Näin sinisen bussin ikkunasta Helsingin Kauppakorkeakoulun kauniin rakennuksen Töölössä, kun liikennelaitoksen linja 22 ajoi Haagan Seljatieltä Vanhankirkonpuiston laitaan 1960-luvulla. Minullakin oli kotona iso metallinen (punainen) leikkibussi, jonka keulan otsassa oli linjan numero 22.
.
Lapsuuteni Aku Ankkojen takakanteen liimattujen osoitelappujen mukaan kotiosoitteeni oli Paatsamatie 8 C 38, Helsinki 8, mutta vuoden 1966 alussa kaupunginosan numeroksi muutettiin Helsinki 30 ja maaliskuussa 1966 Helsinki 32. Bussilinjan numeroksikin tuli 32 ja uusiksi päätepysäkeiksi Riistavuorenkuja Haagassa ja Simonkenttä Kampissa.
.
Lähdin toisinaan äitini kanssa ostoksille kauppatorille. Bussi ajoi Haagan Kauppalantietä ja kääntyi punatiilisen Elannon luona Vanhalle Turun maantielle, kaartaen alamäkeen hiekkatien pätkää kapealle Mätäojan puusillalle, jatkaakseen nykyiselle Lapinmäentielle ja 6 km pitkän Mannerheimintien pohjoispäähän.
.
Ruskeasuon kohdalla aloin kerran voida pahoin, mutta tuhti rahastaja-rouva ojensi ruskean oksennuspussin, jonka täytettyäni hän avasi takaoven ja viskasi vauhdissa pussin ulos tien sivuun, auton pysähtymättä. Mannerheimintien länsipuolta reunusti metsä Ruskeasuolla, jossa raitiovaunut kulkivat tien itäpuolella erotettuina autoista, mielestäni sitten kuin junanrataa.
.
Kivikaupunki alkoi Kuusitien kulmasta. Pilvenpiirtäjät idässä Keskuspuiston laidalla. Korkeat umpikorttelit lännessä. Raitiovaunukiskot nurmipenkereineen Meilahdessa jo keskellä katua.
.
Tullinpuomin ja elokuvateatteri Sinisen Kuun kohdalla bussi kääntyi Topeliuksenkadulle ylittääkseen kohta leveän Tukholmankadun. Vasemmalla kohosi valkea valtava Aura-talo kuin legopalikoista sommiteltuna ainakin 12 kerroksen korkeuteen.
.
Isäni työpaikka oli Topeliuksenkadulla, Eino Leinon kadun kulmassa. Suomen Markkinatiedot - Finnish Marketing Facts Ltd, asuinrakennuksen pohjakerroksen konttorihuoneistossa. Sisäänkäynti molemmista porraskäytävistä, kahdelta puolelta. Kävin joskus toimiston tomuisissa nurkissa, virallisten papereiden ja konttorikalusteiden keskellä, kun isäni poikkesi lomapäivänään työasialle.
.
Töölöntorilla bussi sivusi liikenneympyrää, jatkoi Runeberginkatua etelään ja ylitti Hesperian puistokadut. Tarkkailin maamerkkejä, kaupunki oli iso ja matka pitkä.
.
Arkadiankadun kulmassa loisti arkkitehtuurin kohokohta: Kauppakorkeakoulun rakennuskompleksi. Talokolossin eriluonteiset osat hahmottuivat selkeästi itäpuolen etupihalle. Lämpöisen auringonhehkuiset ulkoseinät olivat vaaleankellertävää klinkkeritiiltä. Pohjoisessa, avaran urheilukentän laidalla, kohosi jylhä seitsenkerroksinen rakennusviipale umpinaisen pieni-ikkunaisena keltatiilimuurina. Arkadian ja Runebergin kulmaan päin levitteli isoja ikkunoitaan lasilaatikkomainen kolmikerroksinen eteläsiipi.
.
Huomiota herättävintä olivat ainutlaatuiset sarjakuvamaiset korkokuvat umpiseinässä. Pääovien lasirivistön yllä oli parin kerroksen korkuinen umpimöhkäle suuren luentosalin ulkoseinää, joka oli koristeltu hauskoilla hieroglyfeillä: piirissä tanssivat ihmiset siirsivät kauppatavaroita kädestä käteen. Egyptiläinen mieshahmo punnitsi tavaraa alkeellisella vaa'alla. Pyhä Raha esiintyi valtavan kokoisena kolikkona.
.
Seinään oli kuvattu jättikoossa nykyaikainen, jämerä, paasikivimäisen jenkkitukkainen, sarvisankainen toimitusjohtaja-liikemies pikkutakissa ja leveälahkeisissa suorissa housuissa. Hänen kätensä alla valmisti pieni orja tai lapsityöläinen saviruukkua. Ihmetteleviä turisteja ja ohikulkijoita varten oli seinään kirjoitettu yksisanainen selitysteksti: PANKKI.
.
Pankkiko? Neuvostoliiton vakoilijat olivat uskoneet ja merkinneet talon salaiseen karttaansa pankiksi, mutta minä tiesin jo lapsena paremmin: Kauppakorkeakoulu. Sinnekö menisin opiskelemaan? Oppiakseniko tekemään rahaa?
.
Roope Ankasta oli tullut idolini, halusin kai miljonääriksi verokalenteriin, olihan minulla Kansallispankin Roope-säästölipas. Omaksuin kalvinistisen säästäväisyyden. En tuhlannut kulutukseen, jossa raha katoaisi, vaan halusin rahan muuttuvan esineinä pysyväksi omaisuudeksi, vaikkapa vanhoiksi sarjakuvalehdiksi, joita säilytin aarteenani.
.
- Laihialainen! minua haukuttiin kotona tapojeni vuoksi. Isoisäni Aleksanteri oli syntynyt Laihialla ja karannut kotoaan voidakseen mennä kauppakouluun kaupunkiin, Tampereelle. Konservatiivinen, jääräpäinen isoisoisäni, talollinen Matti Jaakonpoika (1855-1942) ei hyväksynyt koulunkäyntiä tarpeelliseksi, vaan katsoi maanviljelyn riittävän Laihian Isossakylässä, Santeri Alkion naapurissa.
.
Ensimmäisen kerran pääsin tenavana Kauppakorkeaan, lastenjuhlaan isäni kanssa. Penkkirivi riviltä kohoavassa suuressa luentosalissa lauloimme: 'Porsaita äidin oomme kaikki'. Setämiehet olivat vitsikkäitä ja heittelivät yleisön joukkoon lakritsipatukoita, joista sain poimittua yhden. Aikuiset olivat kaiketi ekonomeja, kuten isänikin, joka oli opiskellut ensimmäisen kolmivuotisen tutkinnon (kaksivuotisen sijaan) heti sotavuosien jälkeen, vähän ennen uuden koulutalon valmistumista vuonna 1950.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti