Muutin Haagasta Espooseen, pääsin oppikouluun ja voitin Taloustietokilpailun keskikoulun viimeisellä luokalla. Voitin muutenkin ikäisteni tietokilpailut koulussa, ellei tullut urheilukysymyksiä.
.
Kun keskikoulun neljännellä kuulin ensimmäisen kerran Kansallis-Osake-Pankin ja Historianopettajien yhdistyksen Taloustietokilpailusta, uskoin heti voittavani sen vuoden päästä. Kilpailu tuntui kuin minua varten keksityltä! Kun luin edellisen vuoden kysymykset mainosesitteestä, osasin heti vastata kaikkiin. Olin edellä ikäisiäni. Päässäni alkoi humista ja tuntui kuin olisi noussut kuume: pelkäsin tulevani kuuluisaksi. Mietin jopa, pitäisikö tahallaan vastata väärin välttääkseen julkisuuden?
.
Tilasin Helsingin Sanomain takasivuilla mainostaneelta pieneltä porilaiselta kirjankustantajalta Emile Couen oppikirjan 'Itsesuggestio' (postiennakolla 20 markkaa). En ollut keksinyt etsiä tekijää Otavan Isosta Tietosanakirjasta, jossa edesmenneen ranskalaisen apteekkarin humpuukioppi kerrottiin lyhyesti, mutta kattavasti. Pitää mukamas hokea alituisesti:
.
- Päivä päivältä ja joka suhteessa tulen paremmaksi ja paremmaksi! Lakkaamatta, päivä päivältä, tulen paremmaksi ja paremmaksi!
.
Noudatettuani neuvoa vältyin koko talven sairastumasta flunssaan! Lopetin hokemisen, kun sairastuin sittenkin, tosin vasta toukokuussa, loppukilpailun jälkeen. Vilustuin sateessa kävellessäni aamulla kouluun. Olin viikon poissa ja luokkatoverit puhuivat "Jyväskylän jälkitaudista".
.
En yrittänyt tehdä voittoni varmistamiseksi mitään ylimääräistä. Luin sanomalehtiä ja kirjoja, kuten tapanani oli, mutta koululäksyjä melko vähän. Luin yleensä kokeisiin vasta viimeisenä iltana (joskus puoli viiteen aamulla), mutta en lukenut taloustietokilpailua varten ollenkaan.
.
Alkukilpailupäivänä vastasin kysymyksiin niin kiihkeän kuumeisesti, etten enää muistanut ajatella, tekisinkö tahallani muutamia virheitä.
.
Joitakin päiviä myöhemmin historianopettajamme, hum.kand. Haarniska toi tulostiedot luokkaan. Oppikouluni johtokunnan jäsenen ja kansakouluni johtajaopettajan Revon poika Juha kulki historianopettajan mukana ja julisti ääneen nähneensä sellaista unta, että Heikki voitti kaikki! Haarniska ensin vain myhäili, ryki sitten kurkkuaan ja avautui:
.
- Kilpailun tuloksista... Ei Juhan uni ollut aivan väärässä... Heikki oli koulun paras! Mutta kaksi vastauksista oli väärin, joten tulos ei aivan riittänyt Jyväskylän loppukilpailuun!
.
Helpotus ja pettymys! En ollut tiennyt, että lottovoitoista maksetaan arpajaisveroa. Voittosummia mainostettiin televisiossa äänekkäästi "puhtaana käteen", mutta veikkausyhtiö maksoikin veron voittajan puolesta.
.
Muutamaa päivää myöhemmin, historiantunnin päätteeksi, kuivakurkkuinen, kiharapäinen Haarniska, 35-vuotias keskustalainen maalaispoika Ilmajoelta, ryiskeli uudelleen:
.
- Minulla on nyt hyvin liikuttavia uutisia...
.
Ajatukset viuhahtelivat päässäni: mitähän nyt sitten? Olisiko joku koulussa kuollut, tai sairastunut vakavasti, kuten Kuronen vuosia sitten sokeritautiin, mistä Haarniska oli kertonut luokalle hyvin huolestuneena.
.
Vaiko...? Salamannopeasti päässäni vilahti mahdollisuus: - voitt...? taloustietok...? minäk...???
.
- Minulle soitettiin eilen illalla... Heikki ON päässyt Taloustietokilpailun loppukilpailuun... Uudenmaan läänin parhaana... hänen pistetuloksensa oli jaetulla sijalla koko Suomen paras!
.
Luokassa raikuivat taputukset. "Hyvä Heikki!" Ensimmäisen kerran kuulin tällaista, en ollut koskaan menestynyt urheilussa. Haarniska kätteli onnitellen:
.
- Voimme nyt lähteä siitä, että voitat myös loppukilpailun! Ja tästähän voi tulla sinulle meriittiä loppuelämäksi! Lue myös Helsingin Sanomien taloussivuja... tai niinhän varmaan jo teetkin? Isäsi taitaa myös olla talousmies?
.
En tiennyt mitä tarkoitti meriitti? Luin kyllä 'Talouselämä' -nimistä viikkolehteä, jota isälläni oli tapana kehua Suomen parhaaksi aikakauslehdeksi.
.
***
.
Valtakunnallinen loppukilpailu oli järjestetty Suomen Ateenaan toukokuun ensimmäiseksi maanantaiksi ja tiistaiksi. Kansallispankin Espoon Iivisniemen sivukonttorin johtaja, nuori merkonomi Harry Sjöberg kyyditsi minut henkilöautollaan Vantaan lentoasemalle, jossa tapasin toisen voittajan, tyylikkään ruotsinkielisen pitkähiuksisen hoikan vaalean koulutytön Birgitta Lindströmin, Lohjan Virkkalan Virkby Gymnasiumista. Mietin tulisimmeko jakamaan hotellihuoneen?
.
Pankki oli tarjonnut aterian voittajan historianopettajalle. Sjöberg vitsaili ajomatkan aikana, että Haarniska otti mielellään kunnian voitosta opetukselleen, "mutta taisi se voitto olla enemmän sinun omaa ansiotasi?" (Pankinjohtaja muutti pian Kaitamäkeen kotitaloni viereiseen rivitaloon ja sitten moikkailimme monta vuotta pihoilla ohikulkiessamme.)
.
Jyväskylän lentoasemalta oli kaupunkiin pitkä bussimatka, joka piti näköjään maksaa itse. Päivärahani 20 markkaa saisin vasta myöhemmin. Istuin etupenkillä, en ollut varautunut maksamaan. Rahastaja sivuutti minut ensikierroksellaan, mutta sanoi palaavansa... Kaivelin lompakostani 3 markkaa 50 penniä.
.
Jyväskylän Laajavuoressa kirjoittauduimme hotelliin. Vastoin toiveajatteluani huonetoverikseni sijoitettiin Uudenmaan läänin kakkonen, Virtanen Tapiolan yhteiskoulusta. Hän väitti olevansa ulkomainen salainen agentti ja ottaneensa tavallisen nimen "Virtanen" hämäyksen vuoksi... Hän oli aikuisen näköinen, kokoinen ja paksuinen, täysi-ikäisen siisteissä ruutuhousuissa ja metallisissa silmälasinkehyksissä, ja sössötti aikuismaisen asiallista puhetta, jänis-mallisten jyrsijän etuhampaitten takaa, kuin Jerry Lewis.
.
Virtasen matkalaukussa painoi sarja viime vuosien Mitä-Missä-Milloin-kirjoja, joita hän pänttäsi päähänsä sängyllä lojuen. Ensin meidän oli jaettava parivuode optimaalisesti, jotta kyljellään nukuttaessa kummankin kasvot suuntautuisivat 180 astetta poispäin toisesta. Tästä ajatuksesta huolehti Virtanen, joka opiskeli myöhemmin seksologiksi ja alkoi esiintyä joskus televisiossakin seksi-asiantuntijan roolissa.
.
Kilpailupaikalla valitsin salin keskeltä valoisimman pöydän, koska seinänvierukset, jonne kaikki muut pyrkivät lymyilemään, näyttivät pimeiltä. Keskityin kynällä kirjoittaen ratkaisemaan maamme ajankohtaiset talousongelmat markan revalvaation avulla, enkä huomannut lehtikuvaajaa. Seuraavana päivänä 'Keskisuomalaisessa' julkaistiin suuri valokuva teksteineen:
.
- Rehtori Jouko Haavisto valvoo Heikki Nikin ja Jukka Virtasen työskentelyä taloustietokilpailussa.
.
Minun kasvoistani ei näkynyt kuin roikkuva pitkä tukka, mutta muut kilpailijat jäivät hämäriksi varjoiksi seinustoille.
.
(Munkkivuoren Yhteiskoulun liberaalin rehtorin Jouko Haaviston Pekka-poika tuli 40 vuotta myöhemmin kahdesti toiseksi Suomen presidentinvaaleissa.)
.
Pitkin päivää järjestettiin ruokailutilaisuuksia, joihin oli katettu pitkiä pöytiä. En kehdannut liittyä mukaan pöytiin, joissa istui jo valmiiksi muita, pari tyttöäkin, vaan menin aivan omaan, vielä täysin tyhjään pöytään. Vasta minun jälkeeni pöytään asettuivat kaikki aikuiset huoltajamme, pankkilaiset ja historianopettajat. Joku myöhässä tullut pankin pukumies kiersi vielä pöydän ympäri kättelemässä aikuiset. Koin olevani väärässä paikassa ja tuijottelin lautaseeni, enkä kohottautunut ojentamaan kättäni. Tulija taputti olalleni ohittaessaan minut.
.
Toisella kertaa aikuisten pöytään istui kilpailijoista Ruosteenoja, pitkä, laiha, sarvisankainen, kiharahiuksinen tuuheatukka. Hän puhui koko ajan suuna-päänä kaiken maailman asioista, halliten puhetulvallaan aikuisten keskustelua: joka toinen puheenvuoro hänen, loput aikuisten. Hän näytti Pelle Pelottomalta ja kuulosti Taavi Ankalta.
.
Aikuiset luulivat meitä kaikkia kilpailijoita kouluneroiksi, jotka keräävät todistuksiinsa pelkkiä kymppejä aineesta kuin aineesta. Miten he meille sanoivatkaan:
- Teidän on hyvä, ehkäpä nyt ensimmäistä kertaa, tavata toisia yhtä lahjakkaita nuoria eri puolilta Suomea, koska omilla paikkakunnillanne olette ehkä suvereenisti tottuneet omaan ylivoimaisuuteenne, vertaistanne vastusta juurikaan kohtaamatta...
.
Lapin edustaja, Pertti Lakkasuo Sodankylästä, ryhtyi kaverinsa kanssa lyömään vetoa kilpailun tulevasta voittajasta. Hän veikkasi minua, koska olin sellaisen näköinen (siis kaikista kummallisin?).
.
Olin kuullut oman kouluni käytävillä itselleni tuntemattomien, eri luokkien tavisten valituksia. En ollut aiemmin tiennytkään kuuluisuuteni määrää koulussani, sitä että nuoremmat oppilaat tunnistivat minut? Sanotaan, että kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään.
.
- Meidän koulun ja Iivisniemen ja koko Espoon maine Tuhoutuu pian! Kun, arvaa kuka, menee edustamaan meitä valtakunnallisesti!! Vuoden floppi.
.
***
.
Kävimme Jyväskylässä yritysvierailulla Keskisuomalaisessa, joka kehui uuden painokoneen avulla julkaisevansa seuraavan päivän sanomalehdessä yhden värikuvan! Koe epäonnistui ja lehti jäi yhtä mustavalkoiseksi kuin Helsingin Sanomatkin.
.
Illalla menimme Jyväskylän Huoneteatteriin katsomaan 'Vanja-enon'. Huonetoverini Virtanen voihki, sillä hän oli jo nähnyt näytelmän.
.
Toisena kilpailupäivänä tehtiin ryhmätöitä neljässä porukassa. Näiden piti yrittää kehittää keksityn maalaiskunnan elinkeinoelämää hankkimalla pitäjään joko matkailuyritys, metallipaja tai - suursikala! Meidän ryhmästämme erottui ja erkani helsinkiläinen Vallden, joka ratsasti tuolillaan jatkuvasti yhä kauemmas pöydästä. Helsinkiläinen Tavastila tyrkytti kaikille puolueen jäsenkirjoja. Hänen isänsä oli Kokoomuksen puoluesihteeri.
.
Äänestin metallipajan puolesta, mutta kaikki muut pöydässämme hotellia! Kilpailun voittajaksi päätyi luonnollisesti se ainoa ryhmä, joka oli valinnut metallin. Häviäjistä kaksi tiimiä oli luottanut matkailuun ja yksi - maalaisten porukka - suursikalaan! Voittajaryhmän jäsenet palkittiin Rooman Klubin uunituoreella ja suomeksikin käännetyllä tutkimuksella 'Kasvun rajat'.
.
Lopulta julkistettiin yksilökilpailun voittajat. Ensimmäinen oli Pihlaja, luullakseni tuleva professori, toinen Ruosteenoja, tuleva tohtori ja meteorologi, ja kolmas helsinkiläinen Vallden. Viides oli ruotsinkielinen Birgitta ja minä olin vihdoin kuudes, 26 loppukilpailijasta, joita kertyi kaksi jokaisesta läänistä, sekä kaksi Helsingistä ja kaksi ruotsinkielisistä kouluista, toinen lähes ummikko poika, joka huhun mukaan palasi ruotsinkieliselle Pohjanmaalle jo kesken kilpailun, ensimmäisenä päivänä.
.
- Minun olisi pitänyt suositella Suomelle devalvaatiota, niin olisin ehkä voittanut, harmittelin itsekseni. Olin liian omapäinen ja naiivisti innostunut Mauno Koiviston kerettiläisistä ajatuksista, revalvaatiosta. Devalvaatiosta devalvaatioon oli tuohon aikaan vakiintunut talousoppi.
.
Toisen kilpailupäivän lopuksi osallistujille jäi vapaa-aikaa, jolloin kiertelin yksin tuntematonta Suomen Ateenaa, johon olin halunnutkin tutustua. Kaikkialla rakennettiin uusia taloja ja kaivettiin auki katuja. Olin käynyt aiemmin Kreikan Jyväskylässä.
.
Olimme lentäneet Jyväskylään Finnairin suihkukoneella, mutta paluumatka tapahtuisi Convair Metropolitan -potkurikoneella, tiesin etukäteen aikataulukirjasta katsottuani ja kerroin myös Virtaselle.
.
- Voi ei - ei kai vain ikivanha potkurikone! kauhistui Virtanen.
.
Pidin ilmakuopissa pomppimisesta! Perillä Vantaan lentoasemalla valitsin jonon keskeltä ulko-ovea lähimpänä seisoneen taksin, jonka kuljettaja murisi, koska ei ollut ollut jonon ensimmäinen. Pyysin häneltä taksikuitin matkan maksajaa, Kansallis-Osake-Pankkia varten.
.
Espoossa sain esikilpailuvoitosta palkinnoksi yhteensä 200 markan arvoiset kolme pankkiosaketta, joiden arvo romahti pian muutamaan kymppiin. Olin siihen mennessä ehtinyt merkitä osakeannissa lisää osakkeita, ja kun sitten vähensin osakkeitteni yhteisestä arvosta osakeannissa maksamani summan, palkintoni arvo putosi lähelle nollaa.
.
Lehtori Haarniska antoi minulle kympin kevättodistukseen ja koulu 40 markan stipendin. Luokkatoverini Helmioja, myöhempi varatuomari-toimitusjohtaja, pihisi harmista. Hän oli jäänyt toiseksi, vaikka oli puolisalaa pingottanut voittaakseen. Hän oli mm. kaikkina välitunteina lukenut yhteiskuntaopin kirjaa.
.
Käytyämme rehtorin kansliassa noutamassa kahdelle parhaalle myönnetyt palkinnot, hän pokkaamassa, minä en, Ironia-Helmioja kysäisi viattomasti:
.
- Kiititkö sä muuten ollenkaan, kun sait palkintos?
.
Olin tainnut unohtaa! Mutta enhän ollut saanut palkintoani lahjaksi tai suosionosoituksena, vaan olin voittanut sen objektiivisten sääntöjen perusteella. Itseäni minun oli kiittäminen eikä muita. Näin on perustellut akateemikko Paavo Haavikko.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti