuuteen tällä kertaa piiloutunut Ritva Lahtinen, opettaja. Muutaman kuukauden päästä hän avioituu ja ottaa nimen Ritva Nissilä.
.
Markkinointia luennoi lehtori Jorma Pasanen, iäkkään näköinen, kuin eläkkeeltä töihin takaisin kiskottu. Hän tiivistää markkinoinnin opit englanninkielisten sanojen alkukirjainyhdistelmien avulla muistisäännöiksi.
.
- Tulkaa alas piippuhyllyltä, josta ette näe ettekä kuule! vanha lehtori markkinoi puolityhjiä etualan rivejä.
.
Olen jo teini-iässä lukenut Jorma Pasasen kirjoja numismatiikasta (rahojen keräilystä) sekä pamfletin "Ystävyyden kanava", uuden Saimaan kanavan rakennustöistä, Kankkulan kaivosta.
.
Pienryhmäharjoitukset täydentävät markkinoinnin luentoja. Minulta jää ilmoittautumatta ja osallistumatta ensimmäiseen ryhmätilaisuuteen. Mikä nyt eteen, Pinneberg? Elämä on ongelmien ratkaisemista, minun on pelastettava tilanteeni.
.
Lähden Chydenian yläkerroksiin etsimään harjoitusten vetäjää, jotakuta assistenttia työhuoneestaan, hänen lyhyenä vastaanottoaikanaan. Hänen ovellaan jonottaa jo rivistö vanhempia tieteenharjoittajia eli ylemmän vuosikurssin opiskelijoita opintokirjat kourissaan.
.
Yritän ohittaa muut - luen heille ilmoitustaululta ohjeen:
.
- Kaikki muut aiheet hoidetaan ennen opintokirjamerkintöjä!
.
Mutta minua kymmenen vuotta vanhempi opiskelijatäti alkaa nurista matalalla tupakkaäänellään:
.
- Kuulehan, jos tota sääntöä noudatettaisiin, opintokirjamerkintöjä ei ehtisi saada ikinä!
.
Jään odottamaan vuoroani jonon päähän, keskusteltuani ensimmäisen kerran vanhemman tieteenharjoittajan kanssa. Vuoroni tullessa assistentilla on kiire ja aika on jo lopussa.
.
- Ryhmät ovat kovin täysiä. Markkinoinnin harjoitukset eivät ole sinänsä pakollisia, mutta osallistuminen vaikuttaa kyllä tenttiarvosanaan 30 prosenttia, nainen narisee.
.
Helpottuneena luovun menemästä harjoituksiin. Pelkään pienryhmiä ja niiden ihmisiin tutustumista.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti